_Beata Kristiina_ tulee oikeanpuolisesta ovesta neulomus kädessä ja
istuutuu oikealle, odottavana katsahtaen portaisiin päin.
ARGILLANDER (silmättyään Beata Kristiinaan, nousten; peittäen
tarkoituksensa ylimalkaiseen haasteluun). Niinpä niin... tunnustella
ajan merkkejä ja niistä havaita mikä hyödyllistä on... öhöm. (Kulkee
Björnramin kanssa keskustellen peräovea kohti.)
BJÖRNRAM (poistuu peräovesta).
ARGILLANDER (kääntyen Beata Kristiinan puoleen). Tyttäreni, panepa
kokoon kimpsut ja kampsut, meidän on aika matkata jälleen sinne...
Jumalan selän taakse.
BEATA KRISTIINA (nousten; säikähtyneenä). Kotiin? Näinkö pian?
ARGILLANDER He-hee, vai pian... Oo, te älyttömät galatalaiset ja nuoret
naiset, etkös tiedä, että kotipuolen sulhasilla ovat olleet nämä viikot
kuin sarvettomat etanat... (Nauraa merkitsevästi.)
BEATA KRISTIINA. Armollinen rouva on pyytänyt minua viipymään kauan, ja
herra Jägerhorn...
ARGILLANDER (julmistuen). Jägerhorn!
BEATA KRISTIINA (asettuen vastarintaan). Hän ei salli minua kuljettaa
kuin karitsaa. Hän on minun _ritarini_.
ARGILLANDER (melkein hyvätuulisen mehevästi). Ja kantaa kai tyhjissä
taskuissaan mamsellin viirejä... (Tuimasti.) Paikalleen sanottuna: Se
mies on palkaton kornetti parka, sinä olet orpo, (hurskastelevasti)
jota minun tuntoni vaatii varjelemaan aatelisherrojen vilpillisistä
houkutuksista.
BEATA KRISTIINA. Puolustan omaa vapauttani, jonka arvo on minulle
täällä selvinnyt kaikkea muuta kalliimmaksi. Ja olen valmis sen teiltä
lunastamaan kaikella mitä minulla on.
ARGILLANDER (rehevästi, melkein lempeästi). No, mutta... eikö minun
rakas rippilapseni havaitse, että hän pistää päänsä pensaaseen ja
paljastaa koko sydämensä suloisine aivoituksineen. Jollen olisi saanut
elämän herralta ymmärtämyksen suurta lahjaa...
BEATA KRISTIINA (päättävästi). Kirkkoherra Argillander, tiedän
sangen hyvin, että vain äidinperintöäni tavoitellaan aikomallanne
avioliitolla. Olen valmis siitä luopumaan teidän hyväksenne,
korvaukseksi siitä vaivannäöstä, jota kasvatukseni on teille tuottanut.
ARGILLANDER. Kauniisti orastaa tekemäni hengenkylvö rippilapseni
sydämessä. Sen havaitsen jalosta aikomuksestasi. Mutta niin on säätänyt
harkitsevainen viisaus, että alaikäiset tyttölapset eivät voi määrätä
perinnöstään muuta kuin... niin sanoakseni neitsyytensä hinnalla,
aviosäätyyn astumalla.
BEATA KRISTIINA. Poikanne ja hänen isänsä kaikki matalamieliset
alhaisuudet eivät kykene minua lannistamaan. Se tietäkää.
ARGILLANDER. Maailman turhuus viettelee, sen näen. Mutta... minä olen
naittajasi nyt ja vastedes ja kykenen kyllä pitämään huolta ajallisesta
onnestasi. (Varoittavasti.) Tutki itseäsi, tyttäreni. (Jyrkästi.) Ja
valmistu huomiseksi matkalle. (Poistuu peräovesta.)
BEATA KRISTIINA (seisoo hetken tuskaisen neuvottomana, katsahtaa
portaisiin, kääntyy ja sulkee peräoven, hymyilee kuin vapautuneena ja
rientää portaitten alapäähän; kutsuen). Herra Jägerhorn... (Katsahtaa
levottomana oviin päin; jälleen kutsuen.) Herