Rouva Thorsen oli kertonut, että enemmän kuin kahden kuukauden vuokra
oli maksamatta, -- hän ei suinkaan ollut kohtuuton, sanoi hän, mutta
leskiraukan täytyi aina olla varuillaan ja jollei Kielsberg olisi ollut
tuollainen siivo, hiljainen ylioppilas, ei hän suinkaan olisi ollut
näinkään kärsivällinen -- -- --
-- Maisa oli tulossa kotiin Tranemeilta illalla, kun hän näki
Kielsbergin kävelevän sillalla ja heiluttelevan keppiään; hän oli
varmaankin matkalla kaupunkiin.
Hän katsoi Maisaa hajamielisen näköisenä ja nyökkäsi vain hyvää iltaa
ohikulkiessaan.
"Maisa!" -- kuuli hän samassa takanaan sanottavan, -- "tulin juuri nyt
ajatelleeksi, ettei maailma ehkä olekaan niin ikävä, -- ja tosiaankin
oli se ajatus minulle tarpeen tänä iltana, -- teissä on jotain niin
reipasta, niin rohkeata -- -- on niin virkistävää nähdä teidän tulevan
tuollaisena pää hiukan eteenpäin taivutettuna ja kiireisin askelin; --
odotan aina, mitä silmäripsienne alla piilee, kun luotte silmänne ylös
-- -- Ihminen kaipaa aina jotakin tavallista arvokkaampaa. -- --
"Ja sitten kiiruhdatte portista sisään, -- niin -- se nyt ei ole niin
hauskaa. Tulen silloin aina ajatelleeksi tuollaista räätälilintua, joka
lentelee ulos ja sisään ja joka hyödyttää muita, ja joka visertää niin
iloisena muitten mukana leikissä. Olette niiden sukua -- vaikka pesänne
onkin ullakolla täällä kaukana syrjäkaupungilla -- -- --
"Kuulkaas Maisa, ettekö voi kävellä jonkun matkaa kanssani pitkin tuota
katua? -- Oi, ei -- älkää nyt pelätkö, -- -- niin emme niin pian saavu
tuon ikuisen portin luo!"