No, David, nuori ystäväiseni,
Miks' alakuloisena seisot täällä?
Syy suruhusi mulle selitä
Vapaasti. Voinko sille huojennusta
Tavalla josko jollakin vaan saattaa,
Sen mielelläni teen kuin ystävä.
David.
Ma Herraa kiitän, että saan sen tehdä
Niin ihmisrakkahalle ruhtinaalle.
Se sydämeni saatti suruiseksi,
Ett' estettynä sinne lähtemästä
Ma olen, kunne Herran sotajoukko
Isäinsä maata suojaamahan käy
Ilolla nyt. Ma liian nuorelta
Ja tottumattomalta näyttänen
Urosten seuraan kelvatakseni.
En kanteleeni kielten kanssa aina
Vaan leikitellyt ole, koetella
Jo kovempaakin olen nuorna saanut.
Ma tapauksen tahdon ilmoittaa,
Jok' ehkä voipi sitä todistaa;
En kerskatakseni ma kerro sitä.
Kun palvelijas kerran paimenena
Isänsä karjaa kaitsi laitumella,
Niin laumaan juoksi nuori jalopeura
Ja hampaillansa tarttui lampaasen,
Jonk' kanssa juoksi sitte metsähän.
Ma seuraten sen kohta saavutin
Ja lampahan sen suusta tempasin.
Kun raivonsa se mua kohden käänsi,
Niin partahan sen tarttuin kuoliaksi
Löin jalopeuran. Kerran karhullekin
Sen tempun tein, kun karjahan se syöksi.
Se Herra, joka voiman antoi mulle
Pedotkin väkevimmät voittamaan,
Myös vahvistaa mun sotatanterella,
Hän, jonka nim' on Herra Zebaoth.
Jonathan.
Ma uskon ken; ja siltä näytätkin
Kuin sodan pauhinaa et säikähtyisi.
Vaan lupaus, min tänne tullessasi,
Saul teki, hänen myös on täyttäminen.
Isäsi suostuissa jos taidat vaan
Tavalla jollain tulla sotahan,
Käy luoksen' ensin, siellä sankarin
Saat tointa tehdä, missä ankarin
On tappelu: sen voin ma luvata.
Jää siksi, veikko, Herran huomahan!
David.
Suo, Herra, armos aina seurata
Mun ruhtinaani teitä rakkahan!
(Menevät).
Toinen kohtaus.
Gibeassa. Joku aika jälkeenpäin.
(Näytelmä-sillan etupuolella on katu, sen perällä puisto, jonka perällä
taas Saulin kartano näkyy. Vanhimpia, pappeja ja kansaa kadulla. Mikal
puistossa. Doeg. Sanansaattaja. Sittemmin Saul, Jonathan, David, Abner,
sotaväkeä ja neitoja).
Eräs kansalainen (lähestyen seuraa kadulla).
Terve, ystävät! Herran rauha teille! Miks' olette näin varhain
kokoontuneet joutilaina täällä seisomaan?
1:n vanhin.
En omihin vois arvottomihin
Nyt töihin käydä, koska lankeemassa
On arpa onnest' isänmaan ja hetki
Jok'ainoa voi saattaa sanoman
Niin orjuudesta onnettoman maamme
Kuin vihamiehen voitost' ylpeän.
Näin kamalalla seisoo kannalla
Nyt tällä haavaa maamme vapaus.
Kansalainen.
Sotasanomat ovat siis surkeat ja surettavat. Millaiset ovat teillä
viimeiset tiedot sotatantereelta? Kertokaatte, vaikka ne kamalaltakin
kuuluisivat.
1:n kansasta.
Ne yhtä surkeat ovat kuin ennenkin. Urhous ja kunnia ovat Israelista
paenneet, pelko ja häpy sen sijaan astuneet. Goljat, se hirmuinen,
kuuden kyynärän ja levytkämmenen pituinen jättiläinen kauheissa
aseissa, yhä vielä pilkkaa ja häpäisee Israelia ja sen Jumalaa.
