Niin huonot ajatukset kuin minulla isännästäni yleensä olikin, en
kuitenkaan saattanut uskoa, että hän olisi voinut tehdä sellaisen
konnantyön kuin kirjeessä kerrottiin.
"Voi, herra", huudahdin minä, "tämä on varmaan hävytöntä petosta!
Sellainen ei voi olla totta."
"Sitä minäkin olen vakuuttanut emännällenne", virkkoi asianajaja "mutta
hän sanoo..."
"Että minä tunnen sen olevan totta", keskeytti hänet emäntäni heikolla,
tukahtuneella äänellä.
"Tarpeetonta on nyt vielä ratkaista kysymystä", lausui asianajaja.
"Meidän täytyy nyt saada selville asian oikea laita. Se täytyy tapahtua
pian. Olen kirjoittanut eräälle apulaiselleni, joka on tottunut
suorittamaan arkaluontoisia tutkimuksia, ja käskenyt hänen viipymättä
saapua tänne. Hän on täydellisesti luotettava ja alkaa heti
tutkimuksensa. On ehdottomasti välttämätöntä erehdysten välttämiseksi,
että häntä seuraa joku henkilö, joka hyvin tuntee James Smithin
ulkomuodolta sekä hänen elintapansa, ja emäntänne on valinnut teidät
siksi henkilöksi. Kuinka viisaasti tutkimukset toimitetaankin, voivat
ne koitua vaikeiksi ja pitkäaikaisiksi, ja myöskin vaaroja voi olla
tarjona. Oletteko", virkkoi lakimies ja katsoi minuun terävästi,
"valmis uhrautumaan emäntänne hyväksi?"
"Kaiken mihin kykenen, olen valmis tekemään", vastasin minä. "Pelkään
ainoastaan, etten ole tarpeeksi sukkela voidakseni olla hyödyksi. Mutta
mitä vaaroihin tulee, niitä en pelkää."
Emäntäni otti nenäliinan kasvoiltaan, katseli minua kyyneleisillä
silmillään ja ojensi minulle kätensä. Minä en voi käsittää, kuinka
saatoin niin unohtaa alhaisen asemani, mutta minä rohkenin tarttua
hänen käteensä ja suudella sitä; silmänräpäys senjälkeen minä tunsin
olevani hyvin nolo.
"Te olette oikea mies", lausui asianajaja ja nyökkäsi päätään. "Älkää
pelätkö kykenemättömyyttänne, sillä minun apulaisellani on järkeä
kahdellekin. Kuitenkin vielä pari sanaa. Muistakaa, että tämä asia on
pidettävä tarkoin salassa. Lukuunottamatta meitä kolmea ja seurakunnan
pastoria, jolle emäntänne on kirjeellisesti muutamin sanoin ilmottanut
tapahtumasta, ei kukaan muu tiedä asiasta. Apulaisenikin tulee
noudattamaan ehdotonta vaiteliaisuutta."
Asianajajan apulainen ei antanut kauvan odottaa itseään; hän saapui
Lontoosta ensi tilaisuudessa.
Minä olin kuvitellut häntä vakavaksi, hiljaiseksi mieheksi, jonka
silmissä huomasi hieman sukkeluuden vilahtelua. Sensijaan olikin hän
minun suureksi ihmeekseni lyhyt, lihava, reipas ja iloinen mies, jolla
oli mustat silmät ja suuri paloviinanenä. Hänellä oli musta puku,
hieman hutiloimalla solmittu kaulanauha, hän pisti silloin tällöin
nokkaansa annoksen nuuskaa, käveli kädet selän takana ja näytti enemmän
elämänhaluiselta patruunalta kuin asianajajan kirjurilta.
"Mitäs kuuluu?" virkkoi hän, kun minä avasin hänelle oven.
"Minä olen se mies Lontoosta, jota täällä odotetaan -- olkaa hyvä ja
ilmottakaa, että hra Dark on täällä. Minä istun täällä odottamassa niin
kauan. Ja, nuori mies, jos tässä talossa on mitään oluen tapaista, niin
en ollenkaan kursaile sanoa, että minä juon sellaista sangen
mielelläni."
Minä menin hakemaan hänelle olutta ennenkuin ilmotin hänen
saapumisestaan. Viedessään lasin huulilleen tirkisteli hän minua
uteliaana.
"Maljanne!" sanoi hän. "Minä pidän teistä, älkää unohtako, että nimeni
on Dark. Ja olkaa hyvä ja jättäkää oluttuoppi pöydälle, sillä voi olla
mahdollista, että esimieheni antaa minun odottaa."
Minä ilmotin hänen tulostaan ja minut käskettiin johdattaa hänet
kirjastohuoneeseen.
