nyt asiaa, kun hän saisi tuon kirjeen, niin hän kulkisi pitkin
Ylistaron pitäjää näytellen sitä ja vielä kukaties menisi näyttämään
sitä, vaimolleni", vastusti latvaheikkoolainen kiivaasti.
"Minä olen myös vastaan, että kirje lähetetään kenenkään yksityisen
nimessä. Se on lähetettävä 'Hyvä Toivo' raittiusseuran nimessä",
vaati raumalainen, peläten, että Kreeta ei muita kuppaisikaan, kuin
latvaheikkoolaista ainoastaan.
"No, kuinkas tämä kirje sitte kuuluisi?" ehdotti Talso, joka miesten
väitellessä oli kirjoittanut uuden kirjeen.
"Harbor, Ohio.
"Hulttiinin pilettitoimisto, Waasa.
"Harborin 'Hyvä Toivo' raittiusseura lähettää tässä teille
kuusikymmentä dollaria piletti- ja matkarahaksi Kuppari-Kreeta
Tuppelalle, Ylistaron Kainaastolla. Jos niin sattuisi, ettei hän
tulisi, niin pyydämme teidän lähettämään jonkun toisen kunnollisen
kupparin sillä toivomuksella kumminkin, että tulipa sieltä kuka
tahansa, että muistaa ottaa kylliksi sarvia mukaansa, sillä niitä ei
ole Amerikassa.
"Kunnioituksella,
"Hyvä Toivo Raittiusseura."
"Se on aivan paikallaan tuo kirje! Sen paremmin ei sitä olisi kukaan
voinut kirjoittaa. Vai mitä arvelette?" kysyi kuurtanelainen.
"Kerrassaan mainio! Mutta kuinka pian se kuppari nyt kerkiäisi tänne,
jos lasketaan neljä viikkoa kirjeen menomatkalle ja samoin neljä
viikkoa kupparin tulomatkaan?" tiedusti laihialainen.
"Siinähän se olisi Mikkelinpäivän aikana täällä, ja jos sattuisi
olemaan hyvät ilmat merellä, niin voisi ehtiä jo ennenkin", vakuutti
Piltti.
"Siitä passaisi nyt jo keskustella ketä ensiksi kupitaan, kun kuppari
perille saapuu, vai vedetäänkö arpaa siitä kuka on se onnellinen?"
ehdotti Tuhkalan Iiska.
"Se on aivan luonnollista, että Kreeta kupittee ensin omanpaikkaisia ja
sitten vasta muita", selitti latvaheikkoolainen.
"Siitä ei nyt vielä väitellä, ketä hän ensiksi kupittee, mutta siitä
pikemminkin voitaisiin puhua, minkälainen vastaanottojuhla kupparimme
kunniaksi järjestettäisiin. Olisin sitä mieltä, että tehtäisiin siitä
päivästä oikein kansallisjuhlapäivä. Mitä ajattelette te toiset?" kysyi
ilmajokelainen.
"Minä olisin samaa mielipidettä ja esitän nyt tässä, että sinä
päivänä ostettaisiin joitakin tynnyreitä olutta ja muutama pullo
viinaa. Selvemmin sanoen, pantaisiin siksi päiväksi raittiusseura
kokonaan istumaan ja pidettäisiin oikeat juhlat", yhtyi Tuhkalan Iiska
puoltamaan ilmajokelaista.
"Iiskan esitys on mainio, ja minä kaikesta sydämestäni kannatan sitä",
lisäsi Teemu.
"Tuollaiset esitykset eivät ole johdonmukaisia miehelle, joka juuri
on tehnyt raittiuslupauksen, ja toiseksi, me emme vielä tiedä josko
kuppari tuleekaan tänne", nuhteli puheenjohtaja.
"Samaa sanon minä, ja esitän, että tästä kupparin tulosta ei sen
enempää puhuta tällä kertaa", ehdotti Mäki-Töyli.