Ei yksikään Israelin mies ole rohjennut hänen kehoituksestansa
ruveta kahdentaisteluun tämän hirveän jättiläisen kanssa, siten
ratkaistaksensa sodan voittoa, Eipä vielä sittenkään, vaikka kuningas
on luvannut sille, joka Goljatin voittaisi, antaa vanhemman tyttärensä
puolisoksi ja tehdä voittajan suvun verottomaksi. Näin on tämä
ympärileikkaamaton Filistealainen, joka oikeemmin lienee perkeleen
sukua, ottanut haltijan vanhoilta sankareiltakin. Vaan uudempia tietoja
sotamenoista saanemme kohta, kun sanansaattajaa sieltä tällä haavaa
odotamme.
2:n vanhin (eräälle papille).
Miss' urhous on nyt se kuuluisa,
Jok' ennen seuras' aina Saulia
Sen sotiessa vastaan pakanoita?
Ja mihin joutunut on Jonathanin
Sotaisa into, joka hänen saatti
Vaan yhden ainoon palvelijan kanssa
Vihollisensa leiriin syöksymään,
Ja jolla silloin Filistean joukon
Niin kauhistutti, että pakohon,
Kuin lammaslauma nähden jalopeuran,
He juoksivat aseensa heittäen?
Kuink' urhous nyt heilt' on kadonnut?
Pappi.
Kun Herran henki pois on paennut
Niin Saulista kuin hänen joukostansa,
On väkevyyskin tyhjään rauennut
Jot' ennen näyttivät he sodissansa.
Kun henkeä sit' Israel nyt puuttuu,
Niin ihmisvoima sille turha on,
Ja urhous, niin suuri muinain, muuttuu
Peloksi, saattain siinä tappion,
Miss' ennen sai se voiton kunnialla.
Nyt soturimme ovat kuninkaineen
Senlaisen juuri kirouksen alla,
Näin himmentäen kunniansa maineen.
Vaan toisin kävi sulle, Israel,
Niin' aikoina kun vielä ilmoittaa
Sai sanaa Herran sulle Samuel
Ja pappein sääty kansaan kiihoittaa
Sit' intoa, jok' aina voiton tuo.
Sit' onnea nyt Saul ei sulle suo!
Hän sanaa Herran ja sen saarnaajoita
Nyt halveksii ja voimahansa luottaa.
Vaan ylpeydellään hän muut' ei voita,
Kuin turmion sill' Israeliin tuottaa.
(Sanansaattaja tulee).
Sanansaattaja.
Taas, Israel, iloitse herrassas!
Hän koroitti nyt jälleen kunnias.
Kun kansallensa voiton suuren saattoi
Ja viholliset jalkoihinsa kaatoi.
Ja Goljat itse, kauhistava mies,
Joka Israelin Herraa herjasi
Ja kansaa kaikkea, maan mullassa
Nyt verissänsä viruu hengetönnä.
Hän langennut on kahdentaistelussa
Kanss' yhden uljaan Israelin miehen,
Kuin iki-honka kaatuu kankahalla
Hänt' ankaramman myrsky-ilman alla.
Ja hajonneet nyt ovat pakanat,
Kuin kesätuuleen kuivat akanat.
Kansa.
Oi sanoma niin kallis, suloinen,
Ett' Israelill' on viel' armoinen
Ja auttavainen Herra tuskan alla!
Hän maansa taas nyt täytti kunnialla.
1:n vanhin.
Viel' ilmoita nyt suullas siunatulla,
Jost' autuaan tään saimme sanoman,
Ken sankar' on se Herran Zebaotin,
Jonk' käden kautta Goljat lyöty on.
Sanansaattaja.
Te tuskin, luulen, voitte arvata,
Ken sankar' on se, sill' ei sankariksi
Viel' Israel hänt' ole tuntenut,
Kun semmoisen ei ole mainetta
Hän urhotöistä entisistä saanut.
Se sankari ja maansa pelastaja
On Isain poika Betlehemiläisen,
Nimeltä David, jonka tuntenette
Kun Saulin huoneess' ollut on hän.
