HENRIK KUUDES III
Kirj.
William Shakespeare
Paavo Cajanderin suomennos ilmestyi v. 1907.
N‰ytelm‰n henkilˆt:
Kuningas HENRIK KUUDES.
EDWARD, Walesin prinssi, h‰nen poikansa.
LUDVIG yhdestoista Ranskan kuningas.
SOMERSETin herttua, |
EXETERin herttua, |
OXFORDin kreivi, | kuninkaan puoluetta.
NORTHUMBELANDin kreivi, |
WESTMORELANDin kreivi, |
Lord CLIFFORD, |
RICHARD PLANTAGENET, Yorkin herttua.
EDWARD, MARCHin kreivi, sittemmin |
kuningas Edward nelj‰s, |
EDMUND, RUTLANDin kreivi, | h‰nen poikansa.
YRJ÷, sittemmin CLARENCEn herttua, |
RICHARD, sittemmin GLOCESTERin herttua |
NORFOLKin herttua, |
MONTAGUEn markiisi, |
WARWICKin kreivi, | Yorkin herttuan puoluetta.
PEMBROKEn kreivi, |
Lord HASTINGS, |
Lord STAFFORD, |
Sir JOHN MORTIMER, | Yorkin herttuan enot.
Sir HUGH MORTIMER, |
HENRIK, RICHMONDin nuori kreivi
Lord RIVERS, lady Greyn veli.
Sir WILLIAM STANLEY.
Sir JOHN MONTGOMERY.
Sir JOHN SOMERVILLE.
Rutlandin opettaja.
Yorkin kaupungin m‰‰ri.
Towerin linnan p‰‰llikkˆ.
Aatelismies.
Kaksi mets‰nvartijaa.
Mets‰st‰j‰.
Poika, joka on tappanut is‰ns‰.
Is‰, joka on tappanut poikansa.
Kuningatar MARGAREETA.
Lady GREY, sittemmin Edward nelj‰nnen puoliso.
BONA, Ranskan kuninkaan sisar.
Sotureita, kuningas Henrikin ja kuningas Edwardin seuralaisia,
sanansaattajia, vartijoita, y.m.
Tapahtumapaikka: kolmannen n‰ytˆksen alussa Ranska, muuten Englanti.
ENSIMMƒINEN NƒYT÷S.
Ensimm‰inen kohtaus.
Lontoo. Parlamentintalo.
(Rummun p‰rrytyst‰. Muutamia Yorkin puolueeseen kuuluvia
sotamiehi‰ murtautuu sis‰‰n. Sen j‰lkeen tulevat herttua
York, Edward, Richard, Norfolk, Montague, Warwick ja muita,
valkoiset ruusut hatuissa.)
WARWICK.
Kuin p‰‰si k‰sist‰mme kuningas?
YORK.
Kun pohjan ratsulaumaa ahdistimme,
H‰n pakoon hiipi, j‰tt‰in v‰kens‰;
Ja silloin suuri lord Northumberland,
Jonk' urhon korva pakoa ei k‰rsi,
Rohkaisi arkaa armeijaa; h‰n itse,
Lord Clifford, ja lord Stafford, rynt‰siv‰t
P‰in meid‰n rintamaa ja, murtain sen,
Hukkuivat miekkaan halpain sotamiesten.
EDWARD.
Staffordin is‰, herttua Buckingham,
Sai joko surman taikka kuolinhaavan:
Kyp‰r‰ns' aimo iskull' iskin halki;
Se totta, is‰, -- tuoss' on h‰nen vertaan.
(N‰ytt‰‰, verist‰ miekkaansa.)
MONTAGUE (Yorkille, n‰ytt‰en miekkaansa).
Tuo, veli, Wiltshiren on kreivin verta;
Ens' ottelussa h‰neen hyˆkk‰sin.
RICHARD.
Mit' olen min‰ tehnyt, kerro sin‰.
(Heitt‰‰ maahan Somersetin herttuan p‰‰n.)
YORK.
Tyˆn parhaan pojistani teki Richard. --
Vai h‰nen armons', Somerset, on kuollut?
NORFOLK.
Niin k‰ykˆˆn Gauntin koko sukukunnan!
RICHARD.
Noin viel‰ Henrikinkin p‰‰t‰ puistan.
WARWICK.
Niin myˆskin min‰. -- Voittorikas York,
Siks kunnes sun n‰en tuolla istuimella,
Jonk' anastaa nyt Lancasterin heimo,
N‰‰ silm‰t, jumalaut', ei ummistu.
Tuoss' arkamaisen kuninkaan on linna,
Tuoss' istuimensa: York, se haltuus ota,
Se sun on eik‰ Henrik kuninkaan.
YORK.
Sen teen; mut auta mua, hyv‰ Warwick;
On t‰m‰ sis‰‰nmurto v‰kivaltaa.
NORFOLK.
Kaikk' autamme; ken pakenee, se kuolkoon.
YORK.
Suur' kiitos, jalo Norfolk! -- J‰‰k‰‰, loordit; --
Soturit, j‰‰k‰‰ t‰nne t‰ksi yˆksi.
WARWICK.
Kuningast' ei saa suinkaan loukata,
Pait jos h‰n aikoo v‰kivoimaa k‰ytt‰‰.
(Soturit vet‰ytyv‰t syrj‰‰n.)
YORK.
Kuningattaren parlamentti t‰‰ll‰
On t‰n‰‰n koolla; tuskinpa h‰n arvaa,
Ett' ollaan siin‰ mekin; oikeutemme
Sanalla taikka miekall' anastamme.
RICHARD.
N‰in varusteissa t‰nne j‰‰k‰‰mme.
WARWICK.
T‰‰ veriparlamentin nimen saa,
Jos York ei tule kuninkaaks ja lˆyh‰‰
Ei Henriki‰ panna pois, jonk' arkuus
On meid‰t vihollisten kaskuks tehnyt.
YORK.
Mua ‰lk‰‰ hylj‰tkˆ siis; lujat olkaa;
Ma oikeuteni aion anastaa.
WARWICK.
Ei kuningas, ei paras yst‰v‰,
Ei uljain Lancasterin puolustaja
Uskalla siipe‰‰nk‰‰n liikutella,[1]
Kun kellojansa Warwick ravistaa.
Plantagenetin min‰ istutan;
Sen irti temmatkoon, ken rohkenee! --
Siis p‰‰t‰, Richard, vaadi p‰‰h‰s kruunu.
(Warwick taluttaa valtaistuimelle Yorkia, joka istuutuu siihen.)
(Torventoitauksia. Kuningas Henrik, Clifford, Northumberland,
Westmoreland, Exeter ja muita tulee, punaiset ruusut hatuissa.)
KUNINGAS HENRIK.
Kas, loordit, tuoss' on valtaistuimella
Tuo kavaltaja rietas! Aikoo varmaan
Avulla Warwickin, sen viekkaan p‰‰rin,
Anastaa kruunun, nousta valtiaaksi. --
Northumberland, sun is‰si h‰n surmas, --
Sun, Clifford, myˆs; te kostaa vannoitte
H‰nelle, pojilleen ja yst‰villeen.
NORTHUMBERLAND.
Jos sit' en tee, niin taivaan kosto minuun!
CLIFFORD.
Siks mulla murhepuku raudast' on.
WESTMORELAND.
Tuotako siet‰isimme? Alas siit‰!
Vihasta syd‰n hehkuu; moist' en k‰rsi.
KUNINGAS HENRIK.
Oi, maltu, rakas kreivi Westmoreland!
CLIFFORD.
Tuollaiset pelkurit ne malttukoot!
H‰n tuoss' ei istuis, is‰nne jos el‰is.
Kuningas hyv‰, yorkilaisiin hyˆkk‰ys
Tehk‰‰mme t‰ss‰ parlamentissa!
NORTHUMBERLAND.
Puhutpa oikein, serkku; sen me teemme.
KUNINGAS HENRIK.
Mut, loordit, kaupunkihan heit‰ suosii.
Ja joukkoja on heill‰ vallassaan.
EXETER.
Ne pakoon kiit‰v‰t, kun herttua kaatuu.
KUNINGAS HENRIK.
Se aatos vieras olkoon Henrikille,
Ett' teurashuoneeks tekis parlamentin!
Ei, lanko, sanat, uhka, tuima katse
Se sota on, jot' aikoo Henrik k‰yd‰.
(L‰hestyv‰t herttuaa.)
York kavaltaja, alas istuimelta,
Ja polvillasi pyyd‰ armoa:
Sun valtiaas min' olen.
YORK.
Min‰ sinun.
EXETER.
Hyi! Alas! H‰n sun teki herttuaksi.
YORK.
Sen perin samaten kuin kreivikunnan.
EXETER.
Is‰si oli kruunun kavaltaja.
WARWICK.
Sin' olet itse kruunun kavaltaja,
Kun anastajaa Henrikki‰ kuulet.
CLIFFORD.
Ket‰ siis, jos laillista en kuningasta?
WARWICK.
Niin, oikein; se on Richard, Yorkin herttua.
KUNINGAS HENRIK.
Ja minunko siis t‰ytyy seisoa,
Ja sin‰ istut valtaistuimella?
YORK.
Niin tulee, t‰ytyy olla. Tyydy siihen.
WARWICK.
Ole Lancaster; h‰n olkoon kuningas.
WESTMORELAND.
H‰n kuningas on sek‰ Lancaster,
ja kreivi Westmoreland sen toteen n‰ytt‰‰.
WARWICK.
