Talvi läheni loppuaan. Fastrade oli ollut iltakävelyllä jo kosteiksi
käyneillä teillä ja palasi kotiin, missä häntä odotti tavallinen
Padurenin ilta. Couchon istui korttiensa ääressä ja huoneessa tuoksui
paistetuilta omenilta, joita hän aina piti uunissa. Salissa eivät
lamput vielä olleet sytytetyt. Fastrade aikoi, niinkuin oli joka ilta
tehnyt, mennä isänsä huoneeseen, mutta hänet pysähdytti paroonitar
Arabella, joka pimeässä tarttui Fastraden käsiin ja kuiskasi: "Egloff
on ollut täällä." "Tosiaanko?" sanoi Fastrade. Hänen äänensä kuulosti
välinpitämättömältä, mutta hän tiesi heti, että oli tapahtunut
jotain, joka yhdellä iskulla oli tehnyt tämän Padurenin illan hänelle
merkilliseksi. "Ja ajattelehan", jatkoi paroonitar, "hän on pyytänyt
isältäsi sinun kättäsi."
"Hullu ihminen", pääsi Fastraden suusta.
"Eikö totta?" sanoi paroonitar. "Isäsi onkin luullakseni puhunut hänen
kanssaan hyvin vakavasti, hän on kai myös sanonut hänelle, ettei
hän pidä tätä liittoa toivottavana. Muuten on hän jättänyt kaiken
riippuvaksi sinun ratkaisustasi. Tiedäthän, ettei hän enää mielellään
ratkaise mitään yksinään. Mutta minua ilahduttaa, rakas lapsi, että
sinäkin ajattelet samoin.
"Kuinka minä ajattelen?" sanoi Fastrade nopeasti, "en tiedä lainkaan,
mitä minä ajattelen."
"Mutta, rakas lapsi", huomautti paroonitar, "tuollainen kevytmielinen
nuori mies."
"Ei, ei, ei, en tiedä mitä ajattelen", toisti Fastrade; hän riistäytyi
irti vanhasta naisesta ja lähti isänsä huoneeseen.
Kun Fastrade astui sisään, ojentihe parooni kumaraisesta asennostaan
suoraksi: "Tule istumaan, tyttäreni", sanoi hän juhlallisesti. "Dietz
Egloff on pyytänyt kättäsi, ja sinä olet kyllin vanha ratkaisemaan
itse." Hän pysähtyi ja näytti tyytymättömältä. Hän oli pettynyt sen
johdosta, että se, mitä hän sanoi, tuli esille niin vaivalloisesti ja
kankeasti. "No niin", jatkoi hän sitten ja antoi äänelleen vakavamman,
täyteläisemmän soinnun, "olen sanonut hänelle, etten voi pitää häntä
soveliaana puolisona tyttärelleni. Olen sanonut hänelle, että minä en
hyväksy häntä, mutta että hän kysyköön sinulta ja sinä saat ratkaista."
Hän vaikeni sitten ja yski, sillä puhuminen oli rasittanut häntä.
"Mitä sanoi hän?" kysyi Fastrade ja hymyntapainen leikki hänen
suupielessään. "Hän ei sanonut paljoa", vastasi parooni, "hän sanoi
vain, että hän odotti sinun ratkaisuasi, sitten hän nousi ja lähti.
No, arvelen, ettei ratkaisu tule olemaan vaikea." Syntyi äänettömyys.
Fastrade oli nojannut päänsä tuolin selustaan ja katseli miettien
kattoon, huulet yhä vielä kuin hymyyn valmiina. "No?" kysyi parooni
vihdoin.
"Ajattelen", sanoi Fastrade vihdoin ylös kattoa kohden, "ajattelen
kirjoittaa hänelle, että hän saa tulla."
Parooni ei vähään aikaan vastannut, hän yski ja ryki, vihdoin alkoi hän
puhua, epävarmasti ja vaivalloisesti: "Toisin sanoen, sinä siis otat
hänet, harkitsematta, miehen, josta tiedät, että minä en häntä hyväksy,
kevytmielisen ihmisen, pelaajan. Mutta sellainen olet aina ollut,
minun neuvoanihan et ole milloinkaan kuullut, sinun on aina täytynyt
saada oma tahtosi perille. Mutta lapsi, lapsi", ääni kohosi ja muuttui
pateettiseksi, "liian myöhäinen havaitseminen, että minä olen oikeassa,
tuottaa surua kaikille. Saat nähdä —." Mutta hän oli arvostellut
voimansa liian suuriksi, ääni petti yht'äkkiä, hän nojasi tuolissaan
taaksepäin ja sulki silmänsä. "Tee miten haluat", mumisi hän hiljaa ja
masentuneena, "ethän kuitenkaan tahdo totella."
Fastrade kumartui huolestuneena eteenpäin ja otti isäänsä kädestä:
"Kyllä, isä", sanoi hän, "tottelen kyllä, mutta jos minun tulee
ratkaista, niin ratkaisen näin."
Parooni rypisti suuttuneena kasvojaan: "Hyvä, hyvä, tee kuten tahdot,
mene nyt, olen väsynyt." Fastrade nousi ja meni. Huoneessaan tapasi
hän pikku palvelustytön Trinen. "Trine", sanoi hän, "vieläkö pidät
Hansista, hevospojastasi?" Tyttö taivutti ujosti päätään ja nauroi:
"Mitä vielä, hänestä —", sanoi hän hiljaa. — "Niin, rakasta vain
häntä", jatkoi Fastrade, "hän on toisinaan humalassa, eikö totta?"
"Niin, kyllähän —", vastasi Trine, mutta Fastrade keskeytti hänet: "Se
ei haittaa, rakasta vain häntä, miesparat, he ovat sellaisia, he eivät
oikein osaa selvitä elämässä, me voimme kenties auttaa heitä." Trine
kohotti punastuneet kasvonsa Fastradeen päin ja sanoi avomielisesti:
"Voi, neiti, Hans onkin niin säyseä humalassa ollessaan."
"Vai niin", sanoi Fastrade, "sitä parempi."