Kansa.
David!
Sanansaattaja.
Niin ihmeellisen kuin hän urhouden
Nimessä Herran Zebaotin näytti,
Kun jättiläisen Goljatin hän löi,
Niin muodossakin ihmeteltävässä
Hän teki työnsä, ollen vaatettuna
Vaan alhaisehen paimenpukuhun.
Aseitakaan ei ollut soturin
Kädessä hällä, siinä oli linko
Ja kiveä noin viisi kukkarossa,
Joist' yhden paiskas' otsaan Goljatin.
Kun siitä kaatui Goljat kasvoilleen,
Niin David juoksi langennehen luoksi
Ja hältä kaulan katkas' omalla
Sen miekalla. Nyt pelko kansastamme
Sijansa siirsi Filistealaisiin,
Jotk' etsivät paossa pelastusta.
Mut tiedot saatte kohta tarkemmat,
Kun juuri Saul on sankarimme kanssa
Nyt rientämässä tänne riemuiten.
Heit' olkaa valmiit vastaan ottamaan.
(Osa kansaa rientää oksia karsimaan ja kukkasia kokoomaan
kaunistaaksensa niillä katua ja kadun varsia).
Doeg.
Siis palkinnoksi urhoudestaan
Vävyksi pääsee David kuninkaan?
Sanansaattaja.
Sen kuningas on hälle luvannut.
Doeg (itsekseen).
Tää asia on arveluttava
Ja vaaralliseksi voi tulla mulle.
Jo ennestänsä Saulin lemmetyinen
On David ollut, nyt kun mainehen
Hän sankarin on saanut, rakkaammaksi
Voi hälle vielä tulla, sillä hellä
Saul ain' on ollut urhoudelle.
Näin voitettua Saulin sydämen
Hän toiselle tolalle taivuttaa
Voi Saulin mielen, herkän kääntymään,
Ja tehdä tyhjäks' aikomukset mun.
Ei helvetissä, niin et huokeasti
Vie voittoani, poika parraton.
Kun rauta kuuma, silloin takomisen
On aikakin; vaan raudan kuumuuteen
En itse tartu. Tääll' on tolvanoita,
Jotk' kuumuutta sen saavat käsitellä.
Ma mestarina näkymättömänä
Pajassa seison.
(Kääntyy muutamain vanhimpain puoleen).
Kuultaa, ystävät!
Te varmaan kaikki tietää mahtanette,
Kuink' Isain poika ajoist' entisistä
On kuninkaalle rakkahana ollut.
Nyt kuninkaan hän perheen jäseneksi
Siteellä lemmen sekä heimouden
On yhtymässä. Mieliksi jos Saulin
Nyt mielitte te tehdä, julkisesti,
Hänt' ollessanne vastaan ottamassa,
Siin' ilmi tuokaa kaiken kansan mieltä,
Ett' Israel on pelastajan saanut
Ja suojelijan suuren Davidista.
Saul riemuitsee, kun kunnioittavan
Hän kansan kuulee miestä, jota kauan
On kuningas jo kunnioittanut.
Ma kaupungissa tässä neitoa
Mont' olen kuullut lauluun taitavaa.
Ne kutsukaatte kaikki kokohon
Ja laittakaatte harppuin helinällä
Ja kanteleilla tänne laulamaan,
Kun Saul ja sankarimme saapuvat
Sill' ihanaa on soitto Saulille.
Näin kiitosvirsi soikoon Davidille!
1:n vanhin.
Se asiaan on aivan sopivaista.
No, ryhtykäämme, miehet, toimehen!
(Muutamia vanhimpia menee).
Doeg (itsekseen).
Kaikk' onnistuu, kun itse johdatan.
Kun kateuden, epäluulon henget
Saan Saulissa ma kerta riehumaan,
On voitto varma puolellani mun.
Nyt tarkemmin käyn tointaan tutkimaan.
(Menee vanhimpain jälkeen)
Judan vanhin (eräälle papille).
