jumalankieltäjäksi sinäkin?!
LYYLI.
Onko kaikki maailmallinen rakkaus syntiä?
SIIVONEN.
Rakkaus! Pipliassa sanotaan, joka katsoo naisen päälle häntä
pyytääksensä, hän tekee jo huorin hänen kanssaan sydämessään, ja se sana
on Jumalan käsky.
LYYLI.
Mutta jos rakkaus on puhdas! Onko se syntiä!?
SIIVONEN.
En minä tiedä. Kaikki siivottomuus ulkopuolella avioliittoa on syntiä.
LYYLI.
Vaan avioliiton sisäpuolella--
SIIVONEN.
En minä sellaisia asioita sinun kanssasi puhele. Tuletko kirkkoon?!
Mitä?
LYYLI.
(Arasti). Kyllä, isä.
SIIVONEN.
Ja Helena kanssa?--Mitä Manda odottaa? Vai tuletko sinäkin mukaan?
Noh, tule vaan! Missä on virsikirja?
*Esirippu.*
KOLMAS NÄYTÖS.
Birger Ekmanin kodissa. Vanhanaikaisella hienoudella koristettu huone.
_1 kohtaus._
BIRGER. BERGENSTRÅLE. ALLINEN.
B:STRÅLE.
Sanottakoon avioliittokysymyksestä mitä tahansa, kirjoitettakoon siitä
romaaneja ja näytelmiä niin, että voisi niiden makulatuurilla kaikki
kaupungin saunat lämmittää, niin ei se kysymys sittenkään ole ratkaistu.
ALLINEN.
Avioliittokysymys! Se on hyvin intressanti se, mutta käytännöllisesti
ratkaistava. Niin minä ainakin olen päättänyt tehdä.
B:STRÅLE.
Oppia tuntemaan kaikki Helsingin krouvit, hakkailla kaikkia puoli- ja
kokovillaisia mamselleja ja sitten--
BIRGER.
Naida se tyttö, joka maksaa velat.
ALLINEN.
Hyi hävytöntä! Sellaista pilaa en olisi luullut sinun laskevan.
B:STRÅLE.
Allinen on idealistinen mies. Tuli 8 vuotta sitten ylioppilaaksi, kulki
ensin vanhoissa päällystakeissaan, sillä lyseossa luettiin Iliaadia ja
siinä ei puhuta Knapesta, mutta nyt.--Lisäksi hän luki "Puhtauden
ihannetta"--lupasi kuolettaa lihansa ja uskoi puhtaaseen ystävyyteen
miehen ja naisen välillä.--Silloin Allinen ei vielä tuntenut
Helsinkiä.
ALLINEN.
Älä höpise!
B:STRÅLE.
Sinä päätit tulla lääkäriksi, jotta fennopuolueellakin olisi korkeimman
sivistyksen edustajia. Sellainenhan lääkärikandidaatti on. Nykyään on
hienoa lukea itsensä lääkäriksi ja edullista.--Ja päätit yhdistää
esteetillisen maailmankatsantokantasi lääketieteen prinsiipeihin ja luit
yhä "Puhtauden ihannetta". Elämäsi suurin tragedia oli, ettet tahtonut
tarttua Grotte-myllyyn. Allinen kulutti kaksi kesää ylioppilasajastaan,
jolloin hänen olisi pitänyt lukea botaniikkaa--
kansanopisto-osakkaitten keräykseen--hakkaili itsensä vähän
laihemmaksi kylpylaitoksessa ja tutki maailmaa in effigie.
ALLINEN.
(Nauraa). Hävytön!
B:STRÅLE.
Ja ripitettiin joka syksy erään ystävättärensä edessä--oliko hän
syypää siihen rikokseen, josta puhutaan Zolan romaaneissa--ja
punastui--siitäkö häpeästä, että tyttö kehtasi sellaista kysyä--vai
siitäkö syystä että osasi vielä hävetä pahoja tekojaan. Nyt hän ei edes
seuraavana aamuna niitä muista--
ALLINEN.
Sinä olet sika!
B:STRÅLE.
Herra Jumala! Vieläkö täällä peitellään viikunalehdillä--ja ollaan
muka lääkäreitä.
BIRGER.
Kuinka sitten kävi Allisen?
B:STRÅLE.
