Niin, naista kyll‰ arvoss' Edward pit‰‰.
Luut, lihat, kaikki jospa h‰lt‰ hivuis,
Ett' uutta vesaa h‰nen lanteistaan ei
Kultaisten toiveitteni tielle nousis!
Mut mun ja mielintˆni v‰lill‰ --
Kun haudass' irstaan Edwardin on oikeus --
On Clarence, Henrik sek‰ nuori Edward,
Ja n‰iden arvaamaton j‰lkipolvi,
Jotk' anastavat multa kaikki paikat;
Tuo pahaa hankkeilleni ennustaa.
N‰in t‰ss‰ valtaa siis vain uneksin,
Kuin mies, jok' ulkokalliolla seisoo
Ja kaukaa n‰kee ik‰vˆidyn rannan
Ja toivoo, ett‰ jalka noutais silm‰‰,
Ja noituu merta, joka sulkee tien,
Ja uhkaa, ett‰ kuiviin h‰n sen kuivaa.
N‰in min‰i kaukaa halaan kruunua,
N‰in min‰i noidun noita esteit‰,
N‰in min‰i sanon: pois ne kaikki karsin,
Ja mahdottomill' itse‰ni mairin.
Ylen on silm‰ virkku, syd‰n ylv‰,
Jos k‰si ei ja voima niit‰ vastaa.
Mut, ent‰ jos j‰is kruunuttomaks Richard,
Mit' iloa ois muuta maailmassa?
No, taivastani naisten sylist' etsin,
Ruumiini kiiltokoruin koristan,
Lumoan kauniit naiset suin ja silmin.
Oh, kurja toivo! Ennenkuin sen tapaan,
Sadoittain voitan kultakruunuja.
Jo ‰idin kohdussa mun lempi j‰tti,
Ja, etten sais sen riemuist' osaa, lahjoi
Se lahja-pahaisella raihnaan luonnon
K‰teni kuivaamaan kuin lahon korren.
Latomaan vuoritˆnk‰n selk‰‰ni,
Miss' istuu rumuus, ruumistani ilkkuin;
Tekem‰‰n ep‰pariks s‰‰reni
Ja suhteettomaks joka ruumiin-osan,
Kuin mink‰ mˆhk‰leen tai karhunpennun,
Jot' em‰ viel' ei ole valmiiks nuollut.[6]
Min‰kˆ oisin lemmitt‰v‰ks luotu?
Oo, rˆyhkeytt' inhaa, aateliakin moista!
Siis, kun ei maa suo mulle muuta hupaa
Kuin sortaa, lannistaa ja polkea
Jokaista, jok' on mua muodokkaampi,
Niin taivaani on kruunust' uneksia
Ja t‰t‰ mailmaa helvettin‰ pit‰‰,
Siks kunnes t‰m‰n ruman ruhon p‰‰t‰
Ylt' ymp‰rˆitsee kruunun kultavanne.
Mut kuinka voittaa kruunu, viel' en tied‰,
Kun kodist' erottaa mun monen henki;
Ja min‰ -- niinkuin okamets‰‰n j‰‰nyt,
Joka repii okaita ja okaat h‰nt‰,
Ja tiet‰ etsii, mutta tielt‰ eksyy,
Ei tied‰, miten selv‰‰n ilmaan p‰‰st‰,
Mut toivotonna sinne pyrkii vain, --
Niin min‰i kruunun t‰hden tuskaa k‰rsin
Ja t‰st‰ tuskast' irti p‰‰st‰ tahdon,
Tai verisell‰ kirveell' avaan tieni.
Hymyill‰ voin ja tappaa hymyillen
Ja huutaa: hyv‰! vaikka syd‰n s‰rkyis,
Ja pakkovesin kastaa poskiani
Ja muotoani muutella jos kuin.
Enemm‰n purjeit' upotan kuin Ahti,
Salamoin surmaan niinkuin basiliski,
Niin oiva olen puhuja kuin Nestor,
Ja pet‰n viekkaammin kuin Ulysses,
Ja, niinkuin Sinon valtaan toisen Troijan;
Kameleontin voitan v‰lkynn‰ss‰
Ja Proteuksen muodon muunnossa
Ja Macchiavellin otan murhan-oppiin.
Kun tuon voin, kruununkin voin voittaa hevin;
Kuink' ylh‰‰ll' olkoonkin, sen alas revin.
(Menee.)
Kolmas kohtaus.
Ranska. Huone kuninkaanlinnassa.
(Torventoitauksia. Kuningas Ludvig ja Bona tulevat seurueineen.
Kuningas asettuu valtaistuimelle. Sen j‰lkeen tulevat sis‰‰n
kuningatar Margareeta, prinssi Edward ja Oxfordin kreivi.)
KUNINGAS LUDVIG.
Englannin arvo kuningatar, istu
Viereemme t‰h‰n, kaunis Margareeta;
Ei s‰‰tys eik‰ syntys arvoist' ole,
Sin' ett‰ seisoisit, kun Ludvig istuu.
KUNINGATAR MARGAREETA.
Suur' Ranskan valtias, ei! Margareeta
Nyt laskee purjeens', oppii palvelemaan,
Kun k‰skee vallat. Hyv‰‰n entis-aikaan
Ma Albionin olin kuningatar,
Mut oikeuteni alas polki turma
Ja maahan minut painoi h‰pe‰‰n;
Siin' onnineni istua mun t‰ytyy
Ja halpaan asemaani taipua.
