Tosiaankaan ei Maisan ollut helppoa selviytyä nyt edellä joulun;
hänen olisi pitänyt jakautua kolmeen osaan, sillä Brandtilta saapui
kutsu ja samoin Jürgenseniltä; -- hän oli saanut lähteä kesken pois
Simonsenilta, jonne hän oli lupautunut koko viikoksi ompelemaan neitien
tanssiaisleninkejä, -- ja nyt, ennenkuin hän lähti kotoa aamulla,
tuli sana leipuri Antonisenilta, että heidän välttämättä piti saada
uudet vaatteet kaikille kolmelle lapselle! -- Jollei hän menisi sinne,
niin kadottaisi hän varman paikan, johon piti turvautua kesällä
koko hienoston ollessa maalla. Mutta nyt sai kesällä käydä miten
tahansa, sai kun saikin, sillä oliko hän luotu istumaan ja ompelemaan
lastenvaatteita ja sensellaista nyt, kun oli niin paljon muuta
tekemistä.
Aivan odottamatta olivat tulleet nämä kutsut tirehtööri Solbergin
tanssiaisiin; mutta varmaankin pitivät he nyt ne niin myöhään -- tuskin
oli neljääkääntoista päivää niistä enää jouluun -- siksi, että noita
sieviä tyttäriä kutsuttaisiin kaikkiin tanssiaisiin talven kuluessa ja
juhlittaisiin kaikin tavoin.
Maisa oli istunut Jürgensenillä hyvin myöhään eilen illalla, --
olisipa siellä ollut ompelukone, niin olisi työ sujunut toisenlaisella
vauhdilla, -- ja oli tullut jälleen lumipyryssä ennen kahdeksaa tänä
aamuna. Hän oli tehnyt ankarasti työtä kaiken päivää; Mina Jürgensenin
tarlataanileningin piti tulla nyt valmiiksi tänä iltana, sillä Theodore
Brandt ahdisti kovasti töillään.
Mina ei voinut olla poissa kymmentäkään minuuttia, vaan tuli jälleen
sisään ruokasaliin Maisan luo ja hypisteli ja asetteli yhteen
kangaspalasia ja ihmetteli ja jutteli. Hän otti esiin kukkia ja
koetteli nyt, sopivatko ne leningin väriin lampun valossa, ja sitten
koetteli hän helmiään; -- hänellä oli erittäin kaunis vartalo, hoikka
ja sorea, ja hän tahtoi, että se myöskin näkyisi.
Ja Maisa tiesi varsin hyvin, millainen hänen pukunsa tuli olla,
-- sileä pusero ja sen yllä olkapäiltä rinnan yli ulottuva
runsaslaskoksinen röyhellys. Mina-neidillä, joka oli niin hento, piti
olla jotain täyttävää. mutta se ei saanut pudota raskaasti ja jäykästi,
niin että se kadotti oikean, yksinkertaisen luonnollisuutensa. Sillä
sellainen suora ja sileä, jäykkä kiilantapainen kangaspalanen oli
koristuksena pahinta, mitä hän tiesi.
Mina seisoi hieno, valkea hame vaaleanpunaisen tarlataanileningin alla
ja koetteli. -- Vyötärön kohdalta täytyi hiukan kaventaa, se teki
vartalon pehmeämmäksi ja vapaammaksi... Ja hameen tuli laskeutua niin
pehmeästi ja ikäänkuin ruumista myöten --
"Mutta ei mitään koviketta!" keksi Mina yhtäkkiä; hän tuli loistavan
iloiseksi päästyään vihdoinkin selville siitä, miten piti olla. --
"Kunhan se vain istuisi... kunhan se vain istuisi!"... Siniset silmät
aivan välkkyivät; -- "kunhan se vain saataisiin putoamaan vapaasti ja
luonnollisesti..."
Hän koetteli ja näytteli ja puheli ja huolehti.
Ja Maisakin oli vallan kuumeessa: -- "Ei, mutta jos Mina-neiti
kiinnittäisi kukkia paksuun, vaaleaan tukkaansa"; -- hän veti
varovaisesti hameen pään yli, -- hänestä saattaisi tulla niin sievä,
että siitä puhuttaisiin!...
Nyt tuli asessori sisään päällystakki yllä ja sateenvarjo kädessä;
hänen piti mennä joihinkin kutsuihin tänä iltana tuollaisessa
lumipyryssä. Hän taputti Minaa ja tarkasteli leninkiä; asessori piti
paljon ainoasta tyttärestään.
"Yksinkertaista ja kaunista ja luonnollista, -- eikö niin, Mina?
Hienostuneen pukeutumistaidon tuntee heti ensi silmäyksellä. --
Hienoutta, joka kätkeytyy yksinkertaisuuteen ja jonka tuntee paremmin
kuin näkee. Se ilmaisee varmasti arvoasteen." -- Hän silitti
ihaillen hänen hiuksiaan. -- "Me emme tahdo tietääkään toisenlaisista
pukeutumistavoista"...
