Niin varmaan koita sanasi nyt täyttää,
Kuin syyttömyytensä voi David näyttää.
Toinen kohtaus.
Davidin huoneessa.
(David ja Mikal sylitysten; sittemmin kammaripalvelija ja Saulin
vartijapäällikkö).
David.
Nyt, armas Mikal, sylissäsi tässä,
Miss' autuus suurin mull' on elämässä,
Ma kuolemaani tahdon odottaa.
Jos suotu täss' on mun se saavuttaa,
Niin kuolon' on, kuin kukkain liepehellä
On perhon kuolo; kun se kiidätellä
Vapaast' on saanut valkeudessa,
Ja sitte, päivän palavuudessa
Jo väsynyt, on päässyt ehtien
Taas suojaan kukkasien, lehtien,
Ja nauttia siell' ilman estettä
Suloista saanut kukkain nestettä.
Ei silloin paljon suinkaan huolisi,
Jos äkkiään hän siellä kuolisi.
Ei huomaisi hän kuoloon hukkuvansa,
Vaan hekkumasta luulis nukkuvansa.
Jos elonikin tässä raukeaisi,
Se ois kuin mulle autuus aukeaisi
Vaan toinen. Kuolo kun ei ole karvas
Nyt mulle, ällös itkekö sit' armas.
Mikal.
Et muistakaan mun kohtaloa, kulta,
Ett' autuuden ja onnen kaiken multa
Pois mennessäsi veisit tuonelaan,
Ja mulle tänne kolkkoon maailmaan
Vaan murhe jäisi seuraks' ainiaan.
Jos yhdess' onni meidän kuolla koisi,
En kuolemastas silloin vaikeroisi.
Kun haudan unta maanneet vieretyksin
Me olisimme, sitte käsityksin
Elohon uuteen läksisimme. Yksin
En autuutta mä missään saavuttaisi,
Jos kanssas sitä nauttia en saisi.
Vaan onnea kentiesi saamme täällä,
Tään myrsky-ilman tyynnyttyä, säällä
Viel' entistänsä tyynemmällä maistaa.
Viel' aurinko voi kirkas meille paistaa.
David.
Ei Saulin tapa turhaan herittää;
Ket' uhkaa hän, sen kuolo käsittää.
Miss' on hän miekan paljastanut kerta,
Siin' ain' on juossut surmatuitten verta.
Jos erinäist' en Herran suojelusta
Saa, en voi välttää Saulin uhkausta.
(Kammaripalvelija rientää huoneesen).
Palvelija.
Kun, ruhtinatar, käskystäsi teitä
Ma vartioitsin tänne kulkevia,
Niin vartijoita kuninkahan niillä
Päämiehineen näin tänne astuvan.
Muut loitommaksi jäivät seisomaan
Vaan päällikkönsä tänne lähenee.
Mikal.
Meit' auta Herra! Vasta muistan nyt
Ma kuullehein, kun juuri pakenin,
Kuink' hän antoi käskyn vartijoille,
Ett' ottaisivat kiini sun. He varmaan
Nyt käskyä sit' ovat täyttämässä.
Mihinkä kuljet, kurja onneton,
Ja turvan missä löydät, puoliso,
Kun huoneemme kenties on piiritetty?
Ahaa, nyt keinon keksin: akkunasta
Sun lasken täältä; riennä, kultani,
Oi, riennä jo ja vältä kuolema,
Hukassa muuten henkes' on -- voi, riennä!
David.
Kuink' uskaltaisin sua uhriksi
Ma kostollensa jättää yksinäs?
Vihansa kaiken kääntäis' sinuhun,
Jos minua hän täält' ei saavuttais.
Mikal.
Se kuolemall' ei koske minuhun,
Sun kuolosi mun vasta kuolettais.
(Laskeissansa Davidia akkunasta).
Hyvästi, sieluin puoli parahin!