KUNINGAS LUDVIG.
Mik' ep‰toivoos syyn‰, kaunis sisko?
KUNINGATAR MARGAREETA.
Se syy, mi silm‰t t‰ytt‰‰ kyynelin,
Syd‰mmen suruun sortaa, kielen salpaa.
KUNINGAS LUDVIG.
Mik' olkoonkin, niin pid‰ tapas aina:
Viereeni istu; (Istuttaa h‰net viereens‰.) onnen ikeen alle
Et nˆyrist‰‰ saa niskaas; uljas mieles
On joka vauriosta riemuitseva.
Surusi suoraan kerro, Margareeta;
Se autetaan, jos Ranska auttaa voi.
KUNINGATAR MARGAREETA.
Rohkaisee hell‰ puhees synkk‰‰ mielt‰
Ja myk‰n surun panee haastamaan.
Siis tietkˆˆn jalo Ludvig, ett‰ Henrik,
Mun syd‰mmeni ainut valtias,
On kuninkaasta tehty henkipatoks
Ja maanpaossa nyt on Skotlannissa,
Kun Edward, Yorkin pˆyhk‰ herttua,
On valtikan ja vallan anastanut
Englannin voidellulta kuninkaalta.
Se syy, miks min‰, kurja Margareeta,
Ja Henrikin t‰‰ poika, Edward-prinssi,
Kohtuullist' apua sult' anomme.
Jos sin‰ kiell‰t, mennytt‰ on kaikki.
Skotlanti tahtois auttaa, mut ei voi;
On p‰‰rej‰ ja kansaa eksytetty,
Varat on viety, v‰ki paoss' on,
Ja oma tilamme on toivoton.
KUNINGAS LUDVIG.
Sa k‰rsinn‰ll‰ lienn‰ myrsky‰,
Niin min‰ mietin, miten myrskyn tyynn‰n.
KUNINGATAR MARGAREETA.
Jos aikailemme, kasvaa vihollinen.
KUNINGAS LUDVIG.
Jos min‰ aikailen, niin kasvaa apu.
KUNINGATAR MARGAREETA.
Surua suurta maltittomuus seuraa.
Kas, tuossa synnytt‰j‰ suruni.
(Warwick tulee seurueineen.)
KUNINGAS LUDVIG.
Ken se niin rohkeasti esiin astuu?
KUNINGATAR MARGAREETA.
Edwardin paras yst‰v‰, lord Warwick.
KUNINGAS LUDVIG.
Terveeksi; uljas Warwick! Mit‰ tahdot?
(Astuu alas valtaistuimelta. Kuningatar Margareeta nousee.)
KUNINGATAR MARGAREETA.
Nyt alkaa uusi myrsky riehua:
H‰n tuossa myrskyt nostattaa ja tulvat.
WARWICK.
Englannin majesteetti, arvon Edward,
Vannottu yst‰v‰s, mun herrani,
L‰hetti minut tosirakkaudesta
Ensinkin tervehtim‰‰n korkeuttasi,
Sitt' yst‰vyyden liittoon pyyt‰m‰‰n
Ja vihdoin t‰m‰n liiton vahvistamaan
Aviositeill‰, jos suonet antaa
Sive‰n sisaresi, neiti Bonan,
Englannin majesteetin avioksi.
KUNINGATAR MARGAREETA.
Jos niin k‰y, Henrikin on toivo mennyt.
WARWICK (Bonalle).
Ja kuninkaani puolest', arvon neiti,
Mun tulee, luvallanne, nˆyrimm‰sti
Suudella k‰tt‰nne ja kielin teille
Julistaa julki kuninkaani syd‰n,
Johonka maine, t‰ytt‰in valppaan korvan,
On puhtaan, kauniin kuvas pystytt‰nyt.
KUNINGATAR MARGAREETA.
Mua kuulkaa, Ranskan Ludvig, Bona neiti,
Ennenkuin vastaatte. Tuon miehen pyyntˆ
Edwardin tosirakkaudest' ei l‰hde,
Vaan pakon siitt‰m‰st‰ petoksesta.
Tyranni kuink' ois maassaan turvattu,
Jos h‰n ei vahvaan ulkovaltaan liittyis?
Ja tyranniks se h‰net osoittaa,
Ett' yh‰ el‰‰ Henrik; ja jos kuolis,
Niin t‰ss' on h‰nen poikans', Edward prinssi.
Siis varo, Ludvig, ettei liitto t‰‰
Sinua h‰pe‰‰n ja vaaraan saata.
Valtaaja hetken hallitsee; mut taivas
Vanhurskas on, ja aika v‰‰r‰t kaataa.
WARWICK.
Herjaava Margareeta!
PRINSSI.
Miks ei kuningatar?
WARWICK.
Siks ett' ol' is‰s, Henrik, valtaaja;
Ei kuningatar h‰n, et prinssi sin‰.
OXFORD.
Siis Warwick tekee tyhj‰ks suuren Gauntin,
Jok' Espanjasta valtaosan otti;
Ja Gauntin j‰lkeen Henrik nelj‰nnen,
Jonk' ‰ly ‰lyjen ol' esikuva;
Ja t‰m‰n j‰lkeen Henrik viidennen,
Jok' urotˆill‰‰n voitti koko Ranskan;
Juur' n‰ist‰ meid‰n Henrik polveutuu.
