Maisa tuli kotiin kauppias Bjerkeltä illalla Grändseä pitkin.
Kaasulyhdyt loistivat punaisina sumussa ja himmeä tähtitaivas kimmelsi.
Vaikka hän kulkikin reippaasti, täytyi hänen aina silloin tällöin
hieroa käsillään korvansa lämpimiksi, nahkakauluri oli nyt hyvin
tarpeen purevassa pakkasessa. Vaterlandin sillalla kävi niin kylmä
viima, että suorastaan täytyi juosta ja pitää käsipuuhka kasvojen
edessä.
Silloin tällöin riensi joku hänen ohitseen käytävällä, ja kadulla
helisivät tiuvut ja natisi pitkä reki, kun talonpojat palasivat
kotiinsa kaupungista.
Kaasulyhdyn luona liikkui joku kaukana jäljessäpäin. Ei, siellä ei
ollutkaan ketään, jo aikoja sitten olisi Maisa tuntenut askeleet.
Viime aikoina ei ollut niinkään harvinaista, että myöskin ylioppilas
Kielsberg tuli kotiin tähän aikaan, kahdeksan ja yhdeksän välillä
illalla ja saavutti Maisan ja jutteli ja seurasi häntä aina portille
saakka, jossa he erosivat.
Hänen oli jo lämmin ja hyvä olla -- vain jalkoja palelsi enää -- hän
hiljensi käyntiään.
Nyt näkyi jo Ellingsenin portin luona oleva kaasulyhty.
Hui, kuinka viimoi! Hän piti käsiä korvilla ja paransi jälleen vauhtia.
Mutta Sundbyn puodin ovesta tuli juuri ulos ylioppilas Kielsberg
liittyen Maisan seuraan.
"Voitteko itkeä ja nauraa samalla kertaa niinkuin jotkut, neiti
Jons?" kysyi hän katsoen aivan läheltä häntä silmiin nähdäkseen mitä
hän vastaisi, koettaen samalla astua lyhyin ja nopein askelin kuten
Maisakin.
"Tarkoitatteko, että olisin tuulihattu -- älkää luulko!"
"En, en, mutta sanon, että on suorastaan vahinko, jollette näe
sunnuntai-iltana teatterissa näyteltävää kappaletta!"
"Oh!"
"Kuulkaa, teatterissa pidetään molemmin puolin ovet auki näytelmän
aikana, ja ne jotka saavat itkukohtauksen, kannetaan ulos toisesta, ne
taas, jotka ovat naurusta menehtymäisillään, toisesta. Olisinpa utelias
tietämään, itkisittekö te vai nauraisitteko, neiti Jons."
"Ei suinkaan se ole niin vaarallista, olettehan tekin kestänyt hyvin
siellä."
"Niin -- minä, joka kirjoitan lehtiin ja arvostelen kappaleita, sitä
työtä tehdessä ei koskaan naura. Nähkääs, täytyy koetella puolueettomia
ja turmeltumattomia sydämiä...
"Kuulkaas nyt, neiti Jons, olenhan jo sanonut, että minulla aina on
kaksi pilettiä käytettävissäni lehden puolesta, -- nyt ette saa olla
vastahakoinen, vaan annatte minun tarjota teille toisen niistä...
Antaisinpa vaikka pääni pantiksi, että itkette lopuksi."
Kielsberg oli useampia kertoja tarjonnut Maisalle teatteripilettejä,
mutta eihän Maisa ollut voinut ottaa niitä vastaan.
"Ymmärrättehän toki, etten voi mennä istumaan hienoille paikoillenne
kaikkien niiden rouvien rinnalle, joille ompelen."
"Menemme tietysti ylös markan paikoille, piletit kelpaavat sielläkin,
-- taikka kahdentoista killingin paikoille, jos tahdotte. Mutta tällä
kertaa tulette mukaan, neiti Jons, -- odotan kello seitsemän ovella --"
He olivat nyt ehtineet Ellefsenin portille.
"Niin -- hyvää yötä nyt -- asia on siis päätetty", sanoi Kielsberg
varoen saattamasta häntä pihalle saakka.
Maisa kulki varsin miettiväisenä eteenpäin. Ei voinut tietää, mitä
Kielsberg saattaisi ruveta ajattelemaan; -- ei tiennyt, pitikö katua
vai ei. Mutta olihan hän jo ensimäisenä iltana nähnyt, että Maisa oli
kunniallinen tyttö, -- ja sittenhän oli vielä kaksi, kolme päivää
miettimisaikaa...
* * * * *
Uh, ei hän voinut mitään sille, että hän epäröi aamulla, eilen illalla
oli kaikki ollut jo selvää...
Tuntui siltä kuin ei olisi hyväksi se, että hänet, joka kävi perheissä
ompelemassa, nähtäisiin siellä ylhäällä ylioppilaitten joukossa. Mitään
vaaraa siinä ei varmastikaan olisi, niin että sen vuoksi -- niin --
Mutta silloinhan ei hänellä saisi koskaan olla hauskaa...
Istua ja ommella ja ommella päivät päästään!