Pyhän Ireneon tuomiokapituli.
Tässä papille niin luonnollisessa asemassa tapasi tuomiokapituli Rufin
Capdepont'in, astuessaan sisään apotti Mical'in johdolla. Arkkipappi
Clamouse lähestyi häntä ja kosketti vapisevalla kädellä polvistuneen
virkaveljensä olkapäätä. Tämä katsahti äkkiä ylös: kasvot olivat
kalpeat ja hehkuvilla poskipäillä saattoi eroittaa paikkapaikoin
kosteita kyyneleen jälkiä. Rukous, tuo ihmisen käsillä oleva, pyhä
uhrikirves, oliko se avannut hänen sydämensä? Oliko hän itkenyt?...
Hän nousi ylös ja tervehti tuomiokapitulin jäseniä.
-- Herra varapiispa, alkoi arkkipappi Clamouse puhua, tuomiokapitulin
ja koko hiippakunnan papiston paraillaan riemuitessa teidän läheisestä
piispanistuimelle nousemisestanne, on ikäviä ja huolestuttavia
huhuja alkanut liikkua. Toivossa saada kotisihteerinsä korotetuksi
piispanistuimelle saakka, oli hänen ylhäisyytensä de Roquebrun
kuolemansa edellisenä iltana ilmiantanut teidät paaville harhaoppisten
mielipiteiden kannattajana. Pyhän Ireneon tuomiokapituli ei ole voinut
jäädä välinpitämättömäksi tällaisen loukkauksen suhteen, joka sitä
kohtaa sen etevimmän jäsenen persoonassa, ja tuntien teidän oppinne
puhtauden, sekä luettuaan teidän teoksenne, on se laatinut seuraavan
vastalauseen, jonka se jo tänäpäivänä lähettää Vatikaaniin.
Silloin alkoi arkkipappi lukea, niin suurella tarmolla ja
juhlallisuudella kuin hänen korkea ikänsä suinkin salli, kuuden
sivun pituista kirjoitusta, johon oli sekoitettu koko joukko otteita
yliseminaarin ylijohtajan teoksista. Tämä kaikki oli kirjoitettu
sillä yksinkertaisella ja raa'alla latinan kielellä, jota ei tunnettu
keisarikunnan Roomassa, mutta jonka paavikunnan Rooma on levittänyt
ympäri maailmaa.
Apotti Capdepont oli kuunnellut vakavasti silmäkulmiaan rypistämättä.
-- Hyvät herrat, sanoi hän vihdoin, en voi olla lausumatta syvää
liikutusta, jonka teidän kaunis ja hyväntahtoinen yrityksenne minun
maineeni puhdistamiseksi pyhän isän luona, on minussa herättänyt; minä
kiitän teitä. Kiitän erittäinkin teitä, herra arkkipappi, joka olette
aina ollut ensimmäinen ryhtymään aseisiin, kun minun puolustuksestani
on ollut kysymys, ja väsymättömästi olette edestäni taistelleet
vihollisiani vastaan. En tiedä mikä kohtalo tulee tuon tärkeän Roomaan
lähetettävän paperin osaksi, mutta en voi epäilläkään ettei se, paavin
käsiin jouduttuaan, tulisi tekemään tyhjäksi piispa de Roquebrun'in
valheelliset syytökset. Olen kirjoittanut esipuheen Bossuet'in
"_Déclaration'iin_" (Julistukseen). Mutta mitäpä se merkitsee?