Jos kiitää sieluin siivin kiirehin
Sa voisit täält', ilolla tänne jäisin,
Sinussa onneni kun säilyttäisin.
David.
En onneasi surren sulle heitä
Nyt jäähyväisiä, kyll' enkeleitä
Sun suojatiesi taivas suova on,
Kun enkel' itse olet viaton.
(Katoo).
Palvelija.
En apusi ma luule, ruhtinatar,
Hänt' auttavan juur' aivan kau'aksi.
Kun etsijänsä tänne tultuaan
Hänt' eivät täällä löydä, rientävät
He likiseuduilta hänt' etsimään,
Ja siten melkein hänen kiini saavat
Jo ennenkuin hän maisemilta näiltä
On ehtinyt.
Mikal.
Se aivan totta on.
Ah, mieltäni nyt Herra neuvokoon,
Mitenkä voisin miehen hurskahan
Käsistä päästää vainoojittensa.
Nyt mieleheni johtui keino, jolla
Voin pakolaisen ehkä pelastaa.
Sa ilmi anna, että sairahana
On pääsemättömänä David täällä.
Palvelija.
Vaan ilmoitukseen siihen tyytyvän
En usko vartijoitten päällikön.
Hän nähdä silmin tahtoo sairastamme.
Mikal.
Siis silmänsä on meidän kääntäminen.
Nyt päällikköä hetken viivyttää
Sa koita ulkona, vaan pääsemästä
Hänt' älä estä tänne katsomaan.
(Kammaripalvelija menee ulos. Mikal ottaa erään vartalokuvan, pukee sen
miehen vaatteisin, asettaa sen vuoteesen makaavan kaltaisena ja lausuu
sitten yksinään).
Sun, Jumalani, tiedän armoiseksi,
Petosta tät' et synnin arvoiseksi
Sa lukene, kun viattoman päästän
Sen kautta kuolosta ja Saulin säästän
Ma katumasta murhan tehtyään --
Kun näin syyns' ennen pääsee tietämään.
Min kavaluus on saanut alkuhun,
Sen saattakoon nyt vilppi loppuhun.
(Vartijapäällikkö tulee palvelijan seurassa).
Päällikkö.
Suo anteeks', armollisin ruhtinatar,
Ett' on mun tänne rauhan huoneesen
Näin täytynyt nyt tungeksia. Sen
Mun kuninkaani käski tekemään.
Hän Davidia käski noutamaan
Mun täältä.
Mikal.
Hiljaa, vaiti, ystävä!
(Osoittaa vuodetta).
Hän sairasna on tuolla vuoteellansa
Ja väsyneenä vaivoistansa äsken
Hän hiljaisehen nukkui unehen.
Kun lievityksen hetki lie nyt hällä,
On vaarallista häntä häiritä.
Sa kuninkaalle sano, että David,
Kun taudistansa vaan on tointunut,
Luo kuninkaan on kohta rientävä.
Päällikkö.
Sen ilmoituksen vien nyt kuninkaalle.
(Menee palvelijan kanssa).
Mikal (akkunan luona yksin).
Nyt siivilläs hänt' aika lennätä
Ja vainoojaansa ennen ennätä
Kanss' armahani laakso rauhainen,
Miss' suojan löytää David kultainen.
Kolmas kohtaus.
Saulin huoneessa, vähän jälkeenpäin.
(Jonathan ja Mikal erillään, Abner, Doeg, Saulin sukua ja hoviväkeä;
sittemmin Saul itse).
Mikal (Jonathanille).
Voi, veli Jonathan, tät' ahdistusta!
Tään tietämättömyyden tuskahan
On sieluni jo uupumaisillaan.
Miss' on nyt David, kurja pakolainen?
Mitenkä välttää kuolon pauloja,
Joit' etehensä mont' on viritetty,
Voi puolisoni raukka, rauhaton?