WARWICK.
Miks, Oxford, sulavassa puheessasi
Et maininnut sa, kuinka kuudes Henrik
Menetti kaiken, mink‰ viides voitti?
N‰‰ Ranskan p‰‰rit saisi sille nauraa.
Mut muuten kaksiseitsem‰tt‰ vuotta
Tuon sukupuun on ik‰: turha aika,
Kun valtakunnan nautintaa se koskee.
OXFORD.
Noin puhut, Warwick, ruhtinaasta, jota
Kuusnelj‰tt' olet vuotta palvellut,
Ja petoksestasi et punastu!
WARWICK.
Oxfordko, joka oikeutt' aina puolsi,
Nyt v‰‰ryytt' aikoo sukupuulla peitt‰‰?
Hyi! Henrik heit‰, Edward tunnusta!
OXFORD.
Kuin? H‰nt‰, jonka v‰‰r‰ tuomio
Vanhimman veljeni, lord Aubrey Veren,
Vei kuolemaan? Ja lis‰ks, is‰nikin,
Kun vuotens' oli varisemaan kyps‰t
Ja tuonen ver‰j‰‰ h‰n l‰henteli?
Ei, ei! Niin kauan kuin t‰‰ k‰si kest‰‰,
Niin kauan kest‰‰ Lancasterin huone.
WARWICK.
Ja Yorkin myˆs, niin kauan kuin t‰‰ k‰si.
KUNINGAS LUDVIG.
Te, Edward, Oxford, ja te, Margareeta,
Suvaitkaa syrj‰‰n k‰yd‰ siksi aikaa,
Kuin lis‰‰ puhuttelen Warwickia.
KUNINGATAR MARGAREETA.
H‰nt' ettei Warwick sanoillaan vain tenhois!
(Kuningatar, prinssi ja Oxford vet‰ytyv‰t syrj‰‰n.)
KUNINGAS LUDVIG.
No, sano, Warwick, tuntos puolesta,
Edwardko oikea on kuninkaanne?
Sen kanss' en mielell‰ni ryhtyis liittoon,
Jok' ei ois laillisesti valittu.
WARWICK.
Nimeni, kunniani siit‰ annan.
KUNINGAS LUDVIG.
Mut onko h‰n myˆs kansan lempilaps?
WARWICK.
Sit' enemm‰n, kuin turman laps on Henrik.
KUNINGAS LUDVIG.
Nyt suoraan sano, teeskentelem‰tt‰.
Mihink‰ m‰‰r‰‰n sisartani Bonaa
H‰n rakastaa.
WARWICK.
Niin rakastavan n‰ytt‰‰,
Kuin h‰nen-laisen sopii valtiaan.
Ma usein kuulin h‰nen vannovan,
Ett' ikuisuuden puu on rakkautensa:
Siveyden maassa juurtuu se, ja lehtii
Ja heitii rakkauden auringossa,
Kateutt' ei pelk‰‰, halveksintaa vaan,
Jos Bona h‰nt' ei p‰‰st‰ tuskistaan.
KUNINGAS LUDVIG.
No, sisar, anna kuulla p‰‰tˆksesi.
BONA.
Sun myˆntˆs tai sun kieltos on myˆs minun.
(Warwickille.) Mut tunnustan, ett' usein t‰t‰ ennen,
Kun kuninkaanne ansioista kuulin,
Rakkauteen korva kiusas j‰rke‰.
KUNINGAS LUDVIG.
Siis, Warwick: Edward sisaremme saakoon.
Ja heti m‰‰r‰ys teht‰kˆˆn, mit' antaa
Kuninkaan tulee h‰lle el‰kkeeksi,
Jok' oisi myˆt‰j‰isten mukainen. --
Margareeta todistakoon, ett‰ Bona
Englannin kuninkaan on kihlattu.
PRINSSI.
Edwardin, -- Englannin ei kuninkaan.
KUNINGATAR MARGAREETA.
Kavala Warwick! Viekkahasti tahdoit
Mun pyyntˆ‰ni t‰ll‰ liitoll' est‰‰.
Henrikin yst‰v‰ ol' ‰sken Ludvig.
KUNINGAS LUDVIG.
On h‰nen viel‰kin ja Margareetan.
Mut heikko jos on oikeutenne kruunuun --
Edwardin menestys sit' osoittaisi --
Niin kohtuullist' on, ett‰ min‰ p‰‰sen
Vapaaksi avun-lupauksestani.
Mut kaikki hyv‰t teill' on tarjona,
Mit' anotte ja min‰ vain voin antaa.
WARWICK.
Skotlanniss' el‰‰ Henrik mukavasti.
H‰n tyhj‰ on, ei menett‰‰ voi mit‰‰n;
Teill', entisell‰ kuningattarella,
On is‰, joka voi teit' el‰tt‰‰,
Ja n‰in te ette Ranskan vaivoiks ole.
KUNINGATAR MARGAREETA.
Vait, sin‰ h‰vytˆn ja rietas Warwick,
Jok' ylenn‰t ja kaadat kuninkaita!
En l‰hde, kunnes kyynelin ja sanoin;
Joiss' asuu totuus, Ludvigille n‰yt‰n
Sun juonesi ja herras valhe-lemmen:
Molemmat olette te yht‰ maata.