Mi ajatus on, isä, mielessäs
Täst' asiasta? Judan sukua
On Isain poika David. Liekö hän
Se "jalopeura Judasta", jost' ennen
Profeetat ovat ennustaneet, jonka
On herättävä Herra Jumala
Kansaansa kaitsemaan, koroittaen
Sen Israelin kaiken istuimelle?
Pappi.
Jaa, tapaukset siihen viittaavat.
Vaan vaarallist' on vielä luuloansa
Siit' ilmoittaa, kun Saulin kuuluville
Se tulla voipi.
Judan vanhin.
Ethän kumminkaan
Mua kielittelijäksi arvelle?
Pappi.
En sitä juuri; mutta viisahan
On sydämeensä sulkeminen luulo,
Jot' aik' ei salli vielä ilmoittaa.
Mikal (erillään puutarhassa itsekseen).
Nyt ilopäivä Israelill' on
Ja lapsissa sen riemu vallitsee.
Siis, sydän raukka, miksi rauhaton
Sä yksin olet? Miksi hallitsee
Vaan murhe musta sieluani nyt,
Kun voiton kunnia sen nuorukaisen
On, jonka muoto jalo piirtynyt
Syväst' on sydämeeni kurjan naisen?
Ja kuitenkin mä eestä kunniansa
Ja onnensa kaikk' alttiits' antaisin,
Myös kaipausta kärsimysten kanssa,
Jos onneks' ois se hälle, kantaisin.
Hän onnensa nyt saavuttanut on,
Jos kunnia voi hälle sitä antaa,
Mut kumminkin ma olen rauhaton
Ja murheen kuorma raskas on mun kantaa.
Hän Merabin nyt puolisoksi saa
Ja ruhtinaisen arvon voittajana.
Hän josko onnen sillä saavuttaa,
Mä epäilen, kun häntä rakkahana
Ei Merab pidä. Mutta Merab häntä
Voi vasta lempiä, kun nuorukainen
Hän jalo on. Voi kamalaa sydäntä!
Kuink' on se kateinen ja luulevainen!
(Sotatorvein soitto kuuluu).
Ma torvein soiton kuulen, voittajat
Nyt rientävät jo tänne riemuiten.
Kun murheilleni menot riemusat
Nyt eivät sovi, tehnen paraiten,
Jos koitan olla niissä näkymätön
Ja murhettani muilta salata,
Ma Israelin tytär kiittämätön!
Viel' ehkä rauhani voi palata.
(Menee).
(Saul, Jonathan, David, Abner ja osa sotaväkeä tulevat; toiselta
puolen katua lähenee joukko neitoja, jotka, koristettuina kukkasilla
ja soittaen harpuilla ja kanteleilla, laulavat seuraavaa laulua, jonka
molempain värsyin kahteen viimeiseen riviin kansakin äänin yhtyy).
Nousi tuima myrskytuuli
Lännen puolella,
Ja Israel, kun pauhun kuuli,
Täyttyi huolella.
Se tullessaan vihollisparven
Tuhansiin toi määrihin.
Vaan Herra autuuden taas sarven
Nosti maamme äärihin.
Ja määrätön, kuin meren hiekka,
Joukko maahan lyötihin,
Kun tuhatta löi Saulin miekka,
Kymmentuhat Davidin.
Masennettu julman seuran
Miel' on ynsiä,
Kun Judan sai se jalopeuran
Koittaa kynsiä.
Ja turhaksi jo rauennut on
Vihamiesten kerskaus,
Kun saattanut ne turmiohon
Herran on vanhurskaus.
Ja Israel, heist' ennen halpa,
Voiton sai nyt kaunihin,
Kun tuhatta löi Saulin kalpa,
Kymmentuhat Davidin.
Kansa.
Saul kuninkaalle Herran siunaus,
Ja voittosankarille tuhansin!
Saul (karsaasti kansalle).
Te juhla-temput turhat, kelvottomat
Ja lapselliset leikit hyljätkäätte.
Kotiinne käykää -- kiittäkäätte siellä
Herraanne hurskaall', oikealla miellä.
