Oli jo valoisaa nyt kevätpuolella, kaikki näkyi niin selvästi, -- kävi
sääliksi, että Kielsbergin piti kulkea tuossa sinisessä, kuluneessa
päällystakissaan, jonka toista taskua hän itse oli korjaillut, sen
huomasi sekä ompeleesta että valkeasta langasta.
Oli toista viikkoa siitä, kun Maisa oli jutellut Kielsbergin kanssa,
oli vain nähnyt häntä vilahdukselta tämän kulkiessa alakuloisena,
kaulus pystyssä tuulisina ja koleina päivinä, ja keppi kainalossa.
Sundbyn palvelijatar oli Maisalle kertonut kauppiaan uhanneen
Kielsbergiä ulosotolla, koska tämä oli jättänyt puotilaskunsa
maksamatta -- kunhan se vain ei tulisi rouva Thorsenin tietoon, muuten
ahdistaisi tämä jälleen häntä maksamaan vuokransa!
Maisa olisi niin mielellään tahtonut korjata Kielsbergin takin reunat.
Mutta oli pulmallista saada se sanotuksi hänelle. Sen täytyi tapahtua
kuin leikillä, sillä Kielsberg ei varmaankaan tahtonut tunnustaa
puutettaan.
Ja napinreiät olisivat sietäneet aivan perinpohjaisen korjauksen.
Hän oli ajatellut pyytää Tillaa esittämään sitä ikäänkuin itsestään,
koska hän muka tiesi, että neiti Jons mielellään iltaisin korjaili
vaatteita ja teki sen halvalla. Mutta -- silloinhan Kielsberg saattoi
luulla, että Maisa teki sellaisia töitä kaikille talon sälleille.
-- Eikä myöskään oikein sopinut ruveta tinkimään maksusta heidän
tavatessaan illalla --
He tapasivat jälleen eräänä iltana Sundbyn puodissa, kun hän seisoa
odotellen juustopakettia, jota juuri tehtiin; hän näytti olevan hyvissä
väleissä talonväen kanssa.
"Kuulkaa, neiti Jons", virkkoi ylioppilas heidän tultuaan kadulle, --
"tuntuu varsin omituiselta olla jälleen sovussa velkojansa kanssa.
Haluatteko tietää, mistä olen kulkenut näinä päivinä? Tuolta... aivan
seinänviertä pitkin", -- hän näytti sinnepäin kepillään, -- "ja sangen
läheltä ikkunoita päästäkseni huomaamatta ohi... Ja nyt -- annan
tunteja norjankielen kirjoituksessa heidän molemmille pojilleen kaksi
kertaa viikossa! -- Minä ajan heihin viisautta, ja he voita ja juustoa
ja kahvia ja tupakkaa ja steariinikynttilöitä ja kaikenlaisia kalliita
tavaroita minuun... Tietenkään ei saa olla liian suuria vaatimuksia. --
Mutta tyytyväisiä ollaan kuitenkin, kuten näette."
Hän puheli puhelemistaan.
"Olen varma, että kelpaisin jonkun aivan köyhän valtion raha-asiain
ministeriksi. Sillä mitä lemmon taitoa tarvittaisiin, jos rahaa olisi;
-- minä voin keksiä keinoja, näettekö..."
Hän oli iloinen kuin poikanulikka. Varmaankin oli hänen helppo olla
saatuaan maksunsa suoritetuksi Sundbylle.
Illat olivat niin valoisat, ettei Maisa lainkaan olisi tahtonut seista
kauan juttelemassa Kielsbergin kanssa ja sen vuoksi hän yht'äkkiä sanoi
nauraen:
"Niin, kun kerran olette tullut niin rikkaaksi, niin olisi parasta,
että lähettäisitte Tillan tuomaan päällystakkinne hetkeksi minulle; --
oikealle räätälille siinä ei varmaankaan ole työtä; -- on vain tehtävä
sellaisia pikku korjauksia, jotka tavallisesti tehdään kotona."
Hän tarkasteli itseään hiukan hämillään:
"Tässä takissa on hirveitä vikoja. Oikea räätälitohtori varmaankin
pudistaisi päätään sen nähdessään. Diagnosi on vaikea..."
"Niin, niin, senpä vuoksi voittekin tyytyä minun puoskaroimiseeni; --
siitä tulisi kyllä varsin hieno", nauroi hän jälleen.
"Ette suinkaan nyt vain tahtone maksaa tuota teatteripilettiänne, neiti
Jons?" -- sanoi hän yht'äkkiä uhitellen.
Kas niin, nyt Maisa oli kiikissä! -- "Otan mielelläni vastaan
useamminkin pilettejä", vastasi hän pakotetun iloisesti, -- "oli
tosiaankin niin paljon huvia ensimäisellä kerralla."
"Olette kiltein nainen, minkä olen milloinkaan tuntenut, Maisa!
-- -- Ja miten te katsotte toista silmiin. Siinä ilmenee latentti
sielu... samanlainen kuin... samanlainen kuin kokospähkinän sydän. --
Niin, se onkin juuri sitä --" Kielsberg seurasi vielä Maisaa tämän
kiiruhtaessa portista sisään, -- "mutta teissä on jotakin kuuman
etelän kokospähkinää, -- on vain ollut meressä ja hiukan vaalentunut
vedessä..."
Maisan korvia kuumoitti, hän ei tiennyt enää, mitä toinen tarkoitti.
Hän ymmärsi nyt, että hänen täytyi olla varuillaan.
Mutta oli todellakin ollut hauskaa tavata Kielsberg nyt jälleen, kun
tätä ei ollut näkynyt niin pitkään aikaan. Hän oli niin monipuolinen,
että Maisa aina johtui ajattelemaan häntä -- -- monestikin hän oli
aivan kuin lapsi...