"Olen valmis palvelukseen."
Seuraavat päivät olivat synkkiä Greetalle. Rouva Jones osottautui
ystäväksi hädässä. Hän otti tytön huoneeseensa ja piti hänestä
sellaista huolta, jota ei Greeta milloinkaan ennen ollut saanut kokea.
Tyttö oli kiitollinen, mutta hän ei tullut lohdutetuksi, ennenkuin oli
saanut käydä tervehtimässä rouva Creekiä.
"On oikein hirveätä, rouva hyvä, että monta kertaa olen toivonut tädin
kuolemaa! Minä maatessani yöllä ajattelen sitä ja muistan kuinka olin
itsepäinen, juro ja nenäkäs -- ja nyt hän on poissa. Ja oi, hyvä rouva!
Missä hän on?"
Rouva Creek oli hetken ääneti ja sanoi sitten hiljaa:
"Sinä annoit hänelle viestin Jumalalta, rakas lapsi. Hänen viimeiset
ajatuksensa olivat Jumalassa ja hänen rakkaudessaan. Ehkä hän armoa
anoen korotti rukouksensa armahtavan Isän luo. Se laulu, jonka sanoit
hänen lausuneen, osottaisi sitä:
"-- -- -- Sun veres sielun puhdistus,
sun kuolos uskon uudistus!
"Nämät sanat ovat mahdollisesti herättäneet vakavia ajatuksia hänessä ja
sitten myöskin saattaneet hänet rukoilemaan. On hyvin merkillistä, että
hän juuri silloin muisti tuota värsyä. Mutta oi, Greeta, rakas lapseni,
älä lykkää Jumalan rauhan etsimistä siihen hetkeen asti, jolloin
hän sinua kutsuu! Hänen kutsuntansa tulee välistä ihan hirvittävän
äkki-arvaamatta."
Greeta noikkasi.
"En aio enään milloinkaan sanoa pahaa sanaakaan kenellekkään, rouva
hyvä, jotta eivät kuolisi, ennenkuin ehdin pyytää heiltä anteeksi."
"Tuo on suuremmoinen päätös", sanoi rouva Creek, "mutta se on vain
liian suuri voidaksesi sitä pitää, ellet rukoile Jumalaa avuksesi."
"Herra auttakoon minua, amen", sanoi Greeta innokkaasti. Ja pari kertaa
syvästi huoattuaan, jatkoi hän:
"Rouva Jones toivoo, että minä jäisin hänen luokseen hoitamaan
Artturia, ja lupaa antaa minulle vaatteita ja ruokaa -- mutta minä
kovin toivon palvelukseen."
"Minä tiedän sen, lapsi, mutta sinun on hyvin vaikea nyt juuri saada
palvelusta."
"Oi, hyvä rouva, luuletteko, että Jumala vastaa rukoukseeni? Olen niin
äärettömän usein rukoillut häntä antamaan minulle palveluspaikan, mutta
minä toivon, etten ole ollut syypää tätini kuolemaan."
Hän vaikeni pelästyneenä tätä ajatellessaan; mutta aina ystävällinen
rouva Creek tyynnytti hänet.
"Jumalalla on meidän henkemme käsissään, Greeta, eikä kenelläkään
muulla. Hän otti pois tätisi, mutta minä kuitenkin epäilen, ettet sinä
nyt voi saada hyvää palveluspaikkaa."
"Miksikä niin?"
"Ensiksikään ei sinulla ole sellaisia vaatteita, että voisit niitä
käyttää hienossa perheessä, ja niitten hankkiminen maksaa paljon. Ja
sitten sinulla ei ole minkäänlaista kasvatusta. Jos voisit ensin päästä
johonkin talouskouluun --"
"Sitä en tahdo! En tahdo mennä mihinkään laitokseen tahi sellaiseen
opistoon. Minä tunnen monta palvelustyttöä, ja ne kyllä auttavat minua."
