Tuntui niin oudolta tänään kuulla puhuttavan rakkaudesta. Hänen
ajatuksensa olivat vielä eilisillan kappaleessa ja kohta toisensa
perästä palasi hänen mieleensä. Hänen täytyi saada puhua jonkun kanssa
siitä:
"Voitteko uskoa, Arna-neiti, että olin eilen illalla teatterissa
katsomassa 'Kosintaa'", kertoi hän.
"Vai niin, Gunlaugia!" nyökkäsi Arna -- "me näimme sen jo perjantaina."
"Niin Gunlaugia. Aluksi näytti se pelkältä ilveilyltä, mutta lopulta se
oli varsin vakava."
"Eniten itkin heidän sanoessaan toisilleen jäähyväisiä vankilassa",
uskoi Arna.
"Varmaan on joskus elämässäkin voinut käydä samalla tapaa."
"Niin --, olen varma siitä. Kunhan vain..."
"Äiti", -- nauroi Signe ruokasalissa, "nyt tuolla toisessa huoneessa
istutaan kaikessa ystävyydessä ja keskustellaan 'Kosinnasta' ja ollaan
niin yksimielisiä, että se on vallan liikuttavaa."
"Niinpä niin, todentotta, se on hauskin kappale, minkä olen tänä
talvena nähnyt."
"Anton nimitti sitä kehnoksi ryövärikappaleeksi, joka sopii vain
kolmannen rivin yleisölle, ja niin se onkin."
"Niin, tytön olisi varmaankin pitänyt ottaa rikas Tronsen, silloin
olisi varmaan mielestäsi ollut niinkuin olla pitääkin."
"Kappaleelta puuttuu omintakeisuutta ja todellista arvoa, ja
sommitteluun nähden on siinä suuria virheitä, paras Arnaseni!"
"Mutta kuulkaas sitä sanatulvaa! -- Niinkö oli sanomalehdessä?"
"Se ei liikuta sinua... ymmärrän sen verran itsekin."
"Ahaa, -- siis herra Torp on sanonut niin! -- Niinpä meidän on oltava
varuillamme ja sovitettava sanamme sen mukaan. Greta, kuuletkos,
kappaleelta puuttuu -- niin, miten se nyt olikaan --".
"Olet varsin lapsellinen väitellessäsi tällä tavoin, Arna", sanoi
rouva. "Onhan mahdollista, että kappale liikutti mieltäsi, mutta sinun
ei sovi ryhtyä arvostelemaan sitä."
... "Niin, kun on jotakin hauskaa, niin täytyy sitä pitää ikävänä",
mutisi Arna; -- "mutta jos vain on jotain hyvin ikävää, niin --"
"Niin, niin, rakas Arna. Se on kehno kolmannen rivin yleisön kappale,
siitä ovat sekä lehdet että yleisö yhtä mieltä, -- oikein joutava
kappale, yksinkertaista tunturiyleisöä varten."
"Varsin sopiva sinulle ja kaikille katonrajassa istuville", lisäsi
Signe.
"Toivonpa, että teatterinjohtaja, jonka päähän voi pälkähtää antaa
tilatuilla paikoilla istuvan perjantai-illan yleisön katsoa sellaista
kappaletta, saa kuulla siitä julkisesti valitettavan sanomalehdessä",
sanoi lempeästi täti Rask, kiiruhtaen Maisan huoneen läpi, -- oli jo
aika ajatella kahvinkeittoa.
Huh, huh -- sitä ompelukonetta, joka oli suorastaan mahdoton tänään;
se kulki ja pysähtyi, kulki ja pysähtyi lakkaamatta Maisan ommellessa
poimua täytteeseen. Tiedänhän, että langan ja neulan numero on oikea;
-- mutta on aivankuin koko kone olisi noiduttu.
"Kolmannen rivin yleisöä varten"... Maisa käänsi silmänsä ihmetellen
kattoon kuten rouvakin oli tehnyt.
* * * * *
Maisa ei ollut hyvällä tuulella mennessään kotiinpäin illalla, --
Tranemilla oli tänään ollut niin sietämättömän ikävää...
"No, mihin te menette sitä kyytiä, neiti Jons. -- -- Hyvää iltaa!"
tervehti Kielsberg, -- siinä hän nyt taas oli tänäkin iltana.
"Hyvää iltaa!"
"Näytättepä olevan pahalla tuulella, -- onko teillä vastoinkäymisiä, --
näyttääkö maailma mustalta nyt -- kuin muste?"
Maisa hymyili hiukan ja vilkaisi häneen, yhtä synkkänä kuitenkin
mieleltään.
"No, mutta rakas ystävä, ovatko asiat nyt aivan huonosti. Oletteko
suorastaan turmellut rouvan Tranemin leningin?"
