Sa oikeassa lienet; kuitenkin
On sydämeni aina seurassas,
Jot' yksikään ei valta maailmassa
Pois luotasi voi koskaan luovuttaa.
Mun luo nyt lähde, että ystävyyden
Siell' ehkä palveluksen viimeisen
Saan sulle tehdä. Sotisopahani
Sun vaatetan ja miekallani vyötän.
Sua ruumiinikin verho seuratkoon,
Kuin sydäntäsi seuraa sydämein.
(Lähtevät).
Mikal (tullen piilostansa).
Niin sykkivin tääll' istuin sydämin,
Kuin naaras-hirvi arka piilossaan,
Jot' ampujien nuolet väijyvät,
Kun salakuuntelijana ma sain
Puheita heidän ilkkuvia kuulla.
Kuink' uskalsinkaan tulla nähtäviin,
Kun hävyn puna poskiani polttaa
Viel', ilkamoisuuttaan kun muistelen.
Kuink' kuitenkin olette, nuorukaiset,
Te itserakkahat ja luottavaiset,
Kun pieninkin jo teistä hempeys,
Min neito joutuu joskus näyttämään,
On merkki rakkauden polttavan.
En Davidille muista milloinkaan
Niin rakkautta selvin näyttäneeni,
Ett' olisin mä syytä antanut
Näin umpimielin siitä lausua.
Vaan malta, malta, poika itsekäs,
Mä näytän vielä, ettei rakkauttain
Sun ole juuri orrelt' ottaminen.
Ja kuitenkin soi sanomattoman
Sulolta sydämeeni tunnustus
Se, jonka veli Jonathanille
Hän rakkaudestansa ilmi toi.
"On rakkauten' ääretön", hän lausui.
"On ääretön" ja mä sen maalina,
Johonka rientää toivons? armahin.
Voi minua, mi hullu lienenkin!
Näin hurjasti kun taidan huikennella,
Kun kuolohon kentiesi kulkemassa
On kultani ja oma arnahani.
Ma riehun, niinkuin lapsi valaton
Miks' useasti mua Merab kutsui
Jok' äyrähällä äkki-jyrkänteen
Lyö leikkiä uhalla vaarankin.
(Lankee polvilleen).
Oi, armoinen Jumala Jakobin!
Jok' aina tahdot rukouksen kuulla,
Jos rukouksen heikko vaimokin
Vaan sydämellä nöyrällä ja suulla
Vakaalla istuimes tuo etehen.
Ma kurja neito sulle rohkenen
Myös kantaa sydämeni rukousta:
Suo Davidille armos suojelusta,
Kun kulkemaan hän lähtee vaarain teitä,
Viel' armostasi häntä ällös heitä,
Jonk' äsken väkevyydelläsi täytit
Ja jolle armos avaruutta näytit,
Kun voimasi soit häntä tukea.
Hyvyyttäs suurta, jot' ei lukea
Voi yksikään, nyt lisää siten vielä,
Ett' ohjaat taaskin häntä vaaran tiellä.
Tee niinkuin tahdot, Herra, onnein kanssa,
Vaan Davidia tu'e vaaroissansa.
(Mikal, nähtyänsä Saulin ja Doegin tulevan puistossa, pakenee).
Saul.
Hän, David, kertaakaan ei kieltänyt
Näin kamalahan työhön käydäkseen,
Mut kuuli tyvenellä mielellä
Alusta alkaen sun ilmoitustas?
Doeg.
Hän teki niin, ja Jonathaninkaan,
Jok' ensin suuttui silmittömäksi,
Ei huolinut hän varoituksista.
Saul.
Mä siitä tunnen, että kummallenkin
On viekas juoni vielä vento vieras,
Se vihattu on taikka tuntematon.
Käy tuonnemmaksi, siellä vileämpi
Ja tuulisemp' on paikka. Doeg, Doeg!
Mitenkä neuvot neuvos seuraamista
Mun vastaamaan, kun tili töistämme
On tehtävä?
Doeg.
Sen David vastatkoon,
Kun ehdollansa sitä seurasi;
Et käskyä sä siihen antanut.
Saul.
Vaan kavalaa ja julmaa juonta meiltä
Se oli kuitenkin. Kun Israel
Saa kuulla nämät salavehkehet,
Niin inhosta hän eikö sydäntänsä
Pois puolestani käännä kokonaan?
Doeg.
Sit' älä pelkää; mutta kuitenkin
Parempi ois, ett' itsellesi kohta
Nyt valmistaisit vahvan puolueen,
Jost' oiva sulle turva aina oisi.
Jos soisit, sulle neuvon antaisin,
Ett' Abrielin Meholatilaisen
Itsehesi heimon sitehillä
Sitoisit Merab tyttäresi kautta.
Sa Merab anna hälle puolisoksi,
Jot' ennen hän jo sult' on kosinut.
Sill' Abriel on voimallinen mies
Ja nykyjänsä maansa mahtavin.
Saul.
Näin lupauksen neuvot rikkomaan,
Jonk' urhotyöstäns' annoin Davidille.
Nyt sydämesi kaiken ilkeyden
Toit tietämättäs ilmi. Davidin
Siis tiellä, jolle häntä yllytit,
Iäksi päiväks' uskoit uupuvan,
Et muuten tät' ois mulle neuvonut.
Pois tyköäni mene saatana!
Todeksi nään nyt vanhan sananlaskun:
"Jos sormen annan saatanalle vaan,
Hän käsivarren viepi kokonaan".
Doeg.
Ah, kuninkaani! enkö kertonut
Viel' ole sulle Mikal tyttäres
Ja Isain pojan toistaan lempivän?
Sen tunnustuksen rakkaudestansa
Mä äsken kuulin suusta Davidin.
Todistakoon sen sulle Jonathan
Ja Davidia kauan rakkahana
Ma Mikalin jo tiedän pitäneen.
Siis oma jaloutes, kuningas,
Tien seurattavan sulle neuvokoon.
Saul.
Puheesi jos on totta, Abriel
Saa Merabin ja David Mikalin.
Näin korvata ma voisin kärsimykset,
Joit' äsken tuotin Davidille. Herra,
Pahuuteni nyt käännä onnekseen!
Tuolt' astuvan jo näen poikani,
Hän kulkee tänne johtavata tietä.
Mä silmiänsä viel' en nähdä siedä,
Joist' ehkä kohtaan katkerimman nuhteen.
Araksi synti saatti meidän suhteen,
Kuin synti jälkeen syntiin-lankeemuksen
Sijahan lemmen tuotti kauhistuksen.
(Menee ja Doeg seuraa).
Kolmas Näytös.
Ensimäinen kohtaus.
Saulin huoneessa Gibeassa.
(Saul, Doeg, sittemmin Jonathan, David, Mikal, henki, vartijoita ja
niiden päällikkö).
Saul.
Sun myöntää täytyy, niin ei toimellista
Miest' Israeliss' ole yhtäkään,
Kuin Isain poika. Herra nähtävästi
Häll' apuna on hänen töissänsä.
Ken seisoa voi häntä vastahan,
Jonk' kanss' on itse Herra Zebaot?
Ei ihme, että häntä Israel
Niin kunnioittaa miltei jumaloitsee,
Kun autuuden hän suuren saattanut
On maallensa ja vihamiehet lyönyt
Jo useasti, niinkuin silloinkin,
Kun surmalla hän kahdensadan miehen
Paraita Filistean sotureita
Sai multa puolisokki Mikalin.
Vaan mainettansa miksi kauhistun,
Kun on hän poikani ja heimoisuus
Nyt sukuhuni hänen kiinnittää?
Doeg.
Se totta on, ett' on hän toimekas
Ja alamaisistasi mahtavin,
Sen vuoksi juur' on vaarallisinkin.
Vaan yhtä tos' on, että neuvoja
On salaisia Samuelin kanssa
Hänellä ollut. Miks' ei virkkanut
Niist' ole koskaan sulle, kuningas?
Todistajaksi kutsu Bethlehem;
Se kyllä tietää, kuinka Samuel
On salaretkin Isain luona käynyt,
Siell' olevan kun tiesi Davidin.
Sen, kuningas, todeksi näyttää voin,
Ett' uhraamassa käynyt Samuel
On Bethlehemiläisen Isain luona,
Ja, kanssaan hehko, myötään kantanut
Sen öljysarven mainion, jost' ennen
Hän Herran voiteen päähäs vuodatti.
Se tietty myös on, että Davidin
Hän saapuville silloin kutsutti
Kuninkahaksi häntä voidellakseen.