Greeta ei ollut tottunut siekailemaan toimissansa. Hän saattoi tätinsä
hautaan kolmen muun naisen kanssa, jotka häntä kohtaan tunsivat sääliä,
ja palattuaan hautausmaalta, pani hän kokoon vaatteensa, jätti huoneen
avaimen isännälle ja lähti rouva Jonesin luo.
Jo seuraavana päivänä hän meni Nelsonkadulle ja alkoi vilkkaan
keskustelun punatukkaisen palvelijan kanssa, hänen, joka asui N:o 6:ssa.
"Minä otan paikan niin pian kuin saan, mutta en minä tahdo palvella
tämän kadun varrella."
"Sepä paha, sillä N:o 14:ssä on palvelustyttö, joka juuri aikoo
muuttaa, koska hän menee naimisiin, ja teidän olisi sopinut pyrkiä
sinne."
Greeta sai iloisen päähänpiston.
"Onko se tuo, joka tuolla 14:ssä portaita pesee?"
Hän sai tietää, että se oli sama tyttö, ja nyt hän marssi sinne
oikopäätä tuttavuutta virittämään.
"Olen kuullut, että aiotte muuttaa. Kuinka pian?"
Tyttö kääntyi Greetaan päin. Hänellä oli pienet sievät kasvot,
mutta hänen pukunsa, vyöliinansa ja säpsänsä olivat arveluttavan
likaisenharmaat.
"Niin, minä muutan, Jumalan kiitos!" vastasi hän. "Mitä teidän sen
kanssa on tekemistä?"
Greeta ei kiinnittänyt silmiänsä hänen kasvoihinsa, vaan hänen
pukuunsa. Hän teki laskujansa ja mutisi hiljaa:
"Ole varovainen, Greeta! Kaksi parsintaa selässä, yksi läpi
kyynärpäässä ja virttynyt!"
Sitten hän ääneensä sanoi:
"Kuinka paljon tahdotte pumpulihameestanne? Ja tahdotteko myydä sen?"
"Myydä tämä! Oletteko aivan mieletön?"
"Mutta ette suinkaan käytä tuota hametta, kun naimisiin menette; ja
minä olen varma siitä, että se sopisi minulle. Minä tahdon antaa teille
kaksi markkaa seitsemänkymmentäviisi penniä siitä, ja se on jotenkin
hyvä hinta."
Tyttö näytti suuttuneelta.
"Kyllä minä tämän hyvinkin saatan myydä, minä muutan huomenna."
"Mutta sen täytyy olla pestynä."
"Hoh, minä en sitä pese, saatte sen semmoisenaan kuin se on."
"75 penniä vähennetään sitten hinnasta."
Kauppa tehtiin; ja myöhään seuraavana iltana Greeta tuli
karamellipuotiin ihan innostuneena.
"Tässä nyt olen, rouvaseni, ja minulla on kaksi pumpulihametta,
jotka sain neljällä markalla seitsemälläkymmenellä viidellä pennillä
yhteensä. Toinen on likainen ja toinen puhdas. Ne tarvitsevat vain
vähän korjausta. Kuten tiedätte, sain minä tädin perintöä 15 markkaa,
paitsi niitä seitsemää, joilla rouva Jones osti minulle mustan pukuni,
ja hän antoi minulle mustan hatunkin, niin että nyt on jäljellä 10
markkaa 25 penniä kenkiin, päällysnuttuun, esiliinoihin ja yhteen
säpsään lisäksi. Sanokaa nyt, luuletteko että sitten olen riittävästi
puettu?"
Rouva Creek katseli toimekasta tyttöä hymyillen, mutta melkein
kunnioituksella.
"Näen, että olet vahvasti päättänyt mennä palvelukseen, ja minäkin
tahdon auttaa sinua vähän. Anna tänne hameesi, niin katson niitä.