(Itsekseen, katsahtain tuimasti Davidiin).
Kymmentä kertaa suuremman, kuin mulle,
He kunnian nyt hälle antoivat,
Näin näyttäin selväst', että kymmenkertaa
He mieluisemmin hälle soisivat
Kuninkahankin valtakunnan. Kaikki
Se, luullaksen', on pappein sala-tointa.
Vaan vastedes ma tahdon varallani
Näit' yrityksiänsä vastaan olla.
Ne kaiken rauhan multa ryöstävät
Ja sijahan sen huolta saattavat.
(Kansa on alkanut hälvetä).
Doeg (joka taas on paikalle ilmestynyt, itsekseen).
Jo Saulin silmät tulta iskevät,
Ja salamoita seuraa jylinä.
David (Jonathanille).
Mua aavistuttaa, että jonkunlainen
Tääll' onnettomuus mua odottaa,
Kun kuninkahan muodon kokonaan
Ma kohtahani huomaan muuttuneen.
Hän puoleheni katsoo uhkaavin
Ja julmin silmin, joista puoleheni
Ain' ennen loisti jalo lempeys.
Se laulu neitoin turhamielisten
Ei hälle mieliks' olla mahtanut.
Ei muakaan se miellyttänyt, ollen
Se solvausta kuninkaalle.
Saul (nähtyään Doegin).
Doeg!
Doeg (ei kuulevanaankaan, itsekseen).
Ma ukkosen jo kuulen morinan,
Vaan varron sikskuin ärjy-äänehen
Se pilvistänsä ehtii puhjeta.
Jonathan (Davidille).
Ett' useasti henki murehen
On ennenkin jo häntä vaivannut,
Sa muistanet, ja kuinka ahdistus
Äkisti muutti kasvons' synkeäksi,
Sa parhain tiedät, joka kanteleellas
Hält' useasti murheen lievitit.
Senlainen hetki ahdistuksen, luulen,
Taas onnetont' on häntä kohdannut.
Jos arvonsakin tunsi loukatuksi
Hän kohtelusta kansan, siitäkään
Ei syytä sulla kauhistuksehes',
Kun Saulin suosio on puolellas.
Sen näytti hän, kun lemmen sitehillä
Sun omistaa hän tahtoi pojakseen.
Mull' oli myöskin toivo hartahin
Siteillä langon sun sukuuni kiintää,
Kun sieluni jo olet heimolainen
Ja sydämeni veli rakkahin.
Vaan yhteys ei sulle kelvannut
Senkaltainen, kun sydämes on nöyrä,
Vaikk' urhotyösi sun on nostanut
Korkeempahan kuin arvoon ruhtinaan.
Nyt kotihini lähde, veli armas,
Pois luotas' sulje epäluulo karvas;
Taas rauhoitettua kun pidät mieltä,
Niin Saulin kartanoon me käymme sieltä.
(Menevät).
Doeg (katsellen heidän jälkeensä).
Nyt kaks on mulla vihamiestä.
Saul (kiivaasti).
Doeg!
Doeg (vielä itsekseen).
No, paisu, paisu, pyhä ukkonen,
Viel' ankarammin --
Saul (astuin likemmäksi).
Doeg, kurja mies!
Kuink' uskallat ja kuulemattomana
Kuninkahasi olla kutsulle?
En kuuroa mä kärsi käskyläistä.
Jos käskyjän' et nopeammin kuule,
Niin leikkautan korvat sulta, konna.
Miss' äsken kuljit kuuloinesi, lausu.
Se voittovirren kaiku Davidille
Lie sunkin äsken kuuroks' saattanut
Mun äänelleni. Tunnusta se, orja!
Ahaa, teill', orjat, luulo varma on,
Ett' aurinkoni on jo laskemassa.
Te luuletten, ett' uudest' auringosta
Jo koiton näitte taivaall' Israelin.
Siis kiire teillä, kurjat, henkeänne
Sen loistehessa lämmittelemään.
Doeg (sivulla).
