esitti puolestaan laihialainen.
"Me emme päätä vielä mitään, sillä ei Mikkoska niin tyhmä ole, että hän
toisi seuralle kaksisataa dollaria rahoja, jotka hän ja hänen laiska
miehensä hyvin tarvitsevat", selitti Iiska.
Juuri heidän keskustellessaan tuotiin tieto että Ullan-Matti on
löydetty kanavasta kuolleena, suuri haava päässä. Jokainen riensi
heti katsomaan sitä. Totta se olikin. Matti oli kannettu erään
irlantilaisen kapakan takaruumaan, missä, jokainen teki tarkastuksen
tunteakseen miehen. Haava päässä osoitti, että häntä oli ensin lyöty
kuolettavasti ja sitten ruumis heitetty kanavaan. Latvaheikkoolainen
sanoi olleensa Matin kanssa edellisenä yönä toisella puolen kanavan
eräässä huonomaineisessa paikassa ja sanoi Matin jääneen sinne kolmen
talossa olevan naisen kanssa. Paikalle saapui joitain viranomaisia ja
tiedustelivat, josko suomalaiset tahtovat haudata kuolleen. Mutta kun
eivät he halunneet sitä tehdä, niin pian Matin ruumis katosi. Jotkut
sanoivat, että se upotettiin keskelle Erien järveä, mutta eräs poliisi
tiesi, että se vietiin jonnekin yliopistoon leikeltäväksi.
Stenroos koetti parhaansa saada viranomaisia ymmärtämään, että vainaja
oli murhattu ja selitti vielä, missä murhan luultiin tapahtuneen, mutta
viranomaiset olivat välinpitämättömiä. Suomalaisen kuolema oli muka
vähäpätöinen asia.
Suomalaiset päättivät kostaa Ullan Matin kuoleman. Ja tilaisuus
tarjoutuikin siihen pian.
Noin pari viikkoa jälkeen edellä kerrotun tapahtuman määrättiin
Stenroos Eeriin järjestämään saman komppanian työoloja. Sillä aikaa
miehet pitivät raittiuskokouksen, jossa ei keskusteltu rikkoneista,
mutta millä tavalla kostetaan Matin kuolema. Tuhkalan Iiska johti
kokousta. Kokouksessa oli nyt muitakin kuin seuraan kuuluvia.
Kuurtanelainen käytti ensiksi puhevuoroa selittämällä, että Matin
kuolema on luettava irlantilaisten syyksi ja se on kostettava tavalla
millä tahansa. Latvaheikkoolainen selitti, että kun hän poistui
talosta, niin hänen vastaansa tuli joitakin irlantilaisia ja hän
otaksuu, että he juuri ovat syyllisiä.
"Meidän, on mentävä mainitulle talolle tänä, iltana, ja jos ei muuten
tule selvää, niin kostamme luonnossa", puhui Iiska puheenjohtajan
paikalta sekä jatkoi, "mutta me emme viitsi sinne mennä aivan selvänä
ja kun emme myöskään raittiuslupaustamme tahtoisi rikkoa, niin eikö se
ole selvintä, että panemme Hyvä Toivo raittiussseuran istumaan ensi
sunnuntaihin saakka. Vai mitä ajattelette?"
"Luulen, ettei koskaan ole viisaampaa esitystä kukaan tehnyt kuin Iiska
nyt teki. Nähkääs kun panemme nyt seuran neljäksi päiväksi istumaan,
niin sillä ajalla me voimme juoda ja mässätä niinkuin haluamme. Ensi
sunnuntaina seura taas alkaa toimimaan, ja meidän on silloin oltava
selviä ja jatkettava seurassa oloa eteenpäin", selvitti ilmajokelainen
silmät loistaen tyytyväisyyydestä.
"Minä olen sen jo kauan huomannut, ettei liska ole mikään tyhmä mies",
vahvisti Piltti voimakkaasti kannatusta saanutta esitystä.
