Jos onni tuottaa jollekin hyvää, jota hän ei todellakaan ansaitse, ja
jos kateus meissä herää vain sentähden, että oikeutta rakastaen
paheksumme sitä, ett'ei sitä ole noudatettu tuon hyvän jakamisessa,
saattaa tällaista mielenintoa puolustaa, etenkin silloin kun kadehdittu
hyvä on senlaatuista, että se sitä ansaitsemattoman kädessä voi muuttua
pahaksi. Olettakaamme esim. että se on joku paikka, jota hän saattaa
huonosti hoitaa, tai tehtävä, jonka hän saattaa pahoin suorittaa
silloinkin, kun haluamme itsellemme mainittua etua, mutta kun muut,
jotka sen omistavat ja sitä vähemmin ansaitsevat, estävät meitä sitä
saavuttamasta, jolloin kateus kiihtyy, on se puolustettavissa, jos vain
kateuteen yhtyvä viha kohdistuu yksinomaan siihen, että etu on
ansaitsemattomalle annettu, eikä itse henkilöihin, jotka sen omistavat
tai sen antavat. Mutta harvat henkilöt ovat niin oikeutta harrastavat ja
jalomieliset, ett'eivät vihaisi niitä, jotka ennen heitä ovat
saavuttaneet edun, jota ei voi jaella useammille, ja jota he olivat
itselleen toivoneet, vaikkapa ne, joiden osaksi se on tullut, olisivat
yhtä ansiokkaat tai ansiokkaammat kuin he itse. Enimmin tavallisesti
kadehditaan mainetta; sillä vaikka toisten maine ei estä ketään
itselleen sitä hankkimasta, saattaa se kuitenkin maineen saavuttamisen
vaikeammaksi.