Miss' onneton hän, jos sen tietäisin,
Nyt oleksii, mä sinne rientäisin,
Vaikk' olen vaimo heikko, voimaton,
Enk' apua voi hälle vaaroiss' antaa,
Niin kuitenkin kuin kyyhky lentäisin
Tykönsä, lohdutukseksensa kantaa
Mä lemmenpuusta lehden halajaisin;
Näin vaivoissaan hänt' ehkä virvoittaisin.
Jonathan.
Ei kuolon vaara vielä kohdata
Voi häntä, vaikka kyllä läsnä on,
Hän kätkettynä nyt on paikkahan,
Johonka eivät silmät etsijäin
Voi pystyä. Sun sinne saattaisin,
Joll'et sä täällä häntä hyödyttää
Vois' enemmän kuin siellä ollessas.
Mi miel' on isäni, mä tutkia
Tääll' ensin tahdon, sitten Davidille
Ma huomioni kohta ilmoitan.
Ei isän' ennen suurta eikä pientä
Viel' ole tehnyt, jot' ei ilmoittanut
Hän ole mulle kohta. Sovintoon
Jos sydämensä huomaan taipuvaksi,
Mä hänen luoksi saatan Davidin.
Välinsä heidän toivon rakkahaksi
Kuin ennenkin taas käyvän. Puolestas
Sa koita lapsen-rakkaudellas,
Jos mahdollist' on, häntä lauhduttaa.
Mikal.
Mun puoleltani kaikki koetus
On, luulen, varsin vaikuttamaton.
Hän suuttunut on leppymättömäksi
Niin Davidiin kuin minuhun, kun viimein,
Isääni pettämällä, Davidin
Ma akkunasta päästin pakohon.
Ken paha henki häntä vietellee
Nyt hirmutöihin, jonka sydän ennen
Ain' avoinna ol' armon-anojille
Ja jonka vihakin ain' oikeutta
Ja tuomiota tarkkaa noudatti?
Ken jaloutens' on nyt muuttanut?
Jonathan.
Se paha henk' on Doeg ilkeä,
Jonk' kavaluus on isä-raukkamme
Tielt' oikealta harhateille vienyt.
Kas, kuinka nytkin lailla käärmehen
Hän meitä silmin karsain, körkkyvin,
Kuin uhriansa, väijyy nielläkseen.
Doeg (itsekseen, katsellen sisaruksia).
Jos säälimisen mull' ois tuntoa,
Ma suruansa surkuttelisin.
Heit' ahdistaa sen tuskan aavistus,
Jok' etehensä aukee ennenkuin
On tiiman matkaa päivä ehtinyt.
Vaan säälimys ei sovi miehekkäälle
Mun luonnolleni. Vaimoin, lapsien
Se mieltä lystiksensä pehmitelköön.
En sellainen ma narri ole, että,
Kun vihamieheni on miekkan' alla,
Mä henkeänsä säästäin selkäni
Hänelle käännän varomattomana.
Ken käski heitä tielle siirtymään,
Jonk' koston' itse kulkeaksensa
Valitsi, jollei esteitä se kärsi?
He onneansa siitä syyttäkööt.
(Saul tulee, tarkastaen synkeällä katsannolla läsnä-olevia).
Saul.
Me vietämme nyt juhlaa uuden kuun.
Tää toinen päivä uutta kuuta on,
Joks' aina sukukunta kuninkaan
Kokoontunut on tänne kartanooni,
Myös palvelija-joukko parahin
On näinä päivin' täällä koossa ollut.
Miest' yhtäkään ei sukukunnastamme,
Jot' uskolist' on mieltä kantanut
Ja jota sairaus ei estänyt,
Viel' ole täällä tällöin kaivattu.
Nyt sija yks' on täällä tyhjänä,
Se arvoisan pereeni jäsenen
On paikka oikealla puolellain.
Miss' Isain poika on, kun pöytähän
Ei eilen eikä tänäpänäkään
Hän ole tullut, sano Jonathan,
Sa kaikista sen tiennet parhaiten.