(Postitorvi kuuluu ulkoa.)
KUNINGAS LUDVIG.
Sanoma meille, taikka sulle, Warwick.
(Sanansaattaja tulee.)
SANANSAATTAJA.
T‰‰ kirje teille, herra l‰hettil‰s,
Markiisi Montaguelta, veljelt‰nne; --
T‰‰ kuninkaalle meid‰n kuninkaalta; --
T‰‰ teille, rouva: kelt‰, sit' en tied‰.
(Kaikki lukevat kirjeit‰‰n.)
OXFORD.
Hymyilee kuningatar uutisilleen,
Mut Warwick otsaa rypist‰‰; hyv' on!
PRINSSI.
Kas, Ludvig polkee jalkaa maltitonna;
K‰y kaikki viel‰ hyvin, toivon ma.
KUNINGAS LUDVIG.
Millaiset sinun uutisesi, Warwick?
Ja ent‰ teid‰n, kaunis kuningatar?
KUNINGATAR MARGAREETA.
Minun tuo arvaamatont' iloa.
WARWICK.
Ja minun mieliharmia ja tuskaa.
KUNINGAS LUDVIG.
Kuninkaas onko nainut lady Greyn,
Ja, sun ja omaa juontaan kaunistaakseen,
T‰‰n kirjelapun mulle lohduks laittaa?
Sekˆ se h‰nen Ranskan liittons' on?
Noin rohkeneeko pilkata h‰n meit‰?
KUNINGATAR MARGAREETA.
Sanoinhan ennalta jo, mit' on maata
Edwardin rakkaus, kunto Warwickin.
WARWICK.
Kuningas Ludvig, taivaan kuullen vannon,
Niin totta autuaaks kuin tulla tahdon,
Ett' olen puhdas vilpist' Edwardin.
Mun kuninkaani ei h‰n en‰‰ ole,
Kun n‰in mua h‰p‰isee, viel' enemm‰n
Tok' itse‰‰n, jos h‰pe‰ns‰ n‰kis.
Ma unohdinko, ett‰ Yorkin heimo
Is‰ni varhaan surmaan vei ja salli
Sisaren-tytt‰reni raiskattavan?[7]
Kuninkaan kruunun h‰nellekˆ hankin,
Ja perinnˆst‰‰n tyˆnsin Henrikin,
Ja h‰pe‰nkˆ n‰in saan palkakseni?
H‰pe‰ h‰lle! Kunnia on mun.
Ja saadakseni j‰lleen kunniani,
Min h‰nen t‰htens‰ ma menetin,
Pois luovun h‰nest‰ ja palaan j‰lleen
Luo Henrikin. -- Siis, jalo kuningatar,
Pois vanhat salavihat heitt‰k‰‰;
T‰st' edes olen nˆyr‰ palvelijanne.
Ma neiti Bonan loukkauksen kostan
Ja j‰lleen Henrikin ma valtaan nostan.
KUNINGATAR MARGAREETA.
Sanasi, Warwick, vihan lemmeks k‰‰nt‰‰:
Syyt vanhat anteeks suon ja iloitsen,
Ett' yst‰v‰ taas olet Henrikin.
WARWICK.
Niin yst‰v‰, niin tosi yst‰v‰,
Ett' armosta jos Ludvig kuningas
Valiojoukon sotureita antais,
Lupaisin Englantiin ne sotaan vied‰
Ja istuimeltaan syˆst‰ tyrannin.
Uus morsian ei h‰lle turvaks liene;
Ja Clarence puolestaan -- niin kertoo kirje --
H‰nest' on varmaan luopumaisillaan,
Kun himo h‰net naimaan vei, eik' arvo
Eik' is‰nmaamme pelastus ja turva.
BONA.
Kuink', armas veli, Bona kostetaan,
Jos sin' et kurjaa kuningatart' auta?
KUNINGATAR MARGAREETA.
Kuink', arvon prinssi, Henrik saattaa el‰‰,
Jos sin' et toivotonta pelasta?
BONA.
Min' anon samaa, mit‰ kuningatar.
WARWICK.
Ja min‰ teihin yhdyn, neiti Bona.
KUNINGAS LUDVIG.
Ja min‰ h‰neen, sinuun, Margareetaan.
Siis vihdoin vakaast' olen p‰‰tt‰nyt
Teit' auttaa.
KUNINGATAR MARGAREETA.
Kiitokset nˆyr‰t kaikkein puolesta!
KUNINGAS LUDVIG.
Englannin airut, sin‰, rienn‰ heti
Sanomaan tuolle valhekuninkaalles,
Viekkaalle Edwardille, ett‰ Ludvig
L‰hett‰‰ naamioita tanhumaan
H‰nen ja uuden morsionsa h‰ihin.
N‰et, kuink' on laita; h‰nt‰ s‰ikyttele.
BONA.
Sano, ett‰ min‰ pajunoksaa kannan[8]
Toivossa, ett on taas h‰n pian leski.
KUNINGATAR MARGAREETA.
Sano, ett‰ min‰ surupuvun heit‰n
Ja pukeudun pian panssariin.
WARWICK.
Sano, min‰ h‰nen solvauksensa kostan
Ja pian h‰nen p‰‰st‰‰n kruunun nostan.
Kas tuossa palkkas! Mene!
(Sanansaattaja menee.)
KUNINGAS LUDVIG.
Warwick, sin‰,
Ja Oxford, viisituhat miest‰ viek‰‰
Meritse sotaan Edwardia vastaan.
T‰‰ jalo kuningatar ja t‰‰ prinssi
V‰ke‰ uutta ajan tullen tuovat.
Mut ensin, poista multa ep‰ilys;
Uskollisuudestas mink' annat takuun?
WARWICK.
Uskollisuuttani mun taatkoon t‰m‰:
Jos kuningatar suo ja nuori prinssi,
Niin heti tytt‰reni vanhimman,
Iloni, annan t‰lle avioksi.
KUNINGATAR MARGAREETA.
Sen hyvin suon, ja tarjostasi kiit‰n. --
Niin, Edward, h‰n on sive‰ ja kaunis;
Siis rienn‰, k‰tt‰ anna Warwickille
Ja k‰tes kanssa anna ikilupaus,
Ett' aino-omaksesi h‰net otat.
PRINSSI.
Ma h‰net otan, h‰n sen ansaitsee;
Ja tuossa k‰teni ma pantiks annan.
(Antaa k‰tt‰ Warwickille.)
KUNINGAS LUDVIG.
Mit' aikaillaan? Nyt v‰en pestaukseen
Ja sin‰, Bourbon, yliamiraali,
Saat sotalaivoilla ne saattaa yli.
Ma varron vain, ett' Edward koston saa
Siit', ett‰ ilkkui Ranskan prinsessaa.
(Kaikki menev‰t, paitse Warwick.)
WARWICK.
Ma l‰hettin‰ tulin Englannista,
Mut palaan verivihollisena.
Mull' oli naimakaupat toimenani,
Mut julman sodan vastaukseksi vien.
H‰ll' eikˆ muita ilveens' esineeksi?
Mut min‰p‰ sen ilveen murheeks k‰‰nn‰n.
Min‰ ensimm‰isn‰ kruunun h‰lle annoin,
Min‰ ensimm‰isn‰ pois sen h‰nelt' otan:
Ei, ett‰ Henrikki‰ s‰‰lisin,
Mut pilkat tahdon kostaa Edwardin.
(Menee.)
NELJƒS NƒYT÷S.
Ensimm‰inen kohtaus.
Lontoo. Huone kuninkaanlinnassa.
(Gloster, Clarence, Somerset ja Montague tulevat.)
GLOSTER.
No, veli Clarence, miten miellytt‰‰
Tuo uusi naiminen Greyn lesken kanssa?
Veljemme arvokkaan kai teki kaupan?
CLARENCE.
Niin, Ranskaanhan on matkaa; h‰n ei voinut
Warwickin palaamista odottaa.
SOMERSET.
Vait, loordit: tuossa tulee kuningas.
GLOSTER.
Ja hyvin valikoitu nuorikkonsa.
CLARENCE.
Ma sanon suoraan h‰lle arveluni.
(Torventoitauksia. Kuningas Edward seurueineen, Lady Grey
kuningattarena, Pembroke, Stafford, Hastings y.m. tulevat.)
KUNINGAS EDWARD.
No, Clarence, kuinka naimiseeni tyydyt?
Niin mietteiss' olet, kuin ei ois se mieleen.
CLARENCE.
Niin tyydyn, niinkuin Ludvig taikka Warwick,
Joill' ymm‰rrys ja miehuus on niin heikko,
Ett' eiv‰t suutu t‰st‰ loukkauksesta.
KUNINGAS EDWARD.
He syytt‰ suuttuisivat; he vain ovat
Ludvig ja Warwick; min' oon Edward, herra
Teid‰n ja Warwickin; teen mit‰ tahdon.
GLOSTER.
Niin, kuningas saa tehd‰ mit‰ tahtoo,
Mut hoppu-naiminen on harvoin onneks.
KUNINGAS EDWARD.
Sin‰kin, veli Gloster, loukkaannutko?
GLOSTER.
En min‰: en, Jumala varjelkoon,
Ett' erottaisin min‰, mit' on yhteen
Jumala yhdist‰nyt; oiskin s‰‰li
Erottaa paria noin sopivaa.
KUNINGAS EDWARD.
Pois ilkut nuo ja n‰rk‰stymiset!
Sanokaa syy, miks lady Grey ei sopis
Englannin kuningattareks ja minun. --
Ja tekin, Somerset ja Montague,
Sanokaa suoraan mit‰ luulette.
CLARENCE.
Ma luulen, ett‰ Ludvig kuninkaasta
Vihamiehen saatte, h‰n kun pilkaks joutui
Tuon neiti Bonan naimajutun t‰hden.
GLOSTER.
Ja Warwick, joka ajoi asiaanne,
T‰‰n uuden liiton kautt' on h‰v‰isty.
KUNINGAS EDWARD.
Mut mit‰, jos ma jonkin keinon keksin,
Mill' ehk‰ hyvitt‰‰ voin kummankin?
MONTAGUE.
Kuitenkin t‰m‰ liitto Ranskan kanssa
Ois voinut ulkomyrskyilt' yhteiskuntaa
Enemm‰n varjella kuin kotikauppa.
HASTINGS.
Montague eikˆ tied‰, ett‰ maamme
On itse turvanaan, jos itseens' uskoo?
MONTAGUE.
Mut Ranskan turviss' on se turvatumpi.
HASTINGS.
Voi Ranskaa k‰ytt‰‰, vaan ei Ranskaan luottaa.
Jumal' on turvamme ja valtameret,
Jotk' on H‰n meille vahvaks linnaks suonut;
Me niiden apuun luottakaamme vain:
Niiss' on ja itsess‰mme paras turva.
CLARENCE.
Puheesta tuosta Hastings ansaitsee
Avioks saada neiti Hungerfordin.
KUNINGAS EDWARD.
No, ent‰? Min‰ tahdon sen ja sallin,
Ja t‰ss‰ minun tahtoni on laki.
GLOSTER.
Mut minusta ei ollut oikein tehty[9]
Lord Scalesin perij‰ ja tyt‰r antaa
Tuon rakkaan nuorikkonne veljelle;
H‰n mulle sopisi tai Clarencelle;
Mut morsiosta unhotitte veljet.
CLARENCE.
Niin, muuten lord Bonvillen tyt‰rt' ette
Ois suonut nuorikkonne pojalle
Ja veljet j‰‰neet aivan paljahille.
KUNINGAS EDWARD.
Oi, Clarence-parka! Puolisonko t‰hden
Noin tyytym‰tˆn? Hankin sulle vaimon.
CLARENCE.
Makunne n‰ytti oma valintanne,
Se oli kehno; suokaa siis mun itse
Omia k‰yd‰ asioitani;
Sen vuoksi pian teid‰t j‰t‰nkin.
KUNINGAS EDWARD.
J‰‰ tahi mene; kuningas min' olen,
En veljieni tahdon alainen.
KUNINGATAR ELISABET.
Ennenkuin majesteetti suvaitsi
Kuningattaren arvoon minut nostaa, --
Oikeuden mukaan myˆnt‰k‰‰ se, loordit, --
En sukuper‰‰ ollut alhaista.[10]
On alhaisemmill' ollut sama onni.
Mut niinkuin minua ja sukuani
T‰‰ arvo kunnioi, niin tylyytenne,
Te, loordit, joille tahdoin mieliks olla,
Surulla, vaarall' iloani uhkaa.
KUNINGAS EDWARD.
Yreit‰ noita ‰l‰ liehi, armas.
Mik‰ suru, mik‰ vaara sua kohtais,
Kun Edward ainainen on yst‰v‰s
Ja herra, jota noiden tulee kuulla?
Niin, mua kuulla, sua rakastaa,
Jos eiv‰t vihaani he tahdo nostaa;
Ja jos niin k‰y, niin kyll‰ sua suojaan,
Ja vihani he koston saavat maistaa.
GLOSTER (syrj‰‰n).
Ma puhun v‰h‰n, mietin enemm‰n.
(Sanansaattaja tulee.)
KUNINGAS EDWARD.
No, airut, Ranskast' uutta, kirjeit‰kˆ?
SANANSAATTAJA.
Ei kirjeit‰, ja niukoin sanojakin.
Mut ilman erityist‰ lupaanne
En rohkene ma niit‰ kertoa.
KUNINGAS EDWARD.
Lupani saat: siis lyhyesti kerro
Nyt niiden sanat, mink‰ verran muistat.
SANANSAATTAJA.
N‰‰ h‰nen sanans' oli l‰hteiss‰ni:
"Mene ja sano valhekuninkaalle,
Viekkaalle Edwardille, ett‰ Ludvig
L‰hett‰‰ naamioita tanhumaan
H‰nen ja uuden morsionsa h‰ihin."
KUNINGAS EDWARD.
Noin uljas? Luulee kai, ett' olen Henrik.
Mit‰ sanoi Bona-neiti naimisista?
SANANSAATTAJA.
N‰‰ sanat lausui lempein ylenkatsein:
"Sano, ett‰ min‰ pajunoksaa kannan
Toivossa, ett' on taas h‰n pian leski."
KUNINGAS EDWARD.
En h‰nt‰ moiti: v‰hemp‰‰ ei voinut
H‰n sanoa, kun v‰‰ryys koski h‰nt‰.
Mut mit‰ sanoi Margareeta-rouva?
H‰n myˆskin l‰sn‰ oli, kuulin ma.
SANANSAATTAJA.
"Sano", h‰n sanoi, "surupuvun heit‰n
Ja pian pukeudun panssariin."
KUNINGAS EDWARD.
H‰n n‰ytt‰‰ sotanaiseks aikovan.
Mut mit‰ sanoi Warwick loukkaukseen?
SANANSAATTAJA.
ƒkeiss‰‰n enemm‰n kuin kaikki muut
H‰n oli majesteettiinne ja sanoi:
"Sano, ett‰ h‰nen solvauksensa kostan
Ja pian h‰nen p‰‰st‰‰n kruunun nostan."
KUNINGAS EDWARD.
Noin uhkailla se petturiko tohti?
Aseisiin siis, kun varotetaan n‰in!
He sodan saavat, ylpeydest‰‰n palkan.
Mut Warwick Margareetan yst‰v‰kˆ?
SANANSAATTAJA.
Niin likeisess‰ yst‰vyydess' ovat,
Ett' Edward Warwickin nai tytt‰ren.
CLARENCE.
Vanhemman kai; ma tahdon nuoremman.
Veli kuningas, voi hyvin: lujass' istu!
Warwickin toista tyt‰rt‰ nyt min‰
K‰yn kosimaan: vaikk' en saa valtakuntaa,
En tahdo huonomp' olla naimisessa. --
Warwickin yst‰v‰t, ja minun, tulkaa!
(Clarence menee, ja Somerset seuraa h‰nt‰.)
GLOSTER (syrj‰‰n).
En min‰ vain!
Mun mieleni se t‰ht‰‰ kauemmaksi;
En Edwardin, vaan kruunun t‰hden j‰‰n.
KUNINGAS EDWARD.
Warwickin puolta Somerset ja Clarence!
Siis t‰ytyy pahinta mun varoa;
Nyt h‰t‰ suuri on ja kiire tarpeen. --
Pembroke ja Stafford, v‰en v‰rv‰ykseen
Ja kaikki sotakuntoon laittamaan!
Ma tulen itse oiti j‰ljest‰.
(Pembroke ja Stafford menev‰t.)
Montague, Hastings, ep‰ilyksest' ensin
Minut p‰‰st‰k‰‰. Te veren, heimon puolest'
Olette Warwickia l‰himm‰t;
Minua rakkaampiko Warwick teille?
Jos niin on, menk‰‰ h‰nen puolelleen:
Parempi vihamies kuin viekas veikko.
Mut teill‰ mieli jos mua palvella,
Niin valall' yst‰v‰n se vahvistakaa,
Ett' ij‰ks poistuis ep‰luuloni.
MONTAGUE.
Montague taattu, totta Jumal' auta!
HASTINGS.
Niin, totta Jumal' auta, Hastings myˆs!
KUNINGAS EDWARD.
Sin‰kin, veli Richard, meid‰n puolta?
GLOSTER.
Uhaksi kaikkein, jotk' on teit‰ vastaan.
KUNINGAS EDWARD.
No niin, nyt olen varma voitosta.
Siis matkaan vain, ja, joutuin tehden tyˆmme,
Warwickin ulkomaiset joukot lyˆmme.
(Menev‰t.)
Toinen kohtaus.
Tasanko Warwickshiress‰.
(Warwick ja Oxford tulevat, mukanaan
ranskalaisia ja muita sotajoukkoja.)
WARWICK.
Ei, loordi, t‰h‰n saakka kaikk' on hyvin.
Alhaiso meihin liittyy joukoittain.
(Clarence ja Somerset tulevat.)
Kas, tuossa tulee Somerset ja Clarence!
Sanokaa suoraan: yst‰vi‰kˆ?
CLARENCE.
Ei pelkoa, mylord!
WARWICK.
Siis, jalo Clarence, terveeks Warwickiin!
Somerset, terveeks! -- Pelkuruutta oisi
Nyt ep‰ill‰, kun yst‰vyyden merkiks
Avoimen k‰tens' antaa jalo syd‰n;
Edwardin velje‰ vois muuten luulla
Vain teko-yst‰v‰ksi hankkeillemme;
Siis, terveeks, Clarence; tytt‰reni saat.
Ei muuta nyt, kuin ett‰ peitoss' yˆn, --
Kun huoletonna leiriss‰‰n on veljes,
Soturit kaupungeissa hajallaan,
Ja jotkut vain on vartiona h‰ll‰ --
H‰net yll‰t‰mme sek‰ vangiks teemme.
Vakoojat sanoo helpoks teht‰v‰n.
Kuin Diomedes-urho ja Ulysses,
Uljas ja viekas, Kheson leiriin hiipi
Ja sielt‰ ryˆsti Thrakian ihmeratsut,
Niin mekin, peitoss' ˆisen mustan vaipan,
Edwardin vahdin pian kellist‰mme,
Ja h‰net vangitsemme, -- emme tapa,
T‰‰ kun on oleva vain yll‰tys. --
Ken mua seuraa t‰h‰n seikkailuun,
Huutakoon johtajansa kanssa: "Henrik".
(Kaikki huutavat "Henrik!")
Mars, hiljaa! Jumala ja pyh‰ Yrjˆ
Avuksi Warwickin ja meid‰n miesten!
(Menev‰t.)
Kolmas kohtaus.
Edwardin leiri l‰hell‰ Warwickia.
(Muutamia vahtisotureita kuninkaan teltan edustalla.)
1 VAHTISOTURI.
No, miehet, asemaansa joka sorkka.
Kuningas on jo mennyt nukkumaan.
2 VAHTISOTURI.
H‰n eikˆ mene vuoteeseen?
1 VAHTISOTURI.
Ei, h‰n on tehnyt pyh‰n lupauksen
Ei ennen nauttiakseen rauhan unta,
Kuin Warwick tai h‰n itse joutuu alle.
2 VAHTISOTURI.
Huomenna kai se p‰iv‰ on, jos Warwick
Niin l‰hell' on, kuin sanotaan.
3 VAHTISOTURI.
Mut sano,
Ken on tuo ylh‰ herra, joka makaa
Kuninkaan kanssa h‰nen teltassaan?
1 VAHTISOTURI.
Kuninkaan paras yst‰v‰, lord Hastings.
3 VAHTISOTURI.
Vai niin! Mut miksi k‰skee kuningas
P‰‰miesten pit‰‰ majaa kaupungeissa,
Kun kylm‰ll‰ h‰n kent‰ll' itse v‰rjyy?
2 VAHTISOTURI.
Se vaarallisempaa, siis maineikkaampaa.