Jos saat vaatetuksen, niin ei kulune pitkää aikaa, ennenkuin saat
paikankin."
Kahden viikon perästä Greeta suureksi ilokseen ja mielihyväkseen sai
nähdä yksinkertaisen vaatevarastonsa valmiina säilytys-arkussaan. Rouva
Jones oli ollut hänelle hyvin ystävällinen ja antanut koko joukon
sellaisia vaatteita, joita hän ei enään käyttänyt. Rouva Creek oli
sitten kääntänyt ja laittanut ne sopiviksi Greetalle, niin että ne
näyttivät oikein siisteiltä.
"Sinun täytyy myöskin ajatella alusvaatteita eikä ainoastaan
ulkokuorta. Sinä tarvitset vahvat, lämpimät alusvaatteet ja hyvin
parsitut sukat, jotka pitävät jalkasi lämpiminä kylmimmässäkin ilmassa."
"Niin kyllä, hyvä rouva", sanoi Greeta nöyrästi, ja sitten hän
huolestuneena lisäsi:
"Ja rouva kulta, minä olen koettanut panna ylös tukkani. Olen katsellut
Nelsonkadun tyttöjä. Useimmilla niistä on ollut käherretty otsatukka,
mutta minä en millään keinoin saa tukkaani käheräksi. Olen koettanut
paperoita hiuksiani, mutta en kaiketi osaa sitä oikein tehdä, ja
käherryspihdit maksavat paljon."
"Kuuleppas Greeta, saat luottaa minun sanoihini. Kampaa sinä hiuksesi
sileiksi. Herrasväki pitää siitä paljon enemmän. Palmikoitse ne ja
aseta kauniille solmulle niskaan. Nuot kähärätukat ovat vain tomun
säiliöitä ja niiden hoito vie paljon aikaa."
"Mutta minä tahtoisin näyttää hienolta; en minä tahtoisi näyttää Noan
arkin aikuiselta palvelustytöltä. Rouva Jones sanoo, että tyttöjen
tulee tehdä voitavansa näyttääksensä sieviltä. Tuollainen kähärätukka
sopii niin hyvin säpsään."
"Koeta sinä ensin minun tapaani. Minulla on ollut hienoja
palveluspaikkoja, ja tiedän, että parhaat palvelustytöt ovat olleet
vaatimattomimmat ja yksinkertaisimmat."
Greeta siis vähitellen jätti koko hiusten kähertämisen tuumat. Hän
ilmaantui taas eräänä päivänä Nelsonkadulle puhumaan punatukkaisen
ystävänsä kanssa.
"Nyt olen valmis palveluspaikkaan", sanoi hän itsetietoisesti.
"N:o 9:ssä on paikka yksinäiselle palvelijalle."
"Kuka siellä asuu?"
"Eräs leski ja hänen kuusi lastansa."
"Oi minun päiviäni, sinne en minä kelpaa. Mitä yksinäisen palvelijan
tulee tehdä, Elisa?"
"Melkeinpä kaikkea -- pestä, silittää, huuhtoa portaita ja laittaa
ruokaa ja parikymmentä muuta asiaa sitä paitsi."
Greeta teki vastenmielisyyttä osottavan liikkeen.
"Minä en luule, että menen N:o 9:ään. Minä tahtoisin asua suuremman
kadun varrella kuin tämä on. Minä etsin taloa, jossa on puutarha."
"Miksikä et mennyt välitystoimistoon, sinne minä aioin mennä, mutta
minun setäni yksipäisesti tahtoi minut tänne."
"Mitä on välitystoimisto? Onko se semmoinen, jossa ihmisiä naitetaan,
vai kuinka?"
"Ei ikään, sinä tyhmyri! Sinä kirjoitat nimesi sinne ja sanot mitä
osaat tehdä, ja kun sinne sitten tulee joku rouva, niin ne jättävät
hänelle sinun nimesi, ja hän etsii sinut, ja jos hän sinusta pitää,
niin hän sinut ottaa."
