JÄGERHORN nojaa viereiseen pöytään tai nojatuoliin.
ISAURA. Pian eromme jälkeen pääsin hoviin. Luulin tulleeni onnellisten
valtakuntaan. Minulle tuhlattiin siroja kumarruksia ja sieviä sanoja.
Vieläpä prinssi Fredrik anoi suosiotani. Jos joskus muistuit mieleeni,
hymähdin säälivästi itsekseni. Mutta... sitten rakastuin.
JÄGERHORN (katkerin hymyin). Et tietenkään toivottomasti?
ISAURA. En, vaan syvemmin kuin olisi sopinut hovin galanteriaan, ja
lisäksi mieheen, joka oli aikeissa mennä avioliittoon toisen naisen
kanssa.
JÄGERHORN. Siis keneen?
ISAURA. Häneen, jonka lemmenseikkailut ulottuvat Neapelista Tukholmaan,
prinsessoista kamarineitsyt-tuttavuuksiin saakka. Ja hänen häitänsä
valmistettiin, näytelmiä harjoitettiin ja karuselli rakennettiin
kaupungin kokoiseksi...
JÄGERHORN. Niinpä niin...
ISAURA. Ja ne tulivat, tulivat. Mikään ei voinut niitä estää, sillä
niin oli kuninkaan tahto. Mutta minua, minua hän rakasti... Sen tiesin,
vaikka hän ei voinutkaan sitä sanoilla sanoa...
129
JÄGERHORN (naurahtaa katkerasti).
ISAURA. Vai luuletko, että rakkauteen tarvitaan sanoja?
JÄGERHORN. En, en, en!
ISAURA. Vihkimisyönä hän ryösti minut, vei maakartanoonsa, ja minusta
tuli hänen rakastajattarensa. Oo, miten minä kostin tuolle vihitylle
vaimolle, joka armollisesti oli suvainnut suudelmalla kiittää
minua, hänen häittensä tanssijatarta. Kuulitko? Minusta tuli hänen
rakastajattarensa.
JÄGERHORN (melankoolisen katkerasti). Miten sopivaa; Armfelt on hovin
maître des plaisirs (halveksivasti) ja sinä — maîtresse.
ISAURA. Enkä sitä keneltäkään salannut. Paljastin suhteeni uhmamielin
koko hoville ja itketin nuorta rouvaa. Niin tein... (masentuen)
kunnes havaitsin, että olin kaikkien halveksima, kurtisaani, jolle
keikarit alkoivat salaa tarjota lemmenkohtauksia. Havahduin, katsoin
ympärilleni. Olin kuin tuo Tristanin rakastettu, kedolle ruoskittu,
mutta itseni häpäisemänä, en toisten.
JÄGERHORN (raskaasti). Ja sitten... minä kelpasin pelastajaksi.
ISAURA. Ei, olit ainoa, joka koskaan olit ollut minulle oikea ritari.
(Nousten.) Siispä: kosta puolestani, eikä kukaan voi antaa itseänsä
toiselle sen rehellisemmin kuin minä itseni sinulle. — Kun tallaat
kuninkaan hautaan, syökset samalla hänen suosikkinsa kunniasta
kurjuuteen, maanpakolaiseksi, mitättömäksi. Tahraa verellä hänen koreat
kasvonsa, jotta voin ne unohtaa... kokonaan.
JÄGERHORN (kuin näkisi allaan kuilun). Et siis...? Kuinka? Et ole
unohtanut? Olet hänen, yhä hänen...
ISAURA. En, en. — Ne vain katselevat kuin... itsetyytyväinen
viettelys...
JÄGERHORN. Tulit lääkettä hakemaan. Mikä mielenvikainen sattuma! Mitä
sanonkaan... sattumako? Ei, ei... Helvetillinen harmonia! — Niinhän
tein minäkin. Hain parannusta toisen sylistä. Sinä haet minulta.
Tahdoin syövyttää sinun kuvasi olemattomiin toisen avulla. Sinä aiot
pestä sen verellä, joka minun tulee vuodattaa. Samaa maata, samaa.
Nainen on vain julmempi miestä. Viisaat ovat tainneet olla oikeassa.
ISAURA (hiljaisesti). Tiesin astuvani tuomarin eteen.
JÄGERHORN (puoliksi itsekseen). Korvata toinen toisella, rakkaus
pienemmällä rakkaudella. Kenties julman elämän armeliasta viisautta?
Mutta voi sitä, joka joutuu korvaamaan!
ISAURA. Etkö sitä itse sanonut, että olemme joutuneet samaan
onnettomuuteen. _Elämän_ edessä ovat pahat tekomme ja kärsimyksemme
yhtä. Eikö se juuri meitä sovita ja lähennä?
JÄGERHORN (valoisammin). Niin, minä, itse vikapää, en ole oikea mies
sinua tuomitsemaan. Sen sanoo oikeudentuntoni. (Joutuen jälleen
kärsimyksen valtaan.) Mutta... minusta tuntuu, että yksityiset
vihantunteemme tahraavat sen jalon rikoksen, jonka on minulta
oikeutettu vaatimaan... yksin isänmaa. (Syyttävästi.) — Sinä toit
pienen koston siihen, missä piti olla vain puhdasta velvoitusta...
ISAURA (vakuuttavasti). Alentuuko jalon tekosi arvo siitä, että
tyrannin surmaamalla voit puhdistaa myös sen rakkauden, joka
kokemattomuuteni tähden tahrautui. Ei, siitä se kirkastuu.
JÄGERHORN on kävellyt hetken, pysähtyy Isauran sanojen satuttamana ja
istuu miettien vasemmalle.
ISAURA (lähestyen; hyväillen Jägerhornin päätä; houkutellen). Elämä
kaivaa hautoja joka päivä. (Kumartuen yhä lähemmäksi.) Me luomme ne
omalta osaltamme umpeen...