Hän sellaisell' on tuulella kuin tahdoin.
(Kovaa).
Suo anteheksi, armollisin herra,
Ett' en ma kohta kutsuasi kuullut.
Mun kuuloni se kulki niissä seuduin,
Miss' ääniä sai kuullaksensa, joita
Ei kuninkahan korva kuulla voinut;
Vaan kuuluvilles ovat tärkeät
Ne tulla. Menoja mä silmin, korvin
Nyt tarkastelin, joiden tietäminen
On hyödyksesi, herra kuningas.
Saul.
Sa uskollinen, valpas palvelija!
Kuin ennenkin, ja asiaani valvot.
Nyt tänne lähde mulle kertomaan,
Min tiedon saivat silmäsi ja korvas,
Kun kulkivat ne löytöretkellään.
(Saul, Abner ja Doeg menevät portista puistoon).
No, anna kuulla.
Doeg.
Poissa ollessas
Ma tarkoin tutkin täällä kansan mieltä,
Jonk' on jo pyhä seura pappien
Sun puolestasi poies kääntänyt.
Sä mielestänsä olet kelvoton
Ja kulutettu ase, jonka kautta
Ei voittoa voi saada Israel
Enää, eik' koittaa sille kunnia.
Tää miel' ol' ennen voittosanomaa
Heill' aivan varma, pappein vaikuttama.
Saul.
Ja sanoman kun saivat voitostamme --?
Doeg.
Kas, silloin syntyi uusi elävyys
Ja meno vilkas kohta leirissä.
Nyt kauheasti kättä puristeltiin,
Ja silmin toisen silmään tirkisteltiin,
Niit' iskettiin ja salaviisahasti
Yks toisensa kuvetta nyhkäsi.
Saul.
Mi syy heill' oli siten viekastella?
Doeg.
Sen selvin kuulin heidän kuiskeistaan.
"Nyt", arveltiin, "on Judan jalopeura
Jo vihdoin viimein noussut luolastaan,
Kuin ennustanut profeetain on seura,
Se valtikkaa on tullut voittamaan
Yl' Israelin kaiken. Täyttämys
Jo alkanut on Herran lupauksen,
Ja Saulin huonehenkin hylkäys
On jälkeen Samuelin ennustuksen
Todeksi käynyt, sillä sankaruuden
On voiman Saulin suku hävittänyt,
Ja itsellensä sankarin on uuden
Suvusta Judan Herra herättänyt".
Saul.
Tää niskuri ja kiittämätön kansa
Ja järjestystä ikävystyvä
On aina ollut herkkä juoksemaan
Sen perähän, mi uudelta on heille
Ja vaihettelevalta näyttänyt.
En miel'alaansa huikentelevaan
Ma huonettani ai'o rakentaa.
Kun lasken kuninkuuden kalliolle
Pyhälle kulmat sen, niin kaikellaiset
Sit' eivät taida tuulet tuudittaa,
Jotk' ajelevat kansan miel'aloissa.
En mielistänsä tuulen tuomista
Mä millänikään olla tarvinne,
Kun Isain poika, "jalopeuransa",
Mun puolellan' on; mulle kuuliainen
Ain' ollut on hän töissä, toimissaan.
Doeg.
Mun kuninkaani, ällös Davidiin
Sa liioin luottako, sill' ystävä
Hän ennestään on pappein säädylle.
Ja kavaluus on pappein, tiedät, suuri,
Jok' usean on miehen vietellyt.
Kun sodastanne tänne palasitte,
Niin silmäykset Davidin ja pappein,
Joit' iskivät he toisillensa, ilmi
Sen saattivat, ett' ennen keskenään
On salaisia neuvoja heill' ollut.
Saul.
Sit' en ma usko; siinä erhetyt.
Hän sydämest' on nöyrä nuorukainen.
En usko kuninkuuden kunniaa
Viel' unissaankaan hänen haparoineen.
Hän mielen nöyrän näytti siinäkin,
Kun puolisoksi tyttäreni tulla
Hän liian halpa oli mielestään.