Sa Samuelin tunnet vanhastaan,
Kuink' uhkaustaan täyttää kaikin keinoin
Hän aina koitti, ennenkuin hän tahtoi
Profeetan väärän kantaa mainetta.
Saul.
Todeksi saata se, ja Davidilta
On ennen päivän iltahämärää
Elonsa lanka katkennut. En luulla,
Sit' olisi ma voinut Davidista!
Hän näytti valkeuden enkeliltä
Mun silmissäni, kuin ne kerubit,
Jotk' ympäröivät Herran istuimen.
Oi maailma, sä pesä viekkauden!
Kun siinäkin sä, missä hurskauden
Sa kuvaa kannat, kätket kavaluuden.
Sä vietelläkses ihmis-raukan mieltä
Vaan täytät käärmeen kavalata kieltä.
Doeg.
Jos en mä erhettyne, tulemassa
Tuoll' ovat tänne Mikal, Jonathan
Ja David itse. -- Täällä oloni
Lie sopimaton heidän saapuessa.
(Saul nyökäyttää päätänsä myöntäen ja Doeg menee. Jonathan, David ja
Mikal tulevat).
Mikal.
Oi, isä armas, taas niin suruinen!
Tää suru sulla onko ikuinen,
Kun sieluas ei lakkaa vaivaamasta,
Etk' avarasta koko maailmasta
Parantajaa saa sielun haavojen?
Ma kulkisin taa merten aavojen,
Jos, armas isä, sieltä huojennusta
Ma haavoillesi saisin. Lohdutusta
Nyt, puolisoni, kanteleella soita.
Murhetta kokonaan jos sill 'et voita,
Sit' ehkä hetken taidat lievittää,
Kivenkin yhden jos voit vierittää
Sen kuormasta. Täss', isä, kuunnella
Saan soittoansa jalkais juurella.
(Istuu Saulin istuimen astuimille).
Saul.
Sa murheestani lausut lapsen lailla.
Ei syntynyt se ole kauka-mailla;
Miks' apua siis sieltä etsisin?
Se lähempää on, lapsi, syntysin,
Kuin luuletkaan ja sielus aavistaa.
(Itsekseen).
Voi, kohtalosi mua kauhistaa!
Jonathan.
Suo Davidin nyt, isä, koettaa,
Min kanteleensa voipi vaikuttaa.
David.
Salliiko isä?
Saul.
Kuntoasi näytä
(Itsekseen).
Ja hetki vielä viekkautta käytä.
(Davidin virittäessä kanteleensa kieliä katkee yksi niistä kimahtain
poikki).
Et soittamaan nyt enää suinkaan mieli,
Kun katkennut on kanteleelta kieli.
Mies vilpitön, et milloin vilpistellä
Sä meille vääräll' aio sävelellä
Ja saattaa lailla väärän mestarin
Vaan harhausta meille korvihin.
David.
En aio sitä. Kielen katkenneen
Sijahan toinen paremp' pantaneen.
Kiel' entinen kun oli vaillinainen,
Jost' ään ei tullut oisi sointuvainen,
Parast' ol' antaa kuolla katkeemalla
Sen, äänellä kun oisi karhealla
Se sointuisuutta muiden häirinnyt. --
Taas soittoon valmis kanteleen' on nyt.
Saul.
Viel' odota. Jos elämässämme
Meill' ystävyyden yhteydess' ois
Senlainen jäsen kelvoton, jonk' kautta,
Kuin kielen kautta toisten sointuisuus,
Elomme sopusointu häirittäisiin
Ja varomaton ystävyytemme
Sen kavaluuden kautta loukattaisiin;
Mitenkä meidän miehen sellaisen
Kanss' itseämme oisi käyttäminen?
David.
Kuin kielen kanssa äsken kanteleessa.
Saul.
Nyt tuomiosi itse langetit,
Sa kirottu ja salakavala.
Senlainen jäsen olet perheessäni
Juur' itse. Salakavalasti väijyt
Sa valtikkaani multa ryöstääkses.
Ja vertanikin ehkä vuodattaisit,
Jos kirotulla sulla tilaisuus
Vaan siihen olisi -- ja kuitenkin
On rinnoillani sija sulla ollut,
Ja rintaverellänikin ma oisin,
Kuin poikiansa ruovonpäristäjä,
Sua ruokkinut, jos sillä elämäsi
Ma kuolemasta estää oisin voinut.
