nimeltään _itä_, ja siis kaikki, mikä on tällä suunnalla, on idässä,
idän puolella eli itään päin. Se paikka, mihin aurinko _laskee_, on
nimeltään _länsi_, ja tällä suunnalla kaikki on lännessä, lännen
puolella eli länteen päin. Jott’ette vieläkin kerran joutuisi riitaan
siitä, missä Aasia on, tahdon lisätä, että kaikki kartat kokonaisista
maanosista tai yksityisistä maista tehdään siten, että itä on
_oikealla_, länsi _vasemmalla_, kun teillä on kartta edessänne niin,
että voitte lukea, mitä siihen on kirjoitettu. Nyt ehkä Maria voi sanoa
minulle, miten Aasia sijaitsee Eurooppaan nähden?»
»Kyllä, isä mutta odottakaahan, ensin täytyy minun saada kartta eteeni
kas noin. Tässä on Eurooppa, tuossa Euroopan oikealla puolella Aasia,
siis on Aasia Euroopan itäpuolella, eikö totta, isä?»
»Aivan oikein, lapseni, Aasia on Euroopan itäpuolella. Ehkä Frits nyt
voi sanoa, mikä on Euroopan länsipuolella?»
»Atlantin valtameri.»
»Oikein, lapseni, nyt ymmärrätte sen asian. Mutta me olemme tähän asti
puhuneet ainoastaan _kahdesta_ ilmansuunnasta, nimittäin siitä, joka
on oikealla ja siitä, joka on vasemmalla. Vielä on jäljellä kaksi
ilmansuuntaa, nimittäin yksi ylhäällä ja yksi alhaalla kartalla;
minä sanon teille niiden nimet, niin saan vastedes selittää, mitenkä
nekin löydetään. Ylöspäin kartalla oleva ilmansuunta on nimeltään
_pohjoinen_, alaspäin oleva _etelä_. Jos siis asetutte niin, että
nouseva aurinko on oikealla puolellanne, mikä silloin on _edessänne_?»
»Pohjoinen!» sanoi Frits.
»Oikein; entäs takananne?»
»Etelä!»
»Entäs vasemmalla puolellanne?»
»Länsi!»
»Aivan oikein. Nyt luulen, että ymmärrätte sen seikan. Mutta olen
tullut viipyneeksi täällä kauvemmin kuin aikomus oli, ja minun täytyy
nyt lähteä toimittamaan muutamia asioita. Illalla, sitten kun olemme
juoneet teetä, selitän teille myöskin nuo molemmat ilmansuunnat,
pohjoisen ja etelän, niin voitte sitten hyvin saada selkoa kartasta.»
Näin sanoen isä läksi ja jätti lapset yksin.
VIIDES LUKU.
POHJOINEN JA ETELÄ, TALVI JA SUVI.
Sitten kun oli juotu teetä illalla, saattoivat lapset töin tuskin
malttaa mieltänsä, kunnes tee oli korjattu pöydältä, he kun tahtoivat,
että isä alkaisi kertoa heille lisää.
Frits oli näet karttojen ylä- ja alapäässä havainnut kaksi pientä
puoliympyrää, joihin oli kirjoitettu »Pohjoisnapa» ja »Etelänapa»; ja
hän halusi nyt kernaasti tietää, mitä tämä oikeastaan merkitsi.
»Kaiken tämän saatte tietää tänä iltana, lapset», sanoi isä, kun pöytä
vihdoinkin oli korjattu, äiti ottanut esille sukankutimensa ja Frits
asettanut esille kartan, jota hän jo kauvan oli pitänyt kädessään.
»Mutta silloin tarvitsen ennen kaikkea sinun pallosi, joka nyt kerta
kaikkiansa saa esittää maapalloa.
