Siellä pelattiin intohimoisesti, mutta kiirehtimättä.
"Kaksi mestaria yhtä kisälliä vastaan!" -- ärsytti Maisa Ellingiä.
"Ei varmaankaan kestä kauan ennenkuin hänestäkin tulee mestari",
vastasi Dörumin matami, joka tuli sisään tuoden kahvia...
Viiden aikaan kiitti Maisa puolestaan, hän tahtoi mennä hetkeksi
kävelemään; -- hän oli nyt varma Ellingistä, joka oli syventynyt
kortteihin. -- -- --
-- No, aurinko oli paistanut aimo tavalla kaduille tänään, oli kuivaa
pitkät matkat katukäytävillä ja keskellä katua myöskin...
Tuonne kivitalon seinälle oli liimattu teatteri-ilmoitus; mutta hän
ei tahtonut seisoa tarkastamassa sitä leipuri Bergin tai Sundbyn
ikkunoitten näkyvissä; Kielsbergkin saattaisi kesken kaiken tulla
portista.
Maisan täytyi tehdä aivan samoin kuin tämänkin, pitää varansa, jotta
pääsi puikahtamaan aivan ikkunoitten alitse seinän viertä myöten, niin
ettei Sundbyn neiti Tönsetin pistäisi päähän tulla kävelemään hänen
kanssaan.
Sillalla seisoi koko joukko ihmisiä, jotka eivät varmaankaan
tienneet, miten viettää sunnuntai-iltapäivänsä ja senvuoksi kävelivät
edestakaisin ja katselivat jäälauttoja, jotka liikkuivat alaspäin
virtaa pitkin. Hiiliproomujen ympärillä lainehti vesi jo aivan vapaana
ja jäälohkareet sulivat kuin märät sokeripalat...
Maisa tiesi kyllä, että ilmoitus olisi tuolla kulmassa... Hän katsoi
varovasti ympärilleen ensin --
Kappaleen nimen näki jo kaukaa, mutta Maisan täytyi tarkastaa
lähemmältä ilmoitusta nähdäkseen, esiintyivätkö ne kaksi, jotka olivat
esittäneet Gunlaugin ja Endren osia, myöskin tänä iltana --
Hän kävelisi hiukan nähdäkseen teatteriin menijät.
Oli suloista kulkea kaduilla niihin aikoihin päivästä, jolloin
tavallisesti piti olla työssä. Vanha kuritushuone, jonka ohi hän
joka päivä kulki, oli siinä niin suurena ja synkkänä ränstyneine,
kaltevine kattoineen. Maisa ei ollut milloinkaan ennen huomannut,
että se oli noin kalteva, vaikkakin hän joskus oli ollut tarkastajan
luona ompelemassa... Ja sitten nahkuri Onsrudin kyltti häränpäineen,
joka riippui katukäytävän yläpuolella... Vasta sen kohdalle päästyään
saattoi hän aina aamuisin nähdä, kuinka paljon kello vielä oli vailla
kahdeksan, kellon viisarin mukaan piti hänen sitten joko kiiruhtaa tai
hiljentää vauhtia...
Ja tuolla ylhäällä hienossa apteekissa oli varmaankin ollut
päivälliskutsut, siellä oli niin paljon juhlapukuisia ihmisiä
ikkunoissa. -- Kerran oli häntä pyydetty sinne ompelemaan; mutta sattui
niin onnettomasti, että hän oli luvannut mennä muualle --
Ei ollut aivan vielä teatteriinmenoaikakaan, eikä hän oikein tiennyt,
mitä tehdä niin kauan; -- täytyi varmaankin taas kävellä hiukan ja
katsella ympärilleen.
Torilla ei ollut kellonvaihtajia, kuten tavallisesti, seisomassa
lyhtytolpan luona sunnuntai-iltapäivisin... Nyt oli aivan autiota ja
hiljaista, siistiä ja tyhjää. Kas, rekikelin aika oli jo ohi -- vain
vaunuja koko rivi...
Mutta lähempänä linnaa ja pitkin Itäkatua oli katukäytävä täynnä
kansaa, ihmisiä, jotka olivat olleet ulkona nauttimassa kauniista
ilmasta ja kääntyneet jälleen kotiin... Kaikkein hienoimmat eivät
olleet ulkona sunnuntaisin, he istuivat kotona, suku kokoontuneena
heidän ympärilleen...
Ulkona alkoi kylmetä nyt jälleen iltapuolella...
Maisa saattoi hyvin kulkea vielä pienen matkan alaspäin, sitten hän
käännyttyään takaisin tulisi ikäänkuin vasten koko virtaa, ihmisiä,
jotka aikoivat teatteriin.
Oli hauska katsella kreivi Wedelin toria näin sunnuntaisin, kun
ei ollut muuta tekemistä siellä kuin maleksia mukavasti ohi; --
huomenaamulla aikaisin oli jälleen mentävä Kalnaeseille valmistamaan
Ovidian takkia.
Maisa käveli jälleen linnan ympäri ja päätti mennä kotiin teatterin ohi.