Nyt palkinnoksi kaiken kavaluutes'
Sult' elämäsi lanka katketkoon,
Kuin kanteleelta kieli kelvoton.
(Saul tempaa viereltänsä keihään ja paiskaa sen Davidin sydäntä kohden,
mutta Davidin väistettyä käy keihäs seinään kiini. Saulin hankkiessa
noutamaan keihästänsä tempaa Jonathan sen seinästä ja heittää akkunasta
ulos).
Haa, mitä tämä? oma vereni
On vastahani kapinoitsemassa
Ja kavaltajan puolella.
David.
Se Herra,
Jonk' edessä on kaikki valkeus
Ja joka sydämet ja munaskuut --
Jonathan (Davidille).
Pois pakene, jos henkesi on kallis.
Nyt valloissaan on pimeyden valta.
Sen raivoa ei voi nyt hillitä
Pää-enkelinkään Mikaelin voima.
(David pakenee).
Mikal (langeten polvillensa).
Voi isä armas, kuule lastasi,
Jonk' ahdistus on ääretön --
Jonathan (kuiskaa Mikalille).
Pois riennä
Ja Davidia seuraa kotihis.
Kenties sä siellä sukkeluudellas
Voit kuolemasta kultas suojella.
(Mikal rientää samaa tietä kuin David).
Saul.
Petosta, kauheaa petosta! Tänne
Te vartijat aseissa rientäkää.
(Henkivartijoita päällikköineen tulee sisään).
Kiin' ottakaatte kavaltaja kohta
Ja vankeutehen hän saattakaatte.
No, rientäkäätte; miksi kuhnailette
Siin ällistyksissä kuin tuhmat juhdat?
Ahaa, te myöskin salaliitossa
Kanss' olette sen viekkaan pettäjän.
Vartijapäällikkö.
Ken on se pettäjä? Se, kuningas,
Nyt ilmoita, me kohta riennämme
Hänt' ottamaan ja tänne saatamme
Sen kavalan, vaikk' yö sen peittäisi.
Saul (hävehtyneenä).
Ken pettäjä on -- sit' et tietäisi.
Kenties sä itse, tuhma tomppeli.
Jonathan.
Nimessä Herran, isä, mieltäsi
Vaan hetki malta. Kiivaudellas
Näin äkkinäisellä sä häpeän
Vaan itsellesi saatat.
(Vartijoille).
Kuninkaan luvalla saatte täältä lähteä.
(Vartijat menevät kummastellen).
Totuuden kunniaksi kuitenkin
Sä itseäsi, isä, hillitse.
Küink' oikeutta taidat lukea
Sa valtakunnassas, jos valtikkas
Vihalle annat murhamiekaksi
Ja himoja ja väkivaltaisuutta
Näin esimerkilläsi yllytät
Vapaasti maassa riehumaan. -- Se kohta
Kyll' ilmi saadaan, onko syyllinen
Vai syytön David kavaluutehen,
Jos tutkintoon vaan hiukan aikaa suot.
Saul.
Sua maan ja taivaan kautta vannotan:
Totuutta mulle puhu, sano, etkö
Viel' ole kuulut, kuinka Davidia
On salaa pappein seurass' yllytetty
Valtaani ryöstämään.
Jonathan.
Ma vannon sen
Nimessä Herran, etten kavaluutta
Viel' ole Davidissa huomannut.
Miest' uskollisempaa ei ole sulla.
Jos sellaisia salakavaloita
Seassa pappein löytäisitkin, jotka
Hänt' yllyttää kyll' ovat taitaneet,
Ei syy se ole Davidin. Ken häntä
Voi kuninkaansa pettäjäksi luulla,
Kun useast' on pannut kätehensä
Hän henkensäkin sua puolustaakseen
Filisteaa ja muita vastahan
Ja vahvemmaksi valtaas saattaakseen.
Saul.
Sen kuulla tahdon suusta Davidin.
(Menee ovelle ja huutaa vartijapäällikölle).
Käy Davidia tänne noutamaan.
(Jonathanille).
Niin totta kuin meill' elävä on Herra,
Jok' elämän ja kuolon hallitsee,
Ei pidä hänen kuoleman, jos pappein
Hän viekkautehen on viaton,
Vaan armoissani asuva hän on.