Ja Warwick valheeks n‰ytt‰‰. Unhotatte,
Me ett‰ teid‰t kent‰lt' ajoimme,
Is‰nne tapoimme ja pystylipuin
Marssimme linnaan kautta kaupungin.
NORTHUMBERLAND.
Niin, Warwick, surukseni muistan tuon;
Sa heimoinesi sit‰ kadut viel‰.
WESTMORELAND.
Useamman otan hengen, Plantagenet,
Sinusta, pojistas ja heimostasi,
Kuin veripisaraa ol' is‰ss‰ni.
CLIFFORD.
Suu kiinni, muuten sanain sijaan, Warwick,
L‰hetin moisen laitan, joka, ennen
Kuin liikahdan, tuon surman sulle kostaa!
WARWICK.
Oo, Clifford-parka, uhkaas halveksin!
YORK.
Nyt n‰yt‰mmekˆ oikeutemme kruunuun,
Vai miekkako sen m‰‰r‰‰ tanterella?
KUNINGAS HENRIK.
Mik' oikeus sulla, petturilla, kruunuun?
Ol' is‰s Yorkin herttua kuin sin‰,
Isois‰s, Roger Mortimer, Marchin kreivi.
Min' olen poika Henrik viidennen,
Mi Dauphinin ja ranskalaiset murjoi
Ja otti heilt‰ kaupungit ja maat.
WARWICK.
Vait Ranskasta, jonk' olet menett‰nyt!
KUNINGAS HENRIK.
Sen protektori menetti, en min‰;
Yhdeks‰n-kuinen olin kruunattaissa.
RICHARD.
Nyt vaikk' on ik‰‰, sent‰‰n menet‰t.
Is‰, riist‰ kruunu anastajan p‰‰st‰!
EDWARD.
Niin, is‰, aseta se omaan p‰‰h‰s!
MONTAGUE (Yorkille.)
Kosk' asetˆit‰, veli, ihailet,
Niin kiista pois, ja miekka ratkaiskoon!
RICHARD.
Kun rumpu soi, niin kuningas jo karkaa.
YORK.
Vaietkaa, pojat!
KUNINGAS HENRIK.
Vaikene sa itse,
Puhua anna Henrik kuninkaan.
WARWICK.
Ei, Plantagenet ensin! Kuulkaa, loordit;
Ja tekin tarkatkaa ja olkaa hiljaa;
Ken h‰net keskeytt‰‰, on kuolon oma.
KUNINGAS HENRIK.
Ma valtaistuimeni heitt‰isinkˆ,
Miss' is‰ni ja isois‰ istui?
Ei, ennen sota t‰‰n maan tuhotkoon
Ja liput -- jotka Ranskass' usein liehui
Ja nyt, mun surukseni, Englannissa --
Mun kalmaan k‰‰rikˆˆt! -- Miks kalpenette?
Mun oikeuteni suuremp' on kuin h‰nen.
WARWICK.
Todista se, niin kuningas saat olla.
KUNINGAS HENRIK.
Aseilla Henrik nelj‰s kruunun voitti.
YORK.
Niin, kapinoiden kuningastaan vastaan.
KUNINGAS HENRIK (syrj‰‰n).
Mit‰ ma sanon? Heikko mull' on oikeus. --
Kuningas valita voi perij‰ns‰.
YORK.
No, ent‰ sitten?
KUNINGAS HENRIK.
Niin, jos sen h‰n voi,
Niin laillinen ma olen kuningas.
Usean loordin l‰sn‰ ollen Richard
Luovutti kruunun Henrik nelj‰nnelle;
T‰‰n peri is‰ni, ja min‰ h‰net.
YORK.
Kapinaan nousi valtiastaan vastaan,
Pakottain h‰net kruunun j‰tt‰m‰‰n.
WARWICK.
Ja vaikk' ois pakotta sen tehnyt Richard,
Pit‰iskˆ kruunun siit‰ k‰rsi‰?
EXETER.
Ei; sit' ei muille luovuttaa h‰n voinut
Kuin l‰himm‰lle kruununperij‰lle.
KUNINGAS HENRIK.
Oletko meit‰ vastaan, Exeter?
EXETER.
H‰ness' on oikeus; siis anteeks suokaa.
YORK.
Miks kuiskitte, miks ette vastaa, loordit?
EXETER.
H‰n kuningas on, tuntoni sen sanoo.
KUNINGAS HENRIK.
Minusta kaikki luopuu Yorkin puoleen.
NORTHUMBERLAND.
Plantagenet, vaikk' onkin sulla oikeus,
Noin Henrikilt' ei sent‰‰n virkaa vied‰.
WARWICK.
Se, kaikkein uhaksikin, h‰lt‰ vied‰‰n.
NORTHUMBERLAND.
Erehdyt: etel‰ss' ei sotajoukkos,
Joit' Essex, Norfolk, Suffolk, Kent on t‰ynn‰
Ja joista noin sa pˆyhkeilet ja korskut,
Mun uhakseni herttuaa voi nostaa.
CLIFFORD.
Sull' olkoon oikeus tai v‰‰ryys, Henrik,
Niin Clifford lupaa sua miekoin puoltaa.
Maa auetkoon, mun nielkˆˆn el‰v‰lt‰,
Jos is‰n murhamiest‰ kumarran!
KUNINGAS HENRIK.
Oi, Clifford, sanas syd‰nt' ilahuttaa!
YORK.
Kruunustas luovu, Henrik Lancaster. --
Mit‰, loordit, salak‰hm‰‰ mutisette?
WARWICK.
Jalolle Yorkin herttualle oikeus,
T‰‰n talon muuten t‰yt‰n sotureilla
Ja yli istuimen, miss' istuu h‰n,
Sen vaateen piirr‰n anastajan verin.
(Polkee jalkaansa, sotilaita n‰ytt‰ytyy.)
KUNINGAS HENRIK.
Lord Warwick, sana vain: mun kuninkaana
Suo el‰m‰ni aika hallita.
YORK.
Mulle ja suvulleni kruunu lupaa,
Niin hallita saat rauhass' elinaikas.
KUNINGAS HENRIK.
Ma siihen suostun: Richard Plantagenet,
Mun j‰lkeeni sa haltuus ota kruunu.
CLIFFORD.
Prinssille, pojallenne, mik‰ v‰‰ryys!
WARWICK.
Mtk' oikeus itselleen ja Englannille!
WESTMORELAND.
H‰t‰inen, pelkuri ja halpa Henrik!
CLIFFORD.
Kuink' itse‰si loukkaatkaan ja meit‰!
WESTMORELAND.
Noit' ehtoja en min‰ kuulla sied‰.
NORTHUMBERLAND.
En min‰ myˆsk‰‰n.
CLIFFORD.
Tule, lanko, pois,
T‰‰ kuningattarelle kertokaamme.
WESTMORELAND.
Hyv‰sti, kehno, sukupila Henrik,
Min veress' arvon kipin‰‰ ei ole!
NORTHUMBERLAND.
Sa Yorkin suvun joudu saalihiksi,
Ja kuole kahleiss' ep‰tyˆst‰si!
CLIFFORD.
Sun sota julma perin lannistakoon,
Tai rauhass' el‰ hylkyn‰ ja yksin!
(Northumberland, Clifford ja Westmoreland menev‰t.)
WARWICK.
Heist' ‰l‰ huoli, Henrik, katso t‰nne!
EXETER.
Halaavat kostoa, siks eiv‰t taivu.
KUNINGAS HENRIK.
Ah, Exeter!
WARWICK.
Miks huokaisette, herra?
KUNINGAS HENRIK.
En itseni, vaan poikaseni t‰hden,
Joit' est‰n luonnotonna perinnˆn.
Mut yht‰ kaikki; iki-omaks sulle
Ja j‰lkeisilles kruunun t‰ss‰ m‰‰r‰‰n
Sill' ehdoll', ett‰ valallasi lupaat
T‰‰n kansaissodan lopettaa ja mua
Ik‰ni kuninkaana kunnioittaa,
Ja ettet v‰ell' etk‰ petoksella
Mua kukista ja itse valtaan nouse.
YORK.
Sen valan mielell‰ni teen ja t‰yt‰n.
(Astuu alas valtaistuimelta.)
WARWICK.
El‰kˆˆn Henrik! -- Halaa h‰nt‰, York!
KUNINGAS HENRIK.
El‰ˆs sin‰ ja nuo reippaat poikas!
YORK.
Nyt Lancaster ja York on sopineet.
EXETER.
Kirottu se, ken vihan j‰lleen nostaa!
(Torventoitaus. Loordit astuvat esiin.)
YORK.
Hyv‰sti, valtias! Linnaani nyt l‰hden.
WARWICK.
V‰keni min‰ varaan Lontooseen.
NORFOLK.
Norfolkiin min‰ menen joukkoineni.
MONTAGUE.
Merille min‰, josta tulinkin.
(York poikineen, Warwick, Norfolk, Montague,
soturit ja seuralaiset menev‰t.)
KUNINGAS HENRIK.
Ja min‰, suru syd‰mmess‰, hoviin.
(Kuningatar Margareeta ja Walesin prinssi tulevat.)
EXETER.
Kah, kuningatar tulee; katse h‰ll‰
On vihainen; pois hiivin.
KUNINGAS HENRIK.
Samoin min‰.
(Aikoo menn‰.)
KUNINGATAR MARGAREETA.
Ei, ‰l‰ mene! Min‰ sua seuraan.
KUNINGAS HENRIK.
Oi, tyynny, rakas vaimo! Min‰ j‰‰n.
