Ilkkuminen tai iva on vihansekainen ilon laji, joka syntyy siitä, että
huomataan jossakin henkilössä pieni vika, jonka ansainneena häntä
pidetään. Vihan aiheuttaa tämä vika itse, ilon taas se seikka, että se
huomataan henkilössä, jolle se on ansaittua. Jos tämä vika esiintyy
odottamatta, synnyttää äkillinen ihmettely rehakan naurun, sen
mukaisesti, mitä edellä olen naurun luonnosta maininnut. Mutta on
välttämätöntä, että tämä vika on vähäinen; sillä jos se on suuri, ei
pidetä toista sitä ansaitsevana, ell'ei ilkkujalla ole hyvin paha luonne
tai ell'ei hän suuresti vihaa toista.
179. _Miksi puutteellisimmat henkilöt tavallisesti ovat enimmin
taipuvaiset ivaamaan._
Ne, joilla on joku näkyvä vamma, esim. ontuvat, silmäpuolet,
kyttyräselkäiset tai ne, joita on kohdannut joku julkinen häpeä, ovat
ivaamiseen erityisesti taipuvaiset. He näet tahtoisivat saattaa kaikki
muut yhtä ikävään tilaan, ja ovat senvuoksi hyvin mielissään muille
tapahtuvista onnettomuuksista, pitäen heitä niitä ansaitsevina.