Jumaloitseminen eli ylevä kunnioitus on siinä, ett'ei sielu ainoastaan
ole taipuvainen kunnioittamaan jotakin esinettä, vaan myös antautumaan
sen vallan alaiseksi jonkunmoisella pelon tunteella, saattaakseen sen
itselleen suopeaksi. Jumaloimme siis vain vapaita olentoja, joiden
luulemme kykenevän tekemään meille hyvää tai pahaa, tietämättä kumpaa ne
tekevät. Sillä tunnemme rakkautta tai hartaudellista kunnioitusta niitä
kohtaan, joilta toivomme vain hyvää, ja vihaa niitä vastaan, joilta
odotamme yksinomaan pahaa. Ell'emme pidä sitä syytä, joka aikaansaa
tämän hyvän tai pahan, vapaana, emme alistu siihen, saattaaksemme sen
suopeaksi. Niinpä pakanat, jumaloidessaan metsiä, lähteitä tai vuoria,
eivät itse teossa palvelleet näitä elottomia esineitä, vaan niitä
jumaluuksia, joiden luulivat hallitsevan niitä. Ne elonhengekkeiden
liikkeet, jotka aikaansaavat jumaloitsemisen tunteen ovat syntyneet
ihmettelyä ja pelkoa synnyttävien liikkeiden yhtymästä.
Viimeksimainitusta mielenliikutuksesta puhun myöhemmin.