Eversti _v. Otter_ tulee taustalta.
KUNINGAS (ottaa pöydältä jonkin paperin, seisoo selkä tulijaa kohti,
odottaa jännittyneenä).
v. OTTER (lähestyy hitaasti; vaivautuneesti). Teidän majesteettinne...
KUNINGAS (näytellen iloisesti yllätettyä). Ahaa, eversti von Otter!
(Taputtaen tuttavallisesti olalle.) Vanha tuttava! Muistatteko
kuusi vuotta sitten — noita mainioita manööverejä Parolan kentällä?
Veljeni, herttua, ylisti teidät maasta taivaaseen. Ja tottakin: teidän
pataljoonanne kantoi päivän helteen ja ansaitsi laakerinsa.
v. OTTER (röyhkeästi). Pojilla olikin vielä silloin ruutia, millä
korventaa, ja ehjät anturat tömistää tannerta. Mutta sodan tullen on
ruutisarvi tyhjä ja panoksena tappuratukkoja, puhumattakaan tääppäistä
ja töppösistä, joissa ruotuni seisovat kuin spitaaliset haaskat.
KUNINGAS. Se on oikean patriootin puhetta. Paljon ovat suuret herrat
lyöneet laimin. Arvottomia on koroitettu ja arvokkaita miehiä
unohdettu... Suureksi hämmästyksekseni sain vasta kuulla, että teillä,
eversti, on yhä vain pataljoona käskettävänänne eikä rykmenttiä, joka
teille olisi kuulunut jo aikoja sitten. Hallitsijansanani: ensi yön
hyökkäyksessä komennatte rykmenttiä. (Ojentaen kätensä.)
v. OTTER (sopertaen). Teidän majesteettinne... (Suutelee kömpelösti
kuninkaan kättä.) En voi kieltää, että uskollinen palvelukseni...
(Köhittyään, yskittyään; ottaen ryhdikkään asennon, sotaäänellä.)
Uskollinen nyt ja vasta, parbleu...
KUNINGAS. Luotan teihin, eversti. — Teidän äänenne on komeudessa pian
kenraalin arvoinen, saammepa nähdä.