Greetan silmät loistivat.
"Se on mainiota! Sinne menen jo tänään iltapäivällä ja otan parhaan
mustan pukuni ylleni. Missä sellainen toimisto on?"
"Se tyttö, joka tuli N:o 14:ään juuri vastikään, sanoo että se on
Munkkikadun N:o 54:ssä."
Greeta pani numeron muistiinsa ja meni kotiin riemastuneessa
mielentilassa. Hän ei puhunut aikeestaan rouva Creekille, sillä
hän epäili, ettei rouva olisi sitä hyväksynyt. Ja siinä hän arvasi
oikein, sillä rouva Creek oli siinä suhteessa vanhanaikuinen, eikä
hänellä ollut paljon luottamusta välitystoimistoihin. Hän oli sanonut
puhuneensa Greetasta sekä raamattunaiselle että sairaanhoitajattarelle,
ja he olivat luvanneet Greetaa muistaa, kun kuulisivat, että joku
sopiva paikka olisi saatavana. Mutta Greetan mielestä odotus tuli
pitkäksi, ja hän päätti ottaa tulevaisuutensa omiin ohjiinsa. Otettuaan
yllensä mustan pukunsa ja hattunsa ilmoitti hän rouva Jonesille, että
hän aikoi lähteä ulos itsellensä etsimään paikkaa.
"No minä toivotan sinulle onnea matkallesi", sanoi tuo ystävällinen
vaimo, "muista sanoa, että sinulla on hyvä taipumus lapsia hoitamaan.
Minä saatan suosittaa sinua siinä kohden, sillä sinä olet hoitanut
Artturia siitä asti kun hän sai ensimmäiset hampaansa."
Greeta lähti hyvin tyytyväisenä. Hän katseli kuvaansa kauppapuotien
suurissa ikkunoissa.
"Sinä olet oikein aistikas, Greeta!" huudahti hän. "Sinä sovit oikein
hyvin hienoon palveluspaikkaan. Ja katso nyt, että sellaisen saat!"
Helposti hän löysi osotetun numeron. Se oli puoti, jossa myytiin
saksalaisia villavaatteita, ja ikkunassa oli iso kortti, jossa
ilmoitettiin, että siinä oli "palvelijatartoimisto".
Greeta astui rohkeasti sisään ja kääntyi puotipöydän takana olevan
ankaran näköisen naisen puoleen.
"Olen tullut tänne kuulustelemaan, olisiko palveluspaikkaa tarjolla?"
"Minkälaista paikkaa? Oletteko ennen palvellut?"
"En, tämä on ensimmäinen palveluspaikkani, ja minulle on hyvin tärkeätä
saada oikein hyvä paikka."
"No mitä te sitten osaatte tehdä?"
Ei pientäkään hymyilyä voinut huomata kysyjän huulilla. Greeta hengähti
syvään. Hän oli niin usein lukenut läksynsä, ettei häneltä nyt
vastausta puuttunut.
"Minä osaan pestä lattioita ja uuninsuojuksia, kohentaa vuoteita, pestä
ikkunoita, lakaista ja tomuttaa ja hoitaa lapsia ja keittää perunoita
ja sisälmysmuhennosta ja lampaanjalkoja ja paistaa lihaa ja silliä ja
laittaa teetä ja velliä ja lämpimiä juomia konjakista ja vedestä ja
auttaa raajarikkoja ja juosta asioilla ja pestä vaatteita ja
ja -- -- --"
"On siinä kyllin. Entä nimenne?"
"Margareeta Perkins."
"Teidän ikänne?"
"Kolmetoista vuotta."
Eräs toinen vakavannäköinen nainen tuli sisälle.
"Siellä on rouva, joka tahtoisi tytön", sanoi hän hiljaa. "Hän ei sano
välittävänsä siitä, vaikka ei tyttö juuri mitään osaisi. Kutsunko hänet
sisälle tätä katsomaan?"