"Onko se yleinen päätös, että tämä seura virallisesti pannaan ensi
sunnuntai-aamuun saakka istumaan?" tiedusteli puheenjohtaja.
"Se on kaikkien yhteinen tahto!" kuului useampia ääniä.
"Kun kerran tällainen päätös nyt tehtiin, niin se on merkittävä myös
pöytäkirjaan, taikka muuten kun Stenroos tulee, niin hän kumoaa koko
päätöksen", muistutti Iiska.
Kokouksen loputtua haettiin Castle Cartiin neljä tynnöriä piiriä
ja sitä juodessa valmistettiin erilaisia lyömäaseita. Sillä oltiin
varmoja, että siellä tulee totinen ottelu. Vähää ennen puolta yötä
lähti Castle Cartista kaksitoista nuorta miestä kanavan toiselle
puolelle. Vanhemmat miehet jätettiin Castle Cartia vartioimaan.
Heidän päästyään talon pihalle, jossa Matti oli murhattu, juoksi eräs
tuntematon mies sisään ja kohta sen jälkeen sulettiin kaikki ovet ja
ikkunat. Kun ei heitä suosiolla päästetty sisään, niin neljä miestä,
toisten pitäessä vahtia, ettei talosta kukaan pääse karkaamaan, haki
parin sylen mittaisen ratakiskon ja sillä murrettiin eheään seinään
aukko, josta mentiin sisälle. Sisään päästyä eivät he kumminkaan
löytäneet ketään, mutta pian huomattiin, että naisia ja joku mies
oli menossa veneellä kanavan yli ja menivät erääseen sillä puolen
olevaan kapakkaan. Kuitenkaan eivät miehet tyytyneet ainoastaan
talossa käymiseen, vaan he tekivät perinpohjaisen hävityksen. Tuolit,
pöydät, sängyt ja piano päälliseksi kannettiin kanavaan. Viinaa, mitä
löydettiin, juotiin suihin. Kun koko talon omaisuus oli hävitetty,
päättivät miehet lähteä takaisin sinne, johon he näkivät naisten
menevän, mutta ensin päätettiin käydä Romulassa.
"Nyt tulikin raittiusmiehiä ja pöytä koreaksi!" huusi Tuhkalan Iiska
astuen ensimäisenä sisälle.
"Ja Romusen makson päälle!" lisäsi ilmajokelainen.
"Tulkaa vaan miehet kaikki tiskin ääreen ilman orjailematta!" komensi
Iiska sekä jatkoi: "täällä näyttää olevan aivan tuntemattomia miehiä.
Olette vissiin juuri saapunut paikkakunnalle, mutta siitä huolimatta
tulkaa ottamaan suihinne."
"Tänään olemme saapuneet, mutta minä, luulen, että ei meistä kukaan ole
viinaan meneviä", vastasi yksi heidän joukostaan.
"Mistäs päin miehet on kotoisin kun eivät viinaan ole meneviä?"
tiedusti raumalainen.
"Meitä on osa Karstulasta ja pari vissiin Härmästä", selitti yksi
heistä.
"Vissiin Isontalon Antti ja Rannanjärvi! Mutta pian se nähdään!"
hihkasi ilmajokelainen, samassa lyöden haulipussilla heidän edessään
olevan pöydän kannen säpäleiksi.
"Meinaako vieras olla minun veroiseni?" tiuskasi eräs tukevahartiainen
mies särkyneen pöydän takaa ja silmänräpäyksessä oli pöydän jalka hänen
kädessään ja ilmajokelainen makasi tiedotonna lattialla. Nyt olisi
seurannut samaa kahtapuolta, mutta samassa tuli sisään kaksi poliisia,
jotka estivät tappelun. Ilmajokelaista koetettiin herättää henkiin,
mutta tarhaan. Poliisit ilmoittivat hänet kuolleeksi ja lyöjä pantiin
käsirautoihin.