»Nähkääs, lapset, tänä iltana saa lamppu esittää aurinkoa, ja minä
annan nyt maan jälleen pyöriä ympäri. Selitin teille iltapäivällä,
millä tavoin me saamme _valomme_ auringosta, ja sen asian te nyt
ymmärrätte — vai kuinka? Sen lisäksi mainitsin, että päivä ja yö
syntyvät sen vuoksi, että maa täsmälleen kahdessakymmenessä neljässä
tunnissa pyörii kerran ympäri, lännestä itään. Mutta me emme saa
ainoastaan _valoa_ auringosta, me saamme myöskin _lämpöä_ siitä. Sen,
että auringon paistaessa on lämpöisempi kuin sen ollessa paistamatta,
tiedämme jo, samoin kuin senkin, että keskikesällä, jolloin aurinko on
hyvin korkealla, voi täällä meilläkin tulla aika _lämmin_. Syyn tähän
tahdon myöskin selittää teille, vaikka teidän on paljon vaikeampi
käsittää tätä, kuin päivän ja yön syntymistä. Kuunnelkaa sen vuoksi
tarkoin, mitä sanon.
»Sinä, Frits, näytit minulle äsken pohjoisnavan ja etelänavan.
Tehkäämme siis ylös ja alas tähän maapalloomme pieni merkki musteella.
Toinen näistä mustista pisteistä kuvaa pohjoisnapaa, toinen etelänapaa.
Maan keskustan ympäri vedämme viivan, samanlaisen kuin tällä kartalla
näkemänne. Minä tarkoitan sitä viivaa, joka kulkee maapallon keskustan
ympäri; mitä se merkitsee, sen selitän sitten. Tämän viivan ylä-
ja alapuolella vedän nyt kaksi pisteillä merkittyä viivaa, joiden
kaltaisia voitte nähdä kartastakin. Eurooppa, se maanosa, jossa
me asumme, on tässä, melkein viivan ja pohjoisnavan keskivälissä;
maalatkaammepa nyt siihen paikkaan, missä Eurooppa on, vielä pienoinen
piiri.
»Kas noin, nyt on meidän maapallomme valmis ja me voimme heti alkaa.
Lamppu olkoon siis aurinkonamme, kuten kynttiläkin oli aikaisemmin
tänään. Niinkuin olen sanonut teille, lapset, pyörii maa itsensä eli
akselinsa ympäri. Jos voisimme ajatella suuren kepin pistetyksi maan
läpi, toisesta navasta toiseen, niin pyörisi maa tämän ympäri, samoin
kuin pyörä pyörii akselinsa tai sen läpi pistetyn kepin ympäri.
»Mutta maa ei pyöri ainoastaan akselinsa ympäri, se kulkee samalla
myöskin ympäri auringon, johon se tarvitsee kokonaisen vuoden. Voitko
sanoa minulle, Frits, montako kertaa maan täytyy pyöriä oman akselinsa
ympäri, ennen kun se on ennättänyt kerran kiertää auringon ympäri?»
Frits istui hetkisen ja mietti, mutta ei onnistunut keksimään vastausta.
»En, isä», vastasi hän, »sitä en osaa sanoa.»
»Kyllä vaan, poikani, ajattelehan. Montako päivää on vuodessa?»
»Kolmesataa kuusikymmentä viisi», vastasi Frits.
»Katsohan. Siis, yhtä monta päivää kuin on vuodessa, yhtä monta kertaa
täytyy maan pyöriä akselinsa ympäri, ennen kun se on ennättänyt kerran
kiertää auringon ympäri. Mutta tässä pyörähdyksessä on maa alati
vinossa, pohjoisnapa ylös- ja etelänapa alaspäin, melkein niin kuin te
kirjoittaessanne asetatte kirjaimet paperille. Nuo molemmat navat eivät
siis koskaan käänny kokonaan aurinkoa kohden; ja samalla kun teidän
täytyy ajatella mielessänne, että maa yhtämittaa kiertää akselinsa
ympäri — siis sen kepin ympäri, joka voisi olla pistetty maan läpi
navasta napaan — kiitää se samalla kertaa huimaavaa vauhtia eteenpäin,
kiertää 365 päivässä auringon ympäri ja päättää tällä tavoin vuoden.»