Allinen sai eräänä päivänä nuoruuden ystävättäreltään rukkaset, joita
hän jo aikoja sitten oli toivonut, ettei olisi tarvinnut niitä itse
antaa, sillä Allinen huomasi, että täytyy löytyä naisessa
esteetillisyyttäkin, ei ainoastaan aatetta, ja ystävätär parka oli ruma
ja tuli aina rumemmaksi, kun hän innostui, sillä finnit rupesivat
punottamaan kasvoissa, ja Allinen pitää ennen kaikkea kauniista ihosta
--Allinen sai rukkaset siitä syystä, että oli ollut eräänä iltana
appelsiinia ostamassa.
ALLINEN.
Sika!
B:STRÅLE.
Älä huoli! Vähän ajan perästä Allinen ei enää eroittanut indiviidiä--
sukupuolesta ja oli tuiki turmeltunut. Nyt hän kelpaisi italialaisen
romaanin aiheeksi.
BIRGER.
Ja ystävätär?
B:STRÅLE.
Hän ei suorittanut tutkintoansa paljaalta sieluntuskalta.
ALLINEN.
Sinä olet tosiaankin antanut verrattoman kuvan minusta? Mikä minä
vihdoin lienenkään?
B:STRÅLE.
Kultuurikukka.
ALLINEN.
Sinä olet--
B:STRÅLE.
(Nauraa). Lyö vaan, jos haluttaa.
BIRGER.
Meidän nuorten miesten elämä on päin Prinkkalaa. Mitä me olemme!
Puoleksi seuran kautta turmeltuneita, puoleksi hullun mielipiteen orjia.
--Ihmisen pitää kaikki kokea, lääkärin pitää kaikki kokea, pitää rypeä
pääkaupungin kurjimmissa kapakoissa, pitää juoda likaa aina kurkkuun
asti, pitää uskoa joka naisesta pahaa, sillä hän on nauttinut niistä,
jotka ovat paheeseen harjautuneet, pitää lukea uudenaikaista
kirjallisuutta, jossa sankarit ovat tahdottomia, itsekkäitä,
nautinnonhimoisia raukkoja, ja pitää itseänsä sääliä, kun ei jaksa enää
kauemmin nauttia; se on pessimismi, se on traagillista.
ALLINEN.
Hyvä, Birger!
B:STRÅLE.
Hän on rakastunut. Tyttö kuuluu varmaankin työmiesluokkaan.
BIRGER.
Entä sitten jos olisikin niin?!
B:STRÅLE.
Sitä tyttöä sinä et nai. Älä rakenna uutta Don Juan-systeemiä!
BIRGER.
Sinä!
B:STRÅLE.
Anna minun puhua! Hän on siivo tyttö, hän on ehkä sivistynytkin, käynyt
ehkä pari vuotta tyttökoulua--ei niin paljon--mutta hän on hieno
tyttö kuitenkin. Häntä ei vietellä--tuohon vanhaan romantilliseen
tapaan. Sitä eivät tee muut kuin deekikselle joutuneet juristit,
pikkukaupungin herrat ja rautatien virkamiehet.--Anna minun vaan
puhua! Sinä olet häneen tutustunut puoleksi sopivalla, puoleksi
sopimattomalla tavalla--eiköhän jollain huviretkellä, jossa ollaan
tuttavien tuttavia ja sovitaan hyvin, kaikki käy sopivaisuuden rajojen
sisäpuolella, paitsi että tytöllä ei ole vanhempia, joiden luona käydään
visiitillä perheessä, jossa äiti on tuttava sinun äitisi kanssa, johon
ei ilmeenny yhtään henkilöä, jonka sukua ei voida pikkuserkkujen
pikkuserkkuihin asti selvittää ja jolle ainakin on yksi yliopiston
professori, lääninkamreeri tahi konsuli sukua.
BIRGER.
Jatka, jatka! Minä kuuntelen kuin luennolla.
B:STRÅLE.
Tuo tyttö on haaveileva, on lukenut pari pahaa romaania.--Minä en pidä
uudenaikaisista romaaneista, ne ovat huonommat kuin muut, sillä ne ovat
kuvastavinaan todellisuutta, vaan ovat päin helkkaria. Olet oppinut pari
pahaa fraasia, että elämän pitää elää loppuun asti itsenäisesti,
individuaalisesti. Ei se luonnista!
BIRGER.
Jatka jatka--
B:STRÅLE.
Sinä olet tuon tytön kutsunut konserttiin, sinä olet puhunut hänen
kanssaan ihmiselämästä, kuinka sinä et tahdo mennä naimisiin, sillä
kaikki sinun vertaisesi naiset ovat turhamaisia, kunnianhimoisia, ne
pyydystelevät sinua, sillä sinä olet lahjakas, olet hyvää sukuperää,
olet tulevaisuuden mies, lääkäri on aina hyvä aviomiehen kandidaatti--
ja että sinä--jatkanko--rakastat vain intelligenttejä ja siveitä
naisia--
BIRGER.
Sinä Bergenstråle puhut noin. Ja minulle--
B:STRÅLE.
Minä! Sillä minä olen rehellinen mies. Minä olen elänyt pahasti, mutta
minä en puhu rakkaudesta sellaisille tytöille, joita ei naida, vaan
joita ei myöskään osteta. Minä en voi tarjota vaimolleni suurenmoista
rakkautta, mutta minä menen naimisiin sellaisen naisen kanssa, joka on
saman maaperän kasvi kuin minä, joka on tottunut ottamaan elämän
semmoisenaan kuin se on. Hän ei pyydä muuta rakkautta kuin mitä minä
hyvinkasvatettuna, suopeana, pohjaltani hyvin selväpiirteisenä miehenä
--mitä tunteisiin tulee--voin hänelle tarjota, sillä minä en ole
koskaan liian syvästi likaan tarttunut, ettei se pesussa poistuisi,
mutta en liian innokkaasti tartu uusiin aatteisiin, jotka hajottavat
ympäristönsä.--Maljasi!
ALLINEN.
Sinä olet ideaalinen lääkäri.
B:STRÅLE.
Minä olen, mikä minä olen. Sinä voisit olla toinen, vaan sinä et ole
sekään!
ALLINEN.
Minä!
B:STRÅLE. (Ivaten).
Niin, olethan sinä hyvin siivo suomenmielinen lääkäri--ja isänmaan
ystävä--
ALLINEN.
Mitä?
B:STRÅLE.
Minä pidän sinusta. Sinussa on hyväsydämisyyttä pohjalla, mutta muuten
sinä olet kuin keskenkäypä olut. Se ei ole rievää eikä se vielä ole
käypääkään.
ALLINEN.
Mitä minä!
B:STRÅLE.
Ethän sinä sille mitään voi. Sinä olet vielä keskusporras--et kiveä--
et marmoria--mutta sinä Birger sinä olet marmori, joka poreille käy!
BIRGER.
Minä saan häntä rakastaa!
B:STRÅLE.
Et. Sinä et saa häntä rakastaa, jos olet kunnon mies.
BIRGER.
Minä tahdon häntä rakastaa--kuuletko!
B:STRÅLE.
Kyllä. Olet siis etsinyt mahdollisimman parhaan otuksen. Hän on
työmiesperheestä. Mutta minä sanon, jätä hänet heti rauhaan, jos sinussa
on rahtuakaan enää ihmisyyttä. Ja nyt hyvästi! Minulla on dejuuri
Klinikassa ja Allinen--jäätkö? Ole nyt kunnon mies, äläkä aikaansaa
ryövärijuttuja. Tämä on vakavaa tämä--eikä leikin laskemista.
BIRGER.
Kiitos!
B:STRÅLE.
Tuletko luokseni myöhemmin?
BIRGER.
Ehkä.
ALLINEN.
Ja siitä Kaivopuistoon menemisestä, tuleeko siitä mitään?
B:STRÅLE.
Sen saamme sitten nähdä. Muista, heittiö, että olet mies tällä kertaa!
(Menevät.)
_2 kohtaus._
BIRGER. Sitten LYYLI.
Lyyli (tulee).
BIRGER.
Hyvää päivää Lyyli! Miksi vapiset?
LYYLI.
Minua vähän peloittaa tulla sinun luoksesi. Se tekee minut niin
rauhattomaksi. Sinä et sitä ymmärrä! Se on sentään niin alentavaa. Oi
minä voisin painaa pääni syvimpään soppeen, jott'ei häpeäni näkyisi.
Anna minun erota!
BIRGER.
Ei, Lyyli. Minä rakastan sinua liian paljon.
LYYLI.
Oi jos tietäisit kuinka ikävää ja yksitoikkoista se elämä on ollut, jota
minäkin lapsuudestani asti olen saanut viettää! Asua ahtailla pihoilla,
joilla talvella on lunta ja pimeää, keväällä märkää, kesällä tomua ja
kuumuutta.
