T‰‰ tappelu on niinkuin aamun taisto:
Yˆ raukea ja virkku valo sotii,
Ja paimen, puhallellen kynsiins‰,
Ei tied‰ oikein, onko yˆ vai p‰iv‰.
Se huojuu t‰nne, niinkuin vahva vesi,
Jot' ajaa virta taistoon tuulta vastaan;
Se huojuu tuonne, niinkuin sama vesi,
Jot' ajaa tuulen vimma v‰istym‰‰n.
Ja v‰liin voittaa virta, v‰liin tuuli;
Tuo milloin voimakkaampi, milloin t‰‰;
Molemmat rynn‰tysten voittoon pyrkii,
Ja kumpikaan ei voita eik‰ v‰isty:
N‰in tasapainoss' on t‰‰ julma sota.
Ma t‰h‰n m‰tt‰h‰lle istuudun.
Jumala voiton suokoon kelle tahtoo!
Margareeta, vaimoni, ja Clifford minut
Pois taistost' uhittivat, vannoen
Ett' onni heill‰ on, kun olen poissa.
Oi, kuolla soisin, jos sen Herra soisi!
T‰‰ maailma on pelkk‰‰ tuskaa, vaivaa.
Oi, Jumala! Kuink' onnellinen oisin,
Jos en ois parempi kuin halpa paimen
Ja kummull' istuisin, kuin t‰ss‰ nyt,
Ja tiimalautaan juonteit' uurteleisin,
Jotk' osoittavat, kuinka hetket lent‰‰,
Kuin monta minuuttia menee tuntiin,
Kuin monta tuntia on p‰iv‰n mitta,
Kuin monta p‰iv‰‰ tekee t‰ydeks vuoden,
Kuin monta vuott' on ihmiselon m‰‰r‰.
Kun tied‰n sen, niin sitten ajan jaan:
Niin monta tuntia ma karjaa kaitsen,
Niin monta tuntia ma lev‰hd‰n,
Niin monta tuntia ma rukoilen,
Niin monta tuntia ma huvittelen;
Niin mont' on p‰iv‰‰ lampaat olleet tiineet,
Niin monta viikkoa, niin raukat poikii,
Niin monta vuotta, niin on villa-aika.
N‰in hetket, tunnit, p‰iv‰t, viikot, vuodet,
Kun m‰‰r‰n p‰‰h‰n ovat kulkeneet,
Lepoisaan hautaan viev‰t harmaan p‰‰ni.
Oi, el‰m‰t‰ suloist', autuasta!
Sulompi orapihlajankin varjo
On kaitsijalle lauman laupiaan
Kuin kaunis kultakatos kuninkaalle,
Jok' alamaisten pelk‰‰ petosta;
Niin totta, tuhat-, tuhat-kertaisesti!
Ja vihdoin, huono piim‰ paimenen,
V‰etˆn, nahkaleiliin pantu juoma,
Puun viile‰ss‰ varjoss' ettoneensa,
Kaikk' ilot, joista huoletonna nauttii,
Paremmat ruhtinaan on herkkuja
Ja kultamaljoiss' uhkuilevaa juomaa
Ja unta taidokkaalla vuoteella,
Miss' suru, ep‰ilys ja petos v‰ijyy.
(Sotamelskett‰. Er‰s poika, joka on tappanut is‰ns‰,
tulee vet‰en ruumista per‰ss‰‰n.)
POIKA.
Se tuuli paha, jost' ei ole hyv‰‰.
Tuon miehen k‰sik‰hm‰ss' ‰sken tapoin;
Sill' ehk‰ kolikoit' on taskussa,
Ja min‰, joka nyt ne h‰nelt' otan,
Ehk' ennen iltaa henkeni ja ne
Toiselle annan, niinkuin t‰m‰ mulle.
Ken on h‰n? -- Herran t‰hden! Is‰n kasvot,
Jonk' erheess‰ ma tapoin taistelussa!
Oi, inhaa aikaa, moisen tyˆn kun siitt‰‰!
Mun Lontoost' ajoi t‰nne kuningas;
Is‰ni, jok' on Warwick-kreivin mies,
Tuo Warwick ajoi Yorkin puolueeseen.
Ja min‰, joka h‰lt‰ hengen sain,
Nyt k‰dell‰ni hengen h‰lt‰ riistin. --
Anteeksi, taivas! Mit‰ tein, en tiennyt. --
Anteeksi, is‰! En sua tuntenut. --
Nuo verihaavas pesen kyynelin;
Nyt vaiti, kunnes kyyneltulva suupuu.
KUNINGAS HENRIK.
Oi, kauhun n‰ky‰! Oi, verist' aikaa!
Kun jalopeurat sotii pesist‰‰n,
Niin syyttˆm‰t saa lampaat riidan maksaa.
Mies-parka, itke! Kyynel kyyneleelt‰
Ma tahdon sua auttaa itkem‰‰n,
Siks ett‰ silm‰mme ja syd‰mmemme,
Kuin k‰visiv‰t keskin‰ist‰ sotaa,
Sokenee kyyneliin ja tuskaan murtuu.
(Is‰, joka on tappanut poikansa,
tulee kantaen ruumista syliss‰‰n.)
ISƒ.
Sa, joka vastarintaa teit kuin mies,
Pois anna kultas, jos on kultaa sulla:
Sadoilla miekaniskuilla sen ostin.
Mut mit‰? Nuoko vihamiehen kasvot?
Ah! Ei, ei! Ainut poikani se on!
Oi, laps! Jos sinussa on hengen h‰iv‰‰,
Niin silm‰s avaa: katso, mink‰ ryˆpyn
Syd‰mmeni myrsky valaa haavoillesi,
Jotk' ovat syd‰mmen ja silm‰in surma. --
Armahda, Herra, t‰t‰ kurjaa aikaa! --
Oi, mitk‰ petomaiset teurastyˆt,
Soaistut, villityt ja luonnottomat,
T‰‰ verivaino p‰ivitt‰in saa aikaan! --
Is‰lt‰s, laps, sait henkes liian varhain,
Ja liian myˆh‰‰n h‰n sen sulta otti.
KUNINGAS HENRIK.
Voih voihkinaa ja kaiken tuskan tuskaa!
Oi, kuoloni jos vois n‰‰ kauhut est‰‰!
Armahda, taivas, armahda! -- Tuon kasvoill'
On ruusu punainen ja valkoinen,
Riitaisten sukujemme turman-v‰rit:
Verens‰ purppurainen toista kuvaa,
Ja toista kalvas poski muistuttaa.
Yks kuihtukoon, ja toinen kukkikoon!
Tuhannet ihmishenget muuten kuihtuu.
POIKA.
Oi, kuinka ‰iti is‰n kuolemasta
Nyt mua soimaa, eik‰ lepy koskaan!
ISƒ.
Oi, pojan surmasta nyt puolisoni
Menehtyy itkuun, eik‰ lepy koskaan!
KUNINGAS HENRIK.
Oi, kuinka n‰ist‰ tˆist‰ kuningastaan
Nyt kansa moittii, eik‰ lepy koskaan!
POIKA.
N‰in is‰‰ns' onko kukaan poika huollut?
ISƒ.
N‰in poikaans' onko kukaan is‰ surrut?
KUNINGAS HENRIK.
N‰in kukaan kuningasko alaisiaan
On surkutellut? Suur' on teill‰ suru,
Vaan mulla kymmenesti suurempi.
POIKA.
Pois kannan sun, enk' itkem‰st‰ lakkaa.
(Kantaa pois ruumiin.)
ISƒ.
Sylini t‰‰ sun k‰‰rinliinas olkoon!
Laps rakas, syd‰mmeni on sun hautas,
Ei kuvas siit‰ l‰hde ik‰n‰;
Poveni huokaus on sun kuolinkellos;
N‰in hautiaisiasi is‰s viett‰‰,
Enemm‰n surren poikaans' ainoaa
Kuin Priamus koko urhopoikuettaan.
Pois vien sun; taistelkoon, ken tahtoo, nyt!
Sen surmasin, jot' ei ois pit‰nyt.
(Kantaa pois ruumiin.)
KUNINGAS HENRIK.
Oi, murheellisia ja s‰rkyneit‰!
Kuningas t‰ss' on vaivatumpi teit‰.
(Sotamelskett‰. Hyˆkk‰yksi‰. Kuningatar Margareeta,
Walesin prinssi ja Exeter tulevat.)
PRINSSI.
Pois, is‰! Kaikk' on paoss' yst‰v‰mme,
Ja Warwick raivoo niinkuin hurja h‰rk‰.
Pois! Surma meit‰ seuraa kannoilla.
KUNINGATAR MARGAREETA.
Ratsaille, kuningas! Pois Berwickiin!
Edward ja Richard, niinkuin parihurtat,
N‰hdess‰‰n pakenevan j‰nisraukan,
Palavin, vimmaa s‰kenˆivin silmin,
K‰dess‰ raivokkaassa veriase,
Ajavat meit‰ takaa; pois, pois joutuin!
EXETER.
Pois! Kosto kulkee heid‰n seurassaan.
Ei mit‰‰n verukkeita, joutuin pois!
Tai mua seuratkaa, niin n‰yt‰n tiet‰.
KUNINGAS HENRIK.
Exeter hyv‰, minut mukaas' ota:
En j‰‰d‰ pelk‰‰, mutta tahtoisin
Kuningatarta seurata. Siis, matkaan!
(Menev‰t.)
Kuudes kohtaus.
Sama paikka.
(ƒ‰nek‰st‰ rym‰kk‰‰. Clifford tulee haavoittuneena.)
CLIFFORD.
Jo loppuun palaa kynttil‰ ja sammuu,
Jok' aina Henrikki‰ valaisi.
Tuhoas enemm‰n, Lancaster, pelk‰‰n
Kuin ruumiistani sielun l‰htˆ‰.
Pelolla, rakkaudella sinuun liitin
Mont' yst‰v‰‰; kun kaadun nyt, niin laukee
Tuo vahva liitos, heikent‰en sun
Ja vahvistaen ylen ylv‰‰n Yorkin.
Aurinkoon p‰inh‰n lent‰‰ hyttyset,
Ja aurinkona nyt on vihamiehes.
Oi, Phoibos, jos et olis PhaÎtonin
Sallinut tulivaljakkoas suistaa,
Ei panuvaunus polttanut ois maata!
Ja, Henrik, kuningas jos oisit ollut,
Niinkuin ol' is‰si ja isois‰s,
Ja Yorkeille et jalanalaa suonut,
Niin eiv‰t hyˆris nyt kuin k‰rp‰set;
Mua ja tuhansia t‰ss‰ maassa
Ei olis j‰‰neet vaimot suremaan,
Ja rauhass' istuisit sa istuimellas.
Mut lauha s‰‰ se rikkaruohon ruokkii,
Ja liika suopeus rosvon rohkaisee.
On nurku turhaa, haava auttamaton;
Ei voimaa paeta, ei pakotiet‰;
Ja vihamies on tyly, eik‰ s‰‰li;
Ja s‰‰li‰ en h‰lt‰ ansaitsekaan.
On ilmaa mennyt syviin haavoihini,
Mun suur' on verenvuoto rauaissut.
York, Richard, Warwick, kaikki saapukaa:
Is‰nne tapoin, minut surmatkaa!
(Pyˆrtyy.)
(Sotamelskett‰ ja per‰ytymist‰. Edward, Yrjˆ,
Richard, Montague, Warwick ja sotureita tulee.)
EDWARD.
Heng‰isk‰‰, loordit; onni k‰skee malttaa,
Ja sodan vihat rauhan katsein lient‰‰.
Kuningatarta verenahnast' ajaa
Yks joukko takaa; lauhaa Henrikki‰,
Kuningas-raiskaa, mukanaan h‰n hinaa.
Kuin raivon myrskyn pullistama purje
Pakottaa rahtilaivaa vasta-aaltoon.
Paennut liekˆ Clifford heid‰n kanssaan?
WARWICK.
Ei mitenk‰‰n h‰n ole pakoon p‰‰ssyt:
Veljenne Richard -- t‰lle vasten partaa
Sen sanon -- haudan omaks h‰net merkki.
Miss' olleekin, niin varmaan on h‰n kuollut.
(Clifford huokaa syv‰‰n ja kuolee.)
EDWARD.
Kenenk‰ sielu se niin raskaat teki
J‰‰hyv‰iset?
RICHARD.
Se syv‰ oli huokaus,
Ik‰‰nkuin el‰m‰n ja kuolon ero.
EDWARD.
Ken on se? Yst‰v‰ tai vihollinen,
H‰n armon saakoon, nyt kun tappo p‰‰ttyi!
RICHARD.
Peruuta armonsanas: se on Clifford,
H‰n, jok' ei kyltynyt, vaikk' oksan silpoi
Ja veljes kaatoi kesken lehtimist‰,
Vaan veriveitsens' iski viel‰ juureen,
Jost' alkuns' otti t‰m‰ hento lehv‰, --
Is‰‰mme, Yorkin herttuaa, tarkoitan.
WARWICK.
P‰‰ Yorkin portilt' alas ottakaa,
Is‰mme p‰‰, min Clifford siihen nosti,
Ja tyhj‰‰n paikkaan pankaa t‰m‰ p‰‰:
N‰in annettakoon verta verrasta.
EDWARD.
Esiin se Yorkin pahan onnen huuhka,
Jok' aina meik‰l‰isten surmaa lauloi!
Sen pahan enteen suun nyt kuolo tukkii
Ja uhkaavan sen ‰‰nen vaientaa.
(Muutamat seuralaiset raastavat esiin ruumiin.)
WARWICK.
Tajunsa, luulemma, on menett‰nyt. --
Hoi, Clifford, kuuletko, ken sulle haastaa? --
Elonsa p‰iv‰ kuolon pilveen peittyy;
Ei n‰e h‰n, ei kuule puhetta.
RICHARD.
Oi, jospa kuulis! Ehk‰ kuuleekin;
Se viekkautt' on vain, h‰n teeskentelee,
V‰ltt‰‰kseen samaa pilkkaa katkeraa,
Joll' is‰‰mme h‰n kuolemassa herjas.
YRJ÷.
Jos luulet sen, niin karvast' ivaa k‰yt‰.
RICHARD.
Ano, Clifford, armoa, mut tyhj‰‰n ano!
EDWARD.
Kadu, Clifford, mutta katumalla turhaan!
WARWICK.
Synneilles mieti puoltosyit‰, Clifford!
YRJ÷.
Me niille piinan valmiiks mietimme.
RICHARD.
Yorkista pidit, min' oon Yorkin poika.
EDWARD.
Rutlandin s‰‰stit, min‰ sinut s‰‰st‰n.
YRJ÷.
Kapteeni Margareetaa turvaks huuda!
WARWICK.
Ivaavat, Clifford; kiroo tapas mukaan!
RICHARD.
No kiroust' eikˆ? Huonosti on laita,
Kun Cliffordill' ei kiroust' yst‰villeen. --
Nyt n‰en, ett' on h‰n kuollut. Jumal' auta,
T‰‰ oikea jos k‰si h‰lle ostaa
Vois kahden tunnin el‰m‰n, ett' oikein
Ivata h‰nt‰ saisin, niin sen tuolla
Ma poikki lˆisin ja sen verell‰
Tuon konnan tukeuttaisin, jonk' ei janoon
Rutlandin riitt‰nyt ja Yorkin veret.
WARWICK.
H‰n kuollut on. Lyˆ poikki konnan p‰‰
Ja siihen, miss' on is‰s p‰‰, se nosta!
Lontooseen sitten riemusaatossa
Englannin kruunu ohimoilles saamaan!
Meritse sielt‰ Warwick Ranskaan k‰y
Ja kosii neiti Bonaa vaimoksesi.
N‰in yhteen sidot n‰m‰ kaksi maata:
Liitossa Ranskan kanss' on turhaa pelko,
Ett' yhtyis vihollisen hajajoukot;
N‰et, vaikk' ei kovin pistell‰ ne voiskaan,
Niin korvias ne vaivais surinallaan.
Siis, ensin tahdon n‰hd‰ kruunauksen,
Ja sitten meren poikki Bretagneen
Kosiotoimiin, jos niin suvaitsette.
EDWARD.
Niin, Warwick; tapahtukoon niinkuin tahdot.
Harteilles istuimeni rakennan,
Ja mihink‰‰n en toimeen koskaan ryhdy,
Jos en saa neuvoas ja suostumustas. --
Glosterin herttuaks, sun, Richard, teen, --
Sun, Yrjˆ, Clarencen; -- ja Warwick tehkˆˆn
Mit' ik‰‰n tahtoo, meid‰n nimess‰mme.
RICHARD.
Yrjˆlle Gloster anna, mulle Clarence;
Glosterin herttuakunta tiet‰‰ pahaa.[4]
WARWICK.
Pah! hullujahan, Richard, haastelette.
Te olkaa Gloster vain. Nyt Lontooseen
Haltuumme ottamaan n‰‰ uudet arvot.
(Menev‰t.)
KOLMAS NƒYT÷S.
Ensimm‰inen kohtaus.
Mets‰styspuisto pohjois-Englannissa.
(Kaksi mets‰nvartijaa tulee, jousi k‰dess‰.)
1 METSƒNVARTIJA.
Nyt t‰h‰n tiheikkˆˆn k‰tkeymme:
Tuost' ahon poikki hirvi varmaan kulkee;
Varulla tuossa viidass' olkaamme,
Niin saamme parhaan paistin valikoida.
2 METSƒNVARTIJA.
K‰yn tuonne kunnaalle, niin ampua
Me saamme kumpikin.
1 METSƒNVARTIJA.
Se ei k‰y p‰ins‰;
Sun jouses kalske karkoittaa vois lauman,
Ja min‰ j‰isin ampumaani paitse.
T‰ss' olkaamme ja hyvin t‰hd‰tk‰‰mme;
Ja jott' ei aika tulis pitk‰ksi,
Niin kerron sulle, mit‰ mulle tuonnoin
Tapahtui juuri t‰ll‰ paikalla.
2 METSƒNVARTIJA.
Ei, varro, kunnes tuo mies menee ohi.
(Kuningas Henrik tulee valepuvussa, rukouskirja k‰dess‰.)
KUNINGAS HENRIK.
Skotlannist' ajoi minut karkuun halu
Terveht‰‰ rakkain silmin omaa maata.
Ei, Henrik, Henrik! Sull' ei ole maata:
On kruunus viety, paikkas t‰ytetty,
Pois p‰‰st‰s huuhdottu on pyh‰ voide!
Ken polvillaan nyt Caesariks sua sanoo?
Ken nˆyr‰ anoja sult' oikeutt' anoo?
Ei, kukaan puoltoas ei pyyd‰! Enh‰n
Voi itse‰ni auttaa, kuinka muita?
1 METSƒNVARTIJA.
Kah, tuoss' on hirvi, jonka nahka maksaa
Entinen kuningas! Hei k‰yd‰‰n kiinni!
KUNINGAS HENRIK.
Ma tahdon raskaan kohtaloni kantaa.
Se viisaint' on, niin viisaat sanovat.
2 METSƒNVARTIJA.
Mit' aikailemme? K‰yd‰‰n k‰sin kiinni!
1 METSƒNVARTIJA.
Ei varro v‰h‰n; kuullaan viel‰.
KUNINGAS HENRIK.
Ranskaan
L‰ks avunpyyntiin puoliso ja poika,
Ja sinne, kuulemma, on myˆskin mennyt
Kopea, suuri Warwick anomaan
Kuninkaan sisart' Edwardille vaimoks.
Jos totta t‰‰, niin -- kuningatar-raukka
Ja poika-parka! -- vaivanne on turhaa.
N‰et, Warwick ovela on puhuja,
Ja Ludvig herkk‰luontoinen on prinssi.
N‰in ollen h‰net voittaa vois Margareeta,
Kosk' on h‰n sangen s‰‰litt‰v‰ nainen:
Ludvigin poveen hyˆkk‰is huokauksin,
Sulattais marmor-rinnan kyynelin.
Surullaan lepytt‰is h‰n tiikerinkin,
Ja itse Neero heltyisi, kun n‰kis
Nuo suola-kyyneleet ja nyyhkytykset.
Mut Margareeta kerj‰‰, Warwick antaa:
Tuo vasemmall' on, t‰m‰ oikealla;
Tuo pyyt‰‰ Henrikille apua,
T‰‰ kosii Edwardille puolisoa;
Tuo itkee, sanoo: "kruunuton on Henrik";
T‰‰ nauraa, sanoo: "kruunukas on Edward";
Ja vaimo-parka tuskasta on vaiti,
Kun Warwick kaunistellen voimasyill‰
Edwardin oikeutta kruunuun n‰ytt‰‰
Ja puolelleen n‰in voittaa kuninkaan,
Mi lupaa sisarensa ynn‰ muuta,
Jok' auttaa Edwardin voi asemaa.
Niin, Margareeta, viel‰ k‰y: sa, raukka,
Saat menn‰, niinkuin tulit, avutonna.
2 METSƒNVARTIJA.
Ken sin‰? Puhut kuningattarista
Ja kuninkaista?
KUNINGAS HENRIK.
Enempi kuin luulet,
Ja v‰hempi, kuin mit‰ synnylt' olen;
V‰hint‰‰n ihminen; sen v‰hemp' olla
En voisikaan: ja ihmiset ne saanee
Puhua kuninkaista, miks en min‰?
2 METSƒNVARTIJA.
Mut puhut, niinkuin oisit kuningas.
KUNINGAS HENRIK.
Se mielelt' olenkin, ja siin‰ kyllin.
2 METSƒNVARTIJA.
Mut, kuningas jos olet, miss‰ kruunus?
KUNINGAS HENRIK.
Se syd‰mmess‰ni on, eik‰ p‰‰ss‰,
Timantit siin' ei hohda eik‰ kivet,
Ei sit‰ n‰y; sen nimi tyytyv‰isyys,
Se kruunu kuninkaiss' on harvinainen.
2 METSƒNVARTIJA.
Jos tyytyv‰isyyden oot kuningas,
Niin tyytyv‰isyys-kruunuines kai tyydyt
Kanssamme k‰ym‰‰n: liet se kuningas,
Jolt' otti viran Edward kuninkaamme;
Me, h‰lle alamaisiks vannouneina,
Sun vangitsemme vihollisenaan.
KUNINGAS HENRIK.
Ettekˆ koskaan vannomaanne valaa
Lie rikkoneet?
2 METSƒNVARTIJA.
Ei moista valaa koskaan,
Ei liioin nytk‰‰n.
KUNINGAS HENRIK.
Miss‰ olitte,
Kun min‰ olin t‰‰ll‰ kuninkaana?
2 METSƒNVARTIJA.
Asuimme t‰ss‰ maassa, miss‰ nytkin.
KUNINGAS HENRIK.
Yhdeks‰n-kuisena jo min‰ olin
Kruunattu kuningas; ol' is‰ni
Ja isois‰nikin kuninkaita;
Alamaisvalan vannoitte te mulle;
Sit' ettekˆ siis ole rikkoneet?
1 METSƒNVARTIJA.
Olimme alamaisinas niin kauan,
Kuin olit kuningas.
KUNINGAS HENRIK.
Olenko kuollut?
Niin enkˆ hengit‰ kuin ihminen?
Mies-raukat, ette tied‰ valoistanne.
Pois, n‰hk‰‰s, puhallan tuon hˆyhenen,
Ja tuuli puhaltaa sen taas mua kohti;
Kun puhallan, se henk‰yst‰ni noutaa,
Kun toinen puhaltaa, se siihen s‰‰tyy,
Kovinta puuskaa aina noudattain;
Niin h‰‰lyv‰ on rahvaskin. Tok' ‰lk‰‰
Valaanne rikkoko: ei siihen syntiin
Teit' aio saattaa nˆyr‰ pyyntˆni.
No, viek‰‰ minne vain: nyt k‰skett‰v‰
On kuningas; te olkaa kuninkaita,
Vain k‰skek‰‰, ja min‰ tottelen.
1 METSƒNVARTIJA.
Kuninkaan alamaisia me ollaan,
Kuningas Edwardin.
KUNINGAS HENRIK.
Niin Henrikinkin,
H‰n Edward-kuninkaan jos sijass' oisi.
I METSƒNVARTIJA.
Me, Herran nimess‰ ja kuninkaan,
Virastoon sua vaadimme.
KUNINGAS HENRIK.
No, viek‰‰
Siis Herran nimeen! Kuninkaanne nimi
Arvonsa saakoon! Mit‰ Herra tahtoo,
Kuningas tehkˆˆn; mit‰ t‰m‰ tahtoo,
Ma siihen nˆyryydell‰ alistun.
(Menev‰t.)
Toinen kohtaus.
Lontoo. Huone kuninkaanlinnassa.
(Kuningas Edward, Gloster, Clarence ja lady Grey tulevat.)
KUNINGAS EDWARD.
Niin, veli Gloster, t‰m‰n rouvan mies,
Sir Richard Grey, sai surmans' Albansissa
Ja voittajalle maansa menetti.
Nyt maita leski pyyt‰‰ takaisin,
Joit' emme oikeudella voine kielt‰‰,
Kosk' ottelussa Yorkin suvun eest‰
Menetti henkens' oiva ylimys.
GLOSTER.
Kuninkaan tulee t‰ytt‰‰ moinen pyyntˆ;
Sen hylk‰‰minen h‰pe‰ksi ois.
KUNINGAS EDWARD.
Niin kyll‰, niin; mut mietin viel‰ hiukan.
GLOSTER (syrj‰‰n Clarencelle).
Hoo! Niinkˆ onkin laita? Kyll‰ huomaan:
Jotakin t‰ytyy lesken ensin myˆnt‰‰,
Ennenkuin pyynnˆn myˆnt‰‰ kuningas.
CLARENCE (syrj‰‰n Glosterille).
H‰n tuntee ajon; j‰lke‰ ei hukkaa!
GLOSTER (syrj‰‰n Clarencelle).
Vait!
KUNINGAS EDWARD (Lady Greylle.)
Tahdomme pyyntˆ‰nne mietti‰,
Siis tulkaa toiste saamaan vastausta.
LADY GREY.
En saata, majesteetti, odottaa,
Suvaitkaa heti antaa mulle vastaus;
Ja mik‰ mieleen teille, siihen tyydyn.