KUNINGATAR MARGAREETA.
Ken tyyni olla voi ja moista kest‰‰?
Mies kurja! Etten impen‰ ma kuollut!
Sua etten koskaan oisi n‰hnytk‰‰n,
En koskaan sulle synnytt‰nyt poikaa,
Kun n‰en, kuink' is‰ks olet luonnoton!
Mit' on h‰n tehnyt, ett‰ perittˆm‰ks
N‰in h‰net teit? Jos puoliks oisit h‰nt‰
Niin hellinyt kuin min‰, tuskaa n‰hnyt
Kuin min‰ h‰nen t‰htens‰, kuin min‰
Verill‰s h‰nt‰ ruokkinut, niin ennen
Valanut oisit parhaat syd‰nveres,
Kuin tehnyt perij‰kses julman Yorkin
Ja oman poikas perinnˆttˆm‰ksi.
PRINSSI.
Et, is‰, voi mua perittˆm‰ks tehd‰;
Kuningas olet, min‰ sinut perin.
KUNINGAS HENRIK.
Margareeta, anteeksi -- Anteeks, rakas poika! --
Mua herttua ja Warwick pakottivat.
KUNINGATAR MARGAREETA.
Vai pakottivat! Kuningasta pakottivat!
H‰pe‰n tuota kuulla. Pelko raukka!
Tuhonnut itses olet, poikas, minut,
York-suvulle kun annoit moisen vallan,
Ett' armost' itse nyt vain hallitset.
H‰lle ja heimolleen kun kruunun s‰‰d‰t,
Et muuta tee, kuin kaivat omaa hautaas
Ja ryˆmit siihen ennen aikaasi.
Warwick on kansleri ja Calais'n herra;
Faulconbridge julmus raumaa hallitsee;
York pantu valtakunnan holhoojaksi;
Ja nytkˆ turvass' olet? Moisen turvan
Saa tutiseva lammas sutten suussa.
Jos min‰, vaikka olen heikko vaimo,
Siell' ollut oisin, niin ois soturit
Mun ennen saaneet keih‰in l‰vist‰‰,
Kuin moiseen tekoon suostunut ma oisin.
Mut sin‰ hengest' annat kunniasi,
Ja tuon kun n‰en, niin sinust' otan, Henrik,
Nyt asunto- ja vuode-eron, kunnes
Tuo parlamentinp‰‰tˆs kumotaan,
Mi pojaltani perinnˆn on vienyt.
Lipustas luopunehet pohjan loordit
Mua seuraavat, mun lippuni kun liehuu;
Ja liehua sen pit‰‰ pilkaks sulle
Ja Yorkin suvun perih‰viˆksi.
N‰in j‰t‰n sun. -- Pois, poikaseni, tule!
On valmis armeijamme; pois, pois mukaan!
KUNINGAS HENRIK.
J‰‰, rakas Margareeta; mua kuule!
KUNINGATAR MARGAREETA.
Jo liiaks olet puhunut; pois tiehes!
KUNINGAS HENRIK.
Mut sin‰ j‰‰t kai, rakas Edward poika?
KUNINGATAR MARGAREETA.
Niin, vihamiehiens‰ tapettavaksi.
PRINSSI.
Kun voittajana palaan tanterelta,
K‰yn terveisill‰; ‰iti‰ nyt seuraan.
KUNINGATAR MARGAREETA.
Pois, poikani! Me liiaks aikailemme.
(Kuningatar Margareeta ja prinssi menev‰t.)
KUNINGAS HENRIK.
Kuningatar-parka! Kuinka kiukkuun purkaa
H‰n rakkautensa poikaansa ja minuun!
Yorkille vihatulle kostakoon,
Jonk' ylv‰, himon kannustama henki
Vie multa kruunun ja, kuin ahnas kotka,
Lihaamme raataa, mun ja poikani!
Mua kiusaa noiden kolmen loordin ero;
Kirjoitan heille, pyyd‰n kauniisti. --
Tule, lanko, sananviej‰ks sinut laitan.
EXETER.
Ja min‰ heid‰t lepyt‰n, ma toivon.
(Menev‰t.)
Toinen kohtaus.
Huone Sandalin linnassa, Wakefieldin l‰hell‰, Yorkshiressa.
(Edward, Richard ja Montague tulevat.)
RICHARD.
Mun salli, veli, vaikka olen nuorin.
EDWARD.
Ei, min‰ paremp' olen puhujaksi.
MONTAGUE.
Mut mull' on painavat ja vahvat syyt.
(York tulee.)
YORK.
Mit‰, poikani ja veli? Riidassako?
Mist' on se riita? Kuka ensin alkoi?
EDWARD.
Ei riitaa mit‰‰n, pient‰ kiistaa vain.
YORK.
Ja mist‰ kiista?
RICHARD.
Er‰‰st' asiasta,
Jok' armoanne koskee sek‰ meit‰:
Englannin kruunust', is‰, jok' on teid‰n.
YORK.
Minun? Ei ennen kuin on Henrik kuollut.
RICHARD.
Sen miehen kuolosta tai el‰m‰st‰
Ei teid‰n oikeus riipu.
EDWARD.
Perillinen
Nyt olette, siis ottakaa se nyt.
Jos Lancasterit saavat hengitt‰‰,
Niin juoksevat he pian sivuitsenne.
YORK.
Saa rauhassa h‰n hallita, sen vannoin.
EDWARD.
Voi kruunust' yhden valan rikkoa;
Sata rikkoisin ma vuoden hallinnasta.
RICHARD.
Varjelkoon luoja! Is‰ valapatto!
YORK.
Se olen, miekall' oikeutta jos hankin.
RICHARD.
Min‰ todistaa voin toista, mua kuulkaa.
YORK.
Sit' et voi, poika; se on mahdotonta.
RICHARD.
Ei vala velvoita, jos sit' ei tehd‰
Todelle, lailliselle vallalle,
Joll' ompi voimaa valallisen yli.
Mut Henrik valtansa on anastanut;
Kun h‰n teilt' otti valan, on siis selv‰‰,
Ett' arvoton on valanne ja tyhj‰.
Aseisiin siis! Ja aatelkaapas, is‰,
Kuink' ihana on kantaa kruunua,
Jonk' ympyr‰ Elysiumin k‰tkee
Ja kaikki runon autuudet ja ilot.
Miks' aikailemme siis? Min' en saa rauhaa,
Ennenkuin valkoruusuni ma kastan
Henrikin syd‰nvereen haaleaan.
YORK.
Jo riitt‰‰! Nousen kuninkaaks, tai kuolen.--
Sa, veli, l‰hde heti Lontooseen
Ja Warwickia toimeen kannusta. --
Norfolkin luokse mene sin‰, Richard,
Ja salaa h‰lle hankkeistamme kerro. --
Sin‰, Edward, sana saata Cobhamille,
H‰n pian kapinaan saa kentil‰iset;
Ma heihin luotan: ovat urhokansaa
Suurhenkist', ylv‰‰, uljast', ‰lyk‰st‰. --
N‰in teid‰n toimiessa, min‰ etsin
Sopivaa tilaisuutta hyˆkk‰ykseen,
Niin ettei aikeitamme huomaa Henrik
Eik' yksin muutkaan lancasterilaiset.
(Sanansaattaja tulee.)
Mut vait! -- Mit' uutta? Miksi noin on kiire?
SANANSAATTAJA.
Kuningatar ja kaikki pohjan loordit
Teit' aikoo linnassanne piiritt‰‰.
Kakskymmentuhantisen tuo h‰n joukon;
Siis lujittakaa linna.
YORK.
Kyll‰, miekoin.
Luuletko, ett‰ heit‰ pelk‰‰mme? --
Edward ja Richard, luokseni te j‰‰k‰‰;
Montague veli menkˆˆn Lontooseen;
Ylev‰ Warwick, Cobham ja ne muut,
Jotk' annan kuninkaalle holhoojiksi,
He oveluuden taidoss' olkoot vahvat:
Ei houkon Henrikin saa valaan luottaa.
MONTAGUE.
Ma menen, veli; heid‰t kyll‰ voitan;
Ja nˆyrimm‰t nyt sanon j‰‰hyv‰iset.
(Menee.)
(Sir John ja sir Hugh Mortimer tulevat.)
YORK.
Set‰ni, John ja Hugh, te parahiksi
Tulette Sandaliin: meit' aikonee nyt
Kuningattaren sotavoima saartaa.
SIR JOHN.
Ei vaaraa; kent‰ll‰ sen yhdyt‰mme.
YORK.
Viidell‰tuhannella miehell‰kˆ?
RICHARD.
Viidell‰sadalla, jos tarvis, is‰.
Heit' akka johtaa; mit‰ pelk‰isimme?
(Marssi kuuluu et‰‰lt‰.)
EDWARD.
Jo rummun kuulen; joukot j‰rjestykseen,
Ja matkaan mars, ja suoraa p‰‰t‰ taistoon!
YORK.
Yks viitt‰ vastaan! -- suuri ylivoima;
Mut voitosta en, set‰, ep‰ile.
Sain Ranskass' useiss' otteluissa voiton,
Vaikk' oli yht‰ vastaan kymmenen;
Miks onni nyt ei oisi yht‰ suuri?
(Sotamelskett‰. Menev‰t.)
Kolmas kohtaus.
Tasanko l‰hell‰ Sandalin linnaa.
(Sotamelskett‰. Hyˆkk‰yksi‰. Rutland ja h‰nen
opettajansa tulevat.)
RUTLAND.