Palattuani takaisin etuhuoneeseen huomasin, että oluttuoppi oli tyhjä
ja että herra Dark virkisti itseään nuuskalla, jonka johdosta hän
aivasteli kuin valaskala. Hän oli juonut kelpo määrän kaikkein
väkevintä olutta, mitä meillä oli talossa, ja se ei näkynyt tehneen
häneen sen enempää vaikutusta kuin olisi hän juonut pelkkää vettä.
Johdattaessani häntä käytävän kautta kirjastohuoneeseen, kulki
Josephine ohitsemme. Herra Dark kumarsi hänelle syvään.
"Nähtävästi kamarineiti", kuulin hänen lausuvan itsekseen. "Nätti
tyttö, mutta hemmetin vaikeata olisi tulla toimeen hänen kanssaan."
Minä katsahdin häneen melkein vihaisena, sillä hän oli niinkin
osoittavan rauhallinen; ja avatessani hänelle oven heitin minä häneen
tutkivan silmäyksen, mutta hän silmäsi minuun samalla tavalla.
"Hyvä", virkkoi hän "tulenhan jo toimeen yksinkin."
Senjälkeen naputti hän ovelle, avasi sen ja astui sisään, naama
hyvinvoivan loistavana.
Puolen tunnin perästä soitettiin minua. Hra Dark istui emäntäni
ja asianajajan välissä, joista edellämainittu silmäili häntä
hämmästyneesti, jälkimäinen taas sangen suosiollisesti. Asianajajalla
oli polvillaan avattu salkku ja kynä kädessään. Herra Darkiin ei James
Smithiä koskeva salaisuus näyttänyt tehneen mitään vaikutusta.
"Olen saanut luvan tehdä teille erään kysymyksen", virkkoi herra Dark
heti sisään astuttuani. "Nähdessänne herranne aluksen purjehtivan ulos
merelle, kuulitteko, mihin suuntaan sen piti mennä, Skotlantiako kohti?
Hä? Sano tietosi, miekkonen!"
"Aivan oikein, sinne päin", vastasin minä, "merimiehet satamassa
kertoivat sen minulle."
"Vaikka hän sanoikin aikovansa Ruotsiin", virkkoi herra Dark, kääntyen
asianajajan puoleen, "niin luulen minä hänen kuitenkin lähteneen
Skotlantiin. Arvelen nyt olevani selvillä asiasta."
Asianajaja nyökkäsi ja katsoi emäntääni, joka myös teki samoin.
Senjälkeen virkkoi hra Dark minulle:
"Laittakaa heti matkalaukkunne kuntoon ja toimittakaa, että pääsemme
vaunuilla lähimpään kaupunkiin, mistä voimme saada kyydin. Silmät auki,
nuori mies, silmät auki!"
"Ja mitä tapahtuneekin", lisäsi emäntäni, ja hänen ystävällinen äänensä
värisi hieman, "niin olkaa varma, William, minä en koskaan unohda sitä
palvelusta, minkä nyt minulle teette. Onhan ainakin lohdullista
ajatella, että voin tässä kauheassa koettelussa luottaa teidän
uskollisuuteenne sekä herra Darkin erinomaiseen älyyn ja kokemukseen."
Herra Dark ei kuitenkaan ollut kuulevinaankaan tuota hienoa
kohteliaisuutta; hän näkyi kirjoittavan jollekin lapulle jotain.
Puolen tuntia myöhemmin, kun olin käskenyt valjastaa vaunut ja mennyt
etuhuoneeseen matkalaukku kädessäni, oli herra Dark jo siellä minua
odottamassa. Hän istui samalla tuolilla kuin silloinkin, kun hän
saapui, ja hänellä oli pöydällä edessään samaa väkevää olutta kuin
äsken.
"Onko teillä onkia talossa?" kysyi hän, minun laskiessani matkalaukkuni
lattialle.
"On kyllä", vastasin minä hämmästyneenä hänen kysymyksestään. "Mitä te
niillä teette?"
"Olkaa hyvä ja ottakaa mukaan pari kappaletta", virkkoi herra Dark,
"sekä koukkuja, siimaa ja tekokärpäsiä. Ja vetäkää nahkaanne lasillinen
olutta ennenkuin lähdemme, William, älkääkä seisoko siinä ja
töllistelkö. Minä sitten juttelen teille jotain selventävää, kunhan
pääsemme matkaan. No, kiirehtikää hakemaan onkia! Minä tahdon olla
matkalla viiden minuutin kuluttua."
Palattuani, mukanani mainitut tarpeet, istui herra Dark jo vaunuissa.
"Rahat, matkalaukut, kalastustarpeet, matkasuunnitelma, jäljennös
nimettömästä kirjeestä, kartta", luetteli hän, siten kerraten
muistissaan tarvittavat tavarat. "Hyvä on. Antakaa mennä!"
Minä tartuin ohjaksiin ja niin sitä mentiin. Lähtiessämme näin emäntäni
ja Josephinen katselevan meitä kumpikin ikkunastaan. Muisto näistä
kahdesta kasvoista, joista toiset olivat vaaleat ja ystävälliset,
toiset keltaiset ja pahansuovat, seurasi minua lakkaamatta monta
päivää jälkeenpäin.
"Nyt, William", virkkoi herra Dark, kun olimme ajaneet läpi puistikon
veräjän "tahdon ennen kaikkea sanoa teille, että teidän on tästä
hetkestä alkaen lakattava olemasta oma itsenne. Te olette
pankkivirkailija samoinkuin minäkin. Me olemme saaneet tavallisen
lomamme, joka tulee meille joka vuosi yhtä varmasti kuin joulu, ja nyt
me teemme pienen matkan Skotlantiin, missä aiomme hengittää meri-ilmaa
ja hieman kalastella, jos siihen tarjoutuu tilaisuutta. Minä olen paksu
kasööri, joka hoitelen suuria kultavarastoja; te olette laskija, joka
istutte kirjoinenne minun takanani. Skotlanti on ihana maa William.
Sanokaa, osaatteko laittaa viskytoteja? Minäpä osaan, ja mikä vielä
ihmeellisempää, myöskin juoda niitä."
"Skotlantiin!" huudahdin minä. "Mitä me siellä teemme?"
"Kysymys kysymykseen", vastasi herra Dark, "mitä varten me olemme
matkalla?"
"Saadaksemme selvää isännästäni ja tietoa siitä, onko häntä koskeva
kirjeen sisältö totta."
"Aivan oikein. Entä millä keinoin me teidän mielestänne pääsisimme
tuohon selvyyteen, hä?"
"Minä matkustaisin Ruotsiin Tukholmaan, jonne hän käski osottaa
kirjeensä ja etsisin häntä sieltä."
"Niinkö te todella tekisitte?" sanoi herra Dark. "Jos me olisimme
lammaspaimenia ja kadottaisimme yhden lampaan Cumberlannissa, niin
ryhtyisimmekö me etsimään sitä Lands Endistä, tai haeskelisimmeko ehkä
hiukan lähempää?"
"Nyt te teette pilaa minusta", virkoin minä.
"Enpä niinkään", vastasi herra Dark, "minä vaan hiukan valaisen teidän
järkeänne. Herra James Smith aikoi matkustaa Ruotsiin, mutta
poikkesikin ensin Skotlannin rannoille. Tulee muistaa, että hän
purjehti huvialuksella. Sopiiko sellaisiin elävää karjaa ja
teurastajia, hä? Entä pysyvätkö lihapaistit tuoreina koko matkan
Cumberlannista Ruotsiin? Ei. Mutta elävätkö herrasmiehet mielellään
paljaasta suolasta? Eivät. Minkä johtopäätöksen nyt siis voimme vetää
näistä kolmesta seikasta? Kas sen, että herra James Smithin on täytynyt
matkallaan Ruotsiin poiketa jonnekin uudistamaan eväsvarastoaan. Minne
hänen siinä tapauksessa on sopinut poiketa? Onhan selvää, että jonnekin
Skotlannissa. Mutta minne? Mannermaan pohjoispuolelleko, vai joillekin
läntisille saarille?"
"Luultavimmin mannermaalle, sillä siellä ovat suurimmat merikaupungit,
joista hän varmemmin saa kaikkia mitä tarvitsee. Mitä meidän
nyt siis on lähinnä tehtävä? Ei muuta kuin matkata suoraa päätä
pohjois-Skotlantiin. Mitä te nyt sanotte tästä kaikesta, William?
Onkohan minun suunnitelmani oikea, vai onko teidän väkevä oluenne
sekottanut järkeni?"
Olihan selvää, ettei olut ollut siihen asiaan mitään vaikuttanut, ja
sen minä hänelle myönsinkin. Hän nauroi ja tirkisteli minuun
veitikkamaisesti, virkistäen itseään silloin tällöin nuuska-annoksella.
Hän lupasi vielä kerran käydä aivoissaan läpi suunnitelmansa.
Kun me sitten saavuimme kaupunkiin, oli hän suorittanut tuon
sielunponnistuksen ja näytti olevan hyvin tyytyväinen itseensä. Hän oli
heti valmis vertaamaan paikkakunnan ravintolan olutta siihen, mitä oli
saanut meillä. Me tilasimme hiukan leipää, vähäsen bologna-makkaraa ja
kaksi pulloa sherryä vaununlaatikkoon. Sitten me lähdimme tärkeälle
matkallemme.
"Vielä muuan ystävällinen neuvo", virkkoi herra Dark ja asettui
mukavaan asentoon vaunun nurkassa. "Nukkukaa niin usein, William, kuin
suinkin mahdollista, sillä te ette saa kunnollisesti maata sängyssä
ennenkuin Glasgovissa."