Greeta punastui ilosta. Kun hän sitten vietiin puodin vieressä olevaan
pieneen huoneeseen ja näki edessään pitkän, mustaan pukuun puetun
naisen, tunsi hän, että tämä hetki hänen elämälleen oli tähdellinen.
"Onko tämä siivo tyttö, neiti Shipsby?"
Greeta ei antanut neiti Shipsbylle aikaa vastata.
"Olen täydellisesti siivo", sanoi hän. "Haen palveluspaikkaa, kun
tätini on kuollut. Suuri joukko ihmisiä tuntee minut."
Rouva katsoi häneen vakavin silmin.
"Olet hyvin pieni; oletko vahva?"
"Olen täydellisen vahva, hyvä rouva. Sanokaapas minulle, onko teillä
sairas mies? Minä etsin sellaista paikkaa, jossa saisin auttaa rouvaa,
jolla on sairas mies. Mutta minä voin hoitaa lapsianne myöskin. Minulla
on erittäin hyvä kyky hoitaa pieniä lapsia, jos ei minun vaan tarvitse
pitää sylissäni enempää kuin yhtä."
Neiti Shipsby kääntyi poispäin, ja rouva katsoi tyytymättömänä Greetaan.
"Olen yksinäinen nainen ja toivon saavani siistin, rehellisen, kunnon
tytön, joka hoitaa tehtävänsä ja osaa pitää kielensä aisoissa."
Greeta ei ollut vähintäkään hämillään.
"Minä en puhu, jollei minun tarvitse puhua. Mutta hyvä rouva,
minkälaisessa kodissa te asutte? Onko siellä puutarha ja onko siellä
mattoja portailla? Minä toivoisin oikein hienoa paikkaa."
"Neiti Shipsby!" Vieras neiti sanoi sanansa jotenkin terävällä äänellä.
-- "Tuo tyttö ei kelpaa minulle; hän on joko äärettömän nenäkäs taikka
vähämielinen."
Greeta vietiin ulos huoneesta, eikä hän aavistanutkaan tehneensä mitään
sopimatonta. Neiti Shipsby neuvoi häntä:
"Jos tahdot paikkaa, niin sinun tulee käyttäytyä kunnioittavasti ja
nöyrästi. Istu täällä ja odota, jos joku toinen sattuisi tulemaan."
Greeta istui äänetönnä eräälle lavitsalle. Hän näki koko joukon
naishenkilöitä tulevan ja menevän, ja häntä itseään esitettiin erään
tullivirkamiehen rouvalle, maustekauppiaan rouvalle sekä nuorelle
morsiamelle, joka juuri aikoi naimisiin erään kaasulaitoksen
konemestarin kanssa; mutta hän kieltäytyi aivan levollisesti menemästä
kenellekkään heistä palvelukseen, vakuuttaen aivan vakaasti: "Minä
tahdon oikein hienon palveluspaikan hienossa talossa."
Vihdoin loppui Shipsbyn neitien kärsivällisyys.
"Sinä sanot, ettei sinulla ole mitään kokemusta sekä ettet ole
ennen palvellut. Sinun tulisi kiitollisuudella ottaa vastaan mikä
palveluspaikka tahansa, saadaksesi siinä oppia ja kokemusta. Sinulla
ei ole mitään suosituksia ja kuitenkin odotat saavasi ensiluokan
palveluspaikkoja. Se on tosiaankin naurettavaa. Sinä olet oikeastaan
vielä aivan liian pieni ja nuori saadaksesi palveluspaikkaa ensinkään."
Greetan mieli kävi ensi kerran hänen elämässään alakuloiseksi, mutta
hän jäi istumaan nurkkaansa. Toisia palvelustyttöjä siellä meni ja
tuli, mutta ei kukaan ollut niin pieni kuin hän. Vähän huoaten hän
nousi istualta.
