Tässä on vielä otettava selville, miksi elonhengekkeet eivät aina
samalla tavalla virtaa aivoista lihaksiin ja miksi niitä välistä tulee
toiseen lihakseen enemmän kuin toiseen. Yksi syy on sielun toiminta,
kuten myöhemmin olen osottava. Sitäpaitsi on kaksi muuta syytä, jotka
yksistään johtuvat ruumiista, ja jotka tulee ottaa huomioon. Ensimäinen
niistä piilee niiden liikkeiden erilaisuudessa, jotka ulkoesineet
herättävät aistimissa, josta seikasta olen laajasti puhunut
_Dioptriikissä_. Mutta jotta niiden, jotka lukevat tätä teosta, ei
tarvitsisi tähän kohtaan perehtyäkseen lukea muita teoksia, tahdon tässä
toistaa, että hermoissa saattaa huomata kolme eri osaa, nimittäin
ensiksi ytimen eli sisäisen aineen, joka hienojen säikeiden muodossa
lähtee aivoista, joista se saa alkunsa, ulottuen jäsenten päihin saakka,
joihin nämät säikeet ovat kiinnittyneinä. Toiseksi niissä huomataan
kesi, joka ympäröi ydintä, ja joka on yhteydessä aivokeden kanssa sekä
muodostaa ohuita putkia, joiden sisällä hermosäikeet ovat; kolmanneksi
vihdoin elonhengekkeet, jotka, kulkien näitä putkia myöten aivoista
lihaksiin, vaikuttavat sen, että mainitut säikeet ovat vallan vapaina ja
jännitettyinä. Kun, näin ollen, pieninkin seikka panee sen ruumiinosan
liikkeelle, johon hermo päättyy, niin liikkuu myöskin se aivojen kohta,
josta mainittu hermo lähtee, samoin kuin nuoran toinen pää liikkuu,
toisesta vedettäessä.
13. _Ulkoesineiden vaikutus saattaa eri tavalla johtaa elonhengekkeitä
lihaksiin._
_Dioptriikissä_ olen myöskin osottanut, kuinka ainoastaan senkautta
voimme nähdä esineitä, että ne läpikuultavien kappaleiden avulla, jotka
ovat niiden ja meidän välillä, panevat väräjämään hienot silmiemme
pohjalla olevat näköhermot ja samalla ne aivojen kohdat, joista nämät
hermot lähtevät. Nämät värähtelevät eri tavoin ja sen mukaan näemme
erilaisuutta esineissä. Silmissä syntyvät hermosäikeet eivät
välittömästi kuvaile sielulle esineitä, vaan sen tekevät aivosolujen
liikkeet. Tämän esimerkin avulla käsitämme helposti, mitenkä äänet,
hajut, maut, lämpö, kipu, nälkä, jano ja yleensä kaikki aistimuksiemme
esineet kuin myös sisäiset halumme aikaansaavat hermojen liikettä, joka
niitä myöten siirtyy aivoihin. Paitsi että nämät aivosolujen eri
liikkeet herättävät sielussamme eri tunteita, saattavat ne ilman sielun
vaikutustakin aikaansaada sen, että elonhengekkeet pikemmin kulkevat
toiseen lihakseen kuin toiseen, ja täten liikuttaa jäseniämme, kuten
tässä aion esimerkillä osottaa. Jos joku nopeasti työntää kättänsä
silmiämme kohti, ikäänkuin aikoen lyödä, on meidän vaikea olla
sulkematta silmiä, vaikka tiedämme, että hän on ystävämme ja tekee tuon
vain pilalla, eikä suinkaan aio meitä vahingottaa. Tämä osottaa,
ett'eivät silmämme sulkeudu sielumme vaikutuksesta, koska tuo silmien
ummistaminen tapahtuu vasten tahtoamme, jonka ilmaukset ovat sielun
ainoa tai ainakin pääasiallinen toiminta, vaan että ne sulkeutuvat
sentähden, että ruumiimme koneisto on siten laadittu, että käden liike
silmiämme kohti herättää toisen kiihotuksen aivoissamme, jotka
lähettävät elonhengekkeitä silmäluomiamme sulkeviin lihaksiin.