ihmiset kuitenkin harvoin tai eivät koskaan kulkeneet niin kauvas
merelle, etteivät voineet nähdä maata, kunnes vihdoin onnistuttiin
huomaamaan magneettineulan voima ja keksittiin se mitättömän näköinen,
mutta tärkeä kapine, jota nimitetään _kompassiksi_.
»Nyt voivat merimiehet kulkea, minne tahtoivat; sillä he tiesivät
aina, missä oli pohjoinen, siis myöskin etelä, itä ja länsi. Mutta
kun ruvettiin rakentamaan isompia ja kauniimpia aluksia, annettiin
niille myöskin oikea ruori, pystytettiin suuria mastoja, joihin purjeet
kiinnitettiin, parannettiin niitä kaikin tavoin ja annettiin niille
ennen kaikkea parempi muoto. Toisin sanoen, ne tehtiin etupäästä eli
keulasta suipommiksi, jotta ne paremmin voisivat halkoa vettä ja sen
kautta saisivat lisätyn vauhdin.
»Mutta nyt olen puhunut tarpeeksi aluksista, ja te tiedätte nyt,
mitenkä ihmiset menettelevät päästäkseen suuren, aavan meren yli
maanosasta toiseen.»
YHDEKSÄS LUKU.
MAAN ERI KANSAT.
Fritsin oli kohta alotettava jälleen koulunkäyntinsä, ja hänellä oli
vielä jotakin tekemättä siitä, mikä oli ollut hänen kotityönänsä
loma-aikana. Hän oli sen vuoksi toimessa suuren osan päivästä, mutta
hänellä oli sentään aikaa silloin tällöin tarkkaavaisesti tutkia
karttaa.
»Frits», sanoi Maria, joka kiiruhti hänen luokseen ja kuljettaen
pikkusormeansa kartalla myöskin teki pitkiä matkoja maan ympäri, »nyt
olen matkustanut Euroopasta Ameriikkaan, ja kun ulkona alkoi tulla
kylmä, läksin lämpimiin maihin. Mutta sano, Frits, miksi on Afriikka
musta ja Ameriikka punainen? Ei suinkaan Afriikassa aina ole pimeä?
Kun aurinko aamulla nousee Afriikassa, täytyy kai sielläkin tulla
valoisata, ja silloinhan ei maa enään ole musta.»
Frits opetti kernaasti pikku sisartansa, milloin hän vaan siihen
kykeni. Mutta tällä kertaa hän joutui suureen pulaan; sillä miksi oli
yksi maa valkoinen, toinen punainen, kaksi maalattu mustaksi, yksi
keltaiseksi, tämä oli jotakin, josta hän ei itsekään ollut selvillä.
Lapset päättivät siis kysyä asiaa isältä heti kun hän tulisi kotiin
illalla. Hän kyllä tulisi ja selittäisi asian heille.
Isä, joka suuresti iloitsi lasten innosta tarkoin harkita, mitä hän oli
heille opettanut, oli heti valmis antamaan heille halutun selityksen.
Kun hän illalla tavalliseen aikaan antoi lasten istuutua pöytään,
alotti hän:
»Maanosien eri _värit_ ovat siis herättäneet ihmetystänne, vai kuinka,
lapseni?»
»Niin, isä», vastasi Maria. »Frits ei voinut sanoa minulle, minkä
vuoksi kaksi maata on maalattu mustaksi, toiset punaisiksi, keltaisiksi
ja valkoisiksi, ja sen tähden tahdoimme pyytää isää selittämään asian
meille.»
»Minusta on hyvin hauskaa, rakas lapsi», vastasi isä, »että te itse
olette tulleet sitä ajatelleeksi. Ellette sitä olisi tehneet, olisin
kuitenkin muistuttamatta selittänyt asian teille; sillä teidän täytyy
olla selvillä siitä, kun vastedes tulemme tällä kartalla tekemään
pitkiä matkoja yhdessä.
»Se ei ole ainoastaan sattuma, joka on määrännyt värien valinnan; sillä
niillä on se määrätty tarkoitus, että ne heti osoittavat teille niiden
_ihmisten värin_, jotka asuvat näissä maanosissa.»
»_Ihmisten värin_, isä!» huudahtivat molemmat lapset ihmeissään. »Onko
siis olemassa keltaisia ja punaisia ihmisiä?»
»Ei keltaisia ja punaisia samalla kertaa», vastasi isä nauraen;
»mutta on olemassa keltaisia ihmisiä, tai ainakin ihmisiä, joilla on
kellahtava ihonväri, ja toisia, jotka ovat punaisia, tai pikemmin
punaisenruskeita. Mustia ihmisiä olette kai itsekin joskus nähneet;
ainakin tiedän, että markkinoilla tässä kaupungissa kerran kävi
sellaisia.»
»Asuuko siis vain punaisia ihmisiä tuossa punaisessa maassa?» kysyi
Maria.
»Nykyään, rakas lapsi», vastasi isä, »asuu myös monta valko-ihoista
siellä, Pohjois-Ameriikassa esim. on paljon useampia valko-, kuin
puna-ihoisia. Mutta alkuaan, ennen kun valko-ihoiset vielä olivat
sinne saapuneet, oli koko maan väestönä, napamerestä aina etelänokkaan
asti, _punaisia_ tai punaisenruskeita ihmisiä, joita me nimitämme
_intiaaneiksi_.»
»Kun maa ensiksi löydettiin, s.o. kun muutamat rohkeat, valko-ihoiset
miehet ensi kertaa laivoillansa purjehtivat yhtämittaa länteenpäin,
kunnes jälleen havaitsivat maata, tapasivat he rannikoilla ja
kauvempana sisämaassa ainoastaan tuollaisia punaisenruskeita intiaaneja.
»Muuten käytetään näistä intiaaneista useita eri nimityksiä. M.m.
nimitetään heitä vielä tänä päivänä alkuasukkaiksi, toisella nimellä
myös _villeiksi_, koska he suurimmaksi osaksi elivät kuin metsän pedot,
elättivät itseänsä metsästyksellä ja kalastuksella, eivätkä vielä
olleet omaksuneet sivistyneiden kansojen hienostuneempia tapoja.
»Tästä huolimatta omasivat nämä n.s. villit kuitenkin useita hyveitä.
He olivat melkein aina vierasvaraisia luonteeltaan, toisin sanoen,
he kestitsivät muukalaisia runsaasti, antoivat heille syömistä ja
juomista ja sallivat heidän levätä taloissansa. Sen ohella he olivat
avosydämisiä ja hyväntahtoisia, ja heillä oli myös omat määrätyt
tapansa ja lakinsa.
»Mutta Ameriikan intiaaneista kerron toisella kertaa; minulla on
vielä yhtä ja toista sanottavaa teille maapallon muista maista, minkä
kernaasti tahtoisin ilmoittaa jo tänään. Nyt luullakseni ymmärrätte,
miksi _Eurooppa_ on väriltään _valkoinen_.»
»Kyllä, isä», ehätti Frits vastaamaan, »se on siksi, että Euroopassa
asuu _valko-ihoisia_ ihmisiä.»
»Niin, mutta minä en ole valko-ihoinen», väitti Maria, »sillä onhan
minulla punaiset posket.»
»Niin, lapseni, ne sinulla kyllä on», vastasi isä nauraen, »mutta
meidän ihonvärimme on kuitenkin pääasiallisesti valkoinen. Koko sinun
pieni pääsi on muuten valkoinen, joskin posket ovat punaiset.»
»Entäs Afriikassa, isä, siellähän asuu ainoastaan mustia ihmisiä?»
kysyi Frits.
»Ei», vastasi isä, »ei ainoastaan musta-ihoisia. Sen vuoksi näetkin,
ett’ei maa kauttaaltansa ole yhtä musta, vaan yläosastaan paljon
vaaleampi, kuin alhaalta. Alhaalla Afriikan eteläosassa ja myöskin
maan keskiosassa asuu kuitenkin enimmäkseen tumma-ihoisia, s.o.
mustanruskeita tai mustanharmaita ihmisiä, joita me tavallisesti
nimitämme _neekereiksi_. Ylempänä, Afriikan pohjoisrannikkoa kohden,
käy ihmisten ihonväri jo paljon vaaleammaksi, ja he ovat pikemmin
ruskeita, kuin mustia.»
»Mutta Austraaliassa, onhan siellä vaan mustia ihmisiä, eikö totta,
isä?» kysyi Maria.
»Totta kyllä, lapseni», vastasi isä. »Austraalian alkuasukkaat ovat
aivan musta-ihoisia, vaikkakin he muutamissa suhteissa eroavat
neekereistä, minkä seikan vast’edes selitän lähemmin.»
»Mutta _keltaisia_ ihmisiä, jotka asuvat Aasiassa, heitä tahtoisin
hyvin mielelläni kerran nähdä!» huudahti pikku Maria. »Oi, miten
hupaisilta he näyttänevätkään!»
»He eivät ole kaikki yhtä keltaisia, lapseni», selitti isä. »Aasiassa
on paljon keltaisenruskeitakin ihmisiä, ja siellä, missä tämä maanosa
yhtyy Eurooppaan, asuu aivan valkoisiakin ja hyvin kauniita ihmisiä.
Mutta Aasian kansojen ihonväri on kuitenkin ylimalkaan kellahtava,
ja sen vuoksi on maakin saanut tämän värin. Kohta kun nyt katsotte
karttaan, tiedätte myös heti, minkä värisiä eri maanosain asukkaat
ovat, mitä seikkaa ette varmaankaan sitten niin helposti unhoita.»
»Mutta minkä värisiä ovat sitten ne ihmiset, jotka asuvat saarilla?»
kysyi Frits.
»Heidänkin värinsä näette jotensakin oikein merkityksi kartalle»,
vastasi isä, »vaikkakin tämä on jotakin, jota ei yhtä tarkasti voida
määrätä. Useimmat saarien asukkaat Tyynessä Meressä ovat ruskeita;
ainoastaan Austraalian läheisyydessä on muutamia saaria, joissa asuu
mustia ihmisiä. Atlantin meren saarilla tavataan yleensä sama ihonväri,
kuin niiden maiden asukkailla on, jotka ovat heitä lähinnä. Tämä on
myöskin aivan luonnollista; sillä kuuluvathan he kuitenkin tavallaan
näihin maihin, vaikka heitä erottaakin niistä suurempi tai pienempi
vesialue.
»Sen vuoksi on myöskin selvä asia, että niillä saarilla, jotka ovat
lähempänä Eurooppaa, asuu valkoihoisia ihmisiä.»
»Nämä saarten asukkaat ovat kai myöskin intiaaneja, eikö niin, isä?»
kysyi Maria.
»Eivät, lapseni», vastasi isä. »Intiaaneiksi nimitämme ylipäänsä
ainoastaan Ameriikan alkuasukkaita. Mutta on olemassa monta muuta
villiä kansanheimoa, joilla on erilainen ihonväri, esim. osa Afriikan
neekereistä ja Austraalian alkuasukkaista. Vast’edes saatte oppia
tuntemaan useampia sellaisia villejä kansoja. Useat niistä elävät
mitä hurjinta ja vaarallisinta elämää. Maissa, joissa he asuvat, on
myös monta mitä kummallisinta puuta, kasvia ja villieläintä, josta
kaikesta minulla on paljon kerrottavaa, mikä tulee teitä suuresti
huvittamaan. Mutta jos nyt mainitsisin eri kansojen nimet, siten
kuin ne ovat jakaantuneet yli maan, niin ette kuitenkaan voisi pitää
niitä muistissanne, vaan saisitte ainoastaan epäselvän käsityksen
siitä, minkä minä haluan tehdä teille niin selväksi kuin mahdollista.
Sen vuoksi mieluummin lykkäämme asian, kunnes vuoron mukaan ja
järjestyksessä tulemme eri maihin.»
»Mutta minkä vuoksi ovat ihmiset yhdessä maassa ruskeita, toisessa
mustia ja meidän maassamme valkoisia?» kysyi Frits.
»Niin, lapseni», vastasi isä, »siihen kysymykseen on vaikea, ellei
mahdoton vastata. Auringolla on tosin suuri vaikutus ihmisen
ihonväriin; sillä kuten tiedätte, rusketutte tekin kelpo lailla,
kun suvella oleskelette paljon ulkona. Mutta Ameriikassa ovat esim.
ne ihmiset, jotka asuvat ylinnä pohjoisessa taikka alinna kylmässä
etelässä, vielä ruskeampia kuin ne, jotka asuvat kääntöpiirien välillä
ja lähellä päiväntasaajaa. Muistatte kaiketi, mitä tarkoitetaan
kääntöpiireillä? — Sen vuoksi eivät oppineet, huolimatta kaikista
tutkimuksista, olekaan vielä täydellisesti onnistuneet pääsemään
selville tästä asiasta.»
»Isä sanoi kerran, että villit eri maissa elävät metsästyksellä ja
kalastuksella», huomautti Frits, jota kovasti innostutti kaikki, mikä
villin nimeä kantoi. »Millä ampuvat he sitten villieläimiä? Onko heillä
samanlaisia ampumakiväärejä kuin meillä?»
»Ei; sellaisia ei heillä tosin ole», vastasi isä, »lukuunottamatta
niitä paikkoja, missä on opittu tuntemaan valko-ihoisia ja saatu
ampumakiväärejä heiltä. Villit käyttävät muuten erilaisia aseita, aivan
yhtä erilaisia kuin he itse ovat toisiinsa verrattuina. Teidän on
näet muistettava, ett’ei toinen villi ole toisen näköinen. Heillä ei
ainoastaan ole erilainen ihonväri eri maissa, vaan myöskin erilaiset
elintavat, erilaiset aseet, erilaiset elinkeinot, vieläpä aivan
erilaiset kielet.»
»Mutta miten voivat he sitten ymmärtää toisiansa, kun joutuvat yhteen?»
kysyi Maria.
»Heidän täytyy joko opetella toistensa kieltä, lapseni, taikka sitten
koettaa tehdä sanottavansa ymmärrettäväksi _merkeillä_, s.o. kuvaavilla
käsivarren ja käden liikkeillä, vaikk’eikaan tämä viimeksimainittu
suinkaan ole helppoa. Mutta mitä tähän asiaan tulee, ei meidän ole
tarvis lähteä niin kauvas; sillä täällä Euroopassakin on meillä koko
joukko eri maita, joissa puhutaan melkein yhtä monta eri kieltä.
»Niinpä esimerkiksi asumme me täällä Suomessa; mutta te olette
varmaankin kuulleet puhuttavan ruotsalaisista, norjalaisista,
tanskalaisista, ranskalaisista, englantilaisista, saksalaisista,
venäläisistä, espanjalaisista ja itaalialaisista. Kaikki nämä
ovat naapurikansoja, kaikki asuvat ne Euroopassa, kaikilla niillä
on valkoinen ihonväri, kuten meillä, kaikki ovat ne niinikään
sivistyneitä, s.o. niillä on sama sivistys, järjestys, lait ja tavat,
ja kuitenkin puhuvat ne aivan eri kieliä. Käydessään toistensa luona,
eivät ne voi ymmärtää toisiansa, elleivät sitä ennen ole opetelleet
toistensa kieltä.
»Samoin on laita maan ja eri maanosien muiden kansain. Ne eroavat
toisistaan sekä kielen, tapojen ja ihonvärin että myöskin kasvojen
muodostuksen, s.o. ulkonäön suhteen; ja luonnollisesti on niillä
myöskin erilaisia aseita. Monet niistä käyttävät jousta ja nuolia,
toisilla on keihäitä eli peitsiä, joita ne heittelevät. Vielä käyttävät
toiset linkoja, toiset ansoja; onpa intiaaneja, jotka ampuvat pieniä
nuolia puhallusputkilla, tällä tavoin kaataakseen otuksen, minkä
tarvitsevat toimeentuloansa varten, tai myöskin puolustautuakseen
toisia, vihamielisiä kansoja vastaan, jotka haluavat ahdistaa heitä
sodalla.»
»Tekevätkö ne meillekin pahaa, isä, jos menemme niiden luokse?»
»Monet heimot ovat sangen hyväntahtoisia ja ystävällisiä», vastasi isä,
»ja elävät rauhassa eurooppalaisten kanssa. Mutta on myöskin olemassa
useita, jotka eivät suvaitse eurooppalaisia, ja jotka niin paljon kuin
mahdollista estävät valko-ihoisia tulemasta heidän luokseen. Näitä
nimitetään vihamielisiksi heimoiksi, ja niiltä täytyy tarkoin varoa
itsensä.»
»Mutta miksi sitten matkustavat valkoihoiset niiden luokse?»
kysyi pikku Maria. »Koska ne ovat niin pahoja, niin tarvitsee
heidän ainoastaan pysyä kotonaan; emme me tahdo olla niiden kanssa
tekemisissä, kunhan ne vaan eivät tule meidän luoksemme.»
»Sen vuoksi emme me menekään niiden luo sotimaan», vastasi isä, »vaan
ainoastaan käydäksemme kauppaa niiden kanssa.»
»Käydä kauppaa — mitä se on?»
»Sillä tarkoitetaan sitä, kun eri kansat tai ihmiset ylipäänsä
toisiltansa rahalla ostavat tavaroita, joita tarvitsevat, eivätkä voi
pitää varastossa, taikka sitten vaihettavat niitä itselleen toisilla
tavaroilla. Viimeksimainittua nimitetään sen vuoksi erityisellä nimellä
vaihtokaupaksi.
»Ottakaammepa esimerkki. Me tarvitsemme muun muassa kahvia, teetä,
ryytejä, riisiä ja paljon sellaista, mitä ei meillä kasva. Sen vuoksi
kulkevat aluksemme etäisiin maanosiin, joista voivat saada sellaisia
tarpeita, ja antavat näiden maiden asukkaille joko rahoja taikka sitten
vaatteita, karttuuneja, villatavaroita, veitsiä, peilejä tai muita
kapineita, joita valko-ihoiset osaavat valmistaa.
»Paitsi näitä aluksia, jotka käyvät kauppaa, ja joita nimitetään
kauppalaivoiksi, kulkee merellä vielä toisiakin, joilla osaksi on
tehtävänä käydä vieraissa maissa ja kuljettaa kirjeitä meidän ja
niiden välillä. Tiedätte kaiketi, kuinka säännöllisesti posti kulkee
tässä maassa, ja kuinka sekä ihmiset että paketit ja kirjeet nopeasti
pääsevät paikasta toiseen. Ne laivat, jotka äsken mainitsin, ovat
merellä samaa, mitä posti maalla, ja sen vuoksi nimitetään niitä posti-
tai pakettilaivoiksi. Ne tekevät säännölliset kulkuvuoronsa ja kulkevat
edestakaisin niiden paikkojen välillä, joita varten ne ovat määrätyt.
»Samoin kuin maalla on poliiseja ja sotamiehiä, joiden tulee
valvoa, ett’ei kukaan riko hyvää järjestystä vastaan, on merelläkin
laivoja, joissa on kanuunoita ja sotamiehiä; nämä laivat purjehtivat
edestakaisin eri merillä, suojellen kauppa- ja postilaivoja
merirosvoilta, ja niitä nimitetään _sotalaivoiksi_.»
»Mutta mitenkä merellä voi olla rosvoja, isä?» kysyi Maria. »Mihin
voivat he piiloutua?»
»Pahoja ihmisiä, rakas lapsi, on kaikkialla, kaikissa kansakunnissa,
merellä yhtä hyvin kuin maalla. Mutta merellä he todellakaan eivät
voi mennä piiloon, vaan täytyy heidän kulkea laivoilla samoin kuin
niidenkin, joiden kimppuun he hyökkäävät. Mutta meri on hyvin iso; ja
kun he näkevät sotalaivan tulevan, koettavat he purjehtia tiehensä niin
pian kuin mahdollista.»
»Mutta ei suinkaan merellä ole mitään varastamista, isä?» kysyi Frits.
»Miksi ei? Kulkeehan merellä kauppalaivoja, joilla usein on erittäin
arvokas lasti taikka sitten puhdasta rahaa, minkä merirosvot kernaasti
tahtoisivat saada haltuunsa. Tuollaisilla pahoilla ihmisillä oli myös
ennen tapana viedä neekerejä Afriikan rannikolta Ameriikkaan ja myydä
niitä sinne orjiksi. Kun sotalaivat tapasivat tuollaisia laivoja,
joissa oli onnettomia orjaparkoja, päästivät he nuo mustat ihmiset
vapauteen ja rankaisivat niitä valko-ihoisia, jotka olivat menetelleet
niin rikoksellisesti.»
»Mitä orjat ovat, isä?» kysyi Frits,
»Orjat ovat ihmisiä, joilta on riistetty Jumalan heille antama vapaus,
ja joita muut ihmiset myyvät kuin eläimiä ja pakoittavat työhön.»
»Ne ovat kai olleet villejä, jotka siten ovat tehneet?» kysyi Frits.
»Eivät, lapseni. Villitkin kansat tosin joskus tekevät orjiksi muita
ihmisiä, jotka he ovat sodassa vanginneet; mutta valitettavasti ovat
valko-ihoiset, mitä tähän asiaan tulee, olleet villejä paljon pahemmat.
Mutta nyt luulen olevan ajan mennä makuulle, ja Maria on jo istunut
ylhäällä kauvemmin, kuin hänelle on hyödyllistä. Lasten tulee mennä
aikaisin maata, niin että he jaksavat nousta ylös hyvissä ajoin aamulla
sekä olla virkkuja ja reippaita.»
Näin sanoen isä otti kartan ja pani sen kirjoituspöytänsä laatikkoon.
Frits ei koko yönä nähnyt unta muusta, kuin sotalaivoista, jotka
ajoivat takaa merirosvoja.
KYMMENES LUKU.
MITKÄ OVAT KYLMÄT, MITKÄ LÄMPIMÄT MAAT MAAILMASSA?
Seuraava päivä oli sunnuntai. Koska sää ei näyttänyt erittäin
lupaavalta, eivät vanhemmat olleet katsoneet voivansa lähteä
aamupäivällä kävelemään ja ottaa lapsia mukaan, kuten muuten oli tapana.
Frits, jonka pää vielä oli täynnä sitä, mitä isä oli kertonut
edellisenä päivänä, kulutti kuitenkin aikaansa miten parhaiten
taisi. Suuri pöytä sai nyt kuvata valtamerta; tähän rakensi hän
kirjoista maanosat, teki paperista suuria sotalaivoja, joilla hänen
tinasotamiehensä purjehtivat, ja asetti eri maanosiin neekerien,
intiaanien ja muiden villien sijasta mustia ja ruskeita papuja.
Merirosvoistakaan ei ollut puutetta. Pähkinänkuorissaan kulkivat
he Afriikan rannikolle ja ryöstivät mustia ihmisiä, jonka jälkeen
sotalaivat alkoivat ajaa heitä takaa, saavuttivat heidät, heittivät
pahat rosvot mereen ja veivät musta-ihoiset raukat takaisin kotiin,
missä riemuitsevat omaiset ottivat heidät vastaan.
Jotta hän voisi rakentaa maanosat kunnollisesti, oli isän jälleen
täytynyt antaa hänelle kartta; ja nyt tapahtui matkustaminen
pääasiallisesti Afriikan ja Ameriikan välillä. Mutta eräs merirosvo
purjehti myös Ameriikan eteläisen niemen ympäri saarien keskelle, ja
sotalaivoilla oli hirveä työ, ennen kun vihdoin onnistuivat saamaan
hänet vangiksi.
Frits oli eteläisessä jäämeressä huomannut tuon punaisen maan, joka
näyttää hyvin pitkältä, suurelta saarelta. Hän antoi parin laivansa
laskea maihin; mutta kun hän ei tietänyt, keitä asui saarella ja miltä
siellä näytti, niin juoksi hän isän luo, joka istui lukien viereisessä
huoneessa, ja pyysi häntä sanomaan, mikä maa se on ja asuuko siellä
kilttejä ihmisiä.
Maria, joka uskollisesti avusti veljeään leikissä, oli myös tullut
huoneeseen, saadakseen kuulla hiukkasen tuosta ihmeellisestä maasta.
»Tuolla alhaalla oleva punainen maa», sanoi isä, »joka on niin lähellä
etelänapaa, on kentiesi saari; se on seikka, josta ei vielä olla aivan
selvillä. No, sano, Frits, luuletko, että tuossa maassa on hyvin
lämmin, vaiko hyvin kylmä?»
»Varmaankin hyvin kylmä, isä», vastasi Frits; »sillä sehän on niin
alhaalla päiväntasaajasta, ja isä on kertonut, että molempien napojen
luona on hyvin kylmä.»
»Aivan oikein, poikani. Tähän asti siellä ei olekaan tavattu mitään
muuta, kuin jäävuoria, jotapaitsi on päästy varmuuteen siitä, että jään
alla monin paikoin on kiinteätä maata. Tuolla alhaalla oleva punainen
kaistale ei sen vuoksi merkitse mitään muuta, kuin että sillä paikalla,
johon se ulettuu, otaksutaan olevan maata, ja ett’ei siellä voida
päästä eteenpäin. Mutta ihmisiä ei siellä näytä olevan; eivätkä he
voisikaan kestää siellä vallitsevaa kovaa pakkasta.»
»Mutta miksi menevät laivat sinne, kun siellä on niin kylmä?» kysyi
Frits. »Eiväthän ne voi mitään ostaa sieltä, eikä suinkaan siellä
mitään merirosvojakaan ole.»
»Ei, poikani», vastasi isä; »siinä kyllä olet oikeassa. Mutta näetkös,
on tapana silloin tällöin lähettää sotalaiva kaukaisiin seutuihin
lähemmin tutkimaan vielä jotensakin tuntemattomia maita, toisin sanoen
on tapana lähettää laivoja löytöretkille. Nämä laivat purjehtivat
silloin kaikkiin sellaisiin paikkoihin, missä ei kukaan muu ole ollut
ennen heitä, ottavat selon siitä, missä asemassa eri maat ovat, keitä
ihmisiä niissä asuu, minkälaisia eläimiä, puita ja kasveja niissä
on. Kun merenkulkijat sitten tulevat kotiin, merkitsevät he tämän
karttoihin ja kertovat kirjoissa, mitä ovat nähneet ja löytäneet.»
»Oi, miten oivallista!» huudahti Frits; »kuinka kernaasti tahtoisinkaan
kerran lähteä mukaan!»
»Niin, kyllähän laivat tekevät sekä ihanoita että pitkiä matkoja»,
sanoi isä. »Monta eri kansaa ja maata saavat he niillä nähdä; mutta
sittenpä täytyykin heidän usein kulkea merta monta pitkää vuotta,
saavat taistella useata ankaraa myrskyä vastaan, kohdata monia vaaroja
ja kestää monta vaivaa ja vastusta.»
»Mutta kun villit lähtevät tuollaiseen kylmään maahan, isä, niin
pukevat he kaiketi vaatteet ylleen?» kysyi Maria; »muutenhan heitä
viluttaisi vallan hirveästi.»
»Villit eivät sinne lähde», vastasi isä, »ainakin vain hyvin harvoin,
ja silloin aina eurooppalaisissa laivoissa, joissa heillä kyllä on
lämpimät vaatteet yllään. Villit, etenkin sellaiset, jotka asuvat
lämpimässä ilmanalassa, eivät matkustelekaan juuri paljon, vaan pysyvät
melkein aina niissä maissa, jotka Jumala on heille asuinpaikoiksi
osoittanut. Ne, jotka aina lapsuudesta pitäin ovat asuneet hyvin
kylmässä maassa, eivät näet hevin voisi kestää sitä kovaa kuumuutta,
mikä vallitsee kääntöpiirien välillä, kun taas toiset, jotka ovat
syntyneet kääntöpiirien välillä, kammovat pakkasta vielä enemmän.
»Ainoastaan me, jotka elämme _lauhkeassa_ ilmanalassa, s.o.
sellaisessa, joka ei ole liian kylmä eikä liian lämmin, voimme lähteä
minne tahdomme ja voimme kaikkialla hyvin, tai ainakin voimme sietää
vierasta ilmanalaa. Sen vuoksi tapaakin eurooppalaisia hajaantuneina
yli koko asutun maan, päiväntasaajan alla yhtä hyvin kuin napamerillä,
jonne he usein lähtevät laivoissaan pyydystämään valaita.»
»Pelkästään valaita pyydystämäänkö, isä?»
»Niin, yksinomaan sitä varten. Valaan rasva keitetään traaniksi, jota
laivat sitten tuovat mukanaan Eurooppaan ja muihinkin maanosiin, jotta
ihmiset niissä saavat käyttää sitä tarpeisiinsa.»
»Niin, mutta eiväthän he silloin, kun meri on jäässä, voine purjehtia
sinne laivoillansa?» huomautti Frits.
»Tiedäthän sinä, että tuolla ylhäälläkin on kesä, joskin lyhyt»,
muistutti isä. »Tuleepa tänä aikana viheriäistäkin, ja ruohot ja
kukat tulevat näkyviin. Tätä ei tosin kestä kauvan, mutta toki niin
kauvan, että suuri osa jäästä ehtii sulaa; ja tätä aikaa käyttävät
laivat hyväkseen purjehtiakseen sinne. Kun sitten tulee jälleen kylmä,
kiiruhtavat he niin paljon, kuin mahdollista päästäkseen pois sieltä ja
tullakseen lämpimämpään ilmanalaan.»
»Se on järkevästi tehty», vakuutti pikku Maria; »sen minäkin tekisin
heidän sijassaan. Talvella on niin rumaa ja ilkeätä; heti kun menee
ulos, rupeaa paleltamaan.»
»Niin, mutta rakas lapsi, eikö talvessa ole paljon sellaistakin, mikä
on kaunista ja hupaista?» kysyi isä. »Etkö esim. mielelläsi aja reellä?
Ja eikö ole ihanaa, kun lumi valkoisen kimmeltävänä ketoja verhoo?»
»Kyllä, onpa kylläkin», vastasi Maria; »mutta silloin on myöskin niin
kylmä, puissa ei ole lehtiä, eikä myöskään näe viheriäisiä niittyjä tai
perhosia. Silloinpa on kevät hyvin paljon kauniimpi, kun kaikki alkaa
jälleen vihertää, kun pääskyset tulevat ja pikkulinnut, jotka laulavat
niin kauniisti.»
»Minä pidän eniten keväästä», vakuutti Frits; »sillä suvella on usein
niin kauhean kuuma.»
»Niin, mutta katsokaahan, lapseni, teidän on myöskin iloittava
talvesta», sanoi isä; »sillä talvetta ei meillä olisi kevättäkään.»
»Eikö niillä ihmisillä, jotka asuvat lämpimissä maissa, ole _ollenkaan_
kevättä, isä?» kysyi Frits.