"Ettepä tosiaankaan", ajatteli Maisa; hän näki, kuinka Mina hiipi isän
luo ja suuteli häntä saadakseen hänet pian jälleen menemään pois.
"Kunhan se vain istuisi... kunhan vain saisitte sen istumaan, Maisa!...
Ottaisimmekohan hiukan pois röyhelön laskoksista?" -- Hän pelkäsi niin,
ettei hän tulisi tarpeeksi solakaksi. Mina tuskin saattoi käsittää,
että he viime vuonna olivat tanssineet krinolinipuvuissa.
Vaaleanpunainen hame oli vielä keskentekoisena tuolilla, nyt tuli
pitkien koristeitten vuoro.
Maisa nousi ja pani puseron pois alkaakseen yksitoikkoisen ompelun.
Kapeat, jäntevät sormet kulkivat erinomaisen nopsina, sormustin työnsi
neulaa varsin kätevästi kankaaseen, ja laskostaminen edistyi niin
nopeasti, että yhä uudestaan ja uudestaan täytyi kiinnittää kangas
uudelta kohdalta.
Hän tahtoi nähdä, eikö Mina-neidin leninki nyt vetäisi vertoja sekä
Bergin sisarusten että matami Aasin valmistamille sekä hienoon
poimuttelemiseen että kuosiin nähden. Ei ollut mahdotonta, että
kyseltäisiin, kuka sen oli ommellut...
Ja häntä ei todellakaan ihmetyttäisi, vaikka Mina-neiti voittaisi
kaikki Solbergilla. Hän oli niin vilkas nyt varmaankin tuon
meriupseerin vuoksi, jonka sanottiin kosiskelevan häntä...
Maisa hymyili ommellessaan... Ehkäpä tämä leninki nyt ratkaisisi
asian!... Hän liitäisi niin hentona ja kevyenä kuin höyhen ilmassa
upseerin käsivarrella.
Oi, kuinka he osasivatkin tanssia!... Maisa oli nähnyt heidät
lehteriltä porvaritanssiaisissa viime vuonna, -- koko sali ikäänkuin
liikahteli soiton tahtiin kirkkaitten kruunujen alla, pitsinypläyksillä
koristettuja silkki- ja atlassilaahustimia vilisi siellä vaaleitten
harsohameitten rinnalla. Ja paljaat kaulat ja tukkalaitteet kukkineen
ja helmineen taipuivat ja kumartuivat keskellä kaikkia kauniita
univormuja, mustia frakkeja ja valkeita liivejä.
Hän oli istunut ja ommellut sen illan kokonaan Elise Schoulle siksi
kunnes tämän piti mennä tanssiaisiin; ja sitten oli hän seurannut
tätä vaunuissa ottaakseen hänen yltään päällysvaipan ja oli siten
päässyt ylhäälle parvekkeelle katsomaan heitä. Hän oli tarkannut
jokaista tuntemaansa, -- punaleninkistä Signe Tranemia kukkineen ja
norsunluuviuhkoineen ja Elise Schouta, joka koko ajan oli lattialla
kauempana salissa, ja valkopukuista Kitty Blomia -- tämä oli niin
suloinen, mutta hänen leningissään oli toisen olkapään kohdalla
ikäänkuin jotain viistoon leikattua kaula-aukon kohdalla, sen huomasi
joka kerran, kun hän taivutti itseään; -- ja sitten Minka Mörkiä,
joka myöskin oli pukeutunut vaaleaan, mutta atlassiin! -- Hän joutui
kihloihin niissä tanssiaisissa luutnantti Müllerin kanssa... Lopulta
oli hänen päänsä mennyt vallan pyörälle paljosta eau de colognen
hajusta, valosta ja musiikista, niin että tuntui aivan siltä kuin hän
itse olisi ollut siellä alhaalla.
Mutta joka tapauksessa oli nyt hauskin aika vuodesta, tämä aika ennen
ja jälkeen joulun, kun hän näin istui ja kuumeisella kiireellä ompeli
tanssiaisia varten, niin että melkein päätä pyörrytti, eikä tiennyt,
kuinka päivä oli kulunut ennenkuin oli jälleen lähdettävä ulos ja
mentävä kotiin pimeässä. Jokaiselle näytti olevan aivan kuin hengen
kysymyksenä saada leninkinsä valmiiksi, niin että täytyi valvoa myöhään
yöhön. Mutta nuo nuoret neidit kysyivät häneltä neuvoa ja juttelivat ja
hulluttelivat ja uskoivat hänelle, mitä he pelkäsit, ja toivat esiin
ajatuksensa kaikin puolin, niin että hän suurella mielenkiinnolla
seuraten pääsi lopulta selville kaikesta: kuinka monta kertaa
meriluutnantti Solberg tanssi Mina-neidin kanssa, tai mitä oli kerrottu
Signe Tranemista ja herra Torpista tai Arnasta ja vaaleatukkaisesta,
iloisesta Jakob Schousta. Hän ikäänkuin unohtui kokonaan kaikkeen
tähän, hän eli niin täydellisesti noissa asioissa ja hänellä oli joka
suhteessa oma osansa niihin nähden.
