sen kituvan, ennen kuin sinä syntisi huomasit.
HELENA.
Minä koetan syntini sovittaa.
SIIVOSKA.
Kyllä sen tehdä saat. Pitkä on ikä sinulla edessä. Eivät synnin muistot
helpolla haihdu.
HELENA.
Minä pyytäisin, että te Siivoska tulisitte illempana ruumista laudalta
veisaamaan. Minä menen edeltäkäsin sinne. Tulkaa te sitten kun olette
illallista laittaneet.
SIIVOSKA.
Kyllä minä tulen.
LYYLI.
(Itsekseen). Ja minä, joka olen luvannut mennä Birgerin luokse! Enhän
voisi mennä tällaisessa mielentilassa.
SIIVOSKA.
Mene sinäkin Lyyli Helenan kanssa. Sinä olet istunut koko päivän
sisällä, saisit mennä hiukkasen jaloittelemaan--
LYYLI.
Äiti!
SIIVOSKA.
Mene nyt vaan. Tässä on markka. Osta sillä Helenalle kahvileipää.
LYYLI.
Äiti, minä en mene!
SIIVOSKA.
Mikset! Mene alas Bulevardinkadulle. Vaan älä viivy kauan.
LYYLI.
Äiti. Minä en viivy kauan, minä lupaan sen.
HELENA.
Ei Lyylin niin kiirehtiä tarvitse, minä puen ruumiin ensin
alusvaatteisiin. Siihen menee hyvin paljon aikaa.
LYYLI.
Hyvin paljon aikaa.
SIIVOSKA.
Kiirehdi nyt.
LYYLI.
Kyllä. Kyllä minä kiirehdin--äiti. (Heittäytyy äitinsä kaulaan).
SIIVOSKA.
Oletko sinä niin hermostunut tuosta lapsen kuolemasta, että aivan
vapiset ja puristat kaulaani, niin että tekee kipeää.
LYYLI.
Äiti sinun ei tarvitse minun tähteni itkeä--ei koskaan.
(Menevät).
_5 kohtaus._
SIIVOSKA. TOLOSKA.
SIIVOSKA.
Hyvää iltaa Toloska.--Kerran tekin meille löysitte.
TOLOSKA.
Hyvää iltaa. Hyvää iltaa. Mitenkä teillä jaksetaan?
SIIVOSKA.
Hyvin, Jumalan kiitos! Helenan lapsi vaan kuoli.
TOLOSKA.
Vai kuoli! Se oli onni!
SIIVOSKA.
Niinhän se on meikäläisen onni että lapset pääsevät pois.--Ei meillä
joudeta lapsia suremaan. Ei.--Se olkoon herrasväen työtä.
TOLOSKA.
Ripuliin kai kuoli?
SIIVOSKA.
Ripuliin.
TOLOSKA.
Se on hyvin ymmärrettävää näin kesäiseen aikaan. Milloinka meikäläinen
joutaisi lapsiaan hoitamaan? Ja milloinka ne luonnistaisivat? Kesällä on
kuumaa, talvella on pakkanen.
SIIVOSKA.
Totta on!--Tuota, kyllä kai Toloskalla on aikaa? Minä kiehautan
pikkuisen kahvia ja sitten kai tulette Helenan lapsen ruumista
katsomaan. Minä menen sitä laudalta veisaamaan.
TOLOSKA.
Oikeinko Helena sitä suree?
SIIVOSKA.
Sureehan se sitä. On se sentään oma lapsi.
TOLOSKA.
Onhan se!--Hyvä Jumala sitä surkeutta, jota ihmiset ihan turhaan
itsellensä saattavat. Voi jos monikin ajattelisi, niin ei katkerasti
tarvitseisi tekoansa katua. Ja ne herrasväetkin! Onpa se kai huvitusta,
se heidän rehkinänsä! Herra auttakoon! Ei yksinkertainen työmies tiedä,
pitääkö sille nauraa vaiko itkeä.
SIIVOSKA.
Mitä Toloska jälleen tietää?
TOLOSKA.