"On parempi, että ruumis viedään tuonne takaruumaan yöksi pois tästä
lattialta", määräsi poliisi. Miehet kantoivat ruumiin sinne ja
peittivät Romusen Annan antamalla lakanalla. Ilmajokelaisen kuolema
sai kaikki hetkeksi hillitsemään luontonsa ja todelliselta kannalta
katsomaan asiaa. Romunen tarjosi nyt kaikille juotavat ikäänkuin
peijaisiksi. Vastatulleetkin yhtyivät nyt joukkoon.
"Onko tämä mies, joka murhan teki, yksinäinen vai perheellinen mies?"
kysyi Tuhkalan Iiska toiselta vastatulleelta.
"Kuuden lapsen isä on", vastasi toinen härmäläinen.
"Se on paha juttu! Mutta mitä me voisimme tehdä hänen hyväkseen"
tiedusti Iiska myötätuntoisena.
"Emme me voi tehdä hänelle muuta kun mennään ja vapautetaan
'lakopista'. Se on kaikkein paras", ehdotti laihialainen.
"Se minustakin on paras keino. Mutta miten voimme hänet sieltä saada?"
kysyi kuurtanelainen, epäillen sellaista yritystä mahdottomana.
"No, helppohan se on tuolta lautamökistä ottaa miehen ulos. Ei muuta
kun yksi nurkka ylös niin korkealle, että mies mahtuu siitä ulos ja
siinähän se on koko homma", selitti Iiska.
"Mutta jos sattuisi poliisit pitämään vahtia, niin se nurkka jäisi
nostamatta", epäili raumalainen.
"Tuommoset poliisit! Olipa niitä tahi ei, se on yhdentekevä. Kyllä minä
vartioitsen poliisit, jos ei muuta estettä ole", sanoi juuri tullut
härmäläinen ja komensi nyt puolestaan kaikille juotavat.
"Se mies taitaakin olla oikea härmäläinen", kuiskasi Iiska
laihialaiselle.
"Kukaties on Ison Antin poika", vastasi laihialainen;
"Ja jos se pojat siksi tulee, niin kyllä täälläkin on poika, joka paria
poliisia vastaan uskaltaa lahtea", hihkasi karstulainen ja hammasta
purren pyörähti kengän korolla ympäri.
"Vielä ryypyt vainajan kunniaksi ja sitten lähdetään pojat ottamaan
härmäläinen pois lakopista!" komensi kyröläinen.
"Viekää vainajallekin ryyppy! Hän oli kunnon mies ja teki paljon
hyvää eläissään. Hän se oli, jonka toimesta Ilmajoelle perustettiin
siitossonniyhdistys ja hänhän se oli etunenässä perustamassa meidän
raittiusseuraakin, vaikka hänelle nyt noin huonosti kävi. Mutta se oli
Jumalan tahto", puhui Iiska ilmajokelaisen muistolle, ja miesjoukko
kallisti ryypyt suihinsa.
"Minä vien koko pullon, niin saa yölläkin ottaa ryypyn, ettei tule
vilu", ilkamoi Romulainen ja vei täysinäisen konjakkipullon vainajan
viereen lattialle.
"Älkää, pojat tehkö kuolleesta pilkkaa! Teille voi käydä siitä
huonosti. Monta kertaa on nähty, että kuollut on tullut kummittelemaan,
kun ei ole annettu sen rauhassa levätä", nuhteli kyröläinen.
"No eihän tässä nyt niin suurta pilaa ole tehty, että siitä olisi syytä
kummitella", vastasi Iiska.
"Nyt matkaan joka mies ja menkää te kyröläiset härmäläisen kanssa
katsomaan, näkyykö siellä poliisia. Me menemme tästä suoraan 'lakopin'
luo", komensi joukon johtaja päättävästi.
Lakopin luo saavuttua oli kaikki hiljaista. Poliisia ei näkynyt missään
ja lakopin ovi oli ulkoapäin lukossa. Sisältä kuului jotain takomista.