* * * * *
Aina, kun suomalaiset pitivät raittiuskokouksiansa, kierteli Castle
Cartin ympärillä kapakoitsijain urkkijoita saadakseen tietää, mitä
kokouksessa toimitaan. Erään kerran Mäki-Töyliltä, joka ensimäiseksi
sattui tulemaan kokoushuoneesta ulos, tiedusteli urkkija mitä siellä
päätettiin.
"Noo moor piiriä!" vastasi Mäki-Töyli.
Mikkoska kulki aina salateitä suoraan Romulaan kertomaan mitä
kokouksessa keskusteltiin ja päätettiin. Daliini, joka tavallisesti oli
jo Romulassa odottamassa uutisia, kuunteli tarkasti Mikkoskan juttuja
kokouksien menosta. Kun Mikkoska taas toi tärkeitä tietoja, niin lupasi
Daliini vielä entisen palkkion lisäksi kaksikymmentäviisi dollaria
jokaisesta päästä, jonka hän saa rikkomaan lupauksensa.
Mikkoska lupasi tehdä parhaansa, mutta selitti, että kyllä ne ainakin
muutamia viikkoja pitävät lupauksensa, sillä suomalainen on sellainen,
ettei se aivan pian luovu päätöksestään.
Daliini kirjoitti Sandyskin olutyhtiölle selittäen, mitä suomalaiset
ovat tehneet, että he ovat perustaneet raittiusseuran, josta uhkaa
olutliikkeelle täällä tulla vaarallinen vastustaja ainakin suomalaisten
kannatukseen nähden.
Sandyskin olutyhtiö vastasi kirjeen sellaisella ukaasilla, että
suomalaisten yritys on tukahutettava heti alkuunsa, tuli se sitte
maksamaan yhtiölle mitä tahansa. Daliini määrättiin vaikuttamaan
tokkayhtiön päällystöön niin, että raittiusseuran johtaja pannaan
heti työstä pois. Sellainen kiihoitustyö voi tarttua vielä toisiinkin
kansallisuuksiin, viitattiin kirjeessä. Samoin käskettiin hänen pitää
silmällä suomalaisten kokouksia, ja jos suinkin on tilaisuutta, niin
ilmoittaa kaupungin hallinnolle, että suomalaiset pitävät salaisia
anarkistisia kokouksia, joissa kiihotetaan lakia ja järjestystä vastaan.
Daliini alkoikin toisten kapakoitsijoitten kanssa levittämään
kaikenlaisia valheita tästä juuri perustetusta raittiusseurasta.
Irlantilaisille he uskottivat, että suomalaiset ovat perustaneet
yhdistyksen, jonka tarkoituksena on karkoittaa irlantilaiset pois
Harborista. Irlantilaiset helposti uskoivat tämän, välit kun muutenkin
suomalaisten kanssa olivat hyvin kireät.
Mikkoska ei myöskään ollut toimimatta. Hän oli keksinyt keinon,
millä onnistuisi pettää ainakin yhden seuran jäsenistä. Tässä hän
onnistuikin. Hän muisti, että latvaheikkoolainen oli viime kokouksessa
ollut hänelle tavallista ystävällisempi. Nyt päätti hän käyttää
tilaisuutta hyväksensä, päästäkseen aiheittensa perille. Tuhannen
dollaria oli ansaittava ja hän päätti sen ansaita kun vaan saa siihen
sopivan tilaisuuden. Miehensä suostumuksella muutti hän nimellisesti
asumaan Romulaan, missä sai paremmin romulaisten kanssa miettiä keinoja
raittiusseuran kukistamiseksi.
"Laittakaa nyt yksi huone hyvään kuntoon, niin minä toimitan teille
asumaan erään raittiusseuran jäsenen", pyysi Mikkoska.
"Parhaan huoneen mitä meillä on, annamme, jos vaan saat hänet asumaan
meille, olkoon hän sitten kuka tahansa seuran jäsenistä", lupasi
riemuiten Romulainen.