"Voi, mitä te puhutte", huokasi hän. -- "Minä olen niin vihainen, niin
vihainen, -- tänään on sitä kappaletta, jonka näimme eilen illalla,
haukuttu aivan pahanpäiväisesti. Tranemilla sanottiin, että se on
vain alhaisia ihmisiä, kolmannella rivillä istuvaa yleisöä varten...
kappale, joka sopii vain näytettäväksi Young-torilla!..."
"Sanottiinko Tranemilla todellakin niin?"
"Aivan niin, ryövärijuttu kolmannen rivin yleisöä varten, ja paljon
muuta yhtä kaunista! Voi ihan suuttua silmittömäksi heidän jaaritustaan
kuunnellessaan... Ja he sanoivat, että koko kaupunki on samaa mieltä,
niin on ollut lehdissäkin."
"Vai niin, vai on kaikissa lehdissäkin niin, -- vai niin, vai niin --
vai on kaikissa sillä tavoin." -- Kielsberg katseli miettien keppiään,
jota hän heilutteli edessään tehden sillä kaikenlaisia kuvioita... "Vai
ovat nuo Tranemit niin kovin hienoja -- vai niin -- ja heillä on kovin
hienostunut maku... Mitäpä jos voisimme suututtaa sitä rouvaa hiukan."
"Koettakaa kuunnella, onko jonakin päivänä tästä kappaleesta heidän
aamulehdessään, neiti Jons." -- --
* * * * *
-- Oli oikein hauska ommella Arnan leninkiä, se oli ikäänkuin vaikea
tehtävä, joka piti osata ratkaista. Ja Maisa luulikin nyt keksineensä
oikean kuosin, vaikka tuon suuriruutuisen kankaan leikkaaminen ei
ollutkaan helppoa. Arna-neiti näyttäisi reippaalta ja komealta siinä
jäällä kaitoine, lyhyine hameineen ja korkeine nappikenkineen.
Ja nyt, keskiviikko-aamuna, oli kaikki leikattu ja harsittu niin että
ompelukoneella ompeleminen menisi kuin tanssi.
"Maisa, Maisa!" huusi Arna tullen sisästä sanomalehteä heiluttaen...
"Voisitteko uskoa, mitä tässä on kirjoitettuna 'Kosinnasta' tänään.
-- 'Näyttää olevan puolue tässä kaupungissa'", luki hän, -- "'joka
välttämättömästi tahtoo arvostella juhlallisen vakavasti tätä viatonta
kansanhuvinäytelmää. Esteetistä tunnetta on loukattu, teatterinjohtaja,
joka uskaltaa tarjota sellaista hienosti sivistyneelle perjantai-illan
yleisölle, pitäisi lievimmin sanoen todella pistää siihen kuoppaan,
mistä nämä kaksi rakastavaista raukkaa niin suurella vaivalla
pelastuvat. Tarvitsemme kansallisia näytelmäkappaleita, joissa on
meidän omia kansalaisiamme, eikä meidän pitäisi näytellä vieraita;
mutta tässä tulee esiin keikailu kaikessa surkeassa epävarmuudessaan
siitä, mikä on hienoa ja mikä ei, ja toitottaa vaaraa ja tulipaloa!
Me voimme kuitenkin tyynnyttää näitä huolestuneita sillä, että se osa
meidän hienompaa yleisöämme, jonka sivistys on vanhempaa, ja jonka ei
tarvitse ajatella aran nousukkaan tavoin, näkee aivan turvallisena ja
tyytyväisenä alun sellaisiin kansannäytelmiin, joilla -- olkoonpa että
niillä on puutteensakin -- kuitenkin näyttää olevan tarpeeksi terveitä
ja hyviäkin puolia liikuttaakseen avonaisia ja teeskentelemättömiä
luonteita.'"
Maisa löi käsiään yhteen ja punastui korviaan myöten.
"Kirjoitus on kyllä hirveän ilkeä", -- arveli Arna, -- "hirveän ilkeä,
-- mutta muuten, niin -- se tekee hyvää Antonille ja Signelle ja herra
Torpille myöskin. --"
Hän ryntäsi jälleen sisään.
Varjelkoon, tuossa suuressa sanomalehdessä! -- Eihän vain voinut tulla
ilmi, että hänellä oli jotain sen asian kanssa tekemistä...
Maisan korvia kuumoitti, vaikka tuo kirjoitus ilahduttikin häntä, oli
aivan kuin ilma olisi puhdistunut.
Voi taivas, -- ei suinkaan milloinkaan voinut tulla ilmi, että hänellä
oli mitään asian kanssa tekemistä? -- Oli aivan kuin häntä olisi
hiostanut...