"Ehkä minä huomenna tulen takaisin", sanoi hän. "Kyllä täytyy löytyä
muutamia hyviä paikkoja vapaina, ja minä aion saada yhden niistä."
Hän meni aivan levollisena matkoihinsa, ja Shipsbyn neidet olivat
tyytyväisiä, kun hänestä pääsivät.
Mutta Greetan jouduttua ulos täyttivät hänen silmänsä suuret kyyneleet,
jotka vierivät alas pitkin poskia.
"Greeta, sinun tulisi hävetä itseäsi, iso lapsi kun itket! Sinulla on
vaatteesi, ja sinä luonnollisesti kyllä saat paikan."
Hän hieroi kiivaasti silmiänsä ja hämmästyi, kun hän aivan vieressään
kuuli äänen:
"Mitä sanot, pikku tyttö? Etkö voi saada paikkaa?"
Kummastuneena siitä, että joku oli kuullut hänen sanansa, katsoi Greeta
puhujaan.
Tämä oli nuori, surupukuun puettu nainen, ja Greeta mielestään ei ollut
milloinkaan nähnyt niin ystävällisiä kasvoja.
"Oi rouva hyvä", hän melkein huusi, "ettekö tarvitsisi palvelijatarta?
Minä niin hirveän mielelläni tahtoisin tulla teille."
Nainen hymyili. "Minä juuri aion mennä palvelijatartoimistoon
saadakseni tytön sieltä, mutta luulenpa, että sinä olet liian pieni."
"Sitä ne sanovat", vastasi Greeta vähän nyyhkyttäen. "Mutta jos he
vain tietäisivät, mitä minä osaan tehdä. Minä osaan pestä lattioita ja
puhdistaa uuninsuojuksia, kohentaa vuoteita, ja pestä ikkunoita -- --"
Hän toisti koko pitkän luettelonsa uudistetuin toivein, nähdessään,
että vieras nainen osotti hänelle myötätuntoisuutta.
"Ja rakas rouvani", kiirehti hän lisäämään, "minä en siitä välitä,
vaikka teillä ei olisikaan puutarhaa, mutta minä palvelen teitä
uskollisesti, missä ikänä asuttekin."
"Emme voi seisoa täällä kadulla puhumassa. Seuraa minua, niin menen
neiti Shipsbyn luo ja kyselen häneltä sinusta."
Greeta seurasi häntä silmät loistavina ja posket punoittavina.
"Me emme tiedä hänestä mitään, neiti Churchhill", ilmoitti neiti
Shipsby, kun häneltä Greetasta kysyttiin. "Hän tuli tänne noin ehkä
tunti sitten, ja me tulimme ajatelleeksi, että lieneekö hän oikein --
oikein selväjärkinen --"
Neiti Churchhill katsoi pienen tytön innokkaisiin kasvoihin.
"Siitä, ei ole mitään epäilemistä", sanoi hän hymyillen.
"Asian laita on sellainen, että sisareni ja minä olemme ostaneet
pienen huvilan maalta, ja nyt tahtoisimme saada sinne mukaamme siivon,
hyvämaineisen tytön."
"Oi, hyvä rouva", virkkoi tuo parantumaton Greeta, "se on juuri sopiva
paikka minulle. Rouva Creek sanoo, että maalla on niin puhdasta, ja
minun täytyy olla kovin varovainen myssyjeni ja esiliinojeni suhteen.
Oi minä pyydän, koettakaa minua, että näette, enkö kelpaa teille."
Neiti Churchhill hymyili taas ja kyseli häneltä, oliko hänellä mitään
suosituksia, ja keskustelu päättyi siten, että Greeta vei hänet suoraan
rouva Creekin karamellipuotiin.
"Rouva Creek voi sanoa teille kaikkea mitä minusta tahdotte tietää,
ja hän myöskin ymmärtää, mikä on hyvä palveluspaikka, sillä hän on
palvellut pappilassa. Minä arvaan, ettei teillä ole mitään pappilaa
eikä kirkkoa myöskään."