»Mutta minä en ymmärrä», sanoi Frits, »kuinka voidaan tietää, että se
vuodessa tekee täsmälleen yhden kierroksen.»
»Sen tiedämme vuodenajoista ja päivänseisauksesta», vastasi isä. »Minä
koetan selittää asian teille; mutta silloin täytyy teidän olla hyvin
tarkkaavaiset. Katsokaas, lapseni, maa pysyy aina samassa vinossa
asennossa, jossa pidän tätä palloa, se on, pohjoisnapa melkein suoraan
ylöspäin ja etelänapa suoraan alaspäin. Samalla kun se yht’aikaa pyörii
ympäri, on siis se osa maasta, jonka ympäri olen vetänyt viivan, ja
jota nimitetään _ekvaattoriksi_ eli _päiväntasaajaksi_, päivisin aina
kääntyneenä kohden aurinkoa sillä tavalla, että tämän säteet lankeavat
melkein kohtisuoraan siihen, jota vastoin ne kulkevat paljoa vinommin
napoihin päin. Mutta kuten tiedätte, eivät auringonsäteet ole läheskään
yhtä lämpimät langetessaan vinosti maahan, kuin keskipäivällä, jolloin
aurinko näyttää olevan ylinnä taivaalla. Niillä seuduilla, joissa
aurinko paistaa täyteläisnä, siis suoraan alas, onkin sen vuoksi hyvin
kuuma, ja molempien napojen seuduilla, missä säteet saattavat vain
vinosti langeta alas, hyvin kylmä. Jos maan laita olisi nyt niin,
että pohjoisnapa ja etelänapa olisivat suoraan ylhäällä ja alhaalla,
se on toisin sanoen, että se keppi, jonka ajattelemme vedetyksi maan
läpi, olisi kohtisuorassa asennossa, niin eivät ainoastaan navat,
vaan myöskin maan keskustan ympärillä oleva viiva, pysyisivät samassa
suunnassa ja tosin päivä ja yö syntyisivät maan pyöriessä itsensä
ympäri, mutta mitään lämpömäärän muutosta ei tapahtuisi, eivätkä siis
myöskään vuodenajat vaihtuisi.
»Niillä ihmisillä, jotka asuvat viivan läheisyydessä, olisi siis, koska
auringonsäteiden aina täytyisi suoraan langeta siihen, ikuinen suvi,
niillä taas, jotka asuvat napojen luona, ikuinen talvi, niin ett’ei
mikään voisi kasvaa, eikä siis myöskään yksikään ihminen asua siellä.
Mutta siten ei ole laita; sillä koska maa on jonkun verran vinossa
asennossa, seuraa siitä, jos hitaasti käännän palloa, joka kuvaa maata,
aurinkonsa ympäri, että pohjoisnapa noin puolet siitä ajasta, jonka maa
tarvitsee kulkeaksensa auringon ympäri — siis puoli vuotta — on enemmän
kääntyneenä aurinkoa kohden. Silloin meillä, jotka asumme lähempänä
pohjoisnapaa, on suvi.
»Maapallon toisella puoliskolla — missä etelänapa kääntyy enemmän
aurinkoa kohden — vallitsee talvi, silloin kun meillä on suvi. Mutta
kauvimpana pohjoisessa eivät auringonsäteet milloinkaan lankea
kohtisuoraan; ja jos tarkoin katselette karttaa, huomaatte pisteillä
merkityn, mutkaisen viivan, jonka myös olen vetänyt tähän palloon.
Tähän, näihin pisteisiin saakka, mutta ei kauvemmaksi, lankeavat
auringonsäteet kohtisuorasti maahan; sitten se, kuten näyttää, kääntyy
takaisin, ja sen vuoksi nimitetäänkin näitä pisteitä _kääntöpiireiksi_.»
»Mitä tarkoitetaan kohtisuoralla isä?» kysyi Maria.
