Ei kumpikaan edellisessä pykälässä mainituista mielenliikutuksista
seuraa halua, jättämättä sijaa toiselle. Jos näet toivo on niin vahva,
että se kokonaan karkottaa pelon, muuttuu se luonnoltaan, ja silloin
sitä kutsutaan levollisuudeksi tai varmuudeksi. Ja vaikka olemme varmat
siitä, että saavutamme halumme esineen, mutta kuitenkin jatkuvasti
haluamme sen toteutumista, ei meitä enää kiihota halun mielenliikutus,
joka saattoi sitä ennen levottomasti tavoittelemaan sen esinettä. Samoin
pelko, ollessaan niin suuri, että se riistää kaiken toivon
mahdollisuuden, muuttuu epätoivoksi. Ja tämä epätoivo, joka saattaa
kuvittelemaan toivon esinettä mahdottomaksi, tukahuttaa kokonaan halun,
joka tavoittelee yksinomaan sellaista joka on mahdollista.