"Siitä olen varma, että saalis saadaan. Mutta ehtoolla kun menen ulos,
niin älkää unhoittako toimittaa yhtä pulloa viiniä minun huoneeseeni,
ja vielä parempi, jos panette viinin sekaan jonkun määrän viinaa. Kai
ymmärrätte, mitä tarkoitan sillä?" selitti Mikkoska.
"Kyllä ymmärrän. Minä toimitan vielä hyvän konjakkipullon viinin
lisäksi", lupasi Romulainen.
Vähää ennen kun miehet tulivat työstä, meni Mikkoska sen kadun
kulmaan, josta tiesi miesten tulevan kotiin, että voi siinä tavata,
latvaheikkoolaisen. "Kaksikymmentäviisi dollaria päästä on nätti summa!
Jos nyt tänä iltana onnistun pettämään tuon latvaheikkoolaisen, niin
kyllä toiset tulevat itsestään jälessä. Huomen iltana jo raumalainen ja
niin yksi toisensa perässä pettyvät. Vielä, kun menen puhumaan tokan
supitendille, että hän panee Stenroosin, suomalaisten kiihoittajan,
työstä pois, niin silloin on koko' seura tuhottu." Näin tuumi Mikkoska
itsekseen kadun kulmassa odotellessaan miesten työstä tuloa.
"No, hyvää iltaa! Työstäkös se latvaheikkoolainen tulee Minä olen koko
päivän ajatellut, että — no, jääköönpä nyt sanomatta", alkoi Mikkoska
puheen ja tarjosi makeisia pussistansa.
Latvaheikkoolainen oli kuin puulla päähän lyöty moisesta
odottamattomasta ystävällisyydestä Mikkoskan puolelta. Mutta kun
kerran kuulutaan samaan seuraan, niin tietysti se kuuluu asiaan olla
ystävällinen, ajatteli hän ja pisti suuren ooripunaisen kätensä
makeispussiin samassa kysyen: "Mitäs se olikaan kun Mikkoska on koko
päivän ajatellut?"
"Niin, minä vaan olen ajatellut, että jos me — ai, en minä nyt viitsi
sanoa!"
Mikkoska puristi lempeästi latvaheikkoolaista kädestä. Tämä lensi
kasvoiltaan punaiseksi, ja sydän alkoi sykkiä niin ankarasti, että
pelkäsi Mikkoskankin sen kuulevan.
"No, Mikkoska on hyvä ja sanoo loppuun asti, mitä se oli. Ehkä minäkin
olen ajatellut samaa asiaa", pyysi latvaheikkoolainen.
"Minä sanon joskus toiste", vastasi Mikkoska.
"Koska sitten?" kysyi latvaheikkoolainen.'
"Vaikka tänä iltana, jos tulette meille", selitti Mikkoska.
"Mutta — mutta, mitä Mikkonen ajattelisi, jos tulisin teille, kun
kerran en ole hänen kanssaan ensinkään tuttu?" kysyi latvaheikkoolainen
hämillään.
"Mikkonen! En minä hänen kanssaan enää yhdessä ole. Eikä hän edes ollut
minun oikea miehenikään, joten ei hänellä ole mitään oikeutta minuun
nähden. Minä olen vuokrannut Romusen yliseltä itselleni nätin huoneen,
ja sinne minä voin viedä kenen haluan", selitti Mikkoska hymyillen
imelästi.
"Minulla olisi myös tilaisuus ottaa vaimostani ero kun hänen luonansa
on alkanut vistaamaan ne laukkuryssät, eikä niihin ole siinä suhteessa
ensinkään luottamista. Näkipä sen, miten ne syöttivät itseensä
sen kuuluisan Flaamingin Mandankin. Olivat antaneet vain yhden
Viipuri-prenikan. Muuta ei tarvittu. Kun Manda oli prenikan syönyt,
niin silloin oli hän myöskin ryssän oma, ja vielä niin ruman ryssän",
kertoi latvaheikkoolainen.
"Minä tiedän sen, että ei laukkuryssiin ole luottamista", vakuutti
Mikkoska.
"Minä mietin asiaa. Mutta nyt menen illalliselle. Tulen sitten
myöhemmin Mikkoskan vieraaksi. Eikö niin?" ehdotti latvaheikkoolainen.
"Aivan niin. Hyvästi nyt siihen saakka!" myönteli Mikkoska ja pudisti
latvaheikkoolaisen kättä vieläkin lempeämmin.
* * * * *
Varhain seuraavana aamuna heräsi latvaheikkoolainen Romusen kapakan
sivuhuoneesta päätä ankarasti porottaen. Hän ei muistanut edellisen
illan tapahtumista muuta kuin sen, että Mikkoska oli antanut hänelle
korvapuustin suutelon asemasta, ja tämä häntä harmitti.
"No, tuleppas nyt heikkoolainen ottamaan aamuryyppy! Taitaa pääsi olla
kovin kipeä"' kehoitti Romulainen, samassa iskien silmää Annallensa.
"Kipeä on kovin. — Kaada heti toinenkin, niin pikemmin paranee! Vaikka
en minä tänään työhön mene, tuskin ensinkään tällä viikolla. Mutta
kuinka se oikein on, enkö minä hakenut Castle Cartista illalla tänne
tavaroitani?" tiedusteli latvaheikkoolainen.
"Etkö sinä muista, kun yhdessä ne veimme tuonne yliselle, jossa sinulla
on nätti huone?" selitti Romunen.
"Minä kyllä vähän olen sellaista muistavinani. Mutta minä toivoisin,
että tämä kaikki olisi vain unta eikä omaatuntoani kalvavaa
todellisuutta", vastasi latvaheikkoolainen hyvin surulliseksi painuen.
* * * * *
Viikko on kulunut, ja Castle Cartissa pidetään taasen raittiuskokousta.
Tämä viikko on ollut ensimäinen, kun suomalaiset ovat tehneet laivassa
työtä ilman ettei olisi juotu. Lujahermoisuutta ja tahdonlujuutta siinä
on tarvittu. Pitkäksi on muutamilla käynyt aika, mutta kestäneet he
ovat urhoollisesti. Ennen kokouksen alkamista jakoi Stenroos kaikille
paperin liuskoja, joihin oli kirjoitettu Maamme laulu. Stenroos oli
niitä hankkinut New Yorkista. Vaikka ne oli julaistuna ruotsinkielellä,
niin oli hän kääntänyt ne suomeksi. Jos ei kovinkaan nuotilleen, niin
ainakin voimakkaasti alkoi kaikumaan Maamme laulun säveleet, eikä
kukaan esittänyt enää kapakkalauluja laulettavaksi.
Kun kokouksen yhteydessä tuli kysymykseen, onko kukaan jäsenistä
rikkonut lupaustaan, niin kuurtanelainen ilmoitti, että
latvaheikkoolainen ainakin on rikkonut.
"Latvaheikkoolaista ei voi sanoa rikkoneeksi, sillä hän ei ole
nauttinut väkijuomia, ainoastaan portviiniä, eikä sen nauttiminen ole
kielletty raittiusmieheltä enempi kuin naiseltakaan", koitti Mikkoska
torjua syytöstä.
"Portviini on myös päihdyttävää juomaa, ja niinollen luvatonta nauttia
henkilön, joka kuuluu raittiusseuraan", selitti Stenroos.
"Myöskin on huomattava, että jos ei portviini olisi päihdyttävää
juomaa, niin ei se olisi niin pahasti mennyt latvaheikkoolaisen päähän,
että hänet Romusen kapakan lattialle nukertui nukkumaan", lisäsi
Mäki-Töyli.
"Paljon mahdollista, että heikkoolainen on juonut viinaakin, siten
päästäkseen erilleen raittiusseurasta, kun hän ei uskonnolliselta
kannalta katsottuna tahdo siihen kuulua", myönteli Mikkoska, samalla
tarjoten raumalaiselle purukummia.