»Kohtisuoraksi, lapseni», vastasi isä, »nimitetään viivaa, joka, jos
ajattelen sen pidennetyksi, kohtaisi maapallon keskipisteen. Jos sidot
raskaan esineen nuoraan ja pidät sitä niin, että se heiluu ilmassa,
niin on tämä esine suoraan alaspäin, ja nuora tulee sen kautta
kohtisuoraan suuntaan. Vaakasuora eli horisontillinen on sitävastoin
viiva, joka, samoinkuin ympärillämme oleva näköpiiri, on saman
suuntainen kuin tyyni vedenpinta.
»Mutta palatakseni nyt maahan ja sen asentoon, niin on tällä
vaihdoksella, tällä auringon näennäisellä vaelluksella edestakaisin
molempain kääntöpiirien välillä, vielä toinenkin vaikutus, joka teidän
nyt täytyy oppia tuntemaan. Siitä on näet seurauksena, että meillä
päivät ovat pitemmät suvella, kuin talvella.
»Jotta voisitte tämän ymmärtää, niin katsokaa tarkoin palloa, jota nyt
pidän siten, että päiväntasaaja on käännettynä suoraan lamppua, se
on, meidän aurinkoamme kohden. Kuten näette, lankeaa valo maan koko
toiseen puoliskoon; toisella puoliskolla on päivä, kun taas toisella
on yö. Niin kauvan kun nyt päiväntasaaja on kääntyneenä aurinkoa
kohden, ovat päivä ja yö tarkoin tasan jaetut, eli toisin sanoen,
meillä on kaksitoista tuntia päivää ja kaksitoista tuntia yötä sen
vuoksi, että maa säännöllisesti pyörii kerran ympäri kahdessakymmenessä
neljässä tunnissa ja aina lännestä itään. Mutta kohta kun maa napoineen
kääntyy hiukan enemmän aurinkoa kohden, tai oikeammin kääntyy pois
siitä päiväntasaajan kanssa, samalla tapaa kuin minä nyt käännän tätä
palloa, muuttuu asianlaita toiseksi. Kun näet aurinko yhtämittaa luo
valoansa maan koko puoliskoon, ja etelänapa jonkun verran kääntyy pois
auringosta, niin täytyy tietysti pohjoisnavan aivan samassa määrin
kääntyä enemmän sitä kohden ja auringon suvella paistaa sitä kauvemmin
siihen.
»Keskellä maata, siis päiväntasaajan ympärillä, ei tämä tee suurtakaan
eroitusta. Mutta mitä pohjoisemmaksi tullaan, sitä pitemmäksi käy
päivä; ja kun aurinko on pohjoisen kääntöpiirin yläpuolella — se on
kesäkuun 21 päivänä, joka on meidän pisin päivämme — ei se vähään
aikaan ollenkaan laske etelänavan luona, toisin sanoen on näkyvissä
yötä päivää.
»Tähän aikaan eivät auringonsäteet enään lankea niin vinosti maapallon
pohjoiseen puoliskoon, ja juuri tästä syystä on meillä silloin _suvi_.
Kesäkuun 21 päivänä on aurinko siis lähimpänä meitä, se on suoraan
pohjoisen kääntöpiirin yläpuolella eli niin kaukana pohjoisessa, kuin
se ylipäänsä voipi olla.
»Kääntäkäämmepä pallo nyt takaisin, niin että aurinko uudelleen tulee
yhä enemmän päiväntasaajaa kohden. Katsokaahan, lapseni, nyt käy tuo
valoisa paikka pohjoisnavan luona yhä pienemmäksi; päivät lyhenevät
lyhenemistään, auringonsäteet lankeavat uudelleen yhä vinommin
maapallon pohjoiseen puoliskoon, ja luonnollisesti tulee yhä kylmempi.
»Syyskuun 25 päivänä, siis kolmen kuukauden eli neljännesvuoden
kuluttua, joutuu aurinko uudelleen suoraan päiväntasaajan
yläpuolelle. Silloin taas päivä ja yö ovat yhtä pitkät, s.o. meillä
on _päiväntasaus_, eli, kuten sitä myös nimitämme, _syyspäivän
tasaus_. Te näette, että kun käännän pallon näin, ei aurinko enään
paista päiväntasaajaan, niin kuin äärimmäisiin napoihin, oikealle ja
vasemmalle. Mutta mitä enemmän maa kääntyy niin, että sen eteläinen
puolisko kääntyy enemmän aurinkoa kohden, sitä enemmän me käännymme
poispäin siitä, sitä vinommin lankeavat sen johdosta auringonsäteet,
meihin, sitä kylmempi tulee meille, ja sitä kauvemmin saamme olla
pimeässä, maan pyöriessä ympäri. Nyt tulee maapallon eteläisellä
puoliskolla suvi, kun me sitä vastoin saamme talven. Joulukuun 21
päivänä on _eteläinen_ kääntöpiiri suoraan auringon edessä. Katsokaa,
lapset, jos nyt käännän pallon näin, on etelänapa kokonaan valossa,
pohjoisnapa sitä vastoin täydellisessä pimeydessä. Etelänavan luona
näkyy nyt aurinko alituisesti; pohjoisnavalla on useamman kuukauden yö.»
»Useamman kuukauden _yö_!» huudahtivat molemmat sisarukset ihmeissään;
»mitä sitten ihmiset tekevät sinä aikana? Sanokaa, isä, eikö aurinko
milloinkaan nouse koko tänä aikana?»
»Ei, lapseni, kuten näette tästä pallosta, ei aurinko voi paistaa
pohjoisnapaan, kun maan eteläpuolisko on enemmän kääntyneenä aurinkoa
kohden. Samaten on laita eteläisellä pallonpuoliskolla, kun pohjoinen
on kääntyneenä päin aurinkoa. Mutta meillä, jotka emme asu niin
lähellä napaa, että meiltä kokonaan voitaisiin riistää valo, on tähän
aikaan, joulukuun 21 päivänä, lyhin päivä ja pisin yö, ja samalla kun
auringonsäteet vinoimmin lankeavat meihin, kylmä sää eli talvi.
»Silloin, kun meiltä eniten puuttuu auringonvaloa, paistaa toinen
aurinko meidän ylitsemme ja valaisee meidän olemassaoloamme: me
vietämme silloin Vapahtajamme syntymää, sytytämme joulukuusemme, jotka
loistavat niin ihanasti pimeänä talvi-iltana, ja odotamme toivovaisina
sitä aikaa, jolloin päivät jälleen alkavat käydä pitemmiksi. Ja jo
heti joulun jälkeen nousee aurinko jonkun verran korkeammalle, vaikka
me emme sitä huomaa, ja kääntyy jälleen päiväntasaajaa kohden. Mitä
lähemmäksi se tulee päiväntasaajaa, sitä pitemmiksi käyvät päivät
meillä, kunnes se neljännesvuotta myöhemmin, se on toisin sanoen,
maaliskuun 21 päivänä jälleen on suoraan päiväntasaajan yläpuolella.
Silloin meillä on taas _päiväntasaus_ eli _kevätpäiväntasaus_.
Auringonsäteet eivät enään lankea niin vinosti meihin, tulee sen vuoksi
lämpöisempi, sanalla sanoen, meillä on kevät.
»Nyt te kai ymmärrätte myöskin, minkä vuoksi vuosi on jaettu neljään
säännölliseen vuodenaikaan, nimittäin kevääseen, suveen, syksyyn ja
talveen, ja käsitätte syyn, miksi päivät ovat meillä pitemmät suvella,
kuin talvella.»
»Mutta miten merkillistä se lieneekään, isä», sanoi Frits nauraen, »kun
aurinko ei ollenkaan laske pohjoisnavalla, tai kun siellä on niin pitkä
yö. Siellä en tahtoisi asua.»