Tosi asia on, että vaikka te minua hulluksi sanotte, että minä joka
asiasta niin suurta melua pidän, niin ei se sentään turhaa ole. Kyllä
maailmassa voi asioita tapahtua, joita ei tosiksi luulisi, jollei
tietäisi.
SIIVOSKA.
Jutelkaa te, niin minä hoidan kahvipannua.
TOLOSKA.
Katsokaa, minulla on sisar. Hän on kesävahti, niinkuin tiedätte nuorella
herrasväellä. Kastaa kukkia ja tuuletuttaa huoneita, kun herrasväki asuu
maalla. Ja kun hän on noin hiukan säntillinen ja puhdas ihminen, niin
herrasväet käskevät hänen asua huoneissaan. Ja niin hän nyt asuu
kamreeri Holten'illa, jolla on suuri lokaali Fabianinkadun varrella,
lähellä Kasarmin toria. Niin, ja samassa kerroksessa asuu professori
Ekman.
SIIVOSKA.
Ekman!--Vai niin!
TOLOSKA.
Ajatelkaas sitä hävyttömyyttä. Nyt se poikajunkkari, se lääketieteen
kandidaatti tahi mikä lie. Sellainen fiini kalpeapintainen herrasmies se
on--niin käy klinikassa ja asuu väliin kotona. Minun sisareni huone on
ihan seinätysten hänen huoneensa kanssa ja sinne kuuluu joka rapina
sieltä sisältä. Hyi, sanon minä, jos minä olisin professorska ja minä
saisin tietää millaista elämää minun huoneessani pidetään, niin mäsäksi
minä sen pojan hakkaisin, sen minä sanon.
SIIVOSKA.
Noh, mitä hän sitten tekee?
TOLOSKA.
Ajatelkaas! Ensin se kyllä eli siivosti, mutta sitten rupesi laahaamaan
naisia sinne, mikä lie ollut mamselli. Sisareni ei sitä koskaan nähnyt,
mutta kuuli että se tuli aina noin kello kahdeksalta illalla.
SIIVOSKA.
Tuota, se oli kai joku huono nainen?
TOLOSKA.
Mikä heiskale se lie ollut! Eihän kunnon ihmisten lapset tuolla lailla
herrojen luona käy.
SIIVOSKA.
Kertokaa!
TOLOSKA.
Nyt ne juttelivat, ja juttelivat ja väliin se nainen itkikin ja
sieltäkös kuului jos jotakin.
SIIVOSKA.
Oliko se joku huono nainen?
TOLOSKA.
Johan minä sen sanoin että se oli. Eihän se voinut olla kukaan muu.
SIIVOSKA.
Ja teidän sisarenne kuuli kaikki?
TOLOSKA.
Niin! Ja nyt se on ruvennut käymään siellä edellä puolen päivän. Ja
kerran minä kuulin kun joku soitti kelloa. Ja näillekö tuli hätä. Niin
tassutettiin ja kuiskattiin. Siellä kuului olleen joku vanha ihminen.
Oli kai tytön äiti?
SIIVOSKA.
Kuinka minun sydäntäni rupesi hakkaamaan.--Tuota antakaa nyt anteeksi,
mutta minun täytyy mennä Helenan luo. Lyylikin on mennyt sinne
edeltäpäin. Voi voi, kuinka se hakkaa. Ah----
TOLOSKA.
Mikä teidän on?
SIIVOSKA.
Ei mikään! Ei mikään! Hiukan vaan ottaa tästä sydämen alta.
TOLOSKA.
Hyvät ihmiset auttakaa.
_6 kohtaus._
TALONM. VAIMO.
Onko Siivoska pyörtynyt?
TOLOSKA.
En minä tiedä mikä sille tuli, mutta niin se huutaa ja voihkaa. Ettekö
te voisi hiukan hieroa! Bäcklundiko siinä on? Tietääkö Bäcklund, missä
asuu tässä tohtori tahi joku muu ihminen, joka ymmärtäisi.
TALONM. VAIMO.
Tohtori Bergenstråle asuu tuossa katupytingissä! Menkää kysymään josko
hän olisi kotona! Menkää nyt pian.
BÄCKLUND.
Kyllähän minä menen! Tämähän oli merkillistä.
TALONM. VAIMO.
Mistä se sellainen tuli?
TOLOSKA.
En minä ymmärrä! Koettakaa sitä hieroa! Sehän on kuin kramppi.
SIIVOSKA.
Kyllä minä tästä------
TOLOSKA.
Pysykää nyt hiljaa. Me lähetimme tohtorin perään. Älkää nousko istumaan
Siivoska. Se tekee teille pahaa.
SIIVOSKA.
(Itkien hermostuneena). Kyllä minun täytyy nousta. Minä menen Lyyliä
hakemaan.
TOLOSKA.
Älkää menkö.
SIIVOSKA.
(Koettaa päästä). Kyllä minun täytyy----
TOLOSKA.
Nukkukaa nyt.
SIIVOSKA.
(Huitoen käsiään). Ei ei ei! Minun täytyy päästä hänen luokseen.
(Vihaisena). Pois! Älkää minua estäkö. (Rupeaa hoipertamaan).
TALONM. VAIMO.
Ei sitä uskalla estää. Sehän on niin kamalan näköinen. Mahtaako tulla
hulluksi?
TOLOSKA.
Mistä se nyt sellaiseksi olisi tullut?
TALONM. VAIMO.
Nyt hän lähtee vaan.
TOLOSKA.
Älkää häntä laskeko!
TALONM. VAIMO.
Emmehän me voi sitä estää.
TOLOSKA.
Jumalan kiitos! Tohtori! En minä ymmärrä enää mitään.
_7 kohtaus._
BERGENSTRÅLE. Edelliset.
B:STRÅLE.
Missä sairas on? Mikä hänelle tuli?
TOLOSKA.
En minä tiedä.--Itki ja nyyhkytti ja oli niin kamalan näköinen.
B:STRÅLE.
Hysteriaa. Minä kirjoitan reseptin. Oliko hän saanut kuulla jotain
ikävää?
TOLOSKA.
En minä tiedä.
B:STRÅLE.
Puhuitteko jotain kiihoittavaa?
TOLOSKA.
Ei--ei!
B:STRÅLE.
Jotainhan kuitenkin on kai tapahtunut.
TOLOSKA.
Minä puhuin eräästä tapauksesta.
B:STRÅLE.
Mikä se sitten oli?
TOLOSKA.
Eräästä tohtorista.
B:STRÅLE.
Soo?!
TOLOSKA.
Joka oli laahannut naisen luoksensa.
B:STRÅLE.
Ja sekö pani akan pään pyörälle, että hän sai kohtauksen? Arkoja hermoja
teillä onkin.--Mikä sen tohtorin nimi oli?
TOLOSKA.
Mitä herra sillä?
B:STRÅLE.
Sanokaa, niin minä saan sen tietää.
TOLOSKA.
Tuota, se oli joku professori Ekman'in nuori herra.
B:STRÅLE.
Mitä! Vai niin.
TOLOSKA.
Ei se muuta ollut.
B:STRÅLE.
Mikä se nainen oli?
TOLOSKA.
En minä tiedä.
B:STRÅLE.
Oliko hän ehkä tämän vaimon tytär?
TOLOSKA.
Ei. Hänhän on paperikaupassa.
B:STRÅLE.
Paperikaupassa!
TOLOSKA.
Niin!
B:STRÅLE.
Missä paperikaupassa?
TOLOSKA.
Aleksanterinkadun varrella. Missä lie?
B:STRÅLE.
Mikä näitten ihmisten nimi on?
TOLOSKA.
Siivonen.
B:STRÅLE.
(Itsekseen). Tämä on merkillistä. Tytön nimi on Lyyli.
TOLOSKA.
On.
B:STRÅLE.
Kaunis, komea tyttö. Hyvin nuori!
TOLOSKA.
Niin!
B:STRÅLE.
(Itsekseen). Jos se Birgerin roisto! Ah! Mutta hyvin mahdollista!
Tämähän on hävytöntä. Saakelin hävytön juttu. Jos nyt akka on saanut sen
kuulla. (Ääneen). Antakaa tuota lääkettä hänelle 20 tippaa kolme kertaa
päivässä. Sitten pitää hänen välttää mielen liikutusta. Hänellä on
sydänvikaa. Muistakaa se.--Ei se mitään maksa. Minulla ei ole tapana
ottaa mitään vaivoistani.
TOLOSKA.
Kiitoksia sitten hyvin paljon, herra tohtori.
B:STRÅLE.
Kiitoksia. (Itsekseen). Penteleen Birgeriä. Kyllä se on ainakin se
tyttö. Penteleen poikaa. Sitä pitää mennä tapaamaan. Kyllä me sen
pehmitämme! (Ääneen). Hyvästi!
TOLOSKA.
Hyvästi!
_8 kohtaus._
SIIVONEN. Edelliset paitsi Bergenstråle.
SIIVONEN.
Mitä tohtori täällä teki?
TOLOSKA.
Siivoska on kipeä.
SIIVONEN.
Mikä sille tuli?
TOLOSKA.
En minä tiedä! Kun minä tässä puhelin, niin rupesi värisemään ja itki
niin, että luulin hulluksi tulleen.
SIIVONEN.
Mikä se sellainen!
TOLOSKA.
Lupasi lähteä kadulle kävelemään. Sanoi tahtovansa Lyyliä tavata, se kun
on Helenan luona ruumista laudalta veisaamassa.
SIIVONEN.
Onko sen lapsi sitten kuollut?
TOLOSKA.
On.
SIIVONEN.
Mitä meidän äiti sitä niin kovaksi otti, että rupesi pyörtymään? Tämähän
on merkillistä.
TOLOSKA.
En minä sitä ymmärrä.
SIIVONEN.
Kyllä kai sitten selvenee, kun asiasta puhellaan.
_9 kohtaus._
HELENA. Edelliset.
TOLOSKA.
Noh, tuossa se Helena onkin. Eikös Lyyli ole teillä?
HELENA.
Ei ole. Minä olen teitä odottanut ja odottanut, vaan kun ei mitään ole
kuulunut, niin minä ajattelin että ei Siivoska kai tulekaan. Siksi minä
läksin vaan hiukan myrttiä hakemaan, kun tiesin että Lyylillä on täällä
suuri myrtti.
SIIVONEN.
Noh, missä se Lyyli sitten on?
HELENA.
En minä tiedä. Minä luulin hänen olevan kotona.
SIIVONEN.
Ei hän kotona ole.
HELENA.
Minne hän sitten on mennyt?
SIIVONEN.
Kuka tietää missä se juoksee.
HELENA.
Kyllä hän minun kanssani läksi tunti sitten kotoa, kun äiti käski hänen
mennä leipää ostamaan. Mutta Robertinkadun kulmassa hän minusta erosi.
Minä menin kotiin ja hän meni kaupungille.
SIIVONEN.
Missä se tyttö sitten on! Sehän on merkillistä. Näyttää siltä, kun siinä
piilisi jokin salaisuus.--Minne äiti sitten aikoi?
TOLOSKA.
Siivoska lupasi mennä Lyyliä hakemaan Helenan luota.
SIIVONEN.
Mitä hänen tarvitsi mennä Helenan luo!? Olisihan tyttö sieltä päässyt
taluttamattakin kotiin.
TOLOSKA.
En minä vaan tiedä.
SIIVONEN.
Sanotaan, että pojista on vastusta! Mutta onhan niistä tytöistäkin. Jos
se tyttö tulisi kotiin, niin minun tekisi mieleni sitä piiskata, että
kerrankin muistaisi. Tämä saa olla viimeinen kerta, muuten täällä tulee
toinen polska. (Lyyli tulee). Siinähän sinä olet.
LYYLI.
Äiti! Onko hän kuollut. Äiti!
SIIVOSKA.
Uskallatko vielä katsoa minua silmiin?
LYYLI.
Äiti!--Äiti!--Koeta ymmärtää minua.
SIIVOSKA.
En! Minulla ei ole sitä ymmärrystä. Synti on synti ja langennut on
langennut. Oi Herra, miksi minua näin kovasti koettelet!
*Esirippu.*
VIIDES NÄYTÖS.
Bergenstrålen luona.
_1 kohtaus._
BERGENSTRÅLE. BIRGER.
B:STRÅLE.
Hyvää huomenta Birger! Tervetuloa maalta!
BIRGER.
Sinä olet soittanut minulle pari kertaa! Onko sinulla asiaa?
B:STRÅLE.
On! Paina puuta!--Olen kuullut, että sinä olet muka salakihloissa--
erään neiti Såltinin kanssa--Onhan se oikein tehty, sillä vanhempasi
tahtovat tätä avioliittoa.--Tyttö on kaunis, siveä, kiltti. Hänen
isänsä sanotaan olevan varakkaan. Minä toivotan onnea! Tulethan sinä
onnelliseksi! Tyttö on kai rakastunut sinuun kuin hiiri.
BIRGER.
Älä vitsaile!--Mikä oli asiasi?
B:STRÅLE.
Saanko puhutella palvelustyttöäni ensin? Lähettäisin kirjeen jonnekin--
(Soittaa. Palvelustyttö). Olisitteko hyvä ja veisitte kirjeen perille.
--Tässä on juomaraha! (Tyttö pois).
BIRGER.
Rendez-vous pilettikö?
B:STRÅLE.
Ei!
BIRGER.
Miksi näytät noin happamalta.
B:STRÅLE.
Minä olen ruvennut filosofeeraamaan!--Sinä olet siis aikonut ruveta
vakavaksi aviomieheksi?
BIRGER.
Se asia tuntuu sinua suuresti intreseeraavan.
B:STRÅLE.
Sanoinhan minä, että olen ruvennut filosofeeraamaan. Mehän väittelimme
kerran muutamista asioista. Sinä muistaakseni esitit uutta systeemiä--
avioliittoa rakkaudesta--puhtaasti inhimillisestä rakkaudesta
esimerkiksi lääketieteen kandidaatin ja tehtaantytön välillä. Etkö sinä
nyt tahtoisi esimerkillä valaista mielipidettäsi?
BIRGER.
Minäkö! Miksi minä?
B:STRÅLE.
Siksi että sinulla muistaakseni olisi ollut siihen tilaisuutta. Olit
tekemisissä erään siistin ja sievän tytön kanssa.--Minne hän jäi?
BIRGER.
Helsinkiin.
B:STRÅLE.
Eikö se juttu kehittynyt sen pitemmälle?
BIRGER.
Kuule Bergenstråle, oletko sinä ruvennut maallikkosaarnaajaksi?
B:STRÅLE.
En. Minä muistan vaan, että minä en hyväksynyt rakkauden seikkailuasi--
en sillä kertaa. Oletko jättänyt tytön rauhaan?
BIRGER.
Se on minun asiani.
B:STRÅLE.
Ehkä!--Ehk'ei!--Minä sanoin sinulle silloin, että jos tahdot olla
kunnon mies, niin olisit seurannut neuvoani. Olitko sen verran kunnon
mies?--Minä kysyn sitä vanhan ystävyyden nojalla--
BIRGER.
Oletko sinä todellakin ruvennut siveyden asian ajajaksi?
B:STRÅLE.
En! Minä sanoin silloin, että pitää tyystin harkita ennenkun antautuu
uudistusaatteille ainakin kun on kysymys ihmisolentojen sielusta tahi
ruumiista. Minä olen hyvin jokapäiväinen mies, minä en siedä suun
pieksemistä. Jätitkö tytön rauhaan?--
BIRGER.
En!
B:STRÅLE.
Hyvä. Aijotko naida hänet?
BIRGER.
En!
B:STRÅLE.
Miks'et?
BIRGER.
En voi isäni tähden.
B:STRÅLE.
Olet siis puhunut isällesi?
BIRGER.