GLOSTER (syrj‰‰n Clarencelle).
Haa, leski! Takaan sulle kaikki maasi,
Jos mieleen sulle, mik‰ mieleen h‰lle.
Varuillas ole, muuten piston saat.
CLARENCE (syrj‰‰n Glosterille).
Ei h‰t‰‰ h‰ll‰, jos ei vain h‰n lankee.
GLOSTER (syrj‰‰n Clarencelle).
Varjelkoon taivas! Edward katsoo puoltaan.
KUNINGAS EDWARD.
Sanokaa, kuinka monta teill' on lasta.
CLARENCE (syrj‰‰n Glosterille).
Hei vain! H‰n aikoo lasta h‰lt‰ k‰rtt‰‰.
GLOSTER (syrj‰‰n Clarencelle).
Ei, hitoss', ennen antaa h‰lle kaksi.
LADY GREY.
On niit‰ kolme, armollinen herra.
GLOSTER (syrj‰‰n Clarencelle).
H‰n nelj‰ saa, jos h‰lle antaa vallan.
KUNINGAS EDWARD.
Ois s‰‰li, is‰n maat jos menis heilt‰.
LADY GREY.
Kuningas, s‰‰list‰ ne heille suokaa.
KUNINGAS EDWARD.
Pois k‰yk‰‰, loordit; lesken mielt‰ tutkin.
GLOSTER (syrj‰‰n Clarencelle).
Pois k‰ymme: kuinka nuoruutesi k‰ynee?
Jos hyvin k‰y, k‰yt sauvoill' ehk‰ pian.
(Gloster ja Clarence vet‰ytyv‰t syrj‰‰n.)
KUNINGAS EDWARD.
Sanokaa, pid‰ttekˆ lapsistanne?
LADY GREY.
Niin heit‰ rakastan kuin itse‰ni.
KUNINGAS EDWARD.
Ja tekisitte paljon niiden vuoksi?
LADY GREY.
Niin, niiden vuoksi vaikka vaivaa k‰rsin.
KUNINGAS EDWARD.
Miehenne maat siis heille voittakaa.
LADY GREY.
Siks tulinkin ma majesteetin luo.
KUNINGAS EDWARD.
Ne kuinka voittaa voitte, teille sanon.
LADY GREY.
N‰in teille palveluksen velkaan j‰‰n.
KUNINGAS EDWARD.
Ja mink‰ palveluksen mulle teette?
LADY GREY.
Sen, mink‰ k‰skette ja mink‰ voin.
KUNINGAS EDWARD.
Mut pyynnˆst‰ni ehk‰ loukkaannutte.
LADY GREY.
Jos loukkaannun, sit' en voi silloin tehd‰.
KUNINGAS EDWARD.
Sa voit sen tehd‰, mit‰ aion pyyt‰‰.
LADY GREY.
No, teen siis, mit‰ kuninkaani k‰skee.
GLOSTER (syrj‰‰n Clarencelle).
K‰y tiukkaan! Sade rankka kiven uurtaa.
CLARENCE (syrj‰‰n Glosterille).
Kuin tuli punainen! Nyt sulaa vaha.
LADY GREY.
Miks vaiti? Saanko tiet‰‰ teht‰v‰ni?
KUNINGAS EDWARD.
Se kevyt on: vain lemmi kuningasta.
LADY GREY.
Helposti tehty: olen alamainen.
KUNINGAS EDWARD.
Siis puolisosi maat sa heti saat.
LADY GREY.
Tuhannet kiitokset, ja hyv‰sti!
GLOSTER (syrj‰‰n Clarencelle).
On kauppa tehty: rouva siihen niiaa.
KUNINGAS EDWARD.
Seis! Lemmen hedelmi‰ tarkoitin.
LADY GREY.
Niin, lemmen hedelmi‰ min‰kin.
KUNINGAS EDWARD.
Mut, varon, toisess' ehk‰ mieless‰.
Mik', arvaas, on se lempi, jota halaan.
LADY GREY.
Alamaisen lempi, kiitos, esirukous;
Mit' anoo siveys ja siveys myˆnt‰‰.
KUNINGAS EDWARD.
En tarkoittanut moista lempe‰.
LADY GREY.
Siis ette tarkoittanut mit‰ luulin.
KUNINGAS EDWARD.
Mut nyt kai osaks mieleni sa arvaat.
LADY GREY.
En koskaan siihen suostu, mit‰ arvaan
Nyt teid‰n mieliv‰n, jos oikein arvaan.