Mitä haaveiluja hänellä joskus olikin ollut itsekohtaisesti, ne jäivät
syrjään, -- Hjorte-apteekin farmaseutti, jolla nyt oli itsellään
apteekki jossakin, ja joka oli mennyt naimisiin rahojen vuoksi eikä
ollut ollenkaan niiden ajatusten arvoinen, joilla Maisa oli vaivannut
itseään hänen tähtensä...
-- "Olipa oikein hyvä, että me saimme olla niin rauhassa tänä iltana",
arveli rouva, hän oli ollut ylhäällä ja auttanut miestään tämän
pukeutuessa; -- ei tehnyt mitään, vaikkapa Maisa istuisi ompelemassa
kauemminkin, kun kerran oli niin kiire. Ja nyt kun asessori ja
ylioppilas olivat molemmat ulkona, voisivat he vain kattaa pöydän
arkihuoneeseen rouvalle itselleen ja Ludvigille ja Minalle, niin
Maisan ei tarvitsisi korjata tavaroitaan ruokapöydältä, vaan saisi hän
häiritsemättä ommella.
Sitten illalla soitti Theodora Brandt ovikelloa. Hän tuli pimeässä ja
lumipyryssä puhuakseen Minan kanssa tanssiaisista ja nähdäkseen hänen
leninkinsä; -- mutta alla oli kuitenkin pelko, ettei hän saisi Maisaa
huomen-aamuna varhain ompelemaan hänelle.
He juttelivat ja kuiskailivat siellä sisällä kamarissa, heillä oli
niin paljon asioita keskenään; se oli oikein kuumaa ystävyyttä...
Mutta leninkiä Theodora nyt ei kuitenkaan saanut nähdä. Huomenna kyllä
Maisalta kysyttäisiin tarkasti asiasta.
Neula kulki ja kulki, sillaikaa kun Mina kulutti aikaansa Doran kanssa
sisällä.
He olivat ajaneet Ludvigin läksyineen Maisan luo; poika istui siinä
unisena ja nyrpeänä ja luki kyynärpäät pöydällä ja molemmat nyrkit
hiuksissa.
Tänäkään iltana eivät työt valmistuneet ennenkuin puoli yksitoista,
oli vielä puolitoista kerrosta koristenauhaa ompelematta... Lampunkupu
ja suippo pää hiukan kellahkoine kasvoineen häämöttivät nurkkapeilissä
ruokasalin kaapin yläpuolella ja varjo alhaalla seinällä hänen
vieressään työskenteli reippaasti ja herkeämättä käsillään.
Kaksi kokonaista päivää hän sai laskea hyväkseen täällä, -- ja sitten
huomenna ja ylihuomenna Brandteilla, -- siitä tulisi täsmälleen yksi
taalari. Simonsenilta, jonne hänen piti mennä torstaina ja jossa
piti sitten istua koko viikko, oli yhden päivän palkka vanhastaan
saamatta. Jos siinä ajassa voisi saada työt valmiiksi siellä ja pääsisi
Antonisenille, niin olisi vielä jäljellä neljä ja puoli päivää ennen
jouluiltaa. Asunnonvuokra piti maksaa matami Dörumille, ja loppusumma
kengistä piti saada suoritetuksi.
Ja sitten ruokaa joulupäiviksi...
Täytyi pitää huoli siitäkin, että jäi jotakin jäljelle joulun
ja uudenvuoden väliseksi sunnuntaiksi, jolloin oli ristiäiset
maalarimestari Jörstadin luona, -- hän tahtoi ommella oikein
hienon kastemyssyn punaisin atlasnauhoin ja ruusukkein. Häntä oli
pyydetty tyttökummiksi, ja Dörumin matami pitäisi lasta. Oli kyllä
tarkoituksena, että niistä tulisi oikeat kemut... Kirkkoon ottaisi
Maisa uuden talvilakkinsa ja lyhyen, nahkakauluksisen takkinsa. Ja
sitten tahtoi hän koristaa mustan leninkinsä kauniilla villapitseillä,
jotka hän oli saanut rouva Schoulta, -- ne täytyi jälleen ratkoa
pois viidenneksi päiväksi, jolloin oli mentävä ompelemaan. Sitten
valkea kaulus, joka kiinnitettäisiin edestä pienellä kultaneulalla
ja hienot kalvosimet. Ehkä hän ottaisi sen punaisen ripsireunaisen
kaulaliinansakin, tai ehkä oli hienompaa ja yksinkertaisempaa olla
ilman. Tukka piti kähertää ja asettaa chignon-malliin, -- oi,
hänestä tulisi hirvittävän hieno! Oli ollut puhetta siitäkin, että
he kutsuisivat kesteihin joitakuita kisällejä ja Ellingin, niin että
voitaisiin tanssia illalla...
Ludvig istui ja haukotteli, niin että se lopulta uhkasi aivan tarttua...
... "Mustaanmereen Dniepr ja Dniester, Dniepr ja Dniester, Dniepr ja --"