Kun sielumme koettaa kuvitella jotakin olematonta seikkaa, kuten esim.
taikalinnaa tai kimeraa,[1] tai kun se kiinnittää huomionsa sellaiseen
seikkaan, jota ei voi aistimilla havaita eikä havainnollisesti kuvata,
kun esim. ruvetaan tarkastamaan omaa olemusta, niin tällöin syntyvät
mielteet johtuvat etupäässä tahdosta, joka ne saattaa tajuntaan. Tämän
vuoksi niitä tavallisesti pidetään toimivina eikä kärsivinä
sieluntiloina.
[1] Kimera: Kreikkalaisessa tarustossa esiintyvä hirviö, jolla
kuviteltiin olevan jalopeuran pää, vuohen ruumis ja lohikäärmeen pyrstö.
Suom. huom.