Ei koskaan nähdä vehreyttä, ei koskaan nauttia metsästä. Ajatteles kun
toisten vanhemmat lähtevät maalle, kun tavarat asetetaan laatikkoihin,
kun jokainen tietää: nyt minä pääsen hengittämään ilmaa, ilmaa, ilmaa.
Tiedätkö mitä on asua suuren kaupungin ahtaissa kamareissa? Se on
tukehtumista. Saa sitten jäädä tänne kuumille katukiville, joilla kaikki
näyttävät niin ikävystyneiltä, joilla ei näe kuin kiirehtiviä hikisiä
virkamiehiä päivisin ja kärsivän näköisiä työmiehiä iltasin, ja yöllä
irstaisuutta ja raakuutta. Uh! Kuinka elämä saattaa olla kauheaa!
BIRGER.
Kerro! Minusta on niin hauskaa kuunnella sinua!
LYYLI.
Pienestä saakka ei kuulla muusta kuin köyhyydestä. Jos halusi
makeispalasen lapsena, niin se sanottiin synniksi, jos näet että muilla
lapsilla on kelkat ja luistimet, ne ovat kiellettyjä kapineita, sillä
sinun isälläsi ei ole varaa. Ah kuinka minä halaisin päästä tuosta pois,
raittiiseen ilmaan. Väliin kun minä istuin pienen sauhuavan lampun
ääressä ja luin läksyjäni likaisista lainatuista kirjoista, niin minä
ajattelin--minä tahdon, minä tahdon tulla joksikin muuksi--minä
tahdon päästä kauas tästä ahtaasta komerosta.
BIRGER.
Ja siitäkö olet päässyt?
LYYLI.
Niin sinun kauttasi--
BIRGER.
Minun!
LYYLI.
Sinä olet se, jota minä olen etsinyt.
BIRGER.
Niinkö!
LYYLI.
Ajattele, kun ei minulla ole ollut ketään, jolle olisin voinut puhua,
kun kaikki, joka minua on ympäröinnyt, on ollut toista kuin mitä olen
haaveillut--
BIRGER.
Ja nyt--
LYYLI.
Minusta on kuin olisi maailma yhtenä kummallisena puutarhana, ja
tavallisille silmille se näyttää niin jokapäiväiseltä, mutta jos sitä
toisin silmin katselee, niin siinä on jotain niin kaunista, niin
kiehtovaa, niin ihanaa kuin tuhansia ja tuhansia silmukoita, jotka
välähtelevät kuin hämähäkin verkot auringon paisteessa. Ja metsä on
sateenkuurassa ja päivä paistaa ja lintujen laulu soi ja kevät on
mielessämme ja kevät on ympärillämme ja rakkautta huokuu koko maa.
BIRGER.
Lyyli!
LYYLI.
Birger!
BIRGER.
Minä rakastan sinua! Minun täytyy, täytyy saada rakastaa sinua,
ymmärrätkö!
LYYLI.
Ah Birger!--Älä tee minua onnettomaksi! (Soittoa). Joku soittaa!
BIRGER.
Älä pelkää!
LYYLI.
Toverisi!
BIRGER.
Ei hätää. Minä en avaa.
LYYLI.
Mene katsomaan uutimen välistä!
(Soitetaan uudelleen).
BIRGER.
Toinen kerta.
LYYLI.
Se on joku sinun omaisistasi.
BIRGER.
Eräs nainen. Kuka?
LYYLI.
Äiti!
BIRGER.
Tuonne! (Lyyli piiloon). Hän hakee kai sinua.
LYYLI.
Ah! (katsahtavat toisiinsa).
BIRGER. (Avaa).
_3 kohtaus._
SIIVOSKA. Edelliset.
SIIVOSKA.
Oletteko te tohtori Ekman?
BIRGER.
Olen! Olisiko teillä asiaa minulle?
SIIVOSKA.
Kyllä minulla olisi tohtorin kanssa vähän puhumista.
BIRGER.
Istukaa!
SIIVOSKA.
Kiitoksia. Minulla olisi niin paljon puhumista. Tohtori tuntee Lyylin!
BIRGER.
Tunnen kyllä.
SIIVOSKA.
Minä en tahdo tohtorista mitään pahaa uskoa.--Onhan tohtori sivistynyt
mies. Mutta nähkääs, tohtori, ei meidän keskuudessamme--meikäläisten
täytyy olla niin ankarat--ei uskalla ollenkaan liikahtaa, muuten voi
kaikki olla hukassa. Teillähän on rikkautta ja oppia. Te voitte tietää,
kuinka pitkälle voi mennä--mutta meikäläinen ei sitä tiedä.
