Vihastuminen on myöskin vihan tai inhon laji, jota tunnemme niitä
vastaan, jotka tekevät jotakin pahaa, ja jotka ovat koettaneet tehdä
vahinkoa, ei kelle tahansa, vaan erityisesti meille. Se sisältää siis
samaa kuin paheksuminen ja lisäksi sen, että se perustuu tekoon, joka
koskee meitä ja jota tahdomme kostaa. Se näet melkein aina herättää
kostonhalua, ja se on kiitollisuuden suora vastakohta, kuten
paheksuminen on suosion vastakohta. Mutta se on verrattomasti kiivaampi
näitä kolmea mielenliikutusta, koska vahingollisten seikkojen
karkottamishalu ja kostonhimo ovat voimakkaimpia tunteita. Halu
liittyneenä rakkauteen itseämme kohtaan synnyttää vihastuessamme vallan
samanlaisen verenkiihotuksen, kuin minkä rohkeus ja uskaliaisuus voivat
aikaansaada. Viha vaikuttaa sen, että pernasta ja maksan pienistä
laskimoista tuleva sapensekainen veri näin joutuu kiihotustilaan ja
syöksyy sydämeen. Siellä se, koska sitä on tavallista runsaampi määrä,
ja koska se on sapensekaista, synnyttää kovempaa kuumuutta, kuin mitä
rakkaus ja ilo siellä saattavat synnyttää.
200. _Miksi vihastumisesta kalpenevat ovat pelättävämmät kuin ne, jotka
siitä punastuvat._
Tämän mielenliikutuksen ulkonaiset merkit ovat erilaiset, riippuen
henkilöiden eri luonteista ja vihastumiseen liittyvien muiden
mielenliikutuksien erilaisuudesta. Niinpä näemme toisten vihastuvien
kalpenevan tai vapisevan, toisten taas punastuvan jopa itkevänkin.
Tavallisesti pidetään kalpenevien vihastumista pelättävämpänä kuin
punastuvien sentähden, että se, joka ei voi kostaa muulla tavalla kuin
kasvojen ilmeillä ja sanoilla, heti mielenliikutuksen ilmestyttyä purkaa
itsestään kaiken kiihkonsa ja voimansa, jonka vuoksi hän punastuu. Usein
myös oman tilan herättämä harmi ja sääli panee itkemään, koska ei ole
muuta koston mahdollisuutta. Ne päinvastoin, jotka hillitsevät mielensä,
päättäen panna toimeen suuremman koston, tuntevat surua ajatellessaan,
että vihastumista herättänyt teko heidät siihen pakottaa. Välistä he
myös pelkäävät tekemänsä päätöksen pahoja seurauksia, ja sentähden he
ensin muuttuvat kalpeiksi, kylmiksi ja vapiseviksi. Mutta jos he
myöhemmin ryhtyvät kostoansa täyttämään, tulistuvat he kahta kiivaammin,
kuta kylmäkiskoisemmat alussa olivat. Samoin sellainen kuume, joka alkaa
vilunväristyksistä, tavallisesti on kiivainta laatua.
201. _On kahdenlaista vihastumista, ja hyväluontoiset ovat sen alaiset,
joka tässä ensin mainitaan._
On siis kahdenlaista vihastumista; toinen on hyvin pikainen ja näkyy
selvästi ruumiin ulkopinnalla, mutta ei ole vaikutuksiltaan
vahingollinen, ja se on helposti asetettavissa; toinen ei alussa ole
niin tuntuva, mutta kalvaa enemmän sydäntä ja on vaikutuksiltaan
vaarallinen. Hyväluontoiset ja rakastavaiset ihmiset ovat taipuvaiset
edelliseen; sillä heidän vihastumisensa ei johdu syvästä vihasta, vaan
äkillisestä vihantunteesta. He näet luontonsa mukaisesti kuvittelevat,
että kaikki seikat ovat tapahtuvat tavalla, jota pitävät paraana
kaikista, ja kun käy toisin, hämmästyvät ja loukkaantuvat he siitä usein
silloinkin, kun tuo seikka ei koske heitä erityisesti. Sillä koska
heissä on paljon hellää lempeyttä, harrastavat he yhtä paljon niiden
menestystä, joista pitävät, kuin omaansa. Niinpä se, mikä muissa
herättäisi pelkkää paheksumista, heissä aiheuttaa vihastumista. Ja koska
heidän sydämessään, heidän rakastavan mielensä vaikutuksesta, on paljon
lämpöä ja verta, täytyy äkillisen vastenmielisyyden liikkeelle paneman
vähäisenkin sapen määrän sydänveressä synnyttää suurta kiihotusta. Mutta
tämä kiihotus ei ole pitkällinen, koska äkillistä vastenmielisyyttä
kestää vain vähän aikaa; ja huomattuaan, ett'ei olisi ollut syytä niin
suuresti suuttua, katuvat tällaiset henkilöt vihastumistaan.
102. _Heikot ja epäjalot sielut ovat enimmin alttiina toisenlaatuiselle
vihastumiselle._
Toinen vihastumisen laji, jossa viha ja suru ovat vallalla, ei alussa
ole helposti ulkoapäin havaittavissa muusta, kuin sen aikaansaamasta
kalpenemisesta. Mutta sen voima kiihtyy vähitellen siitä kiihotuksesta,
jonka ankara kostonhalu veressä aikaansaa. Tämä syöksyy sapensekaisena
maksan alaosasta ja pernasta sydämeen, synnyttäen siinä kovaa ja
pistelevää lämpöä. Samoin kuin jalomielisimmät henkilöt osottavat mitä
suurinta kiitollisuutta, niin ylpeimmät, epäjaloimmat ja heikoimmat ovat
kaikista enimmin tämäntapaiselle vihastumiselle alttiit. Sillä loukkaus
näyttää ylpeistä sitä suuremmalta, kuta suuremmassa arvossa he itseänsä
pitävät sekä kuta enemmän arvoa he panevat siihen hyvään, joka heiltä
riistetään. Tähän hyvään etenkin heikko ja halpa sielu on lujasti
kiintynyt, koska se on toisista riippuvaista.
203. _Jalomielisyys on parannuskeino vihastumisen liiallisuutta
vastaan._
Vaikka mainittu mielenliikutus on siinä hyödyllinen, että se antaa
ihmiselle pontevuutta torjumaan itsestään loukkauksia, ei kuitenkaan ole
ainoatakaan mielenliikutusta, jonka liiallisuutta tulisi huolellisemmin
välttää. Sillä se vie arvostelukyvyn harhaan ja saattaa ihmisen usein
toimimaan tavalla, jota hän jälestäpäin katuu ja estää välistä
torjumasta loukkauksia yhtä hyvin, kuin jos hän olisi tyynempi. Koska
ylpeys enimmin kiihottaa vihastumista, luulen jalomielisyyttä parhaaksi
parannuskeinoksi sen liiallisuutta vastaan. Sillä jalomielisyys saattaa
meidät pitämään vähäarvoisina kaikkia niitä hyviä seikkoja, jotka meiltä
voidaan riistää, jotavastoin se saattaa meidät pitämään
suurempiarvoisina vapautta ja täydellistä itsehillitsemistä, jonka
menetämme, niinpian kuin joku voi meitä loukata. Siinä henkilössä, joka
on saavuttanut viimeksimainitut ominaisuudet, ei herää muuta kuin
ylenkatsetta tai korkeintain paheksumista sellaisten seikkojen johdosta,
joista muut loukkautuvat.