He luulivat vangin yrittävän pois lukon ovirautaa.
"Tämä nurkka on helpoin nostaa. Joka mies vaan yhtä aikaa silloin kun
minä sanon kolme", kehoitti Iiska.
"Älkäähän vielä huoliko ruveta nostamaan. Huomatkaa, että lattia nousee
myös, eikä tässä ole kellaria, että sen kautta pääsisi ulos", huomautti
raumalainen.
"Ole vaiti! Tämän nurkan kohdalla ei ole lattiaa ja tältä kohdalta on
hyvä; pois pääsy. Yks', kaks', kolme!" komensi Iiska. Nurkka nousi
miesten polvien tasalle kuin pärekori. Mutta voi sitä hämmästystä,
miltä syntyi miesten kesken kun sieltä tulikin ne poliisit, jotka
härmäläisen vangitsivat!
"Kuinka te tiesitte tulla meitä auttamaan pois?" kysyi toinen poliisi
raumalaiselta.
"Me melkein arvasimme, että olette siellä", vastasi raumalainen.
"Tuliko se mies takaisin sinne Romulaan?" kysyi poliisi hyvin
kiukkuisena.
"Ei tullut. Emme me ainakaan nähneet häntä", vastasi raumalainen.
"Se oli kunnon mies. Jos näette hänet, niin sanokaa, ettei hänen
tarvitse peljätä meitä. Saa vapaasti mennä minne haluaa. Hän nakkeli
meitä kuin heinäpusseja. Juuri kun saimme hänet sisään, niin hän
tarttui meihin kiinni ja nakkasi molemmat nurkkaan ja lähti ulos
lukiten oven jälessään", selitti toinen poliiseista, joka ihaili
suomalaisen jättiläisvoimia.
"Täällä on hänen veljensä, joka on paljon väkevämpi", selitti
raumalainen osoittaen vieressään seisovaa toista härmäläistä.
Poliisi loi pelokkaan katseen osotettuun mieheen ja lausui: "Minä en
tahdo olla huonoissa väleissä hänen kanssaan." Sitten otti poliisi
taskustaan sikaarin ja ojensi sen härmäläiselle.
Härmäläinen, joka ei ymmärtänyt, mistä puhuttiin, kysyi: "Mitä hän
sanoi? Meinaako se minunkin viedä, vai mitä?"
Raumalainen selitti koko tapahtuman miehelle ja silloin toisetkin vasta
tulivat tietämään ja käsittämään, miksi poliisit olivat lakopissa.
"Kyllä se mies eteensä katsoo. Hän on jo vanhassa maassa kuusi vuotta
ollut linnassa miestaposta", kerskui toinen härmäläinen.
"Te olette vissiin hänen veljensä poika?" kysyi Tuhkalan Iiska iskien
silmää kyröläiselle.
"Ei veljenpoika, mutta saman talon torppareita kumpikin," vastasi hän
rennosti.
Poliisin kehoituksesta lähtivät miehet Castle Cartiin, jossa luvattiin
yösija vastatulleillekin.
Castle Cartiin jätetyt miehet olivat sillä aikaa haalanneet sinne
useita olut-tynnyreitä, ja niitä alettiin nyt tyhjentämään. Heidän
juodessa maljaa karanneelle härmäläiselle, kuului ulkopuolelta taloa
kolinaa ja samassa Romunen Annansa kanssa juoksi yöpukeessa sisälle.
Anna heittäytyi suoraa päätä lattialle maata ja Romunen itse kiirehti
pöydän taakse.
"No, mitä ihmettä nyt on tapahtunut, kun Romulan väki tuolla tavalla
tänne ryntää", tidusteli Talso.
"Vissiin ne tuli yhtymään raittiusseuraan!" ilkkui Iiska.
"Nähkääs tuota, tuota — kun se kuollut siellä kummittelee!" sai Romunen
vihdoin sanotuksi.