Ah, minne p‰‰st‰ heid‰n k‰sist‰‰n?
Oi, n‰hk‰‰s, tuossa verinen on Clifford!
(Clifford tulee soturien kanssa.)
CLIFFORD.
Pois tielt‰, pappi! Kaapus sinut turvaa.
Mut kirotun tuon herttuan sikiˆ,
Jonk' is‰ tappoi is‰ni, -- h‰n kuolkoon.
OPETTAJA.
Ja min‰ h‰lle seuraa teen, mylord.
CLIFFORD.
Soturit, viek‰‰ h‰net pois!
OPETTAJA.
Ah, Clifford, syytˆnt' ‰l‰ lasta tapa,
Siit' ihmisten ja Jumalan saat vihat.
(Sotamiehet viev‰t h‰net v‰kisin pois.)
CLIFFORD.
Mit‰? Onko kuollut jo? Vai pelostako
On silm‰ns' ummistanut? Ma ne avaan.
RUTLAND.
Noin ahnas jalopeura katsoo uhriin,
Jok' aihkaa julmissa sen k‰p‰liss‰;
Noin ilkkuen se kiert‰‰ saalistaan,
Ja l‰henee ja kappaleiks sen raataa. --
Oi, hyv‰ Clifford, miekkas minuun iske,
ƒl‰ tuota julmaa uhkakatsettas.
Ennenkuin kuolen, kuule, rakas Clifford:
Vihalles olen liian halpa uhri,
Sa miehiin kostos k‰‰nn‰, mun suo el‰‰.
CLIFFORD.
Laps-parka, turhaan puhut: sanoiltasi
Tien sulkenut mun is‰ni on veri.
RUTLAND.
Mun is‰ni veri avatkoon sen taas;
H‰n mies on; vaadi h‰net taistoon, Clifford.
CLIFFORD.
Vaikk' oisi t‰ss‰ veljeskin, niin sinun
Ja niiden henkeen kostoni ei tyytyis.
Vaikk' esi-is‰is haudat auki loisin
Ja lahot kirstut vitjaan ripustaisin,
Ei lientyis vihani, en rauhaa sais.
Jos Yorkin suvust' ainoankin n‰en,
Niin on kuin mielt‰ riivais raivotar.
Ja kunnes sukupuuttoon juuritan
Sen hornan heimon, el‰n helvetiss‰.
Siis -- --
(Nostaa k‰tens‰.)
RUTLAND.
Rukoilla suo mun, ennenkuin ma kuolen!
Sua rukoilen: mua s‰‰li, rakas Clifford!
CLIFFORD.
Niin s‰‰lin, niinkuin miekan k‰rki s‰‰lii.
RUTLAND.
En loukannut sua ole; miks mun tapat?
CLIFFORD.
Mua is‰s loukkas.
RUTLAND.
Ennen kuin ma synnyin.
On poika sulla: s‰‰li h‰nen tauttaan,
H‰n ettei sais -- vanhurskas kun on luoja --
Mun-kaltaistani surmaa kostoksi.
Oi, elinkaudeks minut tyrm‰‰n kytke,
Ja jos ma aihett' annan suuttumukseen,
Vie silloin henki; nyt ei sulla syyt‰.
CLIFFORD.
Vai mull' ei syyt‰?
Is‰si tappoi is‰ni: siis, kuole!
(L‰vist‰‰ h‰net.)
RUTLAND.
Dii faciant, laudis summa sit ista tuae!
(Kuolee.)
CLIFFORD.
Plantagenet, Plantagenet, ma tulen!
Tuo poikas veri, joka miekkaani
Nyt tahrautuu, se siin‰ ruostukoon,
Siks kuin sun veres yhteen siihen hyytyy
Ja kummankin saan pest‰ pois yht'aikaa.
(Menee.)
Nelj‰s kohtaus.
Sama paikka.
(Miekankalsketta. York tulee.)
YORK.
Kuningattaren joukot saivat voiton;
Set‰ni kaatuivat mua suojellessaan,
Ja tuiman vihollisen alta v‰istyy
V‰keni, paeten kuin laivat tuulta,
Tai lampaat, joita ahnas hukka vainoo.
Ties luoja, kuinka poikaini on k‰ynyt;
Sen tied‰n vain, ett', el‰en tai kuollen,
He puoliansa pitiv‰t kuin miehet,
Jotk' ovat mainetˆihin syntyneet.
Kolmasti luoksi raivas Richard tiens‰,
Kolmasti huusi: "Rohkeutt', is‰! Kest‰!"
Tul' yht‰ usein Edward vierelleni
Ja miekka purppurainen kahvaan asti
Punattu vastustajain verill‰.
Ja rohkeimmatkin sankarit kun taantui,
Huus Richard: "P‰‰lle! Tuumaa ei saa v‰ist‰‰!"
Ja huusi: "Kruunu, taikka kuulu hauta!
Valtikka, taikka kuoppa-paha maassa!"
N‰in taaskin p‰‰lle hyˆk‰ttiin, mut, ah!
Taas v‰istyttiin; niinkuin n‰et joutsenen,
Mi turhaan ponnistelee virtaa vastaan
Ja ylen tuimaan uupuu aallokkoon.
(Lyhytaikaista h‰ly‰ ulkona.)
Haa! Kuule! Turkka vainolainen saapuu:
Olen heikko, sen en vimmaa pakoon p‰‰se;
Jos vahva oisin, sen en vimmaa v‰ist‰is.
Jo el‰m‰ni lasist' uupuu hiekka;
Mun t‰h‰n t‰ytyy j‰‰d‰, t‰h‰n kuolla.
(Kuningatar Margareeta, Clifford, Northumberland,
nuori prinssi tulevat sotureineen.)
Tule, julma Clifford -- verinen Northumberland --
Vihaanne sammumatont' yh‰ kiihd‰n.
Kas, t‰ss' on pilkka, laukausta varron.
NORTHUMBERLAND.
Heitt‰ydy armoon, korska Plantagenet!
CLIFFORD.
Niin moiseen armoon, jota julma Richard
K‰teisin maksuin tarjos is‰lleni.
Nyt PhaÎton on syˆssyt vaunuistaan
Ja keskip‰iv‰st‰ on tehnyt illan.
YORK.
Mun tuhkani se, niinkuin Phoenix, siitt‰‰
Voi linnun, joka teille kaikin kostaa.
N‰in toivoen ma silm‰‰n taivaaseen
Ja siit' en huoli, mit‰ mulle teette.
No, tulkaa! Noinko monta -- pelkuria?
CLIFFORD.
Noin pelkur' raivoo, jok' ei pakoon p‰‰se;
Noin kyyhky nokkii haukan kynsi‰;
Noin rosvo, el‰m‰st‰‰n toivotonna,
Oikeuden-palvelijaan herjaa syyt‰‰.
YORK.
Oi, Clifford, ajattele taap‰in hiukan
Ja johda mielees entisaikojamme!
Jos h‰pe‰lt‰ voit, mua silmiin katso,
Ja pure kielt‰si, kun pelkuriks se
Minua soimaa, jonka tuima katse
Sun usein lannisti ja pakoon ajoi.
CLIFFORD.
En aio sulle sanaa sanast' antaa,
Vaan iskust' iskun, kaksi yhdest‰.
(Paljastaa miekkansa.)
KUNINGATAR MARGAREETA.
Seis, uljas Clifford! Tuhannesta syyst‰
Pident‰‰ tahdon el‰m‰‰ sen konnan. --
H‰n kuuro kiukusta on; puhu sin‰,
Northumberland!
NORTHUMBERLAND.
Seis, Clifford! Liian arvon
Sa h‰lle suot, jos sormesikin nirhaat,
Kun syd‰mmen sa h‰lt‰ l‰vist‰t.
Ei uljaan miehen tyˆt‰ pist‰‰ k‰tt‰‰n
Vihaisen koiran hampahien v‰liin,
Jos voi sen luotaan tyˆnt‰‰ potkulla.
Kymment‰ yht‰ vastaan mies ei pelk‰‰.
(K‰yv‰t k‰siksi Yorkiin, joka ponnistelee vastaan.)
CLIFFORD.
Noin pyristelee kurppa satimessa.
NORTHUMBERLAND.
Noin kanikin se potkii verkossa.
(York otetaan vangiksi.)
YORK.
N‰in riemuitsevat varkaat saaliistaan;
N‰in kunnon mies se rosvovoimaa v‰ist‰‰.
NORTHUMBERLAND.
Kuink', armo, menetell‰ h‰nen kanssaan?
KUNINGATAR MARGAREETA.
Northumberland ja Clifford, urhot jalot,
Mies tuokaa t‰h‰n myyr‰nm‰tt‰h‰lle;
H‰n oikok‰sin vuoriin kurkoitteli,
Mut k‰dell‰‰n vain jakoi varjoa.
Sin‰kˆ, sin‰, aiot kuninkaaksi?
Sin‰kˆ parlamentiss' ‰‰nt‰ pidit
Ja suurta sukuper‰‰s saarnasit?
Miss' on nyt poikalaumas, auttajasi?
Se hurja Edward ja se hauska Yrjˆ?
Ja ihmelaps, se uljas kyss‰selk‰,
Se Riku-poika, joka k‰rein ‰‰nin
Kapinaan is‰-taataa houkutteli?
Ja miss‰ Rutland-lemmikki ja muut?
Kas, York! Tuon liinan min‰ kastoin vereen,
Jot' uljas Clifford miekank‰rjell‰‰n
Herutti pojan povesta. Jos silm‰s
Voi h‰nen surmastansa vetty‰,
Niin ota t‰m‰ posken pyyhkimeksi.
