Jollei hän olisi tuntenut Martha Mota niiltä ajoilta asti, jolloin he
asuivat Hammersborgissa, olisi hän mieluummin antanut Jensenin muorin
pestä vaatteensa.
Maisa olisi varmaankin voinut aivan hyvin eilen illalla tulla kotiin
samaan aikaan kuin tavallisestikin, -- varmaankaan ei hän olisi
tavannut ketään...
Maisa olisi kernaasti tahtonut tietää, oliko Kielsberg odotellut
häntä...
Voi taivas, miten hauskaa, jos hän pääsisi teatteriin tänä iltana!
Hän menee katsomaan ilmoituksista, mitä tänään näytellään; -- Kielsberg
varmaankin menee sinne...
Vaatteittensa puolesta saattaisi Maisa hyvin mennä nyt, piti vain
ottaa sadetakki yltä sisällä. Oli kyllä ikävää kulkea siinä iltaisin,
-- hän ei ollut koskaan viihtynyt siinä, ei tuntenut itseään sieväksi
ja sulavaksi siinä, ja sehän oli vaatekappale, jota kaikki käyttivät
ennenkuin saivat uudet kevätpukunsa valmiiksi.
Voisikohan parhaista kappaleista saada vielä päällystakin?...
Maisa käänteli ja tutkiskeli ja tarkasteli tuota jotenkin kulunutta
sadetakkia, -- se oli kyllä täysivillaa, kannatti aina ostaa hyvää
kangasta! Jos hän tekisi työtä koko seuraavan sunnuntain, voisi hän
kyllä saada sen samana päivänä valmiiksi.
Ei, mieluummin valvoisi hän parina kolmena iltana kahvipannun ääressä,
niin saisi hän sen valmiiksi sunnuntaiksi, jos sitä ehkä tarvittaisiin
silloin --
Niin hän tekisikin -- ottaisi mukaansa Ovidia Kalnaesin takin mallit
huomenillalla ja leikkaisi ja ompelisi sen kädenkäänteessä. Kunhan vain
nuo virttyneet ja kuluneet paikat saisi peittymään...
Nuo päällystakit, joita nykyään käytetään, ovat sangen sieviä --
laajanpuoleiset hihat ja suuret taskunkäänteet sivuilla --
Kielsberg saisi nyt nähdä Maisan aivan toisin puettuna heidän
tavatessaan... Ja hänhän voi käyttää sateenvarjoa sadeilmalla...
Mutta hänen hansikkaitaan ei todellakaan kohta voinut enää käyttää, --
vaikka Maisa ei milloinkaan pannut niitä käteensä ennenkuin tullessaan
Siltakadulle iltaisin... Joka aamu täytyi hänen paikata jotakuta sormea
ennen lähtöään; -- hansikkaat ovat kuitenkin pääasia, varsinkin näin
keväällä, kun on valoisaa! Hienoinkaan puku ei näytä miltään, jos
käsineet ovat huonot...
Niin, hänen täytyi sunnuntaiksi saada pari uusia, jotka sopivat takin
väriin -- niin kalliita kuin ne olivatkin... Martta Mo sai odottaa
hiukan pesupalkkaansa.
Olisi voinut säästää monta killinkiä, jos olisi ollut syömättä
sunnuntaina päivällistä Dörumilla, -- kahvi ja voileipä olisi hyvin
välttänyt -- olihan hän koko viikon niin hyvällä ruualla. Mutta Dörumin
matamikaan ei varmaan tahtonut kadottaa sitä ansiotaan -- --
Kielsberg oli heidän viimeksi tavatessaan väittänyt, että Maisan
hiukset olivat punertavat... Theodora Brandt käytti lyijykampaa
saadakseen tuon punaisen vivahduksen häviämään; Maisa olisi myöskin
halunnut ostaa itselleen sellaisen --
Kielsberg kulki luultavasti nyt aamupäivällä sairashuoneella eikä
varmaankaan tullut kotiin ennenkuin kolmen aikaan, syötyään päivällisen
kaupungilla.
Olikohan hän eilen illalla odotellut häntä?