"Minä jo illalla varoitin, että älkää tehkö kuolleesta pilaa",
muistutti kyröläinen.
"Ehkä se oli sama enkeli, jonka Mikkoska on nähnyt", lausui raumalainen.
"Miten se kummitteli?" kysyi Piltti.
"Se nähkääs tuli meidän makuuhuoneeseen valkoinen lakana päässä ja
sillä oli se konjakkipullo kädessä, jonka minä panin sen viereen. Se
oli kauhea näky. Hädin tuskin pääsimme ulos ovesta!" vastasi Romulainen.
"Puhuiko se mitään?" tiedusti Mäki-Töyli.
"Se sanoi", selitti Romulainen, "tuolla lattialla on niin kylmä,
antakaa minun tulla sinne sänkyyn", ja vieläkin hätääntyneenä jatkoi:
"Se tuli sänkyämme kohti, mutta silloin me syöksyimme ulos, enkä minä
tiedä kuinka tulimme tänne."
"No, olipa nyt miten tahansa, niin nostakaa tuo Anna kumminkin tuonne
sänkyyn ja tarkastakaa ettei hänkin, vain jo ole kuollut", kehoitti
Iiska.
Anna kumminkin virkosi, kun hänen suuhunsa kaadettiin lasillinen piiriä.
"Tämä on nyt vähän kummallista tämä juttu, mutta minä luulen, että se
kuollut siellä kapakan takahuoneessa yöllä virkosi, ja tämä miesparka
tunsi vilua, niin hän läksi ylös makuuhuoneeseen", arveli Mäki-Töyli.
"Olisi paras mennä katsomaan ja ottamaan asiasta selvää", esitti Piltti.
"Minä olen myös samaa mieltä, että mennään, katsomaan", kannatti
härmäläinen Piltin esitystä.
"No, mennään sitten! Ketä tulee mukaan?" kysyi Iiska.
"No, kyllä tästä joutaa! Mutta olisi paras ottaa raamattu mukaan,
jos se ruumis ainakin olisi kummitellut. Kun rauhattomalle hengelle
vaan näyttää raamattua, niin siltä on luonto pois heti", selitti
karstulainen, sekä jatkoi: "Meidän puolessa yhdessä talossa aina
kummitteli, mutta kun pastori oli neuvonut tämän konstin, niin heti
kummitukset katosi."
"Tuolla on Stenroosin raamattu, ottakaa se mukaan", kehoitti
kyröläinen, osottaen nurkkahyllyllä olevaa kirjaa.
"Ja tuolla toisessa nurkassa on kirves! Sinä Härmän poika voit ottaa
sen olallesi", lisäsi Iiska.
"Ilman kirvestä en minä lähdekään. Jos pitäisi mennä elossaolevaa
vastaan, niin menisin paljain käsin, mutta kuolleen kanssa on leikki
toista", vastasi härmäläinen ja otti kirveen nurkasta olalleen.
Heidän saavuttuaan Romulan pihalle, kurkisti karstulainen ikkunasta,
josko kuollut makaa vielä lattialla. "Kuolleella on pojat menty!"
huudahti hän, huomattuaan, ettei ruumista ollut enää lattialla.
"Mennään sisälle!" kehoitti laihialainen.
"Mennään vaan, mutta kuka menee edellä?" kysäsi toinen karstulainen.
"Tietysti se menee edellä, jolla on raamattu, ja kirvesmies menee hänen
jälessään", sanoi Iiska.
Karstulainen aukasi raamattunsa ja astui edellä sisään, toisten
seuratessa hänen jälessään. Yliselle meneviltä rappusilta alkoi kuulua
pientä kolinaa ikäänkuin joku olisi tullut alas. Karstulainen kuultuaan
tämän, lausui: "Isän, Pojan ja Pyhänhengen nimessä, jos sinä olet
paholainen, niin —" Hänen lauseensa jäi puoliväliin, sillä esiin tuli
pitkäpartainen pukki määkien "pää-ää-ä".