York-parka! Verivihalta jos voisin,
Niin surkeata tilaas itkisin.
Syd‰nny, York, mua sill‰ hauskuttaisit!
Mit‰? Niinkˆ tulisyd‰n tuntos poltti,
Ett' ei j‰‰ kyynelt‰k‰‰n Rutlandille?
Miks levollinen noin? Jos hurjistuisit!
Ja jotta hurjistuisit, n‰in sua ilkun.
Hammasta pure, riehu, jalkaa polje,
Min' ett‰ tanssia ja laulaa saisin!
Vaan -- palkkaa, n‰en ma, vaadit hauskutteestas.
Ei puhu York, jos h‰ll' ei kruunua. --
Yorkille kruunu! -- Polvistukaa, loordit! --
Pidelk‰‰ h‰nt‰, ett‰ saan sen p‰‰h‰n.
(Asettaa paperisen kruunun h‰nen p‰‰h‰ns‰.)
Kas noin! Nyt n‰yt‰t oikein kuninkaalta!
Niin, tuo se istuimen vei Henrikilt‰,
Ja tuo se h‰nen perij‰kseen tehtiin! --
Mut kuinka suur' Plantagenet n‰in v‰leen
Nyt kruunataan, ja kalliin valan rikkoi?
Minusta h‰n ei kuninkaaks sais tulla,
Ennenkuin kuololle lyˆ Henrik k‰tt‰.
Henrikin s‰teikkˆˆnkˆ pist‰t p‰‰si
Ja ryˆst‰t virveen h‰nen kulmiltaan
El‰iss‰‰n viel‰, vastoin pyh‰‰ valaa?
Oo, se on anteeks antamaton synti! --
Pois, kruunu pois, ja kruunun kanssa p‰‰!
P‰‰ pois, ma muuten en voi hengitt‰‰!
CLIFFORD.
Se mun on teht‰v‰ni, is‰n t‰hden.
KUNINGATAR MARGAREETA.
Ei viel‰! Kuullaan kuinka rukoilee h‰n.
YORK.
Oo, sin‰ em‰susi Ranskanmaan,
Pahempi viel‰ kuin sen koirassudet,
Kyyn hammasta on kieles myrkkyisempi!
Kuink' alentavaa sukupuolellesi
Iloita, niinkuin amatsooni-naikko,
Sen tuskista, jonk' onni kahlehtii!
Jos ei ois muuttumattomat kuin toukka
Sun kasvosi ja ilkitˆist‰ riettaat,
Niin yritt‰isin, ylv‰ kuningatar,
Sua punastuttaa; jos ma sanoisin,
Mist' olet tullut, mist‰ sukus juurrat,
Niin h‰peisit, jos h‰py‰ sull' ois.
Is‰ll‰s Napolin ja Sisiliain
Ja Jerusalemin kuninkaan on nimi,
Mut rikkaamp' Englanniss' on talonpoika.
Noin kˆyh‰st‰kˆ herrast' opit korskas?
Ei siihen auta mik‰‰n, ylv‰ rouva,
Ett' ei k‰y toteen vanha sananlasku:
"Kun kerj‰‰j‰ saa juuston, niin sen paistaa."
Somuus se usein ylv‰ks tekee naisen,
Mut v‰h‰n sit' on, taivas n‰hkˆˆn, sulla.
Hyve se h‰net ihailtavaks saattaa,
Sinussa vastakohtaa ihmetell‰‰n.
Siveys se h‰nen tekee taivaalliseksi,
Sen vajaus sinut inhottavaksi.
Niin vastakkaist' on sulle kaikki hyv‰,
Kuin antipodit ovat meihin n‰hden
Tai niinkuin pohjaan n‰hden etel‰.
Tiikerin syd‰n naisen nahkassa!
Kuink' elinveren lapsest' ottaa voit
Ja is‰lle sen silm‰in pyyhkeeks antaa
Ja sent‰‰n olla hahmoltasi nainen?
Nainen on hyv‰, laupias, hell‰, vieno;
Sin' olet tyly, kova, turta, raaka.
Mun k‰skit riehua: on k‰skys kuultu.
Mun tahdoit itkem‰‰n: on tahtos tehty.
N‰et, riehka rajutuuli vett‰ kaivaa,
Ja kun on myrsky laannut, alkaa sataa.
N‰‰ kyyneleet ne rakkaan Rutlandini
On peijaiset, ja joka pisar huutaa
Kostoa h‰nen kuolemastaan teille,
Kavala ranskatar ja julma Clifford!
NORTHUMBERLAND.
Niin, totta vie, mua liikuttaa tuo tuska,
Ett' tuskin pid‰tt‰‰ voin itkuani!
YORK.
Tuon kasvoja ei ahnaat ihmissyˆj‰t
Ois koskeneet, ei veriin tahranneet.
Mut sin‰ kymmenesti kovemp' olet
Ja julmempi kuin Hyrcanian tiiker'
Oi, katso is‰-raiskan kyyneleit‰,
Tunnoton kuningatar! Liinan tuon
Sa armaan poikaseni vereen kastoit,
Ja min‰ kyynelin sen huuhdon pois.
Tuoss' ota liinas, ylv‰stele sill‰!
(Antaa takaisin nen‰liinan.)
T‰‰n synk‰n tarinan jos oikein kerrot,
Niin, totta, virroin virtaa kyyneleit‰;
Niin, vihamiehenikin saineest' itkee
Ja sanoo: "Ah, mik' inhottava teko!"
Tuoss', ota kruunu! Kiroukses se olkoon,
Ja h‰d‰ss' auttakoon sua sama lohtu,
Mink' ilkik‰tesi nyt mulle tarjoo! --
Nyt, julma Clifford, korjaa minut t‰‰lt‰;
Taivaaseen sielu, veri teid‰n p‰‰h‰n!
NORTHUMBERLAND.
Vaikk' olis sukuni h‰n surmannut,
Niin, jumaliste, itke‰ mun t‰ytyy,
Kun n‰en, mi painaa syv‰ suru h‰nt‰!
KUNINGATAR MARGAREETA.
Kuin? Lord Northumberlandko itkusuin?
Vain muista mit' on pahaa meille tehnyt,
Niin kyll‰ hell‰t kyyneleesi kuivuu.
CLIFFORD.
Valasta tuo, tuo is‰n surmasta!
(L‰vist‰‰ h‰net.)
KUNINGATAR MARGAREETA.
Tuo hell‰n kuninkaamme oikeudesta!
(L‰vist‰‰ h‰net.)
YORK.
Vanhurskas Herra, armos portit avaa!
Haavoista n‰ist‰ sielu luokses lent‰‰.
(Kuolee.)
KUNINGATAR MARGAREETA.
P‰‰ poikki! Naulatkaa se Yorkin porttiin,
York ett‰ katsella saa kaupunkiaan.
(Torventoitaus. Menev‰t.)
TOINEN NƒYT÷S.
Ensimm‰inen kohtaus.
Tasanko Mortimerin-ristin l‰hell‰ Herefordshiressa.
(Marssi. Edward ja Richard tulevat sotajoukkoineen.)
EDWARD.
Miten lie ylv‰ is‰ pakoon p‰‰ssyt?
Ja onko pakoon p‰‰ssyt h‰n, vai eikˆ,
Northumberlandia ja Cliffordia?
Jos vangittu h‰n on, se olis kuultu;
Jos kaatunut h‰n on, se olis kuultu;
Jos pakoon p‰‰ssyt on, niin minust' oisi
Siit' ilosanoma jo meille tullut. --
Mik' on sun, veli? Miks noin olet synkk‰?
RICHARD.
Iloita en voi, kunnes varmaan tied‰n,
Mitenk‰ uljaan is‰mme on k‰ynyt.
N‰in h‰nen tappelussa hyˆriv‰n
Ja huomasin, kuink' etsi Cliffordia.
H‰n seisoi taajimmassa ahdingossa
Kuin jalopeura nautalaumassa
Tai niinkuin karhu koirain saartamana, --
Se naappaa jonkun, joka huudon nostaa,
Mut toiset seisoo kaukana ja haukkuu.
N‰in ottel' is‰ vihollisen kanssa.
N‰in uljast' is‰‰ vihollinen v‰isti.
On kunniaksi olla moisen poika!
Kas, kuinka kultaporttins' avaa koitar
Ja ylv‰‰ aurinkoa hyv‰stelee!
Se kuinka nuoruutensa loistoss' ent‰‰
Kuin siro sulho armastansa vastaan!
EDWARD.
Hourinko? Kolme aurinkoa n‰en!
RICHARD.
Niin, kolme t‰ytt‰, kirkast' aurinkoa;
Ne hattarain ei ole katkaisemat,
Sekeell‰ taivaall' ovat erill‰‰n.
Kas, -- yhtyv‰t, halaavat, suutelevat,
Ik‰‰nkuin vannoisivat pyh‰n liiton!
Nyt yks on valo vain, yks aurinko.
Jotakin n‰m‰ taivaan merkit tiet‰‰.
EDWARD.
Ihmett‰, kummaa! Moist' ei ole kuultu.
Se meit‰, veli, varmaan taistoon kutsuu:
Me, pojat uljaan Plantagenetin,
Jotk' omillamme loistamme jo kukin,
N‰in yhdist‰mme valomme ja, niinkuin
Tuo maailmaa, me maata valaisemme.
Mut mit‰ tiet‰neekin, kilvess‰ni
Ma vasta pid‰n kolme aurinkoa.