»Niin, kummallinen maa se on tosiaankin», Vastasi isä; »ja vast’edes
toivon saavani tilaisuuden kertoa siitä monta huvittavaa asiaa.»
»Mutta ell’ei aurinko paista siellä pitkään aikaan», sanoi pikku Maria,
»niin on siellä varmaankin hyvin kylmä.»
»Aivan varmaan», vastasi isä, »kääntöpiirien välillä on lämpimin.
Koska aurinko alituisesti kulkee yli päiväntasaajan, s.o. milloin
ylös-, milloin alaspäin, tai pikemmin on milloin pohjois-, milloin
eteläpuolella päiväntasaajaa, milloin taas suoraan sen yläpuolella,
on myöskin helposti selitettävissä, että siellä, maapallon keskustan
ympärillä, on kuumin. Mikään varsinainen talvi ei täällä voi tulla
kysymykseen, koska aurinko ei milloinkaan etene varsin kauvaksi
päiväntasaajasta.
»Mutta samasta syystä, nimittäin sen vuoksi, että navat eivät koskaan
käänny aurinkoon päin, on niiden luona hyvin kylmä, etelänavan, samoin
kuin pohjoisnavankin luona; ja me, jotka asumme melkein päiväntasaajan
ja pohjoisnavan keskivälillä, emme elä kuumassa, emmekä kylmässä, vaan
_lauhkeassa_, s.o. kohtuullisen lämpimässä ja kohtuullisen kylmässä
ilmanalassa, toisin sanoen, me elämme lauhkeassa _ilmavyöhykkeessä_,
kuten tieteellinen nimitys kuuluu. Pohjoisnavalla sitävastoin vallitsee
kesä ainoastaan niin kauvan kun aurinko on pohjoisen kääntöpiirin
läheisyydessä, joka on hyvin lyhyt aika. Koko muun ajan vallitsee
siellä talvi, ja usein on siellä hämmästyttävän kylmä. Pohjoisnavan
perukoilla ei sen vuoksi myöskään ole mitään muuta kuin jäätä, niin
ainakin otaksutaan; eikä milloinkaan ole vielä ainoankaan ihmisen
onnistunut tunkeutua sinne. [Kuten nuoret lukijamme kentiesi ovat
kuulleet kerrottavan, on meidän päivinämme yritetty ilmapallolla päästä
pohjoisnavalle, mikä uhkarohkea yritys ei kuitenkaan ainakaan tähän
asti ole onnistunut. _Suoment. muist_.]
»Mutta nyt luulen selittäneeni asian jotakuinkin selvästi teille, niin
että te ymmärtänette, mitä tarkoitetaan pohjoisella ja etelällä. Sano,
Maria, missä on pohjoinen?»
»Missäkö pohjoinen on?» vastasi Maria, »pohjoinen on kaiketi siellä,
missä pohjoisnapakin.»
»Niin, tietysti; mutta näytä nyt se myöskin kartalta.»
»Tuolla ylhäällä, isä.»
»Ihan oikein, lapseni. Entäs missä on sitten etelä, Frits?»
»Etelä on siellä, missä päiväntasaajakin», vastasi Frits.
»Päiväntasaaja on tosin meidän eteläpuolellamme», vastasi isä;
»mutta sillä et ole tarpeeksi selvästi ilmoittanut suuntaa. Sillä
koska päiväntasaaja on viiva, jonka voimme ajatella vedetyksi maan
ympäri, niin tulisimme päiväntasaajan luo, vaikkumme kulkisikaan
aivan eteläiseen suuntaan. Jos pysytteleisimme enemmän oikealla
tai vasemmalla, lännenpänä taikka idempänä, niin lopuksi kuitenkin
saavuttaisimme päiväntasaajan. Tarkoin osoittaaksesi, missä etelä on,
täytyy sinun siis ilmoittaa määrätympi kohta ja tehdä samalla tapaa
kuin Maria.»
»Etelä on siellä, missä etelänapakin», vastasi Frits.
»Vallan oikein. Mutta nyt tahdon myöskin mainita teille, kuinka me
auringosta voimme nähdä, missä etelä oikeastaan on. Te tiedätte,
että me asumme maapallon pohjoisella puoliskolla — vai kuinka? — ja
ett’ei napa koskaan ole kääntyneenä aurinkoon päin. On siis myöskin
luonnollista, että aurinko aina on meidän _eteläpuolellamme_.
Keskipäivälläkään ei aurinko ole aivan suoraan päämme yläpuolella
— kuten sitävastoin on laita niiden ihmisten, jotka asuvat
päiväntasaajan alla, tai kääntöpiirien välillä — vaan aina etelässäpäin
taivaankannella. Mutta kun maa liikkuu hyvin säännöllisesti ja aina
pitää tarkoin vaarin ajastansa, seuraa siitä, että aurinko meillä
keskipäivällä aina on korkeimmillaan ja suoraan etelässä.
»Tämän mukaisesti on laitettu aurinkokelloja, joissa ei ole muuta kuin
rautainen tanko eli viisari, joka aina osoittaa etelää kohden. Kun
nyt aurinko on suoraan etelässä, saa se rautatangon varjon lankeamaan
suoraan seinälle ja silloin meillä on puolipäivä, s.o. kello on
kaksitoista.
»Nyt olen selittänyt teille, miten voidaan löytää kolme ilmansuuntaa,
nimittäin _itä_ auringon noususta, _länsi_ sen laskusta ja _etelä_
siitä paikasta, missä aurinko keskipäivällä on korkeimmillaan.
»On siis jäljellä ainoastaan neljäs ilmansuunta, nimittäin _pohjoinen_,
ja nyt minä kerron teille, kuinka on keksitty hyvin yksinkertainen
kone, jolla määrätään tämä ilmansuunta. Tiedättehän, mikä magneetti on
— vai kuinka?»
»Kyllä, isä», vastasi Frits. »Isällähän on magneetti, joka näyttää ihan
hevosenkengän kaltaiselta ja vetää luoksensa kaiken, mikä on raudasta.»
»Minullakin on magneetti», kertoi pikku Maria; »se on punainen, ja kun
minulla on pienet kalani vedessä ja pieni peltinen veneeni ja pidän
magneettia vedessä, niin tulevat ne uiden täyttä vauhtia ja riippuvat
niin lujasti magneetista, että minä voin vetää ne ylös vedestä.»
»Nyt tiedätte molemmat mitä tarkoitan», sanoi isä. »Sinun on sitäpaitsi
muistettava, Maria, että jos magneetti on punainen, on se ainoastaan
siksi, että se on sellaiseksi maalattu. Mutta mistä se johtuu, että
tämä magneettinen rauta vetää muun raudan luokseen ja pitää sen kiinni,
on jotakin, jota emme tiedä; se riippuu eräästä luonnonvoimasta. Jumala
on sen siten asettanut, ja meidän käy tämän asian suhteen samoin, kuin
monen muun luonnonilmiön suhteen; me emme voi sitä selittää. Me näemme
ainoastaan, että niin on.
»Kauvimpana pohjoisnavan luona, tai ainakin sen läheisyydessä on
jotakin, jota yhtä vähän voimme selittää, eräs voima, joka vetää
magneetin luokseen. Tietenkään ei tämä voima ole tarpeeksi suuri,
voidakseen pitkän matkan päästä järkäyttää magneettia tai rautaa
paikoiltaan. Mutta jos neulan kärkeä sivellään magneetilla ja sitten
asetetaan tämä neula keskikohdaltaan toisen neulan kärkeen, esim.
kuten minä nyt asetan tämän lyijykynän sormeni päähän, niin osoittaa
magneetilla sivelty neulankärki vakavasti ja säännöllisesti _pohjoista
kohden_. Missä tahansa oltaneekin maan päällä, vaikkapa niin kaukana,
ett’ei pitemmälle voitaisi päästä, siis _etelänavalla_, niin viittaa
magneetilla sivelty neulankärki kuitenkin alati pohjoiseen päin. Jotta
nyt aina voitaisiin tietää, missä pohjoinen on, on keksitty pieni kone,
jota nimitetään _kompassiksi_, ja minä olen teitä varten Valmistanut
sellaisen täksi illaksi.»