"Se tulee pukin haahmossa", huusi karstulainen kauhistuneena ja
hätääntyneenä nakkasi raamatun lattialle, sekä lähti minkä ennätti
livistämään ulos, kaataen mennessään härmäläisen kirveineen. Pukki
lähti juoksemaan jälessä siten lisäten karstulaisen kauhua.
Kuolleeksi luultu ilmajokelainen kuuli yläkertaan metelin ja hänkin
rupesi ihmettelemään ja pelkäämään, mitä oikeastaan on tekeillä.
Ensin oli Romunen lähtenyt Annansa kanssa yöpukineissaan juoksemaan
ulos ja nyt aliselta kuului tuollainen hirmuinen meteli. Hädissään
ja viluissaan, luullen lakanaa peitoksi kääri hän sen ympärilleen ja
laskeutui alakertaan. Mutta kun alakerrassa ei ollut ketään, valtasi
hänet myös pelko, jonka vuoksi hänkin juoksi Castle Cartiin.
Karstulainen oli juuri päässyt kertomasta miten ilmajokelainen
kummitteli pukin haahmossa, kun raumalainen kauhistuneena huudahti:
"Katsokaa, nyt se tulee tuolla lakana päässä!"
Jokainen hyökkäsi ikkunan luo nähdäkseen kummituksen tulon.
"Enkö minä, illalla jo sanonut ettei pidä tehdä kuolleesta pilkkaa",
ehätti kyröläinen nuhtelemaan, itsekin sentään ollen vähän kaamealla
mielellä.
"Romulaista se vissiinkin ahdistaa", rohkeni Iiska vielä irvistellä
vähän toisia rohkeampana.
"Herra armahda meitä!" rukoili Anna ja kauhistuneena konttasi sängyn
alle piiloon.
"Tehkää risti oveen, niin hän ei pääse sisälle", kehoitti Piltti.
"Romusen ja hänen vaimonsa Annan nimeen, älä tule tästä ovesta sisään",
haastoi Iiska ja teki uunin musteella suuren ristin keskelle ovea.
Tämä ei auttanut mitään. Kuolleeksi luultu syöksyi ovesta sisälle kuin
ammuttu.
"Jos Romusen Annaa etsit, niin hän on tuolla sängyn alla piilossa",
riensi Iiska, jolla vielä oli vähän rohkeutta, selittämään.
"Ja, juuri häntä minä etsin, ja jos löydän, niin vien hänet mukanani
sinne minne kaikkien kapakan pitäjäin pitää mennä", vastasi aave
rämisevällä äänellä.
"Eikö hän kumminkin saisi armoa, jos hän yhtyisi meidän
raittiusseuraan?" kysyi raumalainen, huomattuaan, että ilmajokelainen
ei olekaan kuollut, kuten luultiin.
"Ei mitään armoa sellaiselle syntiselle! Häntä varten on jo tuli
kattilan alla ja tuomio odottaa Romulaista itseäkin", uhkasi kuolleista
herännyt kapakoitsijaa ja hänen vaimoansa.
Romulainen huomasi asian oikean laidan ja kumartui sängyn viereen
selittääkseen Annalle, että haamu onkin ilmielävä ilmajokelainen,
joka on vironnut tainnoksista, mutta Anna ei ottanut kuullakseen tätä
selitystä, vaan hoki kauhuissaan: "Herra auta!"
Pyynnöistä ja houkutteluista huolimatta ei häntä saatu tulemaan pois
sängyn alta, vaan täytyi hänet väkivalloin raastaa. Kun hänet vihdoin
saatiin sieltä pois, niin huomattiin, että hänen järkensä oli sekaisin.
Lääkäri, joka haettiin paikalle, selitti, että hän on pelästynyt ja
siinä menettänyt järkensä.
"Antakaa hänelle olutta, niin kyllä hän järkiinsä saadaan!" kehoitti
Iiska.