3 VAHTISOTURI.
Minusta kunnialla rauhass' el‰‰
On parempaa kuin vaarallinen maine.
Jos Warwick tiet‰is h‰nen tilansa,
Niin her‰tt‰isi h‰net; se on varma.
1 VAHTISOTURI.
Jos meid‰n peitsemme ei h‰nt‰ est‰is.
2 VAHTISOTURI.
Miks t‰ss‰ vahdiss' ollaan, jos ei h‰nt‰
Suojella yˆllisilt‰ hyˆkk‰yksilt‰?
(Warwick, Clarence, Oxford, Somerset tulevat
sotajoukknjensa kanssa.)
WARWICK.
Tuoss' ompi teltta, tuossa, miss' on vahti
Miehuutta vain! Nyt mainetta, jos milloin!
Mua seuratkaa, ja Edward koht' on meid‰n.
1 VAHTISOTURI.
Ken siell‰?
2 VAHTISOTURI.
Seis, tai olet surman oma!
(Warwick ja kaikki muut huutavat: "Warwick! Warwick!" ja
hyˆkk‰‰v‰t vahtisoturien p‰‰lle, jotka pakenevat ja huutavat:
"Aseisiin! Aseisiin!" Warwick ja muut ajavat heit‰ takaa.)
(Torvien ja rumpujen soidessa palajavat Warwick ja muut,
tuoden mukanansa kuninkaan nojatuolissa yˆvaippaan k‰‰rittyn‰.
Gloster ja Hastings pakenevat n‰ytt‰mˆn poikitse.)
SOMERSET.
Nuo keit‰ ovat, jotka pakenevat?
WARWICK.
Richard ja Hastings; menkˆˆt; t‰ss' on herttua.
KUNINGAS EDWARD.
Kuin? Herttua! Kun viimeks erottiin,
Mua sanoit kuninkaaksi.
WARWICK.
Ajat muuttuu.
Kun mua l‰hettin‰ solvasitte,
Niin kuninkuuden otin teilt‰ pois,
Ja nimit‰n nyt teid‰t Yorkin herttuaks.
Kuin voisi valtakuntaa johtaa mies,
Jok' airuttaan ei osaa kohdella,
Ei osaa yhteen vaimoon tyyty‰,
Ei osaa veljein kanssa veljiks olla,
Ei osaa kansan parast' aatella,
Ei vihamiehilt' itse‰ns‰ kaita?
KUNINGAS EDWARD.
Sin‰kˆ, myˆskin t‰‰ll‰, veli Clarence?
Nyt n‰en, ett' Edwardin on vaipuminen.
Mut, Warwick, kovan onnen uhallakin,
Uhalla sun ja koko liittokuntas,
Ain' Edward kuninkaana k‰ytt‰ytyy.
Vaikk' onnen nurjuus herrauteni kaataa,
Sen pyˆr‰‰ henkeni on ylempi.
WARWICK.
Siis hengess' Edward olkoon kuningas.
(Ottaa Edwardin p‰‰st‰ kruunun.)
Mut Englannin on kruunup‰‰ nyt Henrik,
Ja tosikuningas: vain varjo sin‰. --
Lord Somerset, sun pyyd‰n toimittamaan,
Ett' Edward herttua heti saatetaan
Veljeni, Yorkin arkkipiispan, luokse.
Kun Pembrokea ensin lˆylyt‰n,
Niin tulen j‰ljest‰ ja Ludvigin
Ja Bona-neidin vastauksen kerron. --
Hyv‰sti siksi, hyv‰ herttua York!
KUNINGAS EDWARD.
Se kest‰‰ t‰ytyy, mik' on sallimaa;
Ei auta tuulta, virtaa vastustaa.
(Kuningas Edward vied‰‰n pois. Somerset seuraa h‰nt‰.)
OXFORD.
Nyt mit‰ muuta teht‰v‰n‰, loordit,
Kuin menn‰ joukkoinemme Lontooseen?
WARWICK.
Niin kyll‰, se on ensi teht‰v‰mme:
Kuningas Henrik p‰‰st‰‰ vankeudesta
Ja nostaa valtaistuimelle taas.
(Menev‰t.)
Nelj‰s kohtaus.
Lontoo. Huone kuninkaanlinnassa.
(Kuningatar Elisabet ja Rivers tulevat.)
RIVERS.
Mist' on tuo ‰kkimuutos teiss‰, rouva?
KUNINGATAR ELISABET.
Ah, veli Rivers, etkˆ ole kuullut,
Kuink' ‰sken Edward-kuninkaan on k‰ynyt?
RIVERS.
Hukannut tappelunko Warwickille?
KUNINGATAR ELISABET.
Ei, mutta oman suuren persoonansa.
RIVERS.
Mit‰? Onko majesteetti kaatunut?
KUNINGATAR ELISABET.
On, melkein kaatunut: h‰n vanki on,
Joko sitte uskottomat vahdit petti,
Tai vihollinen h‰net yll‰tti.
Ja lis‰ks kuulin, ett‰ halluss' on h‰n
Tuon Yorkin piispan, joka Warwick-pedon
On veli ja siis meid‰n vihamies.
RIVERS.
Surkeita uutisia todellakin!
Mut, arvon rouva, kaikki t‰ytyy voittaa,
Voi Warwickinkin tuhon p‰iv‰ koittaa.