"Maisa... Maisa, teillä on iloinen nimi, tästäpuoleen kutsun teitä vain
Maisaksi -- niin -- kahdenkesken ollessamme, muuten -- niin --" --
Nuo sanat kaikuivat alituiseen Maisan korvissa aina siitä asti kun he
viimeksi olivat olleet yhdessä...
Maisa oli ollut monta kertaa huhtikuussa Kielsbergin kanssa
teatterissa, ja tämä oli myöskin kerran odottanut Maisaa Tranemien
talon ulkopuolella. Kielsberg oli kertonut hänelle koko ensimäisen
näytöksen sisällyksen, niin että Maisasta tuntui kuin olisi hän nähnyt
senkin... Aina kun lehdissä oli arvosteluja kappaleista, sai Maisa
lainata niitä Kielsbergiltä, jolla niitä oli aina takintaskussa.
Seuraavalla kerralla tämä aina kysyi: "No, mitä piditte siitä, neiti
Jons?"
Maisa ei uskaltanut juuri vastata; ei sen vuoksi, ettei hän olisi
lukenut niitä tarkkaankin. Sillä hänen suurin huvinsa oli istua ja
lukea iltaisin niin että hän monesti unohti ajoissa mennä nukkumaankin,
-- etenkin silloin, kun niissä arvosteltiin sellaisia kappaleita, joita
hän itse oli ollut katsomassa.
Kielsberghän kirjoitti niin sattuvasti, että hänen sanansa menivät
suoraan sydämeen, -- vaikka hän joskus arvostelikin jotakuta
näyttelijää purevasti. Oli sääli heitä, -- ja sen Maisa oli suoraan
sanonutkin Kielsbergille. Mutta silloin tämä vastasi, että huono
näyttelijä saattoi tärvellä koko kappaleen, että hän ryösti monelta
sadalta ihmiseltä paljon naurun tai itkun arvoista, sellaista, joka
olisi herättänyt vastakaikua heidän sydämissään -- teiltäkin, neiti
Jons, paljon muistelemisen arvoista. Sen sijaan te varmaankin nyt
istuitte ja koetitte tukahduttaa haukotuksen.
Eikö hän ravistelisi näyttelijää, joka ei kykene saamaan itsestään niin
paljon irti, että hänen esitettäväänsä henkilöön tulisi eloa. Ennen
kaikkea piti yleisö saada ymmärtämään, että sitä oli vedetty nenästä. --
-- Mutta itsekin hän nyt vain petkutti yleisöä ja kirjoitti
jokapäiväisen leipänsä vuoksi! väitti hän, -- jos hän olisi ollut
oikea arvostelija, niin --. Nyt piti hänen vain huolehtia siitä, että
petkutti niin vähän kuin mahdollista. --
Mutta Maisa huomasi, ettei tosi näyttelijänä olokaan ollut pelkkää iloa
ja huvia, sehän saattoi olla varsin vaikeata -- -- --
Hyvä Jumala, Maisa ei edes uskaltanut ajatellakaan, millaiseksi elämä
jälleen muodostuisi, jos Kielsbergin täytyisi muuttaa asuntoa kesäksi!
--
Miten autiota ja tyhjää olisi jälleen...
Maisa ei ollut milloinkaan elänyt sellaista aikaa kuin tämä -- niin
paljon iloa ja niin paljon ajattelemisen aihetta oli joka päivä. --