BIRGER.
Mitä tarkoitatte?
SIIVOSKA.
Että jos tohtori seurustelee vertaistensa kanssa, niin tohtori voi tehdä
sen ilman, että kukaan sitä moittii--mutta köyhä tyttö--
BIRGER.
Meidän välillämme ei ole mitään sopimatonta ollut. Sen voin teille
vakuuttaa.
SIIVOSKA.
Hyvä jos niin on. Ja jos olisi toisin, niin syy olisi teidän. Minä
rukoilen teitä, jättäkää Lyyli rauhaan! Älkää edes hienolla tavalla
turmelko häntä! Sillä ken pahentaa yhden näistä pienistä, hänelle olisi
parempi että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hän
heitettäisiin meren syvyyteen.
BIRGER.
Minä kunnioitan teidän tytärtänne.
SIIVOSKA.
Mutta himoitsette häntä myös. Ja miksi tapaatte toinen toisenne salassa?
Lyyli ei nytkään ole tullut kotia. Minä tulin aamupäivällä maalta.
Minulle kirjoitettiin, ettei Lyyli ole koskaan iltaisin kotona. Minun
vereni seisahtui--ja tulin kaupunkiin. Minä tiesin, Lyyli on kertonut
sen minulle, että hänellä on tuttuja, te olette yksi niistä. Minä
tahdoin teiltä kysyä, mitenkä sen asian laita oikein on.
BIRGER.
Minä olen seurustellut Lyylin kanssa. Me olemme käyneet huviretkillä,
väliin konserteissa, teaattereissa.
SIIVOSKA.
Mutta nyt sen pitää loppua! Isä ei tiedä vielä asiasta mitään. Horisee
vaan, ettei se illalla kotona pysy, mutta hän voi jotain epäillä. Ja
sinä päivänä, kun hän sen saisi tietää, että hänen tyttärensä on
herrojen kanssa kaupungilla, niin hän löisi tytön kuoliaaksi. Siksi minä
tulin teille sanomaan, että teidän seurustelunne Lyylin kanssa täytyy
nyt loppua.
BIRGER.
Hyvä!
SIIVOSKA.
Suokaa nyt anteeksi minun suoruuteni, mutta meikäläisten täytyy ottaa
asiat aivan niin kuin ne ovat. Ei auta.--Hyvästi.
BIRGER.
Hyvästi!
SIIVOSKA.
Kyllä minä löydän--kyllä minä itsekin oven auki saan. Hyvästi! (Pois).
_4 kohtaus._
BIRGER.
(Syleilee Lyyliä).
LYYLI.
Minä en tottele äitiä, en! Minä en voi elää ilman sinua. Minä tulen
vaikka salaa sinun luoksesi--kun minä vaan saan sinua rakastaa.
BIRGER.
Äitisi oli tehdä minut ihan hulluksi.
LYYLI.
(Itkien). Oi Birger!
BIRGER.
Älä itke Lyyli! Rakastanhan sinua--rakastanhan sinua--
LYYLI.
Oi Birger! Nyt minä tiedän, että elämäni on mennyttä.
BIRGER.
Ei vielä, lapsirakka! Ei vielä. Maailmassa on paljon, jota sinä et edes
aavista, niin paljon kaunista, niin paljon ihanaa!
LYYLI.
Minun elämäni on mennyttä näinkin vähästä.--Nyt olen kuin kaikki muut.
*Esirippu.*
NELJÄS NÄYTÖS.
Siivosen kamarissa.
_1 kohtaus._
LYYLI. AKKU. IIDU. HILMA.
LYYLI.
Mitenkä se Akku oikein jalkansa loukkasi?
IIDU.
Se putosi ylimmäisestä kerroksesta alempaan.
LYYLI.
Eikö kukaan häntä vartioinut?
IIDU.
Äiti oli poissa.
LYYLI.
Entäs sinä!
IIDU.
Kun minä olin Lönqviskan hautajaisia katsomassa.
LYYLI.
Missä se Hilma silloin oli?
IIDU.
Oli maalla mummon luona.
LYYLI.
Miksei Hilma ole enää maalla mummon luona?
IIDU.
Kun ei mummo tahdo.
LYYLI.
