Kulkija, kauemmas kuin Eos purppurasormi
aamun soihtua vie kerran ma kantanut oon
kotkaa Rooman. On vavissut Itä, Länsi mun tielläin.
Nyt olen tuhkaa vain, tuhkaa jo Roomakin on.
Helmenpyytäjän hauta.
Etsin aarteen kimmeltävän minä aaltojen alta,
kunne sen Neptunus saidasti on salannut,
kätköstään toin kauneuden minä päivähän julki,
uhmaten yötä sen toin loistohon Helioksen.
Nyt yli Styxin katselen kauas päin elonrantaa:
kaukana helmiset veet, kaukana kauneus on!
Runoilijan hauta.
Tyttönen, ken ohi kumpuni käyt, ota kukkanen maasta,
heitä se haudallein — ehkäpä tunteva oon
multien alle sen tuoksun ja niin, ah, taas minä muistan
armahat kukkaset maan, Lesbian joukossa myös.
Lesbian hauta.
Tääll' olen Lesbia, Hadeksen vankina, kypressin alla,
hän jota laulanut on Latiumin Runotar,
hän jota miesten rakkaus etsi ja parjaus naisten.
Tyttönen, lemmessä ken Lesbian haudalla käyt,
onnekas mainen rakkaus on sekä uskoton aina.
Lemmessä uskollinen kuoleman vuode on vain.