"Ilman pitempiä tutkimuksia erotamme latvaheikkoolaisen pois 'Hyvä
Toivo' raittiusseurasta ja merkitsemme pöytäkirjaan, että hän oli
ensimäinen suomalainen, joka rikkoi raittiuslupauksensa Amerikassa",
julisti Stenroos, ja löi vasaralla pöytään kokouksen päätöksen
vahvistamiseksi.
"Ja ensimäinen körttiläinen, joka Amerikassa on raittiusseuraan
yhtynyt", lisäsi Tuhkalan Iiska.
Siniset nauhat ilmoitti Stenroos jo saapuneen, sekä antoi jokaiselle
yhden. Mikkoska ojensi nauhan raumalaiselle pyytäen häntä kiinnittämään
sen rintaansa.
Se olikin raumalaiselle mieluisa palvelus, ja kenelle se ei olisi
ollut, sillä Mikkoska oli kauniinpuoleinen ja puoleensavetävä nainen.
Kokouksen loputtua saattoi raumalainen Mikkoskaa. Castle Cartin
portille. Erotessa tunsi hän jotakin omituista liikettä sydänalassaan,
kun Mikkoska puristi hyvästiksi häntä kädestä.
Seuraavana päivänä olivat taas kaikki kapakoitsijat pitämässä yhteistä
kokoustaan Romulassa. Mikkoska, kun oli ensin saanut ansaitsemansa
kaksikymmentäviisi dollaria heikkoolaisen viettelemisestä, kertoi
tarkalleen, mitä kokouksessa oli päätetty. Saamansa sinisen nauhan hän
antoi Daliinille, jonka oli määrä hankkia samallaisia lisää. Näillä
tahdottiin pettää seuraan kuuluvia henkilöitä.
Muutaman päivän kuluttua tuhkin nauhat Sandyskistä. Ne olivat aivan
samanlaisia kuin raittiusseurankin nauhat, että mitään eroa ei niissä
huomannut. Daliini antoi nauhat Romulaiselle, joka heti niistä naulasi
viisi kapakkansa takaseinään, sekä suurilla kirjaimilla ilmoituksen:
"Me ostamme 'Hyvä Toivo' raittiusseuran merkkejä viidestä dollarista
kappaleen ja kaupantekijäisiksi annamme piirilasin ja 'äijän'-ryypyn."
Latvaheikkoolainen, huomattuaan nuo merkit kapakan seinässä, ja
kuultuaan Romuselta, että ne on saatu raittiusseuran jäseniltä, käski
antaa koko huoneelle juotavat. Hän tuli hyvin iloiseksi siitä tiedosta,
kun oli muitakin seuran jäseniä, jotka olivat rikkoneet lupauksensa.
Mikkoska kiirehti Castle Cartiin tapaamaan raumalaista, sillä hän
tahtoi saada hänenkin ennen ensi kokousta rikkomaan lupauksensa.
Raumalainen sattuikin tulemaan häntä vastaan kadulla. Jo kaukaa hän
hymyili Mikkoskalle: "No, mihinkäs se Mikkoska on menossa?" kysyi
raumalainen.
"Kah! Sinäkös se olitkin! Minä juuri ajattelin sinusta", sanoi
Mikkoska ja jatkoi: "Minä tässä vaan huvikseni lähdin kävelemään
ilman mitään päämäärää. Mutta nyt muistui mieleeni, että taisin jättää
huoneeni oven auki, joten täytyy palata takaisin panemaan se lukkoon."
"No, mennään sitten yhdessä, minä myöskin lähden sinnepäin", sanoi
raumalainen.
Heidän vieretysten kävellessään kysyi Mikkoska: "Etkö sinä ole katunut
kun yhdyit tuohon raittiusseuraan?" mutta huomattuaan hetken sopivaksi
lisäsi: "Vaikka pääseehän siitä erilleen, kun tekee samoin niinkuin
tänään ovat tehneet viisi seuran toisista jäsenistä."
"Mitä he ovat tehneet?" uteli raumalainen ihmeissään.