Sentähden, että olen suuren Meaux'in piispan esimerkkiä noudattaen
puolustanut muutamia Ranskan kirkon vanhoja oikeuksia, tahdotaan minua
syyttää kapinallisuudesta paavia kohtaan. Pius IX, kaikkia edeltäjiänsä
kokeneempi, tietää liiankin hyvin, mihinkä pakkotilaan meidät asettaa
maallinen laki, joka kahlehtii kirkkoammekin, voidakseen uskoa niitä
syytöksiä, joita on uskallettu heittää minua kohtaan. Hyvät herrat,
te, joidenka katseet ja sydämmet aina ovat olleet käännetyt Roomaa
kohti, tuota taivaan valoa, _lunea in coelo_, kohti, tahdotteko
kuulla tunnustukseni? Konkordaatin pakotuksesta olen minä gallikaani,
ranskalaiskirkollinen, syystä kun en taida olla ultramontaani,
roomalaiskirkollinen. Ymmärrättekö minua?... Kunpa hallitus, joka
niin hävyttömästi on anastanut itselleen oikeuden nimittää piispoja,
-- _nimittää_, kuuletteko te? -- kunpa hallitus vaan on valinnut
Rufin Capdepont'in, niin tulee Rufin Capdepont loistavalla tavalla
todistamaan, että hän, samoin kuin kaikki tekin, rakastaa Roomaa ja
halveksii Pariisia.
-- Eläköön Pius IX! huusi apotti Mical, kohottaen kätensä paavin kuvaa
kohden seinällä.
-- Eläköön Pius IX, uudisti Capdepont innokkaasti.
-- Eläköön Pius IX! huusivat kaikki tuomioherrat yhteen ääneen.
Ovelta kuului kumea kolkutus.
Apotti Mical meni aukasemaan.
Oi hämmästystä! Kynnyksellä seisoi hänen ylhäisyytensä de Roquebrun'in
entinen kotisihteeri apotti Ternisien kalpeana, väsyneenä ja pölystä
harmaana.
Mitä, tekö täällä! muukalainen meidän hiippakunnassamme, kuinka te
uskallatte!... huusi Rufin Capdepont ja hyökkäsi eteenpäin sulkeakseen
häneltä tien.
-- Herra varapiispa, sanoi apotti Ternisien erinomaisella lempeydellä,
tulen juuri Pariisista, josta tuon hänen ylhäisyytensä de
Roquebrun-vainajan ruumiin.
-- Eikö Arras'in hautausmaassa ollut sijaa hänen ruumiilleen?
-- Ettekö tiedä, herra, että vuosisatojen kuluessa, Lormières'in
piispat ovat haudatut tuomiokirkon hautaholviin?
-- Pyhän Ireneon holviinko, piispa de Roquebrun?
-- Vanha tapa...
-- Ja oletteko otaksunut minun rupeavan hautausta toimittamaan?
-- Olen, hyvä herra... Mutta jos te kieltäydytte, niin luotan
Lormières'in kaupunkiin, joka on piispavainajalleen varmaan toimittava
kunnialliset hautajaiset.
-- Se on häväistys!
-- Itsehän niin tahdotte... Kansa kokoontuu jo lukuisasti asemalle,
ja tehdaskaupungin naiset, jotka eivät voi hyväntekijäänsä unhoittaa,
ripottelevat sypressin oksia kaduille, joita myöten juhlasaatto tulee
kulkemaan.
-- Juhlasaatto!... Mistä juhlasaatosta te puhutte, jos saan luvan
kysyä? virkkoi apotti Capdepont ivailevalla kummastuksella.
-- Siitä, jonka etupäähän te, varapiispan arvonne tähden, olette
velvollinen asettumaan.
-- Minäkö velvollinen! Uskallatteko te puhua minun velvollisuuksistani?
Minä en ole niitä koskaan laiminlyönyt, ja suokoon taivas että piispa
de Roquebrun'kin olisi ollut omilleen yhtä kuuliainen. Hiippakunta
ei ole missään kiitollisuuden velassa tuolle miehelle, joka on sen
saattanut onnettomuuteen ja perikatoon. Eikö hän ollut se, joka muka
parantaakseen liturgiiaamme (käsikirjaamme), mullisti sen perin
pohjin. Eikö se ollut hän, joka aina säälimättömyydellä kohteli
maaseutumme pappiparkoja. Eikö se ollut sama mies, joka tuonoin
karkoitti yliseminaarista kaikki sen etevimmät ja kunnioitettavimmat
opettajat? Ja eikö se vihdoin ollut hän, joka vasten koko hiippakunnan
toivoa saada nähdä minut kerran Lormières'in piispanistuimella, lähti
salaisesti Pariisiin tehdäksensä minulle mahdottomaksi tulla piispaksi
nimitetyksi?
-- Rauhoittukaa, hyvä herra, teidän asianne eivät ole niin huonolla
kannalla kuin näytte luulevan.
-- Mistä te sen tiedätte?
-- Jos olette pelänneet minun nimeni olevan teidän tiellänne, niin
saatte olla aivan huoletta, sillä minä en koskaan tule piispaksi.
Tämä odottamattoman suora tunnustus saattoi Capdepont'in hämilleen.
Mutta muistaen Machiavel'iä, pelkäsi hän herkkäuskoisuudessaan,
tulevansa petetyksi.
"Itaalialainen!" mutisi hän hampaittensa välissä. Ja korotetulla
äänellä tiukasti aukonaisilla suurilla silmillään tähystäen
Ternisien'iä jatkoi hän:
-- Ja kumminkaan ette voi valheeksi väittää, että olette Pariisissa
ollessanne tavannut paavin lähettilään, ministerin ja ehkäpä
keisarinkin...
-- Olen tuntenut hänen ylhäisyytensä paavillisen lähettilään jo Rooman
ajoiltani asti, kaksitoista vuotta sitten.
-- Entäs ministerin?
-- Hänen ylhäisyytensä de Roquebrun'in terveyden tila oli niin huono,
että pidin velvollisuutenani seurata häntä kaikkialla.
-- Tuileries'iinkin?
-- Sinnekin, kun hänen asiansa niin vaativat.
-- Hänen asiansa! huudahti apotti Capdepont kiihtyvällä vihalla.
Tarkoitatte epäilemättä omia asioitanne?
-- Teidän ansanne eivät ole erittäin hyvästi kätketyt, hyvä herra, enkä
minä niihin mene. Koska minulla ei ole tapana kiivastua, niin puhun
ainoastaan sen, minkä pidän tarpeellisena.
Tämä kylmäverinen hillitty vastaus koski Rufin Capdepont'ia niin kuin
ruoskan isku kasvoihin.
-- Kuuletteko, hyvät herrat, kuuletteko! huusi hän vihan vimmassa.
Olenhan teille sanonut, että apotti Ternisien on tarkkaan tutkinut
kirjaa _Ruhtinaasta_! [Machiavel'in kuuluisa teos]. Hän osaa vaieta
ja puhua asianhaarain mukaan. Siinä se on valtioviisauden ydin.
Minkälainen piispa hänestä tulisi, jos hänen suosijansa puoltosanaa
todellakin kuultaisiin!...
Apotti Ternisien astui tyynenä askeleen eteenpäin.
-- Kieltäydyttekö siis lopullisesti toimittamasta hänen ylhäisyytensä
de Roquebrun'in juhlallisia hautajaismenoja?
-- Kieltäydyn. Jos haluatte haudata Pariisista tuomanne ruumiin, niin
on se vapaassa vallassanne; mutta älkää toivoko että kukaan meistä
tulee ottamaan osaa niihin juhlamenoihin.
-- Hyvä! Iltapäivällä, kello neljän aikaan, pukeudun messupaitaani ja
toimitan itse ruumiin muuttamisen asemalta. Uskollisen kansan läsnäolo
lohduttaa minua siitä että valansarikkonut papisto pysyy etäällä.
Hän poistui kumartaen.
Papit, jotka olivat ällistyneenä katsoneet tätä kauhistavaa kohtausta,
kuiskailivat keskenään.
Äkkiä riensi apotti Mical ovea kohti, mutta varoillaan oleva Capdepont
kävi tiukasti kiinni hänen käsivarteensa.
-- Minnekkä aiotte semmoisella kiireellä? kysyi hän.
-- Menen ilmoittamaan apotti Ternisien'ille, että te itse tahdotte
toimittaa juhlamenot.
-- Kiellän sen; se olisi petos teidän puoleltanne!
-- Tahdotteko te siis ehdottomasti joutua perikatoon?
-- Tahdon!
Tämä raju huudahdus valaisi uuden piirteen tämän papin luonteessa;
vihalla oli hänessä vielä syvemmät juuret kuin kunnianhimolla.