Jotkut, jotka olivat viimeisen kerran yrittäneet luistella, tulivat
nyt pois luistimineen, ja ulkona railossa pyrki mustaa savua suitseva
hinaajahöyrylaiva jääpalasten seassa eteenpäin.
Oli jo hämärää, kaasulyhtyjä oli jo alettu sytyttää Maisan tullessa
jälleen teatterin luo; -- saattoi kyllä aivan huomaamattomana kulkea
ohi siitä --
Hän käveli yli piiskauspaikan köyhäinhuonetta kohti ja jälleen
takaisin. Maisa ei tahtonut kulkea varsin läheltä teatteria ihmisten
tunkeutuessa sisään; -- mutta hän ei voinut olla muistelematta
edellistä kertaa...
Kulkiessaan hitaasti katua eteenpäin piti hän silmänsä auki voidakseen
välttää likinäköisen ylioppilas Kielsbergin ja väistyä tämän
nähdessään. Teatteriinmenijöitä kiiruhti puhellen hänen ohitseen, --
jotkut teatteripäähineissä, -- ja vaunu toisensa perästä ajoi kai
myöskin sinne. --
Kadut tyhjenivät tyhjenemistään, mitä pitemmälle hän kulki...
Maisa jäi hiukan epätietoisena seisomaan katsellen ympärilleen ennen
kotiinmenoaan, kun hän yhtäkkiä kuuli takanaan sanottavan:
"Hyvää iltaa, neiti, -- oletteko ulkona kävelemässä?"
Anton Tranem siinä oli. Mutta ääni kuulosti niin kummalliselta, että
Maisa lyhyesti vastasi tervehdykseen ja kiiruhti pois.
Vähän sen jälkeen meni hän viistoon yli kadun toiselle puolen. -- Tuon
ilkimyksen käytös suututti häntä.
Maisa kiiruhti poispäin. Parasta mennä kotiin ja panna maata.
Tavallisesti hän viikolla iloitsi suuresti seuraavasta pyhäpäivästä; --
mutta oikeastaan ei hänellä ollut koskaan mitään hauskaa sunnuntaisin;
arkipäivät olivat miltei paremmat, niin paljon kuin pitikin rehkiä ja
ponnistella.
Mutta olisihan hän kenties voinut olla teatterissa tänä iltana, jos
vain olisi tahtonut.
-- Olipa hyvä, että Elling oli poissa Maisan tullessa kotiin. Dörumit
istuivat nyt yksinään ja söivät lampunvalossa illallistaan.
Maisan piti juuri pistää päänsä ovesta sisään ilmoittaakseen tulleensa
kotiin, kun Dörumin matami tuli häntä vastaan joku vaatekappale
käsivarrellaan...
Rouva Thorsenin Tilla oli käynyt siellä tunti sitten tuoden tämän
päällystakin, -- ylioppilas oli käskenyt tätä pyytämään ystävällisesti,
että ompelijatar korjaisi sitä. -- Vuori oli kokonaan irtaantunut
toisesta hihasta. Mutta ylioppilaan täytyisi saada se takaisin aamulla
varhain, hänen piti mennä sairashuoneelle, -- ehkä Tilla saisi
hakea sen ennen sitä. -- Tillan piti pyytää oikein kauniisti, sillä
ylioppilas tiesi kyllä, ettei neiti Jons tavallisesti tehnyt sellaisia
töitä, mutta hän oli joutunut niin ymmälle takkinsa suhteen...
"Sellaiset poikaparat, jotka asuvat täällä kaupungissa vuokralla,
kuluttavat suorastaan vaatteensa repaleiksi. Heillä ei ole ketään, joka
huolehtisi niistä!" -- sanoi Dörumin matami myötätunnolla. -- "Heille
on kyllä varmaankin aina korjattu kaikki kotona."
Maisa piti päällystakkia kädessään ja käänsi sitä päivänvaloa kohti; --
hän koetti parhaansa mukaan salata Dörumin matamilta iloaan.
"Jollei muuta korjattavaa ole kuin vuori ja napinlävet, niin --"
Matami oli ryhtymäisillään tarkastamaan lähemmin takkia, mutta Maisa ei
päästänyt sitä käsistään.
"Parasta on, että kiiruhdan heti aloittamaan työn, jotta se valmistuisi
ajoissa."
Maisaa olisi suuresti haluttanut nauraa ääneen, kun hän kiiruhti
rappuja ylös ja sytytti lampun, -- kokonainen naurutulva oli
purkautumaisillaan... Ei uskoisi, millainen velikulta tuo Kielsberg
oli!...
Maisa tarkasteli takkia hyvän aikaa hartaasti ja myötätuntoisesti
ennenkuin varsinaisesti ryhtyi ompelemaan... Napinrei'istä tulisi kyllä
hyvä -- ylimäisessä repeytymässä näkyi tosiaankin vaalea säkkikangas;
Maisa olikin niin usein nähnyt sen pistävän esiin yläpuolella sileätä
luunappia, joka riippui ja roikkui langan varassa. -- Niin, nyt se
ainakin neulottaisiin lujasti kiinni!...