Syksy kului kaikenlaisissa valmistuksissa. Varsinkin kirjapainon
hankkiminen ei ollut mikään vähäinen asia. Pihlén sai sen vuoksi
olla alituisessa kirjeenvaihdossa. Marraskuussa se kuitenkin saatiin
sellaiseen kuntoon, että voitiin painaa nimikortteja, joita kaikki
kaupungin rengit ja piikatytöt, kisällit ja koulupojat tilasivat, sekä
hautajaiskutsumuksia äärettömän leveillä mustilla reunuksilla.
Maisteri valmisteli itseänsä ahkerasti oman arvelunsa mukaan erittäin
tärkeään tehtäväänsä. Hän päätti jo edeltä päin ettei hänen osansa
lehden toimituksessa rajoitu siihen, että leikkaa muista lehdistä
muutamia palaisia uutisiksi ja antaa lehden muutoin hoitaa itseänsä,
siten että suopi riidanhaluisille tilaisuutta purkaa sappeansa toinen
toisiansa vastaan ja odottaa että ihmiset toisivat ilmoituksia ja
niistä maksaisivat. Ei, hänen lehdellänsä pitää olla oma kanta,
erityinen karva, jonka kautta se eroo muista ja saavuttaa jonkinlaista
vaikutusta. Sitä varten hän tutki viime aikain tapahtumia, etenkin
oman maan valtiollista kehitystä, lukipa taloudellisia teorioitakin,
jotka kaikki näin hätäisesti ahmattuina yhtyivät hänen päässänsä
jonkinlaiseksi sillisallaatiksi, jossa kyllä kaikki ainekset ovat
yhteen sulamattomia, mutta joita tarpeen tullessa oli melkein mahdoton
toisistansa eroittaa.
Varsin suurta päänvaivaa tuotti maisterille lehden programmin
laatiminen ja sitä hän tuumi kaiket päivät; toisinaan se seikka
häiritsi hänen yörauhaansakin. Kerran oli hän jo päättänyt panna
lehtensä ohjelmaksi samat sanat kuin J.V. Snellman ennen lehdellensä:
"Se ei sisällä enempää kuin muutkaan sanomalehdet, siis ei juuri
mitään". Mutta sitte tuli hän ajatelleeksi että sitä kenties
pidettäisiin turhamaisena jäljittelemisenä eikä maisteri peljännyt
mitään enemmän kuin sellaista epäluuloa. Hänen piti itse keksiä jotakin
uutta, jota Snellmaninkaan äly ei ole voinut esiin tuoda.
Kauppilassa oli jo melkein unhotettu koko sanomalehti-puuha. Talvi oli
jo tullut, lumi peitti maan ja jäät rupesivat jo hevoista kannattamaan.
Neiti Torn kävi tyttöjensä kanssa voimistelutunnilla mäkeä laskemassa
ja reaalikoulun pojat rakensivat suurta linnoitusta lumesta.
Puhuttiinpa jo että kohdakkoin pidettäisiin ensimmäiset tanssiaiset ja
neiti Polinin luona kävi neulojatar koettelemassa uutta pukua, jonka
etupietimessä oli monessa kerrassa leveitä pitsejä ja taka-osa aaltoili
käydessä ylös ja alas ja molemmille sivuille.
Alma neiti oli kenties ainoa kaupungin asukkaista, joka sanomalehteä
vielä muisti. Hän kävi melkein joka päivä Pihlénissä sisareltansa ja
hänen mieheltänsä tiedustelemassa milloinka näyttönumero ilmaantuu ja
mitä se sisältää. Pihlén neuvoi kälyänsä kyselemään maisteri Tiiralta,
mutta sitä ei tyttö sanonut millään ehdolla tekevänsä.
Kun joulukuun ensimmäinen päivä valkeni kannettiin kaupungin kaikkiin
taloihin vielä kosteita lehtiä. Ihmiset tarttuivat niihin uteliaasti ja
lukivat: