ainoastaan niissä maissa, joissa on talvi, ja joissa talven aikana
puut lakastuvat eli nukkuvat. Sitten, keväällä, saavat ne uutta mehua
eli mäihää, kuten sitä nimitetään, alkavat uudelleen kostua, ja kaikki
ympärillämme peittyy nyt nuoreen vihannuuteen. Me pidämme keväästä
niin paljon sen vuoksi, että kaikki silloin herää jälleen eloon, ja
sen vuoksi, että muuttolinnut, jotka jättivät meidät syksyllä, silloin
palaavat takaisin. Emme ole nähneet niitä koko pitkän talven aikana; ne
ovat meille sen vuoksi kahta vertaa rakkaammat, ja me oikein ikävöimme
sitä päivää, jolloin saamme ne takaisin. Jos ne aina pysyisivät meidän
luonamme, niin että ne aina olisivat silmiemme edessä, niin vähät
me niistä välittäisimme. Katso vaan varpusia. Jos katselet varpusta
tarkoin, niin huomaat, että sekin on pienoinen, hyvin soma lintu; mutta
me emme siitä välitä, syystä että aina näemme sen läheisyydessämme
kaiken vuotta. Pääskysistä sitä vastoin iloitsemme.
»Samoin on laita puiden ja kasvien. Puut lämpöisissä maissa ovat tosin
hyvin kauniita, ja niillä on myös komeita kukkia; mutta ihmiset eivät
siellä kuitenkaan tunne _sitä_ iloa, jota me tunnemme ensimmäisistä
vuokoistamme, siitä syystä, että kukat ajan mittaan käyvät heille
tykkänään jokapäiväisiksi ja tavallisiksi.
»Ainoastaan puutteen kautta me opimme oikein pitämään arvossa sitä
hyvää, mitä Jumala on meille antanut niin runsain määrin. Vasta kun
ihminen kerran on ollut sairaana, oppii hän käsittämään, miten suuri
syy meillä on kiittää Jumalaa siitä parhaasta, mikä meille voidaan
antaa, nimittäin hyvästä terveydestä. — Sen vuoksi onkin se ainoastaan
tuon pitkän, kylmän talven takia, kun me täydestä sydämestämme
tunnemme, kuinka kaunis kevät on, kuinka ihanaa on kesällä ja syksyllä,
kun hedelmät kypsyvät. Sen vuoksi, rakkaat lapset, tulee teidän tyytyä
talveenkin, jolloin teidän jonkun aikaa täytyy olla vailla sitä, mikä
on hyvää ja hupaista. Kevät jälleen korvaa kaikki, ja me nautimme ja
iloitsemme sitä enemmän.»
»Ei kait niillä, jotka asuvat lämpimissä maissa, ole aavistustakaan
siitä, miltä lumi ja jää näyttävät?» kysyi Frits. »Ajatelkaas, kuinka
he hämmästyisivät, jos joskus tulisivat luoksemme keskellä talvea!»
»Lämpimässäkin maassa voi olla lunta», ilmoitti isä, »kun siellä vaan
on oikein korkeita vuoria.»
»Mutta jos aurinko paistaa niin lämpimästi, niin sulaahan lumi heti?»
huomautti Maria.
»Ei oikein korkeilla vuorilla, lapseni», vastasi isä; »ilma on siellä
hyvin ohutta, mikä vaikuttaa sen, ett’ei lumi voi sulaa. Sen jo
tiedätte, että ilmalla on painoa. Niin kevyttä kuin ilma onkin, on
sillä kuitenkin painonsa, vaikkakin hyvin vähäinen. Raskaampi ilma
pyrkii alaspäin, kevyin ja ohuin ilma on korkeudessa, raskaamman
yläpuolella.
»_Miksi_ niin on, sitä en voi selittää teille; te olette vielä liian
nuoret voidaksenne oikein ymmärtää tämän asian. Sen kuitenkin tahdon
teille sanoa, ett’ei hyvin ohuessa ilmassa koskaan voi olla lämmin.
Sen vuoksi pysyy lumi sangen korkeilla vuorilla keskellä kuuminta
kesääkin. Siellä ei näet koskaan tule niin lämmin, että se voisi
sulaa. Niinpä esim. on maa, joka on Euroopassa, kaukana meistä,
nimittäin Sveitsi. Tässä maassa on tavattoman korkeita vuoria, joita
nimitetään _Alpeiksi_. Monella näistä vuorista pysyy lumi kaiken kesää
korkeimmilla huipuilla; ovatpa monet paikat kokonaan jään peitossa
ja nimitetään _jäätiköiksi_. Paistakoonpa nyt aurinko miten kuumasti
tahansa alhaalla laaksoissa, niin pysyy lumi kuitenkin edelleen noilla
korkeilla vuorilla juuri sen vuoksi, että ilma on niin ohutta, että
vain pieni osa lumesta sulaa suvella.»
»Siis voidaan siellä kulkea lumessa keskellä suvea?» kysyi Frits.
»Kyllä, lapseni; viherjöiviltä nurmikoilta voidaan nousta kylmän lumen
luo ja heti takaisin taas lumen luota nurmikolle, jos niin tahdotaan.
Näillä main voidaan sanoa suven ja talven olevan aivan vieretysten,
ilman kevättä tai syksyä välillään. Mutta sitä vuorenkukkulaa, jolla on
niin kylmä, ett’ei lumi koskaan sula, vaan pysyy koko suven, nimitetään
_lumirajaksi_.»
»Voiko päiväntasaajan luonakin olla lunta?» kysyi Frits.
»Voipa kylläkin», vastasi isä, »nimittäin sellaisilla paikoilla
lämpimissä maissa, missä on _tavattoman korkeita_ vuoria. Lumiraja
ei, kuten helposti voitte ajatella, ole yhtä korkealla joka osassa
maailmaa. Maassa, jossa jo yleensä vallitsee kova kylmyys, ei tarvitse
nousta yhtä korkealle saapuakseen lumirajalle, kuin lämpimässä maassa;
ja äärimmäisten napojen luona ulettuu lumiraja aina maahan asti. Ne
piirit näet, jotka näemme vedetyiksi tuohon kartalle, ja joihin nimet
Pohjoisnapa ja Etelänapa on kirjoitettu; ovat ikuisen lumen ja jään
peitossa, eikä yksikään ihminen vielä ole niihin jalallaan astunut.
Siellä vallitsee ikuinen, kuollut talvi, emmekä me edes tiedä, elääkö
siellä mikään eläinsuku.
»Siellä ulettuu siis, kuten äsken sanoin, lumiraja aina maahan asti.
Täällä tarvitsisi meidän, jos se muuten olisi mahdollista, nousta kaksi
tai kolmetuhatta jalkaa korkealle, ennen kun tulisimme paikkoihin,
joissa lumi pysyy suvellakin sulamatta. Kääntöpiirien välillä taas
täytyy vuoren olla vähintään viiden- tai kuudentoista tuhannen jalan
korkuisen, siis hyvin korkean, jotta lumi voi sillä pysyä sulamatta.
»Näette siis, lapseni, ett’eivät enemmän tai vähemmän suoraan lankeavat
auringonsäteet ratkaise maan isompaa tai pienempää lämpömäärää,
vaan että myöskin korkeus tai ylipäänsä maan asema on tässä asiassa
määrääjänä. On olemassa lämpimiä maita, joissa on hyvin korkeita
vuoria. Voi silloin sattua, että niiden juurella ollaan kääntöpiirien
välillä, n.s. _tropiikeissa_, puolivälissä niiden korkeutta tavataan
lauhkea ilmanala kaikkine kasvullisuuksineen, ja huipulla lunta, joka
ei koskaan sula.»
»Onko vuorillakin juuret, isä?» kysyi pikku Maria nauraen.
»Ei, rakas lapsi», vastasi isä, »mutta vuoren _juureksi_ nimitetään
jokapäiväisessä puheessa sitä osaa vuoresta, joka on lähinnä maata,
tai toisin sanoen sitä paikkaa, mistä vuori alkaa. Vuoren muuta osaa
nimitetään _rinteeksi_ tai, jos se on hyvin jyrkkä, _vuorenseinämäksi_,
ylintä osaa nimitetään vuoren huipuksi. Kun useita vuoria on
vieretysten, muodostaen pitkän rivin, niin sanotun jonon, nimitetään
tätä vuorijonoksi; kun tällä vuorijonolla on suuria, tasaisia
lakeuksia, kuten useinkin on laita, nimitetään niitä _ylätasangoiksi_.»
»Sanokaa, isä», kysyi Frits, »eikö myöskin puun alinta osaa nimitetä
juureksi?»
»Kyllä, aivan oikein, poikani, ja yläosaa nimitetään latvaksi.»
»Ei suinkaan lumirajan yläpuolella asu ihmisiä?» kysyi Frits. »Eikä
eläimiäkään, sillä koska ne niin helposti voivat tulla alas sinne,
missä on vihantaa, niin eivät kai ne viitsi jäädä lumen keskelle.»
»Vuoristossa ei tosin asu ihmisiä lumirajan yläpuolella», vastasi isä,
»vaikkakin ylhäällä pohjolassa useita villejä kansanheimoja asustaa
siellä, missä on ainoastaan hyvin lyhyt suvi. Mutta eläimiä elää
lumirajan yläpuolellakin vuoristossa; sillä on olemassa monta luotua
olentoa, jotka varsin helposti voivat sietää tuota ankaraa pakkasta, ja
jotka näkyvät erittäin hyvin viihtyvän lumessa ja jäässä. Niinpä esim.
elää jääkarhu ja monta muuta eläintä kaukana pohjoisessa jään ja lumen
keskellä; ja vuoriseuduissa asustaa eräs hyvin kaunis lintu, nimittäin
riekko, joka kuuluu kanansukuun, ja joka ei milloinkaan jätä lunta tai
ainakin mieluimmin etsii sellaisia paikkoja, joissa on lunta. Jumala on
laatinut kaikki niin viisaasti ja ihanasti, eikä ainoastaan osoittanut
kullekin luodulle olennolle sen paikan tässä maailmassa, vaan myöskin
antanut sille sellaisia kykyjä ja ominaisuuksia, että se löytää sieltä
ravintonsa ja tulee toimeen.
»Mutta ihmisellä on vielä suurempi etuus siinä, että hän osaa
sovelluttaa pukunsa mitä kylmimmän ilmanalan mukaan, minkä vuoksi hän
voi elää korkealla kylmässäkin ilmavyöhykkeessä.»
»Mutta miksi siis, kun on niin kylmä, ihmisraukat pysyvät kaukana
pohjoisessa?» kysyi Frits. »Jos he kulkisivat hiukan etelämmäksi, niin
voisivat he päästä parempaan ilmanalaan.»
»Totta kyllä, mutta sittenkään he eivät sitä tee. Tahtoisitko sinä
mielelläsi mennä pois täältä, meidän kaikkien luota, meidän talostamme
ja puutarhastamme, niin kauvas pois, ett’et koskaan voisi tulla
takaisin?»
Frits empi vastata ja katsoi isään. Tämä oli jotakin, jota hän ei ollut
tullut ajatelleeksi.
»Kyllä», vastasi hän vihdoin, »jos _te_ kaikki tulisitte mukaan.»
»Todellakin!» sanoi isä. »Mutta sinä unhoitat, että äidilläsi vielä
on elossa vanhemmat, joita hän yhtä vähän tahtoisi hyljätä, kuin sinä
meitä.»
»Äidin-isän ja äidin-äidin täytyy myös tulla mukaan, sanoi Frits.
»Mutta sinä unhoitat, että he ovat vanhat ja tuskin kestäisivät pitkän
matkan kaikkia vaivoja. Sitäpaitsi on äidin-äidillä elossa sisar, jota
hän ei varmaankaan mielellään jättäisi. Näetkös, poikani, tällä tavoin
me riipumme kiinni kotipaikallamme monesta meille rakkaasta olennosta,
joita emme mielellämme tahtoisi jättää; ja itse sitä maata, josta
olemme kotoisin, olemme oppineet rakastamaan sen vuoksi, että se on
isänmaamme. Paikka, jossa olette viettäneet lapsuutenne ja nuoruutenne,
pysyy teille sitten aina rakkaana; ja tämä meidän rakkautemme
isänmaahan on ihanimpia lahjoja, mitä hyvä Jumala on meille antanut.»
»Mutta nuo ihmisethän, isä, jotka äskettäin kohtasimme, menivät
Amerikkaan, ja heillä oli lapsensa mukanaan.»
»Niin, poikani, se on kyllä totta, ja joka vuosi vaeltaa monta ihmistä,
s.o. toisin sanoen, siirtyy toiseen maahan, siellä perustaakseen
itselleen uuden kodin. Mutta kenpä tietää, miten vaikeata, miten
tuskallista on heille ollut, ennen kun he ovat voineet tulla tähän
päätökseen? Miten usein tulevatkaan he kaukana vieraassa maassa
ajatelleeksi sitä, mikä täällä oli heille rakasta, ja mitä he kenties!
eivät enään koskaan saa nähdä!»
»Mutta miksi siis menevät he matkoihinsa?» kysyi pikku Maria.
»Varmaankin vaan siksi, lapseni», vastasi isä, »ett’ei mies ansainnut
täällä kotona tarpeeksi, voidakseen, hankkia ruokaa ja vaatteita
omaisillensa. Monen köyhän ihmisen täytyy tehdä kovasti työtä, ja
jos heillä vielä lisäksi on suuri perhe, paljon lapsia, käynee
kylläkin vaikeaksi rehellisesti ja kunnollisesti pitää huolta heistä
kaikista. Vieraassa maassa, missä maa ei vielä ole niin kallista ja
elintarpeetkin ovat halvempia kuin meillä, voivat he tulla toimeen
paremmin, sitä he ainakin toivovat, ja sen vuoksi he jättävät isänmaan
ja tekevät tuon pitkän, vaivaloisen matkan.
»Mutta on olemassa toisiakin ihmisiä, jotka matkustavat sen vuoksi,
että he tahtovat oppia tuntemaan vähän enemmän meidän suurta, kaunista
maailmaamme. Ja te voitte olla vakuutetut siitä, että nähtävänä on
monta sekä kaunista että ihmeellistä asiaa.
»Eivät ainoastaan vieraat, värilliset ihmiset omituisine tapoinensa
herätä mielenkiintoamme, vaan myöskin monet harvinaiset, villit ja
kesyt eläimet, joita siellä tavataan, ja joista te silloin tällöin
lienette nähneet muutamia häkissä täällä Euroopassa, esim. leijonia,
tiikerejä, elehvantteja, apinoita ja papukaijoja. Kasvikuntakin on
luonnollisesti aivan toinen, kuin meillä. Lämpimissä maissa etenkin
kasvavat nuo ihanat puut, joita nimitetään palmuiksi, kookkaine,
hoikkine runkoineen, joilla ainoastaan latvassaan on leveitä,
erinomaisen kauniita lehtiä ja usein koko kimppu makeita, mehukkaita
hedelmiä. Sitten on tultasyökseviä vuoria, suunnattomia metsiä, suuria
jokia, laajoja tasankoja, joilla asustaa laumoittain villieläimiä, ja
tuhansia muita asioita, joita tuntemaan oppiessanne te tulette saamaan
paljon hauskuutta.
»Mutta tänään ei meillä enään ole aikaa kertoa kaikesta tästä. Mutta
jos teitä on miellyttänyt se, mitä minulla viime päivinä on ollut
kerrottavana teille meidän maapallostamme, ja haluatte kuulla lisää,
niin tahdon kernaasti kertoa teille niin pitkälti kuin tietoni
ulettuvat.
»Nyt on teillä ainakin käsitys maasta kokonaisuudessaan. Te tiedätte,
missä asennossa eri maanosat ja meret ovat. Lisäksi tiedätte, miksi
muutamissa maissa on kylmä, toisissa kuuma. Voimme nyt siirtyä eri
maanosiin ja puhua niistä vuoron perään.»
»Silloinpa kertoo isä meille myöskin Austraaliasta ja saarista — eikö
niin, isä?» kysyi Frits.
»Kyllä, kaikista maista, mitä maan päällä on», vastasi isä, »samoinkuin
siitä maanosasta, jossa me asumme, ja josta te vasta tiedätte niin
vähän, nimittäin Euroopasta. Sitten me kerromme Ameriikasta, Aasiasta,
Afriikasta, Austraaliasta ja Polyneesiasta, kääntöpiireistä ja
Jäämerestä; ja silloin te opitte oivaltamaan, miten ihmeellisesti
Jumala on jakanut maan ja asettanut sekä ihmiset ja eläimet että kasvit
kunkin oikealle paikallensa, josta ne ovat kotoisin, ja jossa ne voivat
kasvaa ja rehoittaa.
»Sen jälkeen, mitä nyt olen teille kertonut, tulette varmaankin paljoa
helpommin ja paremmin käsittämään loput, ja jos se teitä huvittaa, niin
saatte vähitellen oppia tuntemaan koko maan.»