Niin, joka tapauksessa ottaisi Maisa takin ylleen ja lähtisi kävelemään
iltapäivällä -- -- --
-- Elling tuli Dörumeille Maisan istuessa siellä päivällisen jälkeen,
-- hän toivoi nyt saavansa oman työpajan ja hän istui ja jutteli
ja neuvotteli vanhan Dörumin kanssa: -- mutta Maisa huomasi kyllä,
että oli kysymys hänestäkin! Oli aivankuin Dörum ja matami ja Elling
olisivat sopineet keskenään jostakin -- -- Eipä Maisa osoittanut
innostusta, niin kunnollinen ja hyvä nuorukainen kuin Elling muuten
olikin, -- eikä rumakaan... Mutta puhui aina vain tuosta ikuisesta
nahasta! -- --
Ja siitä, mitä hän yritti puhua Maisan kanssa, oli myöskin sangen vähän
iloa:
... Lähtisikö hän iltapäivällä kävelemään ja katselemaan jäätä, joka
oli lähtemäisillään satamasta?
Ei kiitos, hän oli koko eilispäivän katsellut jäätä kreivi Wedelin
torin varrelta.
Elling istui ja katseli kuin naulattuna häneen mustilla, lempeillä
silmillään, niin että hän tunsi olevansa sekä hämillään että lopuksi
vihoissaankin, vastasi aivan lyhyesti ja nousi lopuksi ja istui ikkunan
pieleen... Nyt saattoi Kielsberg pian tulla kotiin...
... "Ei ollut saatavissa muuta anturanahkaa, joka kelpaisi, kuin
ulkolaista, ja sitten, nähkääs, se tulee varsin kalliiksi --"
"Ehei, ei ole sellaisia eläimiä Norjassa", -- puheltiin sisässä --
"Siellä kulmassa on koko kadun paras paikka, jos aikoo perustaa oman
työpajan -- ja kaksi pientä kaunista huonetta..."
Maisa tunsi, että tämä oli tarkoitettu hänen kuultavakseen -- hän
nykäisi tuolia ja kääntyi ikkunaan päin...
Nyt Kielsberg tuli... Varmaankin sairashuoneelta, sillä hänellä
oli kirjoja kädessä -- ja paperia ja sanomalehtiä sivutaskussa.
Hän varmaankin kirjoittaisi iltapäivällä siksi kunnes ehkä menisi
teatteriin... Kuinka hän kiirehti! -- hän oli siis oppinut tuntemaan
laudat talon pihalla... Varmaankin mietti hän jotakin... parilla
harppauksella ylös rappuja... Nyt pisti maalarimestari vaalean päänsä
ovesta sisään --
"Kas niin, tule sisään, -- niin pelaamme korttia", sanoi Dörum, joka
istui pöydän ääressä ja veti haikuja nousematta paikaltaan.
"Keittiössä on kyllä valkea uunissa, niin että voin asettaa kahvin
kiehumaan, Jörstad", arveli matami.
Dörum nousi ja otti korttipakan esiin kaapista. Hän laski hitaasti
kortit paksulla peukalollaan, -- aivan oikein, viisikymmentäkaksi
korttia.
"Ja kuinka voi kummilapseni, maalarimestari?" kyseli Maisa, -- joka oli
yht'äkkiä vilkastunut istuessaan ikkunan ääressä.
"Oh, hän voi nyt varsin hyvin, kun voimme asettaa hänet auringon
puoleiselle seinälle päivisin."
"Pian kuivuvat sekä kadut että piha nyt", sanoi Dörum. -- "On ihanaa,
että kevät vihdoinkin tuli..."
Korttipeli alkoi punaiseksimaalatulla pöydällä ja Dorthea seisoi ja
seurasi sitä tarkkaavin silmin.
"Satayksi!" sanoi Dörum.
"Satayksi!" maalarimestari löi valtin pöytään seuraavalla kerralla ja
pani piipun pois.
"Satayksi on kyllä mennyt ohitsenne, Elling", ilveili Maisa; hän oli
aivan erinomaisen hyvällä tuulella. -- "Ette saa kadottaa rohkeuttanne
--"
Ellingin silmät loistivat, -- varmastikaan ei hän ollut niitä, jotka
antautuivat ensimäisestä iskusta...
Dörumin peukalo hieroi vaivaloisesti kortin toisensa perästä
rasvaisesta korttipakasta. -- "Niitä pitänee hiukan auttaa", -- hän
meni ja otti tuhkaa uunista ja sirotti niiden väliin... "Kas niin, nyt
se käy --"