Neiti Churchhillin silmät kävivät kosteiksi.
"Minä tiedän, millaista on työ kirkon palveluksessa, sillä isäni oli
pappina East End'issä, ja hän kuoli liiasta rasituksesta kuukausi
sitten."
Hänen äänensä oli ystävällinen, ja Greeta noikkasi osotteeksi, että hän
käsitti asian.
"Minäkin olen saanut kokea, mitä kuolemantapaus on", sanoi Greeta. "Se
on hirveätä! Tätini kuoli, ja nyt minä olen ihan yksin maailmassa."
Kun he tulivat perille puotiin, sanoi neiti Churchhill, että Greeta
jäisi ulos odottamaan.
"Minä tahdon kahdenkeskistä keskustelua rouva Creekin kanssa."
Greeta kulki edestakaisin kadulla lujin askelin.
"Nyt sen olet tehnyt, Greeta, sinä olet löytänyt oikein hienon paikan,
ja se on käynyt niin näpsästi ja mukavasti kuin vain on mahdollista."
Hän tapasi muutamia vanhoja tuttaviansa, jotka huusivat hänelle:
"Greeta hoi, aiotko kirkkoon keskellä viikkoa? Vai oletko ollut
kemuissa?"
"Minä menen palvelukseen", vastasi Greeta pää pystyssä.
"Oo ho, sinä vaivainen!"
Sitten he rupesivat pyörimään ympäri, laulaen:
"Raskas työ on sotilaan ja meripojan sorjan,
raskahinta kaikista on olo pikku orjan.
Raukka keittää, puhdistaa ja juoksee, nostaa,
kantaa, rouva soittaa, elämöi ja aina torat antaa."
Greeta kääntyi suuttuneena heidän puoleensa.
"Pitäkää suunne kiinni. Minä lähden maalle, ja kun te joskus teette
huviretken ulos kaupungista, muistakaa silloin minua. Minä en poimi
kukkia ja syö omenia, luumuja ja karhunmaaramia ainoastaan yhtenä
päivänä vuodessa, vaan ihan koko vuoden ja kaiket päivät. Minä saan
asua humalatarhassa eikä minun milloinkaan enään tarvitse syödä norssia
eikä silliä, sillä minä syön mansikoita ja luumuja ja rypäleitä, kunnes
saan niistä aivan kylläkseni."
"No Greeta", huudahti hänelle eräs pieni poika, "missä sinä tulet
asumaan? Kauppamatkueessako?"
"Valkoisessa talossa", jatkoi Greeta, ihan lämpimänä innostuksesta,
"jossa seinät ovat ruusuilla verhotut ja ovet viheriäiset, ja puutarha
on täynnä orvokkeja ja liljoja ja päivänkakkaroita, ja siellä on lampi,
jossa joutsenet uivat, ja vieläpä suihkulähdekin."
"Soh, mene tiehesi!"
Muutama kourallinen lokaa viskattiin häntä kohti, mutta hän hypähti
äkkiä sivullepäin ja joutui neiti Churchhillin syliin.
"Suotteko, että tulen teille?"
"Aion puhua pyhäkoulu-opettajasi kanssa. Minä tunnen häntä vähäsen.
Rouva Creek sinua kiittää, Greeta, mutta ymmärräthän, että hän on
minulle aivan vieras."
"Hän on oikein hyvä rouva, on totta tosiaankin."
"En sitä epäile. Minä kirjoitan sinulle sitten kun olen puhunut neiti
Gregoryn kanssa. Hyvästi, Greeta."
Neiti Churchhill meni, ja Greeta riensi karamellipuotiin, jonne hän
jäi puoleksi tunniksi puhumaan siitä erinomaisesta onnesta, joka
mahdollisesti tulisi hänen osakseen.