"No, etkö sinä ole kuullut, että he ovat myyneet raittiusnauhansa
Romulaan viidestä dollarista. Romulainen on vielä hyväntahtoisesti
pistouvannut juotavat koko huoneelle kaupan päällisiksi", selitti
Mikkoska.
"Onko se oikein totta?" kysyi raumalainen.
"Aivan totta se on! En minäkään ensin uskonut, mutta menin itse
katsomaan. Ja aivan oikein, siellä Romulan takaseinässä oli viisi
nauhaa. Me voimme mennä nyt vielä niitä tarkastamaan, että sinäkin
tulet omin silmin näkemään miten asia on", selitti Mikkoska edelleen
lipevänä.
"Mennään vaan. Jos siellä on viisi meidän merkkiä ennestään, niin
minulta saa Romulainen kuudennen", vastasi raumalainen harmistuneena,
samalla tarttuen hellävaroen Mikkoskaa kiinni käsivarresta.
Kun he saapuivat kapakan edustalle, niin Mikkoska osoitti raumalaiselle
kapakan takaseinässä olevia nauhoja. Raumalainen ei ensin uskonut
silmiään, vaan tahtoi saada tarkemman selvyyden menemällä kapakkaan
lähemmin tarkastamaan, josko nauhat ovat samanlaisia kuin sekin mikä
hänellä oli.
"Me maksamme viisi dollaria nauhasta ja vielä pistouvaamme piirilasin
ja 'äijän'-ryypyn kaupantekiäisiä!" tavasi raumalainen seinälläolevasta
ilmoituksesta.
"Tänne viisi dollaria! Tulkaa ottamaan pojat suihinne!" komensi
raumalainen, ja samassa ojensi nauhansa Romuselle.
Latvaheikkoolainen, joka oli mässähtänyt pöydän alle, virkosi jälleen
kuultuaan raumalaisen rämeän äänen, ja alkoi kompuroimaan ylös
saadakseen osansa juotavista.
"To-to-toitko sinäkin na-nauhasi?" sopersi hän vaivalloisesti
raumalaiselle.
"Toinpa tietenkin, ja minä luulen, että täällä on jo Stenroosinkin
nauha", vastasi raumalainen.
"No, otappa nyt toinenkin! Eihän se yksi ryyppy miehessä mitään tunnu",
kehoitti Romulainen ja kaatoi vielä toisen ryypyn.
"Kyllä se myötä menee. Mutta mihin se Mikkosta joutui?" kysyi
raumalainen mennen ulos kadulle. Mutta kun ei tavannut tätä, niin tuli
takaisin kapakkaan ja pistouvasi nyt vuorostaan koko huoneelle.
Mikkoska kun huomasi, että raumalainen antoi nauhansa Romulaiselle,
lähti kiireesti tapaamaan kuurtanelaista, jonka hän oli nähnyt menevän
järven rantaan ongenvapa olalla.
"Kah, täälläkös se Kuurtaneen Lauri vaan puita läjäilee, minä kun
luulin sinun kalastamaan menevän", alotti Mikkoska keskustelun.
"Enhän minä puita läjää; onkimatoja vaan etsin syötiksi puiden alta",
vastasi Lauri.
"Niin, eihän se kala ilman syöttiä koukkuun tartu. Mutta, Lauri, mikä
sinua vaivaa, kun sinä viime aikoina olet mennyt niin huononnäköiseksi?
Ethän vain ole sairas", puheli Mikkoska hyvin myötätuntoisesti.
"En ole oikein tervekään", vastasi Lauri ja lisäsi: "sairasko lienen,
en tiedä, mutta elämä tuntuu kovin mauttomalta."
"Minähän sen arvasin. Sinä, Lauri, olet ollut minun ihailuni esineenä
siitä saakka kun sinut ensi kerran näin, ja sen vuoksi huomaan
pienenkin muutoksen sinussa", säälitteli Mikkoska.