"Taikka Aarakki punssia!" lisäsi raumalainen.
"Ei pidä tehdä nyt leikkiä, tässä on tosi kysymyksessä", huomautti
Piltti.
Anna vietiin kantamalla Romulaan. Koskaan ei hänen järkensä selvinnyt.
Noin puoli vuotta myöhemmin hän kuoli heikkomielisten sairaalassa
Kingsvillessä.
* * * * *
Kun Romulainen Annansa kanssa oli poistunut Castle Cartista, niin
siellä alettiin taas keskustelemaan irlantilaisten kurittamisesta, joka
keskustelu oli jäänyt kesken kun ilmajokelainen kummittelullaan oli
tullut häiritsemään.
"Nyt on kohta aamu. Ei suinkaan me tänään työhön mennä kun seurakin
kerran istuu?" tiedusteli Teemu toisilta.
"Eipä tietenkään mennä työhön. Mutta kukas lähtee hakemaan viinaa? vai
meinataanko olla kuivin suin, vaikka seurakin istuu, kuten Teemu jo
huomautti", jatkoi puhetta samaan suuntaan Iiska.
"Kyllä minä viinaa haen, mutta kuka rahan antaa?" vastasi raumalainen.
"Eikös raittiusseuralla ole jo kassaa. Haetaan sieltä", ehdotti Teemu.
"Se onkin viisainta, että aina kun seuralle tulee vähän kassaa,
niin pannaan seura istumaan ja juodaan kassa pois", liittyi Piltti
kannattamaan Teemun periaatetta.
"Tuossa on kymmenen! Mene ja hae!" käski latvaheikkoolainen Teemua ja
antoi hänelle kymmenen dollarin rahan.
"Nyt meidän olisi saatava sana sille härmäläiselle, joka ilmajokelaista
löi, että kuollut on vironnut ja ettei hänen tarvitse sentähden
piiloilla", sanoi Piltti.
"Kas tässä pojat on viinuskaa ja tuossa tupakkaa!" hihkasi Teemu ja
laski viisi paintin pulloa pöydälle, lisäten: "Tämän sikaarilaatikon
antoi kapakoitsija lahjaksi."
"Luuli vissiin, että raittiusseura on nyt kuollut. Vai sanoitko sinä,
että se vain istuu?" tiedusti Piltti.
"En puhunut siitä mitään. Mutta kyllä kai se niin luuli, koska oli heti
valmis antamaan juotavia, kun kuuli kuka olen", vastasi Teemu.
"Kyllä ne saavat odottaa 'Hyvä Toivo' seuran kuolemaa!" sanoi Iiska.
"Varmasti saavat odottaa!" vakuutti Piltti.
"Vaikka se toisinaan istuukin!" ilvehti latvaheikkoolainen.
"Mutta kiusallakin pannaan se taas käyntiin, eikö niin pojat?" kysyi
kuurtanelainen päättäväisenä.
"Aivan varmasti!" kuului useammasta suusta yht'aikaa.
"Otappas nyt ilmajokelainen oikein miehen ryyppy ja kerro meille sitten
miltä se kuolema oikein tuntui!" kehoitti laihialainen ja kaatoi ison
lasin viinaa täyteen ja ojensi kuolleista heränneelle.
"Niin, kerroppas nyt meille oikein rehellisesti, miltä se kuolema
tuntui", pyysi kuurtanelainenkin.