Näin sanoen isä nousi ylös ja meni kirjoituspöytänsä luo noutamaan
vähäistä messinkirasiaa.
»Katsokaa, lapseni», sanoi hän, »tämä n.s. kompassi ei oikeastaan ole
mitään muuta, kuin jonkinlainen kellonkuori, ontto ja lasi päällä.
Tästä keskikohdasta pistää esiin pieni, teräväpäinen nasta; tämän
nastan päässä keinuu neula, joka on asetettava niin, että se pysyy
täydellisesti tasapainossa, eli toisin sanoen vaappuu, minkä kautta
se helpoimmin pannaan liikkeelle. Näettekö kärjen? Se on varustettu
pienillä vä’illä, aivan kuin nuoli, mutta tämä ainoastaan siksi, ett’ei
sitä sekoitettaisi nuolen toiseen päähän. Tämä magneetilla sivelty
kärki osoittaa aina tuota seinää kohden; pohjoinen on siis siellä.
Jos nyt käännän kompassin miten tahansa, niin osoittaa tuolla sisällä
oleva neula kuitenkin aina uskollisesti samalle suunnalle. Kun minulla
on tuollainen kompassi, niin tarvitsee minun ainoastaan katsoa, miten
kärki osoittaa, tietääkseni heti, missä pohjoinen on. Mutta jos tiedän,
missä pohjoinen on, voin myös helposti löytää muut ilmansuunnat. Voitko
sanoa minulle, Frits, mitenkä tämä tapahtuu?»
»Voin, isä, sen voin; jos tiedän missä pohjoinen on, niin tiedän
myöskin, missä etelä on, sillä sehän on vastapäätä pohjoista.»
»Aivan oikein, lapseni. Neulan vastakkainen kärki osoittaa siis etelää
kohden. Kuten jo olen sanonut teille, ovat kaikki kartat laaditut
siten, että pohjoinen on _ylöspäin_, kun asetatte kartan eteenne; etelä
on siis alaspäin kartalla — vai kuinka?»
»Niin on.»
»No, missä sitten on itä?»
»Itä on oikealla!» huudahti pikku Maria — »siellä missä Aasiakin.»
»Hyvin, tyttöseni!»
»Ja länsi vasemmalla, siellä missä Atlantin Valtamerikin!» huudahti
Frits.
»Katsokaahan, lapseni», sanoi isä, »nyt voitte ainoastaan tämän pienen
koneen avulla määrätä kaikki neljä ilmansuuntaa. Jos keskipäivän
ajoissa asetutte kasvot käännettyinä aurinkoa kohden, on pohjoinen
tietysti teidän takananne; mutta missä _silloin_ on itä?»
»Siellä, mistä aurinko _nousee_», vastasi Frits, »siis _vasemmalla_.»
»Vallan oikein; ja länsi on silloin tietysti oikealla.»
»Ja jos minä asetun niin, että kasvoni ovat käännettyinä itään päin»,
sanoi Maria, »niin on etelä oikealla ja pohjoinen vasemmalla kädelläni.»
»Se oli hyvin, lapseni; tällä kertaa sinä olit oikein tarkkaavainen.
Voitko nyt sanoa minulle, mikä on oikealla puolellasi, jos seisot
kääntyneenä sinne päin, mihin aurinko _laskee_, s.o. länteen päin?»
»Silloin on pohjoinen oikealla puolellani», kiiruhti Frits vastaamaan.
»Nyt luulen, ett’ette sitä asiaa enään unhoita», sanoi isä
ystävällisesti; »ja koska te niin hyvin olette ymmärtäneet _tämän_,
tulette myöskin helposti käsittämään, mitä vast’edes teille ilmoitan.