Laurin rokon leimaamissa kasvoissa leimahti syvimmätkin kohdat
punottaviksi ja hänen sydämensä alkoi sykkiä rajusti, niin että hän
pelkäsi Mikkoskankin sen kuulevan. Tämä oli ensi kerta eläissään kun
hän kuuli, että joku nainen häntä ihailee.
"Minä kyllä olen ajatellut mennä lääkärin luokse käymään", lausui Lauri
sekä jatkoi: "mutta minä olen odottanut, jos se kuppari sieltä Suomesta
tulisi ja vetäisi parikaankymmentä sarvea tuonne selkääni, niin eiköhän
sitä paranisi. Mutta kuka sen tietää, tuleeko se sieltä eli ei."
"Minä luulen, että se heikkous johtuu siitä, kun Laurikin lopetti
juomisen niin äkkiä. Olisi pitänyt vähitellen lopettaa", neuvoi
Mikkoska.
"Aivan siitä se johtuu! Minä jo sanoin Rauman pojalle, että olisi
pitänyt ensin saada se kuppari tänne ja sitten vasta perustaa
raittiusseura, ettei olisi viikkoja tarvinnut tuota pahaa verta
selässään kantaa", myönteli Lauri.
"Hyvä Lauri, mutta eihän raittiusseuraan enää kuulukaan muuta kuin
muutama jäsen. Nehän ovat kaikki jo myyneet nauhansa Romulaiselle.
Hän kun maksaa viisi dollaria aina nauhasta ja vielä pistouvaa vapaat
juotavat", rohkeni Mikkoska jo Laurillekin livertää.
"Puhuuko Mikkoska nyt leikkiä, vai onko se oikein totta?" kysyi Lauri
ihmeissään.
"Totta se on! Kävin juuri Romulassa ja itse näin useampia nauhoja
takaseinällä. Näin myös raumalaisen myyvän nauhansa siellä", vakuutti
Mikkoska.
"No, mieluummin minäkin myyn nauhani tuota kupparia odottamaan,
ja pitäähän sitä joskus saada iloitakin", lausui Lauri, heittäen
kalavehkeet järveen.
Seuraavassa raittiuskokouksessa ilmoitettiin kahdeksan rikkoneeksi.
Mikkoska, joka taasen oli kokouksessa, ilmoitti ainakin viisitoista
rikkoneen. Hän sanoi itse laskeneensa niin monta nauhaa Romulassa
olevan.
"Jos Mikkoskan puhe on totta, niin ei enää ole jälellä kuin viisi
jäsentä koko meidän seurassa", lausui Stenroos surullinen ilme
katseessaan.
"Totta se on! Mitä hyötyä minulle semmoisesta valheesta olisi!"
puolusteli Mikkoska ilmiantoaan hyvin närkästyneen näköisenä
puheenjohtajan epäilyksen tähden.
"Mutta meitähän on tässä nyt koolla toistakymmentä, ja kun kahdeksan
vaan tiedämme lupauksensa' rikkoneen, niin meistä löytää Mikkoska vielä
seitsemän rikkonutta, ja ketä ne sitten ovat?" kysyi Piltti luoden
epäilevän katseen Mikkoskaan.
"On selvintä, että jokainen näyttää nauhansa, ja jolla nauhaa ei ole,
niin hän on rikkonut", ehdotti Stenroos.
"Kaksitoista ja siinähän ne onkin!" laski Talso.
Mikkoska aikoi ryhtyä selittämään, mutta samassa tuli raumalainen
sisään ja lausui:
"Asia on nyt sillä tavalla, että minä olen vähän ryypännyt, mutta minä
olen sitä kovasti katunut. Eikös katuvalle anneta anteeksi?"
"Missä sinun nauhasi on?" kysyi Stenroos.
"Jaa, nauhako? Siellä Romulassa se on, ja siellä on monen muun nauha.
Tuo Mikkoska ja Daliini niitä tekevät vaikka kuinka pitkästi" vastasi
raumalainen halveksivasti vilkaisten Mikkoskaan päin.
"Älä sinä valehtele, senkin juoppo!" sävähti Mikkoska nousten seisomaan.