Olen--voidakseni maksaa tytölle eläkkeen.
B:STRÅLE.
Sinä et ole sitä tytölle ilmoittanut?
BIRGER.
En ole vielä ehtinyt.
B:STRÅLE.
Sinä olet konna.
BIRGER.
Bergenstråle!
B:STRÅLE.
Minä annan sinulle muutamia asiallisia tietoja. Seitsemäntenä päivänä
Heinäkuuta kutsuttiin minut erään naisen luo, joka oli saanut
hysteerisen kohtauksen.--Se oli hyvin ankaraa laatua. Vaimolla on
muuten sydänvika.--Nyt hän on maannut toista kuukautta vuoteen omana.
--Hän on työmiehen vaimo. Hänen pitäisi lähteä ulkomaille kylpemään
mutta hänellä ei ole siihen varaa. Mitä pitäisi tässä tapauksessa tehdä?
BIRGER.
En minä tiedä.
B:STRÅLE.
Eräänä päivänä toi eräs työmies julmistuneena tyttärensä luokseni.
Tyttöä oli ruoskittu. Näin sen sinelmistä joita oli hänen ruumiissaan.
Hän oli rikkonut kuudetta käskyä vastaan. Isä oli rangaissut häntä lain
nojalla, ihmiset eivät häntä siitä moittineet. Tyttö oli hyvin
hermostunut. Minun piti tutkia häntä yhteiskunnan nimessä.--Tyttö
vapisi kuin haavan lehti. Me kaksi miestä--isä ja minä--vieras
lääkäri raatelimme hänen ruumistaan, loukkasimme hänen hienoimpia
tunteitaan, siksi että hän oli langennut erään konnan koukkuihin, jonka
nimeä hän ei tahtonut mainita. Sinä voit kuvitella että tehtävä ei ollut
hauskinta laatua.
BIRGER.
Kyllä!
B:STRÅLE.
Ihmettelin ett'ei tyttö ollut tehnyt itsemurhaa.--Naiset näyttävät
jaksavan kärsiä--
BIRGER.
Mutta miksi juuri minulle kerrot tuon. Mitä se minuun koskee?
B:STRÅLE.
Tuon tytön nimi oli Lyydia Siivonen.--Tunnetko hänet?--Hän on ensi
kuukauden--
BIRGER.
Bergenstråle!
B:STRÅLE.
Sinun täytyy hänet naida!--
BIRGER.
Eipä niinkään.
B:STRÅLE.
Sinun täytyy hänet naida, jos olet kunnon mies.
BIRGER.
Vai naida hänet. Se, se vasta olisi tuhmuus.
B:STRÅLE.
Miksi viettelit hänet?
BIRGER.
Sinäkö kysyt?
B:STRÅLE.
Niin minä. Vastaa minulle nyt, miksi viettelit hänet?
BIRGER.
Siksi että häntä rakastin--
B:STRÅLE.
Minä en ymmärrä sinua.
BIRGER.
Etkö ymmärrä?--Täytyykö minun se selittää sinulle?
B:STRÅLE.
Jätä neiti Såltin?
BIRGER.
En voi! Hän on rakastunut minuun.
B:STRÅLE.
Sinun täytyy pelastaa Lyyli.
BIRGER.
Ikävällä avioliitollako! Ei!
B:STRÅLE.
Ranskassa saisin ampua kuulan rintaasi--
BIRGER.
Täällä tarvitsisi minun ampua itse itseni.
B:STRÅLE.
Tee se!
BIRGER.
En voi!
(Soittoa).
B:STRÅLE.
Se on hän!
BIRGER.
Lyyli!--
B:STRÅLE.
Niin!--Selitä nyt vyyhtisi. Minä olen perheen ystävä. Minun on
täytynyt selittää tytön äidille, että kaikki vielä kääntyy hyvin päin
kun sinä palaat kotia. Olen lepyttänyt isän, joka vimmassaan oli
ruvennut juomaan ja kidutti vaimoaan ja tytärtänsä. Mies ei ollut siihen
päivään viinaa maistanut. Tyttö ei osaa ajatella mitään, on kuin tylsä.
