Kaikkein virkistävintä, mitä tiesi, sanoi Kielsberg, oli nähdä Maisa
sellaisena, iloa säteilevänä huvittelemaan lähtiessään.
Maisan täytyi niin monesta syystä olla varovainen, sen Kielsbergkin
ymmärsi. -- Sillä ei käynyt päinsä, että joku Ellefsenin talon
asukkaista, kaikkein vähimmin Dörumit tai rouva Thorsen, saisi vihiä
siitä, että he kaksi olivat yhdessä ulkona huvittelemassa; -- he
saisivat heti epäluulon, ja Dörumit sanoisivat piankin Maisan irti
asunnostaan. Myöskin piti aina erota Siltakadun kulmassa niinä iltoina,
jolloin he yhdessä menivät kotia, jotta heitä ei nähtäisi niillä
seuduin, ja Maisan täytyi sovittaa niin, että hän tuli hyvän aikaa
ennen Kielsbergiä portista sisään.
Ja ulkona Klingenbergilläkin saattoi helposti tavata jonkun noista
perheistä; -- Anton Tranemin ja Jaakko Schoun oli Maisa nähnyt
vilahdukselta kauempaa, ja hän aivan hätkähti eräänä iltana, ollessaan
Kielsbergin kanssa ulkona näytöksien väliajoilla... Maisa oli juuri
kuorimassa appelsinia ja tarjoamassa sitä tälle, kun hän sattumalta
tuli kääntyneeksi ympäri. Jonkun matkaa heidän jäljessään yleisön
joukossa kulkivat tosiaankin rouva Tranem, täti Rask, Greta, Arna ja
Theodor; -- he olivat varmaankin tulleet kesäasunnoltaan Lökkeniltä
kaupunkiin katsoakseen Gurlia. Mutta hänelle tuli kiire päästä toiseen
käytävistä pensaitten suojaan...
Ehkä hän oli liian levoton sen johdosta; -- mutta eivätkös sitten sekä
rouva että täti Rask istuneet sisällä teatterissa ja katsoneet aina
silloin tällöin kiikareillaan taaksepäin pimeyteen, -- hänestä oli
tuntunut niin epämiellyttävältä koko illan sen jälkeen.
Kielsberg oli sovittanut niin, että he olivat saaneet istumapaikat
takapermannolla lähellä ovea, jotta helposti pääsisi ulos väliajoilla
eikä tarvitsisi lainkaan näyttäytyä kaikkein kirkkaimmin valaistussa
osassa salia. Mutta muuten ei Maisa välittänyt siitä enää. --
Kielsbergin käsivarteen nojaten tahtoi hän kulkea silloin kun tämä
tarjosi sen hänelle heidän mennessään puistoon hakemaan itselleen
appelsinin tai juomaan limonadia tai olutta.
Muuten Kielsberg tapasi usein jonkun tuttavansa, jota piti tervehtiä,
ja oli silloin varsin varovainen, poistuen hiukan kauemmaksi, jottei
Maisalle koituisi asiasta mitään ikävyyksiä. Mutta kerran heidän
kulkiessaan yhdessä siellä -- Maisan täytyi nauraa sitä ajatellessaan,
-- ja tavatessaan erään nuoren lääkärin, joka ihmeissään kohotti
hattuaan katsoen vielä taakseenkin, kulki Kielsberg varsin ylpeänä ja
arvokkaana Maisan kanssa huvihuoneeseen, jossa hän tilasi olutta.
"Meni aivan yli hyvän ystäväni Kamstrupin ymmärryksen, että minulla
olisi naistuttavuuksia", sanoi hän ylimielisesti.
"... Elämän vastuksiin kuuluu myöskin pitää toverinsa loitolla,
Maisa!... Heitä ei laske mielellään näkemään toisen köyhyyttä..."
Hän istui ja kirjoitti lyijykynällä lehteen arvostelua
näytelmäkappaleesta juuri kun soitettiin seuraavaan näytökseen -- --
"Ei, ei, jääkää tänne istumaan, Maisa!"
Eikä Maisa puolestaan välittänyt kappaleesta!...