Erityinen syy estää sielua nopeasti muuttamasta tai ehkäisemästä
mielenliikutuksia, jonka tähden ylläolevassa määrityksessä sanoin, että
erityiset elonhengekkeiden liikkeet synnyttävät, ylläpitävät ja
vahvistavat mielenliikutuksia. Tämä syy on se, että melkein kaikkia
mielenliikutuksia seuraa sydämessä ja siis myöskin koko veressä ja
elonhengekkeissä tapahtuva kiihotus. Sentähden mielenliikutukset, tämän
kiihotuksen kestäessä, pysyvät tajunnassamme, samoin kuin aistimien
esineet, niin kauan kuin ne vaikuttavat aistimiimme. Sielu tosin,
kiinnittäessään huomionsa hyvin tarkkaavaisesti toiseen seikkaan, voi
olla kuulematta pientä melua tai tuntematta pientä kipua. Mutta se ei
samalla tavoin voi olla kuulematta ukkosen jyrinää tai tuntematta tulen
polttoa kädessä. Samoin sielu saattaa voittaa heikot mielenliikutukset,
vaan ei kiivaimpia ja voimakkaimpia. Tämä voi tapahtua vasta veren ja
elonhengekkeiden kiihotuksen tyynnyttyä. Ainoa seikka, jonka tahto voi
aikaansaada tämän kiihotustilan vallitessa, on sen vaikutuksien
vastustaminen ja useiden sen herättämien ruumiinliikkeiden ehkäiseminen.
Jos esim. vihastus panee kohottamaan kättä lyöntiä varten, saattaa tahto
tavallisesti sitä pidättää, ja jos pelko panee jonkun pakenemaan,
saattaa tahto hänet pysäyttää, j. n. e.
47. _Niistä taisteluista, joiden tavallisesti kuvitellaan tapahtuvan
sielun alhaisemman ja korkeamman puolen välillä._
Ainoastaan niiden liikkeiden vastakkaisuudesta, joita ruumis
elonhengekkeiden ja sielu tahtonsa avulla samaan aikaan koettavat
rauhasessa aikaansaada, syntyvät kaikki ne taistelut, joiden
tavallisesti ajatellaan vallitsevan sielun alhaisemman eli aistillisen
ja korkeamman eli järjellisen puolen välillä, tai toisin sanoen
luonnollisten halujen ja tahdon välillä. Sillä meissä on ainoastaan yksi
sielu, eikä siinä ole eri osia; aistillinen ja järjellinen puoli ovat
olemassa samassa sielussa, ja halut ovat myös tahdonilmauksia. Se väärä
kanta, joka vertaa näitä kahta sielunpuolta kahteen eri henkilöön, jotka
tavallisesti vastustavat toisiaan, johtuu siitä, ettei ole tarpeeksi
erotettu sielun toimituksia ruumiin toimituksista, joihin jälkimäisiin
kaikki, mitä meissä on järjelle vastaista, kuuluu. Taistelua on siis
vain siinä, että sielu voi työntää aivojen keskellä olevaa pientä
rauhasta toiseen suuntaan ja elonhengekkeet, jotka ovat aineellista
laatua, kuten yllä olen sanonut, taaskin toiseen suuntaan. Näin ollen
sattuu usein, että nämät liikkeet ovat päinvastaiset, ja että
voimakkaampi liike estää heikompaa vaikuttamasta. Rauhasella on näet
kahdenlaisia elonhengekkeiden vaikuttamia liikkeitä. Toiset näistä
johtavat sieluun niitä vaikutuksia, jotka ulkoesineet ovat synnyttäneet
aistimissa tai ne aivoissa olevat mielikuvat, jotka eivät pane tahtoa
mihinkään toimintaan. Toiset taas, nimittäin ne hengekkeiden liikkeet,
jotka herättävät mielenliikutuksia ja niiden aiheuttamia
ruumiinliikkeitä, kiihottavat jossakin määrin tahdontoimintaa. Edelliset
liikkeet tosin usein ehkäisevät sielun toimintaa, tai ehkäistään
puolestaan sielun toiminnan vaikutuksesta; mutta koska nämät kaksi