Doeg.
Siin' älyänsä seurasi hän vaan.
Hän tulevata aikaa tarkastain
Kyll' ymmärs, että lapsen oikeutta
Myös senmukainen seuraa velvoitus.
Näin ahtahilla sitehillä hän
Ei itseään sun suonut sitoa,
Ett' eivät hälle aivan vaikeaksi
Ne kävisi niist' itsens' irroittaa,
Jos käydä tahtois teitä omiaan
Ja kuuliaisuuden teilt' erota.
Saul.
Vai luulet niin. Sa tarkoin tutkistellut
Jo olet vaarat kaiken-laatuiset,
Niin mahdolliset, kuin myös mahdottomat,
Joit' ajoiss' alkavissa, luulet, kohtaan.
Min neuvon annat mulle viisahan,
Ett' estää voisin niiden tulemista?
Doeg.
Jos tiellä, jota poljet joka päivä,
Sa huomaisit, ett' orjantappuroita
On juurittunut sekä alkanut
Jo pensahaksi siinä pensimään,
Mit' olisi sun silloin tekeminen?
Kun vastaat siihen, neuvon' ilmoitat.
Abner.
En käytöstä ma kansan horjuvaista
Hyväksi katso, mutta mielestäin
Se itsestään on halpa, mitätön,
Jonk' ylenkatseella voit palkita.
Kun syylliseks' et ole löytänyt
Viel' Isain poikaa, tarpehettomat
Myös ovat kurituksen hankkehet.
Miss' oikea ja selvä vaara vaan
Sun istuintasi uhkailee, siell' aina
On puolellasi miekka Abnerin.
Vaan tuumailuista näistä viekkahista
Mä päästäkseni pyydän, kuningas.
Saul.
En neuvoa sult' ole vaatinut.
Vapaasti suon sun täältä lähteä.
(Abner lähtee).
Nyt näet, Doeg, kuinka inhoa
Sun neuvosi jo niissä nostattaa,
Jotk' ovat, niinkuin Abner, oppineet
Vaan oikeuden tietä kulkemaan.
Kuink' uskaltaisin mielist' ystäväini
Ma huolimatta sitä seurata?
Ma istuimeni horjuvaisemmaksi
Vaan saattaisin, jos mieltäs seuraisin.
Doeg.
Se Herra, joka vallan antoi sulle,
Myös viisaudellaan sun lahjoitti,
Ett' ymmärtää, mi sulle hyödyllist' on,
Sa paremmin kuin palvelijas voit.
En ryhtymähän työhön veriseen
Ma neuvonut kehoittaessani
Sun poistamaan se, mitä haitaksi
Ja vaaraks olla vasta sulle voi.
Saul (itsekseen).
Ja kuitenkin, kuink' äly häll' on tarkka!
Jos jostakin, niin juuri siltä suunnan
On mahdollista myrskyn paisua.
(Doegille).
No, puhu suusi aivan puhtahaksi.
Doeg.
Sa toimittaa voit sinne Davidin,
Miss' yllyttää hänt' ei voi viettelys
Valt'-istuimes perille pyrkimään.
Sen parhaiten näin saatat toimehen
(Ja siten taidat myöskin koetella,
Hän pelkästäkö ujoudesta
Vävyksi sulle kielsi tullakseen):
Nyt kuulluks' anna tulla Davidille,
Ett', ainoastans' uljuuteensa katsoin
Ja huolimatta köyhyydestänsä,
Et kultaa hältä huomenlahjaksi
Jot' antaa sais hän sulle vävynäs
Sa toivo, kultaakin kun kallihimman
Hän kuninkaalle lahjan tuoda voi,
Jos merkin selvän saattaa kuolemasta
Noin sadan miehen Filistealaisen,
Rajoilla Israelin riehuvaisen.
Se, ilmoita, on sulle kalliimpaa
Kuin tavara ja kulta kaiken maan.
Jos oikein tunnen Davidin, niin valmis
On toimehen hän ryhtymähän, jolla
Hän kunniaansa voipi lisätä.
