Nyt oli lapsi turvattu pahan hengen pauloilta, yökuljetuksilta, y.m.
tarvitsematta niitä vastaan ioitsukeinoja käyttää. Ja ison turvissa,
maammon maiolla ja vaarin vaaputuksilla kasvoi hänestä terhakka
tytöntyllerö, jota ihmiset imehtivät ja talossa käydessään polvillaan
kiikuttivat ja puheluttivat. — — —
Useat oli ne hetket, jolloin Ontro-vaari viritteli vanhoja virsiään,
mutta eräänä talvi-iltana hän lipui niiden laulamiseen siihen määrin,
että puoli yötä oli kulunut, päre orresta sammunut, kun lopetti. Oli
kuin hänen sielunsa olisi avautunut ja pulpunneet sieltä esille kaikki
ne salaperäiset aarteet, joita se kätki.
Hän istui uunilla, katse tähdättynä johonkin kaukaiseen, aikojen ja
maiden taaksi. Palakia ja muut lapset — niitä oli tullut jo useampia —
istuivat hänen ympärillään, seuraten tarkkaan hänen kasvojensa eleitä.
Pienin heistä väliin tarttui hänen tulusvyöhönsä ja partaansa.
Hän alotti tavallisilla alotussanoilla, nim:
Lähemmes langot laulamahan,
heimokset heläjämähän,
laulammes pihoille lammit,
tammet keskitanterille,
löyämme kukkaron kujolta,
taskun tallin lattialta —
kukkaross' on liiat kuumat,
taskussa tarinat liiat.