Koko hänen onnensa riippuu nyt sinusta. Tule sisään Lyyli! Tohtori Ekman
on palannut maalta. Ole rauhassa, kyllä kaikki vielä päättyy hyvin. Minä
menen hetkeksi kävelemään.--Älä pelkää Lyyli, minä olen tohtori
Ekman'in ja sinun paras ystäväsi.--Näkemiin.
_2 kohtaus._
LYYLI. BIRGER.
BIRGER.
Sinä olet niin kalpea Lyyli, onko sinun ollut ikävä?!
LYYLI.
Ei!
BIRGER.
Anna minulle anteeksi!
LYYLI.
Birger! Minä olen niin pelännyt--
BIRGER.
Sinun ei tarvitse mitään pelätä.
LYYLI.
Minä olen niin pelännyt että sinä minut unohtaisit.
BIRGER.
Minä en unohda sinua koskaan.
LYYLI.
Etkö halveksi minua?--Ethän usko että minä olen kevytmielisyydestä
sinua rakastanut?
BIRGER.
En!
LYYLI.
Jos sinä tietäisit kuinka paljon olen näinä kahtena viikkona ajatellut?
Minusta on kuin olisin ollut haudattuna.--
BIRGER.
Anna minulle anteeksi!
LYYLI.
Tohtori Bergenstråle käski minun tulla tänne! Onko sinulla minulle
asiaa?
BIRGER.
On. Minä olen saattanut sinut asemaan, josta minun nyt täytyy koittaa
sinut pelastaa. Minä olen kertonut kaikki isälleni.
LYYLI.
Oliko hän suuttunut?
BIRGER.
Oli.
LYYLI.
Minuunko?
BIRGER.
Ei vaan minuun.
LYYLI.
Siitä että olet rakastanut minua!--Mitä nyt aiot tehdä?
BIRGER.
Rakastatko minua?
LYYLI.
Rakastan.
BIRGER.
Voisitko sittenkin rakastaa minua, vaikka olisin julma sinulle?
LYYLI.
Voin.
BIRGER.
Jos emme--esimerkiksi, voisi--mennä naimisiin?--
LYYLI.
Emmekö menisi naimisiin.
BIRGER.
Tarkoitan heti. Katso, minun täytyy jatkaa lukujani--asua Helsingissä
vanhempieni luona. Olen riippuvainen heistä. Voisitko odottaa--
LYYLI.
Voisin.
BIRGER.
Minä olen puhunut sinusta äidilleni. Minä olen pyytänyt että hän
sijoittaa sinut sisarensa luo maalle. Minä tulen usein tervehtimään
sinua--usein--
LYYLI. (Itkee).
Oi Birger!
BIRGER.
Koeta nyt olla järkevä hyvä Lyyli--tämä on ainoa mahdollinen
pelastuskeino tässä ahdingossa--
LYYLI.
Milloin pitää minun lähteä?
BIRGER.
Vaikka ensi viikolla.
LYYLI.
Sovitko vanhempieni kanssa?
BIRGER.
Kyllä!--Minä suoritan kustannukset! Onhan se minun velvollisuuteni.
Olethan minun morsiameni?
LYYLI.
Birger!
BIRGER.
Mitä?
LYYLI.
Ostammeko kihlasormukset?
BIRGER.
Emme vielä.
LYYLI.
Miks'emme?
BIRGER.
Me emme voi.
LYYLI.
Miks'emme voi olla kihloissa?
BIRGER.
Sehän on turhaa.
LYYLI.
Menemmekö naimisiin?
BIRGER.
Miksi sitä kysyt?
LYYLI.
Menemmekö me naimisiin?--Kihlaatko minua isältä ja äidiltä? He
tahtovat sitä, muuten en uskalla ikinä palata kotia.
BIRGER.