"Minäkö valehtelen. En minä niin ole päissäni, etten tiedä mitä
puhun. Näinhän minä itse eilen illalla Mikkoskalla noita nauhoja
niin paljon, että niitä olisi riittänyt kaikille harborilaisille, ei
vain suomalaisille, ja kuulin kun Daliini lupasi teille, Mikkoska,
viisikymmentä dollaria, jos saatte Stenroosinkin rikkomaan lupauksensa.
Meistä muista, jotka olemme rikkoneet, olet saanut kaksikymmentäviisi
dollaria jokaisesta. Eikö niin?" puhui raumalainen siekailematta.
"Hävytön! Kun kehtaatkin valehdella!"' tiuskasi Mikkoska ja alkoi itkeä
tuhertamaan kiukkuisena.
"Tässä nyt tulee ilmi, että yksi jäsenistämme on harjoittanut kavalaa
petosta seuraamme kohtaan. Minä en tiedä, mitä oikeastaan teemme hänen
kanssaan", puhui Stenroos hyvin masentuneena, mutta ankara sävy äänessä.
"Tämä on kauheaa!" harmitteli Talso.
"Tuollaisen otuksen pitäisi ripustaa sananlennätinpaaluun", sanoi
uhkamielisesti kuurtanelainen.
"Hae sinä Piltti talia, tuossa on luja nuora, niin saamme panna
uhkauksen toimeen", yhtyi Tuhkalan Iiska ilkeästi ivaten sanomaan,
heittäen nuoranpätkän lattialle.
Mikkoska kiukustui niin, että hän ei voinut pidättää itkuaan.
"So, so! Ei tässä nyt laittomuuksiin mennä!" rauhoitti Stenroos,
salaisesti hymyillen hänkin, vaikka miesten leikki tuntuikin
raakamaiselta.
"Mitä laittomuutta se on! Ettekö te tiedä, että tässä maassa voi
kaksitoista miestä päättää, mitä he tahtovat? Minä esitän, että
Mikkoska hirtetään ennenkuin aurinko laskee!" uhmasi Tuhkalan Iiska,
joka uhkaus näytti vaikuttavan kaameasti Mikkoskaan.
"Älä Iiska kulta puhu semmoisia. Enhän minä —" sopersi Mikkoska jo
talttuneena hiukan puuskastansa.
"Mikkoska on hyvä ja tunnustaa, onko hän ollut Sonnisella ja Daliinilla
kätyrinä", kehoitti Stenroos.
"Se on kaikkein viisainta, että puhuu suoraan. Voi löytyä niin paljon
lieventäviä haaroja, ettei hirtetä aivan hengettömäksi", painosti Iiska.
"Kyllä minä olen —" alkoi Mikkoska pelon vaikuttamana.
"No, puhukaa vaan vapaasti!" kehoitti Stenroos, kun Mikkoska epäröi
tunnustaa.
"Niin nähkääs, kun se Romusen Anna niin itki ja pyysi, niin minä
lupasin auttaa heitä. Mutta kyllä minä annan kaikki, rahat mitä
olen heiltä ansainnut, tälle seuralle, jos ette vaan minua hirtä
tästä rikoksestani. Minä lähden aivan heti hakemaan rahoja, jos niin
vaaditte", lupaili Mikkoska nöyränä.
"Onko kaikki sitä mieltä, että Mikkoskalle annetaan anteeksi, kun hän
luovuttaa rahat seuralle?" kysyi Stenroos.
"Se on hyvä!" myönsivät melkein kaikki.
Mikkoskan mentyä kysyi Talso: "Mihin tarkoitukseen rahat käytetään,
jotka Mikkoskalta saadaan?"
"Minusta olisi viisainta, että niillä rahoilla ostetaan kirjoja ja
perustetaan lainakirjasto seuran yhteyteen", esitti Stenroos.
"Minä ajattelin, että ostetaan tonttimaa seuralle omaa taloa varten,
mutta hyvähän se kirjastokin olisi olemassa", myönsi Mäki-Töyli.