Miksei mummo tahdo?
IIDU.
Kun ei ole rahaa.
LYYLI.
Onko äidillä sitten rahaa?
IIDU.
On äidillä joskus.
LYYLI.
Eikö sitä Akun jalkaa voida parantaa?
IIDU.
Kun se alussa tuli niin pahaksi.
LYYLI.
Eikö sitä heti sitten sidottu?
IIDU.
Ei sidottu, kun äiti oli poissa.
LYYLI.
Voi kauheaa! Nyt hän voi jäädä koko iäkseen rammaksi. Eikö se vieläkään
ole parempi?
IIDU.
Ei ole, kun ei se malta pysyä paikallaan.
LYYLI.
Miksei malta?
IIDU.
Kun ei se tottele.
LYYLI.
Eikö tottele?
IIDU.
Kun se on niin häijy. Ei tottele äitiäkään.
LYYLI.
Eikö äiti käske totella?
IIDU.
Käskee--mutta ei se!
LYYLI.
Voi mikä siitäkin tullee! Käykö Iidu jo koulua?
IIDU.
Ei.
LYYLI.
Miksei?
IIDU.
Ei.
LYYLI.
Tekeekö Iidun mieli kouluun!
IIDU.
En minä tiedä.
LYYLI.
Osaako Iidu lukea?
IIDU.
Ei.
LYYLI.
Kuinka vanha Iidu on?
IIDU.
Yksitoista.
LYYLI.
Eikä osaa vielä lukea! Eikö se ole kamalaa!
IIDU.
En minä tiedä.
LYYLI.
Tahtoisiko Iidu mennä kouluun?
IIDU.
En minä tiedä.
LYYLI.
Osaako Iidu kutoa sukkaa?
IIDU.
Ei.
LYYLI.
Osaako Iidu neuloa?
IIDU.
Ei.
LYYLI.
Kuka Iidun vaatteet laittaa?
IIDU.
Ei kukaan.
LYYLI.
Eikö äitikään?
IIDU.
Ei äiti jouda.
LYYLI.
Voi lapsi parkoja! Jos sinustakin tulisi mitä tahansa, en ihmettelisi.
--Tahtooko Iidu korpun?
IIDU.
Joo!
LYYLI.
Entäs Hilma? Kuinka vanha Hilma on?
IIDU.
Kahdeksan.
LYYLI.
Osaako Hilma sanoa kiitoksia?
IIDU.
Ei se osaa. Pelkää niin.
LYYLI.
Tässä on Hilmalle korppu.
IIDU.
Kiitä, Hilma!--Ei se uskalla--kiitä nyt! (Hilma juoksee pois).
LYYLI.
Entäs Akku?
IIDU.
Ota lakki päästä. (Akku tekee sen). Kiitä nyt. (Akku kiittää).
LYYLI.
Voi lapsi parkoja. Nyt saatte mennä. (Hilma ja Akku huutavat).
IIDU.
Noh, Akku!
LYYLI.
Menkää! Ehkä äiti jo odottaa teitä.
IIDU.
Hyvästi.
LYYLI.
Hyvästi Iidu. Kanna Akku portaita alas. Hän ei jaksa itse kävellä.
(Menevät).
_2 kohtaus._
LYYLI.
Kolme aviotonta lasta ja kaikki kuin villejä! Voi sitäkin äitiä!
BIRGER. (Tulee).
LYYLI.
Birger!
BIRGER.
Kun menin tästä ohitse, niin kysyin pikku tytöltä pihalla onko Siivonen
tahi Siivoska kotona. Ei! vastasi hän.--Onko kukaan muu sitten kotona?
On Lyyli, vastasi tyttö. Hyi sellaista rumaa olentoa, jolla oli niin
kummalliset vanhentuneet piirteet. Kenen tyttö se oli?
LYYLI.
Erään naimattoman naisen.
BIRGER.
Nyt minä ymmärrän, kuinka sinä mahdat kärsiä tällaisessa ympäristössä.
--Sinä olet niin kalpea. Oletko sairas?
LYYLI.
En.
BIRGER.
Onko sinun ollut ikävä?
LYYLI.
Ei.
BIRGER.
Noh mutta vastaahan jotain muuta kuin ei--ja ei.
LYYLI.
Birger--minä olen uhrannut sinulle kaikki--enkä pyydä suita mitään
vastalahjaksi--en edes kunniasanaasi. Ole minulle armelias. Älä saata
minua onnettomaksi.