"Äh! Mutta jopas se olikin väkevää!" ihmetteli ilmajokelainen
tyhjennettyään lasin. "Niin, miltäkö kuolema tuntui? Ensiksi, itse
kuolema ei ollenkaan tuntunut siltä, miksi sitä olin kuvitellut. Niin
pian kuin minua lyötiin, pyörähdin minä ruumiistani pois. Liitelin
teidän keskuudessanne, ja mielelläni olisin ottanut osaa keskusteluun
kanssanne, mutta en mitenkään saanut siihen voimaa. Minä olin kovin
hyvilläni kun panitte lakanan ruumiini päälle, sillä minä tiesin, että
en vielä tulisi jättämään tätä savimajaa, vaan on minun palattava
takaisin siihen. Kun lyöjääni lähdettiin viemään lakoppiin, niin koetin
kaikin tavoin antaa teille ymmärtää, etten ollut kuollut. Mutta kun en
voinut puhua, niin oli kaikki turhaa. Minä seurasin heitä lakoppiin,
ja juuri kun poliisi meinasi panna hänet sinne, niin minä sain
lyöjäni ymmärtämään, että on parasta työntää sinne poliisi sensijaan
kuin mennä itse. Raukka hätäili sitten mihin paeta. Minä johdatin
hänet Romulan takana olevan pienen huoneen välikaton päälle, ja minä
luulen, että löydätte hänet nytkin sieltä jos menette etsimään. Mutta
kaadappas vielä toinenkin ryyppy, koska se tuntui tekevän niin hyvää
kipeälle päälle", pyysi kuolleista herännyt ja lopetti kertomuksensa
kokemuksistaan kuoleman takaa.
Melkein jokainen kuuntelioista tunsi kaamean ja värisyttävän liikkeen
selkärangassaan.
"Kuka menee katsomaan onko se härmäläinen siellä, Romusen kaluhuoneen
ylisellä?" kysyi Iiska. "Sitten nähdään puhuuko ilmajokelainen totta."
"Jos hän on siellä, niin sitten täytyy uskoa, mitä ilmajokelainen on
meille kertonut", vakuutti Piltti.
"Kyllä minä menen, vaikka en minä usko, että hän siellä on. Joka
kuollut kerran on, niin ei hän voi kertoa kuolemantakaisista asioista",
sanoi Teemu epäilevästi.
"Mennään sitten, minä tulen mukaan", sanoi Iiska.
"Jos ilmajokelaisen sielu olisi kerran lähtenyt ruumiista, niin eihän
se enää ruumiiseen takaisin olisi päässyt. Sen nyt ymmärtää hullukin.
Ilmajokelaisen sielu olisi kulkenut härmäläisen mukana lakoppiin.
Höpsis! Tulla sitte meille kertomaan mitä hän kuolleena ollessaan
on nähnyt ja tehnyt!" puheli latvaheikkoolainen, tahtoen lyödä
ilmajokelaisen selitykset naurunalaiseksi.
"No, pian se nyt nähdään, kunhan kerkiävät takaisin", selitti Piltti.
"En minä, pakota ketään uskomaan mitä olen kertonut. Pian saatte
kuulla, että härmäläinen on siellä missä olen kertonut hänen olevan, ja
vielä, että hänen vasemman käden pikkusormi on melkein poikki. Sormensa
katkesi siinä rytäkässä kuin hän työnsi oven kiinni poliisien edessä,
ja sormensa jäi oven väliin", selitti ilmajokelainen.
"Mutta sen minä haluaisin tietää kuinka sinä pääsit takaisin
ruumiiseesi?" uteli laihialainen.
"Kun sain lyöjäni piilotettua, niin aijoin tulla teille todistamaan
etten ollut kuollut, ja ettei murhaajakseni luullulla ollut mitään
vaaraa, mutta koko maailma musteni edessäni niin etten voinut mennä
minnekään muualle, niin pakenin omaan ruumiiseeni, johon johti heikosti
johtava valosäde. Jos en olisi silloin pukeutunut maalliseen majaani,
niin olisin saanut astua manalaan, sillä veren lämpö oli jo alempana.
Sen jälkeen kun palasin ruumiiseeni, en muista paljon mitään, pääni
ollen viinan huumaamana, paitsi sen kun lähdin Romulasta tänne."
Ulkoa alkoi kuulua ääniä, ja Samassa aukeni ovi ja Teemu Iiskan ja
härmäläisen kanssa astuivat sisään.