Piispan puutarha.
Kääntyessään Pyhän Ireneon kadulle, jonka päässä piispan palatsi
sijaitsi, riensi eräs pappi kiirein askelin häntä vastaan.
-- No vihdoin löysin teidän ylhäisyytenne! sanoi hän iloisesti... Te
teette varomattomasti kun lähdette kävelylle niin heikkona kuin vielä
olette.
-- Kas vaan, Ternisien, tahtoisitte kai pitää minua ijäti holhouksenne
alaisena, vastasi vanhus ystävällisellä äänellä.
-- En tahdo että kuljette yksin pitkin katuja, sanoi sihteeri
todellisen rakkauden liikuttavalla käskeväisyydellä.
-- _Ettekö tahdo?_... Oh sepä kaunista, sepä kaunista!
-- Tosin ovat lääkärit julistaneet teidät terveeksi...
-- No, mitä te sitten?
-- Mutta minä...
-- Mutta te, te julma tiranni, tahtoisitte pitää minut yksityisessä
vankeudessa.
-- Minä rakastan teitä! mutisi apotti Ternisien, jonka koko sydän
ilmeni näissä sanoissa.
-- Rakas lapsi!
Hänen ylhäisyytensä de Roquebrun tarttui hänen käteensä ja niin he
astuivat äänettöminä muutamia askeleita.
-- Mutta sanokaa nyt, teidän ylhäisyytenne, alkoi jälleen apotti
Ternisien, sanokaa mistä te nyt tulette?
-- Käytökseni on siis tutkinnon alaisena!
-- Minun täytyy todellakin torua teitä, jollette ole noudattanut kyllin
suurta varovaisuutta.
-- Siinä tapauksessa on teidän kovasti minua toruminen; minä olen ollut
julma...
-- Julma!... Missä olette siis ollut, kysyi nuori pappi säikähtäen.
-- Rakas lapseni, lausui piispa vakavasti, oikeus on ontuva, se kulkee
kilpikonnan askelin, mutta se saapuu kuitenkin.
-- Olette aivan varmaan käynyt yliseminaarissa.
-- Olen tulossa sieltä.
-- Ettekä ottanut minua mukaanne?
-- Mitä hyötyä siitä olisi ollut? Paitsi herra Lavernède'ä vihaavat
teitä kaikki siellä, ja loukkaus teitä kohtaan olisi minulle kuolemaksi.
-- Epäilemättä tuo hirveä Capdepont...
-- Capdepontko? voitte olla vakuutettu, että hän pysyy aina samana.
Hän ei ole mikään pappi, hän on Puna-Nahka, jommoisia nuorena tapasin
paljon, matkustaessani lähetyssaarnaajana Amerikassa.
-- Mutta minkä tähden te sitten niin itsepintaisesti tahdotte aina
tavata tuota ilkeätä ihmistä?
-- Minkätähden? huudahti piispa, jonka lauhtunut viha oli samassa
uudestaan sytytetty. Kysyttekö minulta minkätähden, Ternisien? Sen
tähden, että samalla kun hän on huono ihminen, on hän myöskin huono
pappi, jommoista en voi hiippakunnassani kärsiä; ja sentähden etten
voi kauvemmin suvaita hänen tehdä pappejani kaltaisekseen; ja vihdoin
senkin tähden, että olen kunniani kautta päättänyt murtaa tuon
todellakin pirullisen olennon ylpeyden sekä pakottaa hänet nöyrtymään
edessäni.
-- Tehtävä on vaikea.
-- Mistä sen tiedätte? Ensi työkseni olen palauttanut hänet virkaansa
Pyhän Ireneon tuomioherrana. Oi, kirjoittakoon vaan Pariisiin,
jos haluaa; olen päättänyt olla vähääkään säälimättä häntä, sillä
olen jo liiaksikin saanut kärsiä hänen tähtensä. Sitä paitsi on se
Jumalan tahto, että näytän valtani... Olen jo ilmoittanut tuolle
kapinoitsijalle, samoin kuin muillekin opettajille, että Katolisen
Opetuksen Isät ottavat yliseminaarin haltuunsa Lokakuun alusta, kun
lukukausi alkaa.
-- Se on kauhea vallankeikkaus, teidän ylhäisyytenne.
-- Mutta en ai'o vielä siihenkään pysähtyä; olen väsymättä vainoova
hänen kunnianhimoisia pyrintöjään ja estävä tavalla tai toisella
niiden toteutumisen. Tiedättehän sen, että pari kuukautta sitten,
kun henkeni vielä oli vaaranalaisena, levitteli Capdepont kaikkialla
huhun, että hän minun jälkeeni nimitetään Lormières'in piispaksi. Tätä
samaa hävytöntä peliä oli hän pitänyt edeltäjäni, herra Grandin'in
kuollessa ja olipa silloin melkein onnistumaisillaan. En voi sallia
saman häväistysjutun uudistuvan minun kuoltuani... ja sen ehkäiseminen
riippuu nyt teistä, herra Ternisien.
-- Minustako, teidän ylhäisyytenne?
-- Astukaamme sisään, niin kerron teille salaisimmat aikomukseni.
Lormières'in piispan palatsi on vanhan linnan kaltainen. Korkeat
sakaraharjatornit itä- ja länsipäissä kohoaa suunnaton rakennus;
portaalit ovat matalat, akkunat kapeat kuin ampumareijät ja
katonreunassa ammottaa eläimen kidan muotoon veistetyt vesikuurun
torvet. Vaikka fasaadi antoi eteläänpäin, ei aurinko päässyt sitä
valaisemaan; palatsi seisoi näet pyhän Ireneon jättiläisrakennuksen
varjossa, ikuisessa puolihämärässä. Huomattava oli suuri eroavaisuus
säilymisen ja värin puolesta auringon paistamain uljain tornien ja
emärakennuksen rakennustaiteellisten ovi- ja ikkunakoristeiden välillä.
Ylhäällä pilvien tasalla ovat kivet säilyneet teräväsärmäisinä ja
pysyttäneet melkein alkuperäisen kiiltonsa; alhaalla taas kosteus
alituisesti irroittaa muurista sorahiutaleita, niin ettei ainoakaan
koristus ole jäänyt vahingoittumattomaksi. Täten varjo vähitellen syöpi
tuota suurta mahtavata rakennusta.
Tultuaan palatsin avaraan pihaan jatkoivat hänen ylhäisyytensä de
Roquebrun ja Ternisien kulkuansa rakennuksen keskellä olevata leveää,
lasista pääovea kohti. Aseellinen porttivahti avasi oven ja he astuivat
suureen huoneesen, joka oli täynnä kirjoja ja papereita.
Väsyneenä pitkästä kävelystään, heittäytyi piispa leveään nojatuoliin,
jossa lepäsi hetkisen äänettömänä.
Herra Ternisien katseli häntä levottoman näköisenä.
"Emmeköhän piiloutuisi puutarhaan; siellä saamme olla yksin puiden
suojassa, jota vastoin täällä voimme milloin tahansa tulla häirityksi."
Hyvin miettiväisenä, sanaakaan lausumatta tarjosi sihteeri käsivartensa
hänelle.
He astuivat alas kuusiastuimisia portaita, ja jatkoivat kulkuaan
ihanaan puutarhaan, joka ympäröi palatsin länsipuolta.
Herra Ternisien aavisti oikein: hänen ylhäisyytensä de Roquebrun'illa
oli erittäin tärkeitä asioita hänelle uskottavana.
Mitä aikoi hän sanoa?
Sihteeriparka melkein vapisi, siihen määrin pelkäsi hän tulevansa
riistetyksi pois tuosta onnellisesta ja rauhallisesta asemastaan, jota
hän kymmenen vuoden kuluessa oli saanut nauttia arvokkaan ystävänsä
rinnalla.
Uteliaana kuulemaan asian selvitystä, pyysi hän kolmasti piispaa
istumaan kastanjapuiden suojaan. Mutta ikäänkuin asian ratkaiseva
hetki, jota itse oli juuri halunnut, olisi nyt häntäkin pelottanut,
viivytteli vanhus tahallaan, huolettomasti astellen pitkin käytäviä.
He tulivat pienen kirkkaan puron luo, joka eroitti puutarhan
kaupungista.
-- Vieläkö astutaan yli, teidän ylhäisyytenne, kysyi Ternisien
leikillisesti.
-- Ei, ei! vastasi vanhus seisahtuen.
Suurien puiden siimeksessä oli penkki. Siihen he istuutuivat.
-- Rakas lapseni, sanoi piispa, tänä aamuna teidän ollessanne
messuamassa tuomiokirkossa, sain minä Pariisista kirjeen, joka sisälsi
erittäin ikäviä uutisia.
-- Onko kenraali?...
-- Ei, veljeni voi hyvin, Jumalan kiitos! Hän se juuri minulle
kirjoittaakin.
-- Mitä hän sitten kirjoittaa, herra piispa?
-- Hän kirjoittaa että jollemme heti ryhdy asiaan, tulee tuomioherra
Capdepont varmaan piispaksi nimitettäväksi.
-- Kuinka! uskallettaisiinko siten loukata pyhää Isää?
-- Uskalletaan kyllä... Yhdellä hyppäyksellä olin minä yliseminaarissa.
Minun täytyy saada tuo ihminen panemaan kunniansa alttiiksi, ja siinä
tulee hänen liioitteleva luontonsa varmaan olemaan minulle suureksi
avuksi. Eikä tämä koske teitä sen enempää kuin minuakaan, vaan se
koskee kirkkoa... Olin vakavasti päättänyt ennen papin vihkiäispäivää
olla mainitsematta katolisen Opetuksen Isien tulosta Lormières'iin;
mutta nyt niinkuin ainakin suututti Capdepont minut suunniltani, enkä
voinut olla ilmoittamatta kaikkia, jopa määräsin muutamille uudet
viratkin.
-- Se tulee herättämään levottomuuksia hiippakunnassa, teidän
ylhäisyytenne.
-- Sitä parempi! sitä juuri toivonkin. Jos kapina syntyy ja Capdepont
huomataan osalliseksi, niin on hän kadotettu.
-- Kapina saattaa kyllä syttyä, mutta ette te sittenkään saa
vihollistanne kiinni.
-- Luuletteko häntä todellakin niin taitavaksi.
-- En häntä; hän on siksi liian tuittupää. Mutta yliseminaarissa löytyy
muita liukkaita miehiä.
-- Ketä sitten?
-- Mical, teidän ylhäisyytenne, professori Mical, Capdepontin
hillitsijä ja opas... Kas siinä todella terävä mies, jota teidän tulee
varoa.
Piispa vaipui hetkeksi ajatuksiin ja sanoi sitten.
Capdepont ei varmaankaan tiedä olevansa niin lähellä elämän
toiveittensa päämäärää. Kymmenen vuotta turhaan taisteltuaan ja
ponnistettuaan hiipan saavuttamiseksi, on hän vihdoin masentunut ja
vaipunut epätoivoon. Siinä syy hänen yhä kasvavaan raivoonsa... Kunpa
hän edes joskus pirullisen vihansa kiihkossa matkaansaisi jonkun
häväistysjutun, joka kuuluisi aina Pariisiin asti!
-- Mihinkä hiippakuntaan tulisi hän sitten määrättäväksi. En minä tätä
nykyä tiedä ainoatakaan avonaista.
-- Kauheata on sanoakin: tänne Lormières'iin häntä aiotaan.
-- Odottavatko he siis teitä kuolevaksi? huudahti Ternisien suutuksissa.
-- No, enkö minä jo olekin puoleksi kuollut? Ensimmäisen
halvauskohtauksen jälkeen on toinen tuleva ja sitten... hauta.
-- Oi, teidän ylhäisyytenne!
-- Kenraali de Roquebrun kun oli kertonut terveyden tilastani
kirkollisasiain ministeriössä, oli eräs hyvinkin merkitsevä henkilö
siellä kyllin sydämetön huudahtamaan: no siis vihdoinkin on paikka
tiedossa Capdepontille!
-- Mikä hävyttömyys!
-- Veljeni antaa sitten vielä muutamia erityistietoja. Hän kirjoittaa
että Pariisissa tiedetään Capdepontilta kokonaan puuttuvan taipumuksia
hallinnollisiin toimiin ja että se oli juuri ollut ratkaisevana syynä
siihen, ettei häntä huolimatta keisarinnan vaikuttavasta lupauksesta
ja herra Jérôme Bonnardot'in lämpimistä puoltolauseista nimitetty
Saint-Claude'n piispaksi. Sitä vastoin luullaan hänen kykenevän
hallitsemaan Lormières'in hiippakuntaa, jossa hänellä on tukenaan
tuomiokapituli kokeneine miehineen ja koko papisto, johon hän
kolmenkymmenen vuoden ajalla on täysin tutustunut. Asian laita on siis
se, että Capdepont tulee Lormières'in piispaksi hänen ylhäisyytensä de
Roquebrunin jälkeen.
Apotti Ternisien jäi sanattomaksi. Mutta liikutettuna tarttui piispa
hellästi hänen molempiin käsiinsä.
-- Lapseni, sanoi hän, pyydän teiltä suurta palvelusta.
-- Palvelusta, teidän ylhäisyytenne! Puhukaa, puhukaa, minä pyydän.
-- Varokaa itseänne, Ternisien! Minä tunnen teidän peräti nöyrän
luonteenne, ja pelkään sentähden teidän vastustavan pyyntöäni.
-- Oi, isäni!...
-- Tahdotteko ottaa hartioillenne piispanviran raskaan taakan?
-- Minäkö piispaksi!
-- Voi olla, että herra Bonnardot on antanut Capdepontille tiedon
ministeriön suosiollisista aikomuksista hänen suhteensa, ja siinä
tapauksessa tulee hän tietysti olemaan varoillansa. Ja muutenkin,
niinkuin syystä huomautitte, voipi herra Mical kyllä saada hänet
hillityksi, jos hänessä heräisi halu johonkin sopimattomaan
tekoon. Hänen pikainen luonteensa ei siis voi meille enään mitään
hyötyä tuottaa, vaan täytyy meidän ryhtyä johonkin toiseen keinoon
saattaaksemme mahdottomaksi hänen piispan istuimelle pääsemisensä...
Kuulkaapas nyt... Käydessäni virkanimitykseni jälkeen Roomassa,
jonka kieli oli minulle tuntematonta, pyysin kardinaali Maffeita
suosittelemaan jotain pappia, joka kykenisi minua johtamaan
katsellessani ijankaikkisen kaupungin ihanuuksia. Te tulitte, ja
voititte heti mieltymyksenä. Kun te sitten puhuitte palaamisesta
Tivolin Fransiskaanein luokse, kerroin minä teille hiippakunnastani,
ja vein kuin veinkin teidät mukanani. Mutta viisaasti kyllä ette te
ole kumminkaan Italiasta lähdettyänne katkaissut yhteyttä entisten
maamiestenne kanssa. Tämän yhteyden, sekä minun vaikutukseni kautta
olisi helppo toimittaa Vatikaanista teidän nimityksenne Lormières'in
hiippakunnan apupiispaksi minun kivulloisena ollessa. Roomassa eivät
meitä siis mitkään vaikeudet kohtaa.
-- Entäs Pariisissa?
-- Siellä on meillä monta seikkaa vastassa: ensiksikin kulunkiarvio,
toiseksi hallituksen, järkähtämätön päätös lakkauttaa apupiispain
nimittämisen, ja vihdoin Pariisin ja Rooman nykyinen huono väli...
Mutta kyllä nuo pikku vastukset pian voitetaan. Kenraali de Roquebrun
on luonut itselleen senaatissa aseman, jonka koko painon hän laskee
vaakaan. Hän lähtee Tuileries'iin, tapaa keisarin, varoittelee
keisarinnaa ja voittaa ministerin puolelleen. Uskonnollisesta
harrastuksesta ja ystävyydestä minua kohtaan voi hänet saada ryhtymään
mihin tahansa. Hänen kauttaan tulevat he tuntemaan Capdepont'in ja
teihin saavat he välittömästi tutustua. Muuten on minulla täysi syy
luottaa vanhan ystäväni, Lyonin kardinaali-arkkipiispan hartaaseen
myötävaikutukseen.
-- Olen todellakin hämilläni teidän ylhäisyytenne hyväntahtoisuudesta,
mutta rukoilen teitä sittenkin vapauttamaan minua noin
pelottavasta kohtalosta. Te muistutitte minua vastikään Tivolin
Fransiskaaniluostarista, jossa minut ensikerran tapasitte. Unelmani,
jos sellaisesta voin puhua nykyisessä onnellisessa asemassani, ei ole
päästä piispan istuimelle, vaan vetäytyä jälleen entiseen hiljaiseen
tyyssijaani, niin pian kuin Herra minulta riistää sen suojelijan,
jonka hän on minulle antanut. Maallisen vallan loisto, joka kiihoittaa
joitakuita pappeja mielettömyyteen saakka, ei ole koskaan minua
viehättävä. En ole minä sitä varten luotu, -- Olenhan sanonut,
poikaseni, ettei tässä ole kysymys teistä, vaan kirkosta.
-- Ja luuletteko, että kirkko saisi minussa kelvollisen piispan,
jommoista se välttämättömästi tarvitsee tällä kauhealla aikakaudella?
Koska olen minä teille osottanut omaavani semmoisia korkeita avuja,
jotka voisivat olla esimerkkinä papistolle ja koko hiippakunnalle?
Mistä te tiedätte onko minussa riittävästi lujuutta johtamaan
neljää- viittäsataa pappia? Ettekö te kymmenvuotisen hallituksenne
aikana ole huomannut, että kapinallinen henki vallitsee kaikkialla?
Vallankumous on murtaunut kirkkoonkin, eikä minussa ole miestä sen
kanssa taistelemaan. Jos haluatte rohkealuonteista miestä, niin
valitkaa apotti Lavernède.
-- Vastaan teille Raamatun sanoilla: "_Te olette heikkouskoinen_".
Lavernède'ä en paljo tunne, vaan teitä minä rakastan!
-- Mutta mitä pitää minun tekemän? huudahti sihteeri kauhistuneena.
-- Teidän tulee antautua minun, tahi oikeimmin Jumalan johdettavaksi;
hän valitsee usein heikoimman masentamaan vahvinta... "_Elegit Deus
ignobilia ut confundet fortia_..." Enkelimäisessä vilpittömyydessänne
ajattelette vaan mitä hyvää te ette piispana kykenisi aikaansaamaan,
mutta unohdatte kokonaan mitä pahaa Capdepont epäilemättä siinä
asemassa toimittaisi. Ajatelkaa miten olemme saaneet ahkeroida
tämän onnettoman hiippakunnan tilan parantamiseksi. Luuletteko että
Capdepont Lormières'in piispana tulisi antamaan vähääkään arvoa
meidän työllemme. Mihinkä joutuisivat Capdepont'in hallitessa kaikki
nuo munkit, jotka ovat tänne kutsutut sivistämään tasangon raakoja
ja vuoristoseutujen puolivilliä asukkaita; mihinkä nuo nunnat, jotka
ovat lähetetyt hiippakunnan eri osiin sairaita hoitamaan, lapsia
kasvattamaan ja köyhiä auttamaan -- kaikki nuo urhoolliset rukouksen
ja itsensä kieltäymyksen sankarit, jotka tuottavat Jumalan siunauksen
kansalleni. Oi, jos he tietäisivät, mitä te ja minä olemme tehneet
tämän viheliäisen maakunnan hyväksi! Jos he tietäisivät kuinka paljon
me olemme uhranneet, te yli kahdensadantuhannen, minä koko yksityisen
omaisuuteni, -- puoli miljoonaa, lahjoittaaksemme tälle osattomalle
maalle vaivais- ja lastenkoteja, kouluja, turvalaitoksia!... Heidän
täytyy saada se tietää, Ternisien; minä lähden Pariisiin sitä
ilmoittamaan.
-- Tekö Pariisiin, teidän ylhäisyytenne?
-- Eikö asia mielestänne ansaitse sitä?
-- Entäs terveytenne, joka on niin kallisarvoinen hiippakunnalle ja
minulle?...
Kyyneleet olivat nousseet Ternisien'in silmiin.
-- Elkää itkekö, lapseni, sanoi piispa hätääntyneenä.
-- Mutta jos matka teitä väsyttäisi?...
-- Se tulee tekemään minulle hyvää, jos te vaan suostutte minua
seuraamaan.
-- Minä seuraan teitä kaikkialle! huudahti sihteeri.
Hänen ylhäisyytensä de Roquebrun syleili häntä niin kuin isä lastaan,
kauvan ja hellästi.
Äänettöminä astuivat he palatsia kohti.