Voit asua muualla. Isäsi ja äitisi. Muista--onhan minullakin isä ja
äiti. En tahtoisi heitä loukata--saattaa heille surua. He tahtovat
että menisin naimisiin erään sievän ja varakkaan tytön kanssa, joka on
rakastanut minua monta vuotta. Minä olin sitoutunut häneen, ennenkuin
opin tuntemaan sinut. Hän on myöskin onneton jos hylkään hänet. Oh
Lyyli, tämä tuska on helvetin tuska! Jos sinä rakastat minua todellakin
niin anna minun--anna minun rakastaa sinua menemättä kanssasi
naimisiin. Minä en rakasta tuota neitiä, minä rakastan sinua, Lyyli,
minä kasvatan lapsesi suureksi--minä muistelen sinua kuin nuoruuteni
unelmaa. Minä olen heittiö, kurja, vaivanen. Sääli minua, vaan älä minua
vihaa. Lyyli anna minun muistossani rakastaa sinua!
LYYLI.
Minä olen tätä aavistanut. Minä olen sitä itselleni kuiskannut. Minä en
vihaa sinua Birger parka, minä vaan säälin sinua. Sinä et ole huono,
sinä olet heikko. Sinäkin olet haaveillut elämän kauneutta! Sinä et
jaksanut haavettasi toteuttaa, sinä et voinut olosuhteita vastustaa--
BIRGER.
Oh!
LYYLI.
Minä en tahtoisikaan sinua itseeni sitoa. Mikä onni olisi minun tietää,
että sinä, velvollisuuden tunteesta minut naisit.--Ei Birger! Minä
olen näinä kahtena viikkona ajatellut enemmän kuin uskotkaan, minusta on
kuin olisi koko olentoni järkkynyt, kuin olisin alkanut elää uutta
elämää.
BIRGER.
Ah!
LYYLI.
Minä rakastin sinua niin äärettömästi, että olemukseni oli yksin
täyttynyt sinusta, että sieluni kuihtuu eroamisemme jälkeen.--Kuin
eläisin minä valhe-elämää, jossa ulkonainen hengitys käy, mutta sisin
sydän on kuollut.--Minä olen elänyt kuin monta vuotta, ja kuitenkin on
aika suhahtanut ohitseni kuin linnun siivillä. Se on vierinyt pois, eikä
ikinä enää palaja!
BIRGER.
Lyyli!
LYYLI.
Sinä et rakastanut minua sillä rakkaudella, joka on yksin oikea, vaan
joka ei löydy kuin yhdessä tuhansista maan päällä.
BIRGER.
Lyyli nyt olet kiihoittunut, enkä sitä kummeksi. Koeta rauhoittua ja
katsoa todellisuuteen semmoisena kuin se on. Joko me välitämme maailman
ennakkoluuloista ja juoruista taikka emme. Mutta jos sinä kysyt ensin
mitä isäsi ja äitisi, kummisi ja tätisi, pipit ja papit asiasta
arvelevat. Silloin minä tietysti pidän huolta minunkin seurapiirin
tuomiosta ja vanhempaini tahdosta. Eikö se ole selvää.
LYYLI.
Selvää on minulle vaan se että te miehet rakkauden nimellä tarkoitatte
muuta kuin me naiset! Nyt tunnen itseni melkein onnellisemmaksi siitä,
ett'et minua itseesi sido. Ehk'en olisi jaksanut taistella kahden
edestä.--Nyt voin taistella yksin. Hyvästi! Tule onnelliseksi, jos
voit! Nyt tiemme eriävät ijäksi!
BIRGER.
Jos voisin!
LYYLI.
Sinä et mitään voi. Ehkä nyt voit tunteesi vallassa jotain luvata, ehkä
nyt olet oma itsesi,--vaan seuraavassa hetkessä pelkäät ystäviesi
halveksimista, ihmisten moitetta.--Ei Birger, nainen voi rakastaa
miestä, joka on hänelle julma, vaan miestä jota hän halveksii, on hänen
vaikea rakastaa.
BIRGER.
Lyyli!
LYYLI.
Hyvästi Birger! Sanoinhan jo, nyt tiemme eroavat ijäksi. Lapseni tahdon
itse elättää, minä yksin. (Pois).
*Esirippu.*