RICHARD.
Auringotarta, tarkoitit kai? Anteeks,
Sinulle naaras rakkaamp' on kuin koiras!
(Sanansaattaja tulee.)
Ken sin‰, jonka synkk‰ katse tiet‰‰,
Ett' onnettomuus pyˆrii kielell‰s?
SANANSAATTAJA.
Mies olen, joka surkutellen n‰in,
Kuink' ylv‰ Yorkin herttua surmattiin,
Jalo is‰nne ja rakas is‰nt‰ni.
EDWARD.
ƒl' en‰‰ puhu: liiaksi jo kuulin.
RICHARD.
Ei, puhu: min‰ tahdon kuulla kaikki.
SANANSAATTAJA.
Vihollisjoukon oli saartamana
Ja sit‰ pid‰tti kuin Trojan toivo
Kaupunkiin tunkeuvat kreikkalaiset.
Mut Herkuleskin ylivoimaa v‰istyy,
Ja taajat iskut, vaikk' on kirves pieni,
Kovimman tammen alistaa ja kaataa.
Is‰nne kukistivat monet k‰det,
Mut julmin k‰sin h‰net tappoivat
Tuo raaka Clifford sek‰ kuningatar,
Jok' ivaks herttuan kruunasi ja h‰nt‰
Suun sis‰‰n nauroi; h‰n kun tuskast' itki,
Niin julmus posken pyyhkeeks antoi liinan,
Jok' oli kastettuna nuoren, kauniin
Rutlandin vereen, jonka Clifford tappoi.
N‰in rumasti ja kauan ilkuttuaan
P‰‰n ottivat ja Yorkin portin p‰‰lle
Sen panivat; ja siin‰ se on viel‰,
Kamalin n‰ky, mink‰ olen n‰hnyt.
EDWARD.
Oi, kallis York, jok' olit tukemme!
Poiss' olet nyt, ja meill' ei nojaa, turvaa.
Oi, Clifford! julma Clifford! sin‰ tapoit
Euroopan ritariston kaunistuksen;
Vilpill‰ h‰net voitit; sill‰ h‰n,
Mies miest‰ vastaan, voittanut ois sinut.
Nyt tyrm‰ks sieluni on linna tullut;
Oi, murra kahlees, sielu, ett‰ ruumis
Maan poveen k‰tkett‰isiin lepohon!
On ilo multa mennyt ij‰ksi,
Iloita en voi en‰‰ koskaan, koskaan.
RICHARD.
Pois itku! Kaikki nesteet ruumiissani
Ei sammuttaa voi syd‰mmeni lieskaa,
Ei kieli kevent‰‰ voi poven taakkaa;
Se henki, jolla puhuisi, se lietsois
Vain hiilosta, mi povess' ylt‰‰n hehkuu
Tuleksi, jonka kyynel sammuttaisi.
Itkusta laakenee vain surun syvyys.
Lapsille itkut; kosto, miekka mulle!
Richard, mull' on sun nimes; kuolos kostan
Tai kuolen kunnialla yritykseen.
EDWARD.
Nimens‰ uljas herttua j‰tti sulle,
Mun herttuakuntans' on ja istuimensa.
RICHARD.
Ei, jos tuon valtakotkan poika olet,
T‰hyst‰‰ voinet suoraan aurinkoon.
Vai herttuakunta? Sano: valtakunta;
Jos sit' et saa, et h‰nen poikans' ole.
(Marssi. Warwick ja Montague tulevat sotajoukkoineen.)
WARWICK.
No, loordit; mit‰ kuuluu?
RICHARD.
Suuri Warwick,
Jos hirmusanomamme kertoisimme,
Ja kertomamme joka sanasta
Lihaamme tikareilla raadeltaisi,
Niin sanat vihlois pahemmin kuin haavat.
Oi, loordi, herttua York on surmattu!
EDWARD.
Oi, Warwick, Warwick! Se Plantagenet,
Mi sua helli niinkuin sieluansa,
Tylylt‰ Cliffordilt' on surman saanut.
WARWICK.
Tuon tiedon kymmenen jo p‰iv‰‰ sitten
Hukutin kyyneliin, ja tulen nyt
Lis‰‰m‰‰n tuskianne uusill' yh‰.
Wakefieldin verilˆylyn j‰lkeen heti,
Miss' uljaan heitti henkens' is‰nne,
Sain surmastaan ja tappiostanne
Niin joutuun tiedon kuin voi viesti lent‰‰.
Kuninkaan vartijana Lontooss' ollen
Kokosin yst‰v‰ni, miehet katsoin,
Ja riensin uhkein voimin, niinkuin luulin,
Kuningatarta vastaan Sanct-Albansiin,
Kuninkaan ottain hyˆdykseni mukaan;
Sill' urkkijani kertoivat, ett' aikeet
Kuningattarell' oli kumota
Viimeinen s‰‰typ‰‰tˆs, joka koski
Kuninkaan valaa, teid‰n perimyst‰.
Lyhyesti: Sanct-Albansiss' yhdyimme
Ja kahden puolen tuimast' ottelimme;
Mut kuninkaanko kylmyys, h‰n kun katsoi
Niin hell‰st' urhokasta puolisotaan,
Se miestemmekˆ kuuman innon kylm‰s,
Vai huhu Margareetan voitosta,
Vai pelko Cliffordinko julmuudesta,
Jok' uhkas vangituille verta, surmaa,
En tied‰ sanoa; mut se vain varma,
Ett' iski salamoina noiden miekat,
Kun meid‰n -- niinkuin huuhkan vitka lento
Tai niinkuin laiskan puimamiehen varsta --
Suhahti hiljaa niinkuin yst‰viin.
Kehoitin asiamme oikeudella,
Lupasin lahjoja ja suurta palkkaa,
Mut turhaa: heiss' ei taistomielt‰, meiss‰
Ei voiton toivoa. N‰in pakenimme,
Kuningattaren tykˆ kuningas,
Veljenne Yrjˆ, Norfolk sek‰ min‰
Riensimme kiirein teihin yhtym‰‰n,
Kun n‰ill‰ mailla teid‰n kuulimme
V‰ke‰ ker‰ilev‰n uuteen taistoon.
EDWARD.
Mut miss' on herttua Norfolk, hyv‰ Warwick?
Ja milloin Yrjˆ tuli Burgundista?
WARWICK.
Kuus virstaa t‰‰lt' on Norfolk joukkoineen;
Ja veljell‰nne taas vast'ik‰‰n laittoi
T‰tinne, jalo herttuatar Burgund,
H‰t‰‰mme t‰nne oivan apujoukon.
RICHARD.
Siis ylivoimaa varmaan Warwick v‰istyi:
H‰nt' aina vainoojaksi ylistettiin,
Ei ennen pakenijaks soimattu.
WARWICK.
Ei h‰nt‰ nytk‰‰n siksi soimata;
Se tied‰: t‰m‰ vahva k‰si voi
Henrikin heikon p‰‰st‰ riist‰‰ kruunun
Ja v‰‰nt‰‰ kourast' ylv‰n valtikan.
Vaikk' yht‰ urhea h‰n sodass' oisi,
Kuin rauhass' on h‰n laupias ja hurskas.
RICHARD.
Tuon hyvin tied‰n, Warwick; ‰l‰ toru;
Rakastan mainettasi, siksi puhuin.
Mut, t‰ss‰ pulassa nyt mit‰ tehd‰?
Pois rautapaitammeko heit‰mme
Ja mustaan murhevaippaan pukeumme,
Lukien helminauha-rukouksia?
Vai vihamiestemmekˆ kyp‰riin
Kostomme hartautta harjoitamme?
Jos niin, niin sano pois, ja toimeen, loordit!
WARWICK.
Niin, siksi tulinkin sua tapaamaan,
Ja siksi veljenikin, Montague.
Mua kuulkaa, loordit! Korska kuningatar,
Ja Clifford, ja Northumberland, se pohva,
Ja muutkin pˆyhk‰t linnut samaa maata,
Kuningas-pahaa vatkaavat kuin vahaa.
H‰n valall' otti teid‰t perij‰kseen,
Se vala parlementin kirjoiss' on;
Ja nyt on Lontooseen se joukko mennyt
Tehd‰kseen valan tyhj‰ksi ja muuten
Lancaster-suvun haitaks toimiakseen.
Kolmekymment‰tuhatta on miest‰ heill‰;
Jos Norfolkin ja minun apujoukot
Ja, kreivi March, ne yst‰v‰iset, jotka
Uskollisesta Walesista saat kokoon,
Viiskolmattakin-tuhatt' oisi vain,
Niin, mars! Me miehin menn‰‰n Lontooseen,
Vaahtoisen ratsun selk‰‰n taaskin nousten
Ja taaskin huutain: "hakkaa, hakkaa p‰‰lle!"
Mut emme koskaan en‰‰ pakoon k‰‰nny.
RICHARD.
Nyt Warwick-urhon kuulen puhuvan!
Se ‰lkˆˆn aurinkoista p‰iv‰‰ n‰hkˆ,
Ken huutaa: "pois!" kun Warwick sanoo: "seis!"
EDWARD.
Lord Warwick, min‰ hartiaasi nojaan,
Ja jos sa kaadut -- Jumal' est‰kˆˆn! --
Myˆs Edward sortuu, josta kaitkoon taivas!
WARWICK.
Et en‰‰ kreivi March, vaan herttua York;
Ens porras Englannin on valtaistuin.
Joka kyl‰ss‰, mist' ohi kuljemme,
Englannin kuninkaaks sun julistamme;
Ja ilosta ken lakkiaan ei huiskaa,
Se p‰‰ll‰‰n rikoksensa maksaa saa.
Kuningas Edward! Richard! Montague!
ƒlk‰‰mme mainett' en‰‰ uneksiko!
Ei, torvet soimaan vain, ja joutuin toimeen!
RICHARD.
Ter‰st‰ vaikk' ois syd‰mmesi, Clifford,
Niinkuin se tˆist‰s kivikovaks n‰htiin,
Niin l‰vist‰n sen, tai vie omani.
EDWARD.
Soi, r‰ikk‰! Jumala ja pyh‰ Yrjˆ!
(Sanansaattaja tulee.)
WARWICK.
No mit‰? Mit‰ uutta?
SANANSAATTAJA.
Mun herttua Norfolk laittoi sanomaan,
Ett' uhkein voimin kuningatar saapuu,
Ja pyyt‰‰ heti kuulla neuvojanne.
WARWICK.
Se sopii; tulkaa, kelpo soturit!
(Menev‰t.)
Toinen kohtaus.
Yorkin edustalla.
(Torventoitauksia. Kuningas Henrik, kuningatar Margareeta,
Walesin prinssi, Clifford ja Northumberland tulevat
rumpujen ja torvien soidessa.)
KUNINGATAR MARGAREETA.
No, tervetultuanne hyv‰‰n Yorkiin!
Kas, tuoss' on verivihollisen p‰‰,
Jonk' aikoi kaunistaa h‰n kruunullanne:
Se n‰ky eikˆ syd‰nt' ilahuta?
KUNINGAS HENRIK.
Kuin luoto haaksirikon pelk‰‰j‰‰:
Tuo n‰ky syd‰nt‰ni ihan vihloo. --
Pid‰t‰ kostos, Herra! Mun ei syy,
Valaani rikkonut en ehdoin tahdoin.
CLIFFORD.
Tuo liika hellyys, arvon majesteetti,
Tuo v‰‰r‰ s‰‰li t‰ytyy teid‰n heitt‰‰.
Kehenk‰ leijona luo hell‰n katseen?
Ei petoon, mi sen luolan aikoo ryˆst‰‰.
Kenenk‰ k‰tt‰ mets‰n karhu nuolee?
Ei sen, ken suoraan silt‰ pennun tappaa.
Ken luihun k‰‰rmeen kuolinpiston v‰ltt‰‰?
Ei se, ken astuu jalkansa sen niskaan.
Matokin kiemuroi, kun sit‰ poljet,
Ja kyyhky nokkii, kun se poikaans' suojaa.
York vallanahnas kruunus aikoi ryˆst‰‰:
S‰ hymyilit, kun rypisti h‰n otsaa.
H‰n, pelkk‰ herttua, tahtoi kuninkaaksi
Poikansa saada ja, kuin hell‰ is‰,
Sukunsa nostaa; sin‰, kuningas
Ja kauniin pojan is‰, sin‰ suostuit
Tekem‰‰n t‰m‰n perinnˆttˆm‰ksi,
N‰in n‰ytt‰in, ett‰ tyly olet is‰.
Poikaansa el‰in j‰rjetˆnkin ruokkii,
Ja, vaikka pelk‰‰, ihmisen kun n‰kee,
Niin katsos, kuinka pienoistensa suojaks
Samoilla siivill‰, joit' usein on
Se arkamaiseen pakoon k‰ytt‰nyt,
Sit' ahdistaa se, joka pes‰‰n kiipee,
Ja henkens' antaa sikiˆns‰ suojaks!
H‰pe‰, Henrik! Opiks ota n‰m‰.
Oi, mik‰ s‰‰li, jos tuo kaunis poika
Menett‰is is‰n t‰hden perintˆns‰
Ja joskus vasta sanois pojalleen:
"Mit' iso-is‰ ja sen is‰ voitti,
Sen is‰ antoi heikkoudessaan pois!"
Oi, sit‰ h‰pe‰t‰! Katso poikaa;
Tuo katse miehek‰s, jok' onnen suosin
H‰nelle lupaa, mieles karaiskoon,
Ett' omas pid‰t, omas h‰lle j‰t‰t.
KUNINGAS HENRIK.
Kyll' oiva puhuja sa olet, Clifford,
Ja p‰tevi‰ syit‰ esiin tuot.
Mut sano, Clifford, etkˆ koskaan kuullut,
Ett' onneksi ei ole v‰‰rin saatu?
Ja pojalleko hyv‰ks aina oisi,
Ett' is‰ itsens' itaroisi hornaan?
Ma j‰t‰n pojalleni hyv‰t tyˆni;
Josp' is‰ muut' ei j‰tt‰nyt ois mulle!
Muu kaikk' on joutavaa; sen s‰ilymisest'
On huolta tuhat kertaa enemm‰n
Kuin ilon rahtua sen nautinnosta.
York-lanko, oi, josp' yst‰v‰si tiet‰is,
Kuin surettaa mua, ett' on p‰‰si tuossa!
KUNINGATAR MARGAREETA.
Rohkeutta, Henrik! Vihollinen saapuu;
Tuo hempeys heikontaa vain v‰ke‰nne.
Ritariks pojan lupasitte lyˆd‰;
Siis miekka maalle, ja se oiti tehk‰‰!
Polvistu, Edward!
KUNINGAS HENRIK.
Edward Plantagenet, nouse ritarina,
Ja miekallas vain oikeutta puolla.
PRINSSI.
Ylev‰ is‰, teid‰n luvallanne
Ma sill‰ kruunun perimyst‰ puollan
Ja t‰ss‰ k‰yt‰n sit‰ hamaan kuoloon.
CLIFFORD.
Se vasta puhetta on uljaan prinssin!
(Sanansaattaja tulee.)
SANANSAATTAJA.
Kuninkaan sotaherrat, olkaa valmiit!
Kolmekymmen-tuhantisen joukon kanssa
York-herttuan puoltajana tulee Warwick,
Ja joka kaupungissa Yorkin huutaa
H‰n kuninkaaks, ja monet h‰nt‰ seuraa.
Koht' ovat t‰‰ll‰; rivit j‰rjestykseen!
CLIFFORD.
Suvaitkaa, majesteetti, j‰tt‰‰ tanner;
Poiss' ollessanne kuningattarella
On onni parempi.
KUNINGATAR MARGAREETA.
Niin, kuninkaani,
Soisimme j‰‰d‰ oman onnen nojaan.
KUNINGAS HENRIK.
Mun onneni on teid‰n; siksi j‰‰n.
NORTHUMBERLAND.
Mut tehk‰‰ luja p‰‰tˆs taistella.
PRINSSI.
Karkaiskaa, is‰, n‰m‰ jalot loordit
Ja kaikki, jotka sotii puolestanne.
Miekkanne maalle, huutain: "pyh‰ Yrjˆ!"
(Marssi. Edward, Yrjˆ, Richard, Warwick, Norfolk,
Montague ja sotureita tulee.)
EDWARD.
Valapatto Henrik, antautko armoon
Ja panet kruunusi mun p‰‰h‰ni,
Vai miekan varaan henkesikˆ heit‰t?
KUNINGATAR MARGAREETA.
H‰vytˆn poika, hempujasi hauku!
Noin rˆyhke‰sti sun ei sovi haastaa
Esivaltasi ja kuninkaasi kuullen.
EDWARD.
Min' olen h‰nen kuninkaansa; h‰nen
Pit‰isi polvistua; perilliseks
Ma tulin h‰nen suostumuksellaan.
Mut vala rikottiin; te, niinkuin kuulin,
Te, joll' on valta, vaikk' on h‰ll‰ kruunu,
Uudessa parlamentiss' yllytitte
H‰nt' erottamaan minut sek‰ sijaan
Panemaan poikansa.
CLIFFORD.
Ja syyst‰ kyll‰:
Ken is‰n perij‰ on muu kuin poika?
RICHARD.
Sin‰kˆ, tappuri! -- Oh! Tukehdun!
CLIFFORD.
Niin, v‰‰r‰selk‰! T‰ss‰ vastaan sua
Ja ket‰ vain sun-laistas ˆyhk‰ri‰.
RICHARD.
Sin‰h‰n nuoren tapoit Rutlandin?
CLIFFORD.
Ja vanhan Yorkin, niin, ja viel' en tyydy.
RICHARD.
Nyt taiston merkki, loordit, jumalauta!
WARWICK.
Mit‰ sanot, Henrik? Luovutatko kruunun?
KUNINGATAR MARGAREETA.
Suupaltti Warwick! Sin‰ tohdit haastaa?
Kun viimein Sanct-Albansiss' yhdyttiin,
Sua auttoi koivet enemm‰n kuin kourat.
WARWICK.
Mull' oli silloin pako, nyt on sulla.
CLIFFORD.
Niin kerskuit silloinkin, ja v‰istyit vain.
WARWICK.
Cliffordin uljuus ei mua karkoittanut.
NORTHUMBERLAND.
Eik' oma miehuutesi pid‰tt‰nyt.
RICHARD.
Northumberland, ma sua kunnioitan.
Lopeta puhe; hillit‰ voin tuskin
Syd‰mmen katkeruutta purkaumasta
Cliffordiin, julmaan lapsenmurhaajaan.
CLIFFORD.
Is‰si tapoin; oliko h‰n lapsi?
RICHARD.
Kuin arka, luihu pelkuri sen teit,
Niinkuin sa tapoit nuoren Rutlandinkin.
Mut ennen iltaa tyˆt‰s viel‰ kiroot.
KUNINGAS HENRIK.
Heretk‰‰, loordit; kuulkaa minua!
KUNINGATAR MARGAREETA.
No, n‰yt‰ kovaa siis, tai ole vaiti!
KUNINGAS HENRIK.
Ma pyyd‰n, ‰l‰ suista kielt‰ni;
Kuningas olen, mull' on puhevalta.
CLIFFORD.
Kuningas, sanat sit' ei haavaa sido,
Mink' iski t‰m‰ kohtaus: vaiti siis!
RICHARD.
Siis miekkas paljasta, sa pyˆveli!
Sen kautta, joka meid‰t loi, ma vannon,
Ett' uljuus Cliffordin on kielen p‰‰ss‰.
EDWARD.
No, Henrik, saanko oikeutta, vai enkˆ?
Tuhannet t‰n‰‰n murkinoineet eiv‰t
Syˆ lounatta, jos kruunuas et anna.
WARWICK.
Jos kiell‰t, niin sun p‰‰h‰s niiden veri!
Sill' oikeus Yorkin aseitten on puolla.
PRINSSI.
Jos oikein se, min Warwick siksi sanoo,
Ei v‰‰rin ole mik‰‰n, kaikk' on oikein.
RICHARD.
Ken sinut siittik‰‰n, niin tuoss' on ‰itis:
Sinull' on, toden totta, ‰itis kieli.
KUNINGATAR MARGAREETA.
Mut sin' et tule is‰‰n etk‰ ‰itiin,
Vaan inhaan, kuvattomaan hirviˆˆn,
Jonk' onni merkki, sit' ett' osais karttaa
Kuin myrkkysammakkaa tai varkaan kielt‰.
RICHARD.
Napolin rauta, Englannissa kullattu,
Jonk' is‰‰ puhutellaan kuninkaaksi --
Niinkuin jos mereks sanois l‰t‰kˆn --
Sin' etkˆ h‰pe‰, kun syntys tied‰t,
Halpuuttas viel‰ kielin ilmaista?
EDWARD.
Sata puntaa olkihuiskasta,[2] jos sill‰
Tuon riettaan itsetuntemukseen saisi!
Sua kauniimp' oli Helena, vaikk' onkin
Sun miehes Menelaus;[3] tuo viekas nainen
H‰n Agamemnonin ei velje‰
Niin h‰v‰issyt kuin kuningastas sin‰.
T‰‰n is‰ Ranskan syd‰mmess‰ telmi,
Kuninkaan suisti, taltutti Dauphinin;
Ja s‰‰dyst‰‰n jos olis Henrik nainut,
Niin viel‰kin se s‰ilyis sama loisto.
Mut kerj‰‰j‰n kun otti vuoteeseensa
Ja kˆyh‰n is‰s nosti apekseen,
Auringon silloin peitti sadekuuro,
Mi Ranskast' is‰n maineen huuhtoi pois
Ja kotimaassa kapinan sai aikaan.
T‰‰n riidan syyn‰ mik‰ muu kuin korskas?
Jos siivoll' oisit, nukkuis oikeutemme
Ja hell‰‰ kuningasta s‰‰lien
Vaateemme j‰tt‰isimme toiseen aikaan.
YRJ÷.
Mut kun me n‰imme, ett‰ aurinkomme
Kev‰imen sulle toi, ja ettei kes‰s
Hedelm‰‰ meille tuonut, silloin kirveen
Me tunkeilevaan juurees iskimme;
Ja vaikka meit‰kin sen ter‰ repi,
Niin tied‰, -- iske‰ kun alamme,
Me emme lakkaa ennen, kuin sa kaadut
Tai kuuma veremme sun kasvus kastaa.
EDWARD.
N‰in lujass' aikeessa sua taistoon vaadin,
Enk' en‰‰ suostu keskusteluun, koska
Hyv‰lt‰ kuninkaalta puheen kielsit. --
Soi, torvi! -- Verilippu liehumaan!
Se voittoon meid‰t vie tai kuolemaan.
KUNINGATAR MARGAREETA.
Oi, viivy, Edward!
EDWARD.
Ei, torahammas! Nyt ei viipy auta:
T‰‰ riita t‰n‰‰n tuhanten on hauta.
(Menev‰t.)
Kolmas kohtaus.
Tappelutanner Towtonin l‰hell‰.
(Sotamelskett‰. Hyˆkk‰yksi‰. Warwick tulee.)
WARWICK.
V‰synyt olen niinkuin kilparatsu;
Hetkeksi tuohon lasken heng‰ht‰m‰‰n.
Mont' iskua ma sain, ja monta annoin,
Se j‰ykist‰kin j‰nteist' otti voiman,
Ja pakostakin lev‰t‰ mun t‰ytyy.
(Edward tulee juosten.)
EDWARD.
Hymyile, sulo taivas, taikka iske,
Suloton surma! Maailma on musta
Ja Edwardin on p‰iv‰ pilveen mennyt.
WARWICK.
No, miten onnen k‰y, ja kuink' on toivon?
(Yrjˆ tulee.)
YRJ÷.
Vei onnen hukka, toivon ep‰toivo:
Rivit on rikki, tuho meit‰ vainoo.
Nyt mik‰ neuvoks? Mihin pakenemme?
EDWARD.
Ei pako auta; vainoojill' on siivet;
Me heikot olemme, heit' emme kest‰.
(Richard tulee.)
RICHARD.
Ah, Warwick, miksi sin‰ j‰tit meid‰t?
Janoinen maa on juonut veljes veren,
Cliffordin peitsenter‰n vuodattaman;
Ja kesken kuolontuskiaan h‰n huusi
Kuin kaukaa kumiseva torven ‰‰ni:
"T‰‰ kosta, Warwick; kosta surmani!"
N‰in vatsan alla sotaratsuin, joiden
Kaviot tiukkui h‰nen kuumaa vertaan,
Ritari jalo heitti henkens‰.
WARWICK.
Maa juopukoon siis meid‰n verest‰mme!
Heponi tapan, paeta en tahdo.
Miks t‰ss‰ seist‰‰n, hukkaa vaikeroiden
Kuin vennot vaimot, vihamies kun riehuu,
Ja katsellaan kuin murhen‰ytelm‰‰,
Jota n‰yttelij‰t ratoks n‰yttelev‰t?
T‰ss' eess‰ taivaan polvillani vannon
Ett'en ma lep‰‰ enk‰ seisahdu,
Ennenkuin kuolo sulkee silm‰ni
Tai onni mulle t‰yden koston hankkii.
EDWARD.
Ma kanssas polvistun ja samaa vannon,
N‰in kiint‰in sieluni sun sieluus, Warwick!
Ja ennenkuin maan kylm‰n kasvoilta
Taas nostan polveni, niin k‰det, silm‰t
Ja syd‰mmeni nostan Sinun puolees,
Jok' ylenn‰t ja kaadat kuninkaat,
Rukoillen, -- jos on tahtos, ett‰ t‰ytyy
T‰‰n ruumiin vihamiehen saaliiks tulla, --
Ett' avaat toki taivaan vaskiportit
Ja sis‰‰n p‰‰st‰t sielun syntisen. --
Nyt eroon, loordit, kunnes tavataan,
Miss' ik‰n‰ns‰, taivaassa tai maassa!
RICHARD.
K‰tesi, veli! -- hyv‰ Warwick, salli
Mun k‰sin v‰synein sua syleill‰.
On vierast' itku mulle, nyt se valuu,
Kun talvi kauniin kev‰h‰mme kaluu.
WARWICK.
Pois, pois! Hyv‰sti, loordit, viel‰ kerran!
YRJ÷.
Kaikk' yhten‰ nyt joukkojemme luo!
Sen suokaa menn‰, jok' ei j‰‰d‰ tahdo,
Ja pylv‰‰ks sit‰ sanokaa, ken pysyy;
Jos hyvin k‰y, h‰n palkan moisen saakoon,
Kuin voittaja Olympin voitteloissa;
Se rohkeutt' arkaan poveen vuodattaa;
Viel' el‰m‰ on toivossa ja voitto.
Pois viipy nyt, ja toimeen yhteisvoimin!
(Menev‰t.)
Nelj‰s kohtaus.
Toinen kohta tappelutannerta.
(Hyˆkk‰yksi‰. Richard ja Clifford tulevat.)
RICHARD.
Nyt, Clifford, tapasin sun vihdoin yksin!
T‰‰ k‰si herttua Yorkin puolest' on,
T‰‰ Rutlandin, ja kumpikin ne kostaa,
Vaikk' ymp‰rˆisi sua vaskimuurit.
CLIFFORD.
Nyt, Richard, olen t‰ss‰ yksin kanssas.
T‰‰ k‰si, t‰‰ se is‰s Yorkin tappoi,
T‰‰ k‰si surmas veljes Rutlandin;
T‰‰ syd‰n, noiden surmast' ilakoiden,
Kehoittaa n‰it‰ k‰si‰, jotk' is‰n
Ja veljen sulta tappoi, samaan tekoon
Sun suhtees ryhtym‰‰n. Siis, pid‰ puoltas!
(Taistelevat. Warwick tulee; Clifford pakenee.)
RICHARD.
Ei, Warwick, valikoi sa toinen otus;
Ma itse t‰m‰n suden surmaan ajan.
(Menev‰t.)
Viides kohtaus.
Toinen kohta tappelutannerta.
(Sotamelskett‰. Kuningas Henrik tulee.)