BIRGER.
Olenko käytökselläni sen osoittanut?
LYYLI.
Et--et! En tahdo sinua moittia, en, mutta minusta tuntuu kuin minä
pelkäisin--
BIRGER.
Mitä sinä pelkäisit?--
LYYLI.
Sinua! Älä suutu Birger, vaikka minä olen tällainen pelkuri. Katso
minulla on niin vähän uskallettavana, minä olen yhdellä iskulla hukassa.
Jos sinä tietäisit mitä tuskia minä olen kärsinyt, mitenkä minä
vääntelen itseäni unettomana yöllä, sillä minä ajattelen, että jos sinä
minut hylkäisit. Minä katselen kaikkia kurjia naisia, joita sanotaan
huonoiksi, samoilla silmillä kuin itseäni ja minä ajattelen, etten minä
ole heitä rahtuakaan parempi.
BIRGER.
Sinä, joka teet sen rakkaudesta.
LYYLI.
He ovat myös joskus rakastaneet.
BIRGER.
Hm!
LYYLI.
Ja jos eivät he, niin on niin monta, monta muuta, joita maailma pilkkaa
ja ylenkatsoo, vaan jotka eivät ole sen huonompia kuin muut. He eivät
ole vaan ymmärtäneet omaa hintaansa arvata ja pyytää laillista paperia
rakkautensa palkkioksi. Vaan mitä auttaa, jos minä uskallan näin puhua.
Saman kirouksen alaiseksi minä sittenkin joudun, jos uskallan vastustaa
tuota maailmaa, jota sanotaan siveäksi.
BIRGER.
Me emme välitä siitä--
LYYLI.
Meidän täytyy.
BIRGER.
Meidän ei täydy.
LYYLI.
Oh kuinka minä olen kärsinyt.--Kärsimys on ollut minun elvyttäjäni ja
kärsimys on ollut minun elämäni ainoa uskollinen toveri.
BIRGER.
Ja rakkaus.
LYYLI.
Sekin on ollut kärsimistä!
BIRGER.
Ja nyt!
LYYLI.
Nyt minä olen lamattu. Nyt minä seison kuin kiehtovassa pensaikossa--
enkä tiedä, minnekä matkaani suunnata.
BIRGER.
Elämään!
LYYLI.
Ja se elämä?
BIRGER.
On rakkaus--täydellisesti antautuva polttava rakkaus.
LYYLI.
Ah! Sinä tulit niin vieraaksi.--Mikä sinun on?
BIRGER.
Suo anteeksi--minä olen hieman hermostunut. Nyt minun pitää lähteä--
LYYLI.
Eikös mitä. Voithan sinä vielä viipyä. Ei äiti tule kotiin ennenkuin
kello 7:ltä.
BIRGER.
Minulla on asiaa kaupungille.
LYYLI.
Istu vielä tänne. Voi siitä on minusta niin pitkä aika, kun olen sinun
kanssasi puhunut. Katso, minusta on se aika, jolloin en sinua näe, kuin
iankaikkisuus--ja kun sinä olet mennyt--! Voi muistatko sitä
ensimmäistä kertaa, jolloin sinä olit täällä. Voi siitä ei ole kuin
kuukausi--ja mitä onkaan sillä ajalla tapahtunut. Kuinka elämä muuttuu
pian.
BIRGER.
Se muuttuu niin pian.
LYYLI.
Miksi sinä olet niin pahalla päällä? Olenko minä sinua loukannut?
BIRGER.
Et.
LYYLI.
Mikä sinun sitten on?
BIRGER.
(Sulkee silmänsä). Olen niin väsynyt.
LYYLI.
Onko sinulla ollut paljon työtä?
BIRGER.
On sitäkin.
LYYLI.
Onko professori ollut paha tenteissä?
BIRGER.
Ei.
LYYLI.
Onko isäsi käynyt täällä?
BIRGER.
On, eilen.
LYYLI.
Oliko hän äkäinen?
BIRGER.
Ei.
LYYLI.
Mitä hän sanoi sinulle, kerro.
BIRGER.
Hän käski minun tulla maalle pariksi viikoksi.
LYYLI.
Maalle, maalle! Lähde vaan. En minä tahdo sinua pidättää.
BIRGER.
Ei minua haluta lähteä.
LYYLI.
Sinä kai kaipaat virkistystä. Lähde.
BIRGER.
Jos sinun tulee ikävä?
