Tunnonvaiva on surun laji, joka johtuu siitä, että epäilemme tekevämme
tai tehneemme jotakin, joka ei ole hyvää; se siis edellyttää
välttämättömästi epäilystä. Sillä jos olisimme vallan varmat siitä, että
se, johon aiomme ryhtyä, on pahaa, pidättäytyisimme sitä tekemästä,
koska tahto kohdistuu ainoastaan sellaiseen, jossa näyttää olevan
jotakin hyvää. Ja jos olemme varmat siitä, että tekemämme teko on huono,
tunnemme siitä katumusta, emmekä pelkkää tunnonvaivaa. Tämän
mielenliikutuksen merkitys on siinä, että se saattaa meitä tutkimaan,
onko tekomme hyvä vai paha, sekä estää meitä sitä toiste tekemästä,
ell'emme ole saavuttaneet sitä vakaumusta, että se on hyvä. Mutta koska
se edellyttää pahaa, olisi parasta, ett'ei meidän koskaan tarvitsisi
sitä kokea. Siitä saatamme vapautua samalla tavoin kuin epäröimisestä.