toimintaa eivät ole toisilleen suorastaan vastakkaisia, ei siitä synny
taistelua. Ainoastaan jälkimäisten liikkeiden ja niille vastakkaisen
tahdon välillä on olemassa taistelua; esim. sen ponnistuksen välillä
jolla elonhengekkeet vaikuttavat rauhaseen herättääkseen sielussa jonkun
halun, ja sen voiman, jolla sielu saattaa vastustaa tätä halua ja
hyljätä sen. Tämä taistelu syntyy etupäässä siitä, ett'ei tahto
suorastaan voi herättää mielenliikutuksia, ja että sen, kuten olen
sanonut, täytyy turvautua taitavuuteensa ja tarkastaa useita seikkoja
perätysten. Saattaa sattua niin, että joku näistä seikoista hetkeksi voi
muuttaa elonhengekkeiden kulun, mutta ett'ei seuraava voikaan sitä
tehdä, josta on seurauksena, että elonhengekkeet kulkevat taas entiseen
suuntaansa, koska hermojen, sydämen ja veren tila tämän kautta ei ole
edellisestään muuttunut. Tämän johdosta sielu melkein samaan aikaan
tuntee haluavansa ja pakenevansa samaa seikkaa, ja siitä on syntynyt se
luulo, että sielussa on kaksi keskenään ristiriitaista voimaa. Sellaista
taistelua huomaamme myös jossakin määrin silloin, kun sama seikka
herättää sielussa jonkun mielenliikutuksen ja ruumiissa vastaavia
liikkeitä, joita sielu ei aiheuta, vaan jotka se pysäyttää tai joita se
koettaa pysäyttää heti huomattuaan ne. Tämän havaitsemme silloin, kun
pelon tunne siirtää elonhengekkeitä niihin lihaksiin, jotka panevat
jalat liikkumaan pakoa varten ja kun rohkeutta tavoitteleva tahto
pysäyttää ne.
48. _Mistä sielujen voima ja heikkous tunnetaan ja mihin kaikista
heikkoluonteisinten onnettomuus perustuu._
Näiden taistelujen menestyksestä saattaa jokainen tuntea sielunsa voiman
ja heikkouden. Epäilemättä niillä ihmisillä, joiden tahto sangen
helposti voittaa mielenliikutukset ja ehkäisee niiden synnyttämät
ruumiinliikkeet, on voimakkaimmat sielut. On toisia, jotka eivät voi
kokea tätä voimaa, koska eivät koskaan anna tahdon taistella omilla
aseillaan, vaan ainoastaan niillä aseilla, jotka se saa muutamista
mielenliikutuksista, joiden avulla saattaa vastustaa toisia
mielenliikutuksia. Tarkoitan tahdon omilla aseilla niitä lujia ja
varmoja vakaumuksia hyvästä ja pahasta, joiden mukaan tahtova yksilö on
päättänyt järjestää elämänsä. Kaikista sieluista heikoimmat ovat ne,
joiden tahto ei taivu noudattamaan määrättyjä vakaumuksia, vaan jotka
lakkaamatta antautuvat hetken mielenliikutuksien valtoihin. Koska nämät
usein ovat toisilleen ristiriitaiset, valtaavat ne heikon henkilön,
pakottaen tahdon alistumaan milloin toiseen, milloin taas toiseen
mielenliikutukseen, ja herättäen sielussa sisällistä taistelua saattavat
sen mitä surkuteltavimpaan tilaan. Jos siis esim. pelonalainen sielu
kuvittelee kuolemaa äärettömän suureksi onnettomuudeksi, jota vain paon
kautta voi välttää, niin kunniantunto toiselta puolen pitää sellaisen
paon tuottamaa häpeää vielä suurempana onnettomuutena. Nämät molemmat
mielenliikutukset saattavat tahdon harhailemaan eri suuntiin, ja
seuraten milloin toista, milloin toista, on tahto alituisen
ristiriitaisen kamppauksen alaisena ja tekee siten sielun orjalliseksi
ja onnettomaksi.