LYYLI.
Ei minun tule? Voithan sinä kirjoittaa.
BIRGER.
(Vitkaan). Kyllä.
LYYLI.
Ei isä tiedä. Luulee joksikin toveriksi.
BIRGER.
--Oi Lyyli.--Minä olen niin kurja ihminen.
LYYLI.
Et sinä ole huono, et! Et sinä ole huonompi kuin muut!
BIRGER.
Jos minä jäisin?
LYYLI.
Sinä lähdet, koska isäsi sen tahtoo.
BIRGER.
Niinkö luulet?
LYYLI.
Tietysti.
BIRGER.
(Äkkiä). Minä lähden. Hyvästi!
LYYLI.
Hyvästi! Joko sinä siis huomenna?
BIRGER.
Huomenna.
LYYLI.
Huomenna. Voi, tämä on siis jäähyväisjättö! Jos minä uskaltaisin tulla
luoksesi tänä iltana vielä.
BIRGER.
Tule vaan.
LYYLI.
Minä tulen.
BIRGER.
Hyvästi siksi.
LYYLI.
Hyvästi! (Syleily).
BIRGER.
Hyvästi!
_3 kohtaus._
HELENA. (Tulee).
LYYLI.
Mikä sinun on, kun noin käyt mustissa? Eihän se lapsi vaan--?
HELENA.
Se on kuollut.
LYYLI.
Kuollut!
HELENA.
Niin, eilen se kuoli kello 6 illalla. Juuri ehtivät minua hakemaan niin
se raukka jo veti henkeään. Ei sen kauan kampailla tarvinnut. Vähäsen
huoahti, niin oli kuollut.
LYYLI.
Oliko se hyvin huono?
HELENA.
Niin se oli laihtunut raukka. En olisi sitä tuntenut, kun sen käsiini
otin, niin se oli pieneksi käynyt. Niin oli kuin höyhennetty
linnunpoika, niin pieni ja huvennut. Minuun otti niin haikeasti.
LYYLI.
Ja sinä rakastit siis lastasi?
HELENA.
Rakastin.
LYYLI.
Sinä rakastit sitä siksi, että rakastit sen isää.
HELENA.
Minä rakastin lastani. Minä olin oppinut elämään ulkopuolella ihmisten
yhteyttä. Ja kun minä sen kerran olin oppinut, mitä tuskaa tuotti
minulle enää yhden lapsen elättäminen. Minä olisin sen kasvattanut
hyväksi ihmiseksi. Se oli poika. Minä olisin tehnyt siitä miehen. Se
olisi saanut käydä koulua ja tulla onnelliseksi ja elää paremmin kuin
minä, joka en ole saanut mitään oppia.
LYYLI.
Uskotko, että hän olisi siitä onnelliseksi tullut?
HELENA.
Kuka olisi onnellisempi kuin se, joka saa kaikki oppia!
LYYLI.
Onnellinen--kuka on onnellinen? Huomennako se haudataan?
HELENA.
Niin, sitä minä tulin pyytämään, että te tulisitte sitä saattamaan. Minä
olen sen jo itse pessyt--ja arkun minä myöskin ostin. Sain rahaa
etukäteen herrasväeltäni. Minä vaan ajattelin, että eikö Lyyli tulisi
huomenna laulamaan se pihalta pois. Kyllä kai Siivoska tulee minua
illalla auttamaan. Kyllä minä ruumiin itse koristan.
LYYLI.
Kyllä minä tulen. Onko Helenalla jo värssy valittu?
HELENA.
Kyllä minulla on. Virsi 527 uudessa virsikirjassa. Jos Lyyli löytää sen.
LYYLI.
(Hakee). Kyllä.
HELENA.
Jos Lyyli lukee sen, että jos sen sopii silloinkin lukea kun kiitosta
tehdään saarnatuolissa.
LYYLI. (Lukee sen).
HELENA.
Herra Jeesus. Suo minulle anteeksi kaikki syntini, armosi tähden sinä
rakas Vapahtaja.
LYYLI.
(Lankee hänen kaulaansa). Helena! Rukoilkaamme yhdessä! Herra yksin
tietää ken on suurin, ja ken on meistä vähin syntinen.
_4 kohtaus._
SIIVOSKA. (Palaa kirkosta).
Hyvää iltaa. Mikä täällä on? Mitä se Helena on mustissa?
LYYLI.
Lapsi on kuollut.
SIIVOSKA.