Ei ollut enää työnpuutetta. Elokuun keskivaiheilla olivat Jürgensenit
tulleet kotiin, ja Maisalla oli ollut yllinkyllin työtä ommellessaan
syyspukuja sekä siellä että konsuli Schoulla ja Brandtilla.
Tranemit olivat myöskin kutsuneet häntä, mutta Maisa ei mitenkään ollut
voinut lupautua sinne ennenkuin syyskuun ensimäisellä viikolla. Se oli
kyllä myöhäistä, -- kaikki he, rouva ja tyttäret, odottivat Maisaa
laittamaan heidän pukujaan kuntoon voidakseen jälleen näyttäytyä ulkona.
Nyt oli Maisa jo istunut siellä useita päiviä. -- Rouva oli lempeä,
muisti tuoda suklaata, kun oli aamupäivä vieraita, tai teetä
iltapäivisin, -- Maisaahan tarvittiin niin välttämättömästi.
Mutta heti ensimäisenä päivänä siellä istuessaan huomasi Maisa, että
siellä oli ikäänkuin suurenmoisempaa ja vauhdikkaampaa. Aiottiin ostaa
uusi, hieno brysselinmatto saliin ja tummat ripsi-ikkunaverhot.
Ja eikös Karelius, kuski ollut saanut kahta kiiltävää nappia
päällystakkinsa kaulukseen, -- odotahan vain, pian saat vielä lisäksi
nauhoja ja kaikenlaisia käänteitä takkiisi! -- -- -- Ei milloinkaan
ollut Maisa kuullut, että hänellä oli niin hieno nimi kuin Svendsen,
jolla häntä nyt alinomaa puhuteltiin.
Varmaankin saataisiin rouvaa pian kutsua valtioneuvottareksi.
Kielsberghän oli sanonut, että nimitystä odotettiin joka päivä.
Mutta oli ikävää, että tuo Anton alinomaa keksi asiaa Maisan huoneeseen
ryhtyen laskemaan leikkiä ja juttelemaan Maisan kanssa! -- Maisan
oli oikein vaikea sietää häntä hänen siinä seisoessaan. Hän oli niin
olevinaan, ja nuo vaaleat silmät välkähtelivät niin ilkeästi ja sitä
paitsi oli hän käynyt oikein tunkeilevaksikin. Maisan täytyi usein
ommella aivan kaksinkertaisella innolla näyttääkseen, ettei hän
tahtonut olla vähimmässäkään määrässä tekemisissä tuollaisen junkkarin
kanssa. Mutta korvia aivan kuumoitti, Anton oli varmaankin nähnyt
Maisan kesällä Klingenbergillä ja tehnyt omia johtopäätöksiään...
Rouvasta tuntui varmaankin tyhjältä, kun Signe oli poissa, Arnalle
ei voinut puhua kaikkea, mitä ajatteli. -- Ja Greta oli saanut
kasvatuksensa kokonaan toisenlaisissa oloissa, perhe ei silloin vielä
ollut niin vaurastunut; -- hän seisoi siinä suurine, kysyvine silmineen
antaen toisten pukea hänet miten vain tahtoivat vierailuhattuihin ja
-pukuihin.
Rouva kävi Torpilla joka aamupäivä, siellä oli kovin hienoa. Arna
kertoi, että tukkukauppias oli antanut kymmenentuhatta taalaria
myötäjäisiksi.
Mutta Maisan täytyi sydämessään myöntää, että kun nuo komeat,
pariisilaiset syysvaatteet olivat saapuneet -- sekä rouvalle että
Greta-neidille ja Arnalle, -- ja niitä sitten täytyi ratkoa ja
korjailla ja neuloa uudelleen, niin oli kuitenkin tämä ulkomainen
ihana villakangas ikäänkuin pumpulinsekaista. -- Kuosi ja malli
jäivät tietysti jäljelle, hienot koristeet myöskin; -- mutta paljon
norjalaistakin tuli lisäksi niihin; -- ja miten paljon ne olivatkaan
maksaneet! -- Mutta ei mistään hinnasta pitänyt kenenkään saada tietää,
että niitä oli korjailtu täällä kotona.
Kesäasunnolta tuotiin georgiineja ja maljakkoihin syyskukkia kaikkiin
huoneisiin, omenoita ja päärynöitä, punaisia ja mustia viinimarjoja
hillottaviksi. Kokonaisia sokeritoppia kannettiin puodista pihan yli ja
pantiin sulamaan suureen, tinattuun messinkikattilaan. Täti Rask seisoi
keittiössä hillotölkkien ja sianrakkojen keskellä, kädessä nauhaa,
jolla piti sitoa purkit.
Hän hääräili edestakaisin pitkä, valkea esiliina edessään, hameenhelmat
ylhäällä, muassaan aina asetilla joku kuuma hillonäyte, jota hän
matkalla puhalteli ja jäähdytteli; -- hän vei sen rouvan nähtäväksi
kysyen samalla, luuliko tämä sen hyydyttyä käyvän liian paksuksi. Hän
pyysi samalla Arnaa keittiöön auttamaan marjojen puhdistamisessa. Joka
kerran keittiön oven avautuessa tuli voimakas palaneen sokerin haju
sisään huoneisiin. Siellä kiehui ja kuohui, ritisi ja ratisi, ja oli
touhua kaiken päivää.
Maisa istui ja ajatteli, että hän illalla tapaisi Kielsbergin...
Oli aivan kuin henki kysymyksessä joka kerran kun Maisan piti tavata
hänet... -- siitä riitti ajatuksia aivan loppumattomiin. Mutta ei
hän myöskään voinut käsittää, mitä ilon aihetta hänellä ennen oli
ollut. Maisa muisti kulkeneensa yksinään kotiin pimeässä ja tuiskussa,
sateessa ja pouta-ilmalla -- ommelleensa ompelemistaan -- keittäneensä
kahvia ja mietiskelleensä leninginmalleja...
Tarvitsi vain ajatella viime vuotta tähän aikaan...