Näin luotas saatat hänen loitommaksi
Ja viettelysten teiltä vieroitat.
Saul.
Niin helvetin on sukkela se neuvo,
Ett' itsen' valheen valtaruhtinaan
Se kateutehen voi kiihoittaa.
"Et työhön neuvo mua veriseen",
Vaan vihollisten työksi laittamaan,
Mit' itse en mä tehdä julkea.
Siis Davidille käsky antaman
Pitäisi mun, ett' itse kuolemaansa
Hän vihollisten leirist' etsisi?
Doeg.
Ei käskynä sit' ilmoittaa sun tarve,
Vaan toivona, jonk' olet ystävilles
Sa salaisesti joskus lausunut.
Sen salaisuuden ilmi-saattajaksi
Ma rupean, jos suot sen, kuningas.
Vapaata sitte David tahtoansa
Saa seura.
Saul (ajatuksissaan).
Ja kuitenkin on toisen
Tai toisen meistä tieltä siirtyminen.
Doeg.
Ma vastausta varron, kuningas.
Saul.
Tee, mielestäs mit' onpi parahin,
Vaan varovasti, muista, varovasti!
Doeg.
Sa varovaisuuteeni luottaa voit.
Ma tuloansa täällä odotan.
(Saul lähtee huoneesensa. Doeg syrjäytyy näkymättömiin. Mikal tulee
näkyviin puistossa).
Mikal (yksinään).
Voi mieletöntä mua neitoa!
Ma tosiaankin mieltä lienen vailla,
Kun kussakaan en löydä lepoa,
Vaikk' etsin sitä kadotettuin lailla.
Ei murhett' ennen näissä ilmoissa
Mull' ollut, jok' ei kohta haihtunut
Ois vanhempain ja veikkoin helmoissa.
Kuink' armas koti on nyt vaihtunut
Majaksi murheen? Sitä pakenen
Kuin asumusta veri vierahan.
Vaan mistä rauhaa silloin hakenen,
Kun luonan' itse tuskan kuljetan,
Kuhunka kuljen? Sydämen kun täyttää,
On lempi saanut kerta leinuineen,
Mi kallist' ennen, halvaks silloin näyttää,
Ja lapsuudenkin koti riemuineen
Näy kolkoksi ja vento vierahaksi.
Mä lähenevän tänne miestä kaksi
Nään tuolta -- toisessa se kuva loistaa,
Jot' en voi koskaan sielustani poistaa.
(Mikal lymyy puitten varjoon. Jonathan ja David lähenevät porttia,
samaten Doeg toiselta puolen).
Doeg.
Terveiset teille, nuoret sankarit!
Sun onnestasi riemuitsen ma, David,
Ja kunniastas, että kuninkaalle,
Jok' ennen on jo sua suositellut,
Vävyksi tulet. Sitä toivovat
Myös palvelijat kaikki kuninkaan,
Jotk' oppineet jo jalouttas ovat
Rakastamaan.
David.
Ei halpa sukuni,
Eik' elämäni vähä-arvoinen
Suo kunniaan niin korkeaan mun nousta.
Ja kunnian sen liian kallihiksi,
Vävyksi tulla kuninkaan, ma katson
Mun köyhyyteni kanssa yhtymään.
Ma uskollisna palvelijana
Vaan ollakseni kuninkaalle pyydän.
Doeg.
Ei sukukuntas köyhyyteen Saul katso.
Ma salaisesti hänen lausuvan
Näin kuulin kerran uskottuinsa kesken:
"En kultaa pyydä Davidilta, kun hän
Voi kalliimmankin lahjan mulle tuoda.
Kun sankar' on hän Herran Zebaotin,
Niin kostaa voi hän vihamiehillemme,
Jotk' Israelin rauhaa häiritsevät
Rajoilla sen. Jos sadan vihamiehen
Hän kuolemasta saattaa mulle merkin,
Se kallihin on huomenlahja, minkä
Hän kuninkaalle sekä synnyinmaalle
Voi lahjoittaa".