Epäröiminen on myöskin pelon laji, joka pidättää sielua ikäänkuin
horjuvassa tilassa useiden tekojen välillä, joihin se saattaisi ryhtyä,
eikä siis pane sitä ryhtymään yhteenkään niistä. Sielulla on siis
valitsemisen aikaa ennenkuin se tekee päätöksen, ja tässä suhteessa
epäröiminen on hyvä. Mutta jos sitä kestää liian kauan ja kun se
kuluttaa punnitsemiseen sen ajan, joka tarvittaisiin toimimiseen, on se
kovin vahingollinen. Sanoin sitä pelon lajiksi, vaikka saattaa tapahtua
niinkin, että sellaisten seikkojen valinnan tarjoutuessa, jotka
näyttävät vallan yhtä hyviltä, pysytään epävarmana ja epäröivänä
oltaessa vapaana kaikesta pelosta. Tällainen epäröiminen näet on
ainoastaan esiintyneen ulkoseikan aiheuttama, eikä minkään
elonhengekkeiden liikkeen synnyttämä. Sentähden se ei ole mikään
mielenliikutus, ell'ei väärän valinnan pelko lisää epävarmuutta. Mutta
tämä pelko on niin tavallinen ja niin suuri muutamissa henkilöissä, että
se silloinkin, kun ei ole mitään valittavana ja kun vain on yksi seikka
tehtävänä tai tekemättä jätettävänä, pidättää epäröimiseen taipuvaista
henkilöä toimimasta ja saattaa hänet turhaan hakemaan toisia toiminnan
mahdollisuuksia. Tämä on liiallista epäröimistä, joka johtuu
ylenmääräisestä halusta toimia hyvin sekä heikosta ymmärryksestä, joka
ei kykene omistamaan selviä ja tarkkoja käsitteitä, vaan paljon sekavia.
Parannuskeino tätä liiallisuutta vastaan on se, että totutaan
muodostamaan varmoja ja määrätyitä arvosteluja kaikista esiintyneistä
seikoista sekä uskomaan, että se aina täyttää velvollisuutensa, joka
toimii paraan tietonsa mukaan, vaikkapa tämä tieto olisikin hyvin
puutteellinen.