KUNINGAS EDWARD.
Jos suoraan sanon, mielin luonas maata.
LADY GREY.
Jos suoraan sanon, tyrm‰ss' ennen makaan.
KUNINGAS EDWARD.
No, sitten miehesi et maita saa.
LADY GREY.
Siis siveys olkoon myˆt‰j‰iseni;
Sen h‰viˆll‰ niit' en ostaa tahdo.
KUNINGAS EDWARD.
N‰in lapsillesi kovin v‰‰rin teet.
LADY GREY.
Te v‰‰rin teette minulle ja heille.
Mut, suuri herra, t‰m‰ hauska pila
Mun pyyntˆni ei vakavuuteen sovi.
Suvaitkaa antaa myˆntˆ taikka kielto.
KUNINGAS EDWARD.
Saat myˆnnˆn, jos s‰ myˆnnyt pyyntˆˆn,
Mut kiellon, jos saan min‰ sulta kiellon.
LADY GREY.
No, kielto siis; se on sen jutun loppu.
GLOSTER (syrj‰‰n Clarencelle).
Ei taivu leski: otsaa rypist‰‰.
CLARENCE (syrj‰‰n Glosterille).
Noin tˆrke‰‰ ei kosijata toista.
KUNINGAS EDWARD (syrj‰‰n).
Katseesta p‰‰tt‰in, siveys h‰ness' asuu,
Sanoista p‰‰tt‰in ‰ly verraton;
H‰n lahjoiltaan on luotu valtiaaksi;
Niin taikka n‰in, h‰n sopii kuninkaalle:
H‰nest‰ lemmityn ma saan tai vaimon. --
Mit‰, jos Edward vaimokseen sun ottais?
LADY GREY.
Sanottu helpommin kuin tehty, herra;
Pilaksi kelpaa kyll‰ alamainen,
Mut kuningattareks ei laisinkaan.
KUNINGAS EDWARD.
Kautt' istuimeni vannon, armas leski,
Vain sit‰ puhun, mit‰ sielu halaa,
Ja se on: saada sinut lemmitykseen.
LADY GREY.
Se enemp' on kuin min‰ myˆnt‰‰ voin:
Kuningattareks olen liian huono,
Mut liian hyv‰ jalkavaimoksi.
KUNINGAS EDWARD.
Sanoja seulot: vaimoks, tarkoitin.
LADY GREY.
Ois armollenne loukkaavaa, teit' is‰ks
Jos sanois poikani.
KUNINGAS EDWARD.
Ei enemp‰‰,
Kuin jos teit' ‰idiks sanois tytt‰reni.
Sin' olet leski, monta sull' on lasta;
Ja totta maarin, mull' on niit‰ myˆskin,
Vaikk' olen poikamies: oi, ihanaa
On sent‰‰n olla monen lapsen is‰!
Ei muuta siis; sa tulet vaimokseni.
GLOSTER (syrj‰‰n Clarencelle).
Nyt hengenmiehelt‰ jo p‰‰ttyi rippi.
CLARENCE (syrj‰‰n Glosterille).
Ei rippi niink‰‰n mieless‰ kuin hippi.
KUNINGAS EDWARD.
Mit' ihmeksitte meid‰n jutelleen?
GLOSTER.
Ei lesken mieliks: n‰ytt‰‰ synkenneen.
KUNINGAS EDWARD.
Kai teist‰ kummaa ois, jos h‰net naisin?
CLARENCE.
Ken, valtias?
KUNINGAS EDWARD.
He, min‰ itse, Clarence.
GLOSTER.
Siin' ihmett' oisi kymmeneksi p‰iv‰ks.
CLARENCE.
P‰iv‰ksi kauemmin, kuin ihme kest‰‰.[5]
GLOSTER.
Niin loppumaton oisi ihmettely.
KUNINGAS EDWARD.
Pilailkaa, veikot, vain; mut sanon teille,
Ett' anomus on h‰lle myˆnnetty.
(Er‰s aatelismies tulee.)
AATELISMIES.
Majesteetti, Henrik Lancaster on kiinni
Ja vangittuna linnan portilla.
KUNINGAS EDWARD.
Siis laita, ett‰ Toweriin h‰n vied‰‰n. --
Nyt kiinniottajalta tiedustamme,
Mitenk‰ vangittiin h‰n. -- Mukaan, rouva! --
Pit‰k‰‰, loordit, rouvaa arvossa.
(Kuningas Edward, Lady Grey, Clarence ja aatelismies menev‰t.)