"J.K. Toivon ettet ole unohtanut pakanoita."
Viimeinen, joka tuli tapaamaan Greetaa, ennenkuin hän lähti
sairashuoneesta, oli Joyce.
Se oli iloinen yllätys Greetalle, mutta Joyce ihan hämmästyi, kun hän
näki tytön pienet, läpihohtavat, laihat kasvot.
"Oi Greeta, sinusta tuskin mitään enään on jäljellä! Minulle sanottiin,
että sinä nyt olet parantunut, mutta kyllä vielä pitkä aika kuluu,
ennenkuin jaksat ruveta työtä tekemään."
"Viimeinen emäntäni on matkustanut ulkomaille, neiti, ja hän sanoi,
että minä voisin auttaa Lucya talon hoitamisessa, kunnes te minua
jälleen tarvitsette. Palaatteko jo pian maalle?"
"Ei vielä. Helena neiti ja minä aiomme vielä käydä muutamien tuttavien
luona sitä ennen. Meillä ei ole mitään kiirettä kotiin. Meidän kävi
mielemme niin pahaksi, kun saimme kuulla, mitä sinulle oli tapahtunut,
mutta samalla olimme oikein ylpeät sinusta. Olen ollut vieraana samassa
talossa kuin kapteeni d'Arcy, ja hän kertoi koko tapauksen."
"Tunnetteko minun kapteenini, neiti?" kysyi Greeta innokkaasti. "Hän
tuli tänne minua tervehtimään eräänä päivänä. Hän on siivo herra,
paljon siivompi kuin hänen palvelijansa, herra Bennett."
"Kuinka sinä voit ajatella mitään työtä, sinä pieni raukka?" Joyce
katseli häntä säälivin silmin. "Olen varma siitä, että olet tullut
paljon pienemmäksi entisestä. Et näytä siltä, kuin voisit mihinkään
ryhtyä."
"Oi neiti, minun hiukseni minut sellaiseksi tekevät", selitti Greeta
surullisena. "Kun minä saan myssyni takaisin, tulen isoksi jälleen.
Minä niin odotan sitä aikaa, jolloin saan sen päähäni. Olen mielestäni
aivan pukematon ilman sitä."
Joyce nauroi.
"Minä luulen, että sinun täytyy ensin päästä johonkin toipumuskotiin,
ennenkuin rupeat ajattelemaan myssyjäsi. Minäpä puhun sisareni kanssa
asiasta."
Greeta ei näyttänyt olevan varsin tyytyväinen sellaiseen
tulevaisuussuunnitelmaan. "Suokaa anteeksi, neiti, mutta minä en pidä
tuollaisista kodeista ja sen semmoisista. Olen kuullut, että niissä
on paljon kaikenlaisia sääntöjä, enkä minä voi kärsiä sääntöjä,
ainakaan kun ne ovat kirjoitetut suurilla kirjaimilla. Minä tulen
terveeksi ja voimakkaaksi ja jaksan pian tehdä työtä, kun vain pääsen
täältä pois. Minun on hyvä olla täällä, mutta ruoka on niin ja näin,
sitä on tavallisesti kupeissa. Väliin ajattelen, että makkara tahi
syltynpalanen maistuisi mainion hyvältä."
Sitten hän kysyi Helenaa.
"Onko hän oikein terve jälleen? Olen iloinen, että hän on terve, sillä
se vasta oli hirveätä, kun hän siinä makasi tuperruksissa! Sitä en
milloinkaan voi unhottaa. Ja oi miten iloiseksi tulen, kun jälleen saan
palata kotiin maalle. Minä olen aivan samaa mieltä kuin rouva Creek,
että se kokonaan voittaa Lontoon."
"Onpa hauskaa, että niin ajattelet. Nyt minun täytyy lähteä. Me
kirjoitamme sinulle, kun jälleen palaamme kotiin. Olemme suostuneet
siitä rouva Dalen kanssa. Hyvästi."
Joyce kurkotti kätensä hyvästiksi, ja Greeta puristi sitä
kunnioittavasti.
"Tuntuu minusta kuin olisin hieno neiti, kun minun neitini antavat
minulle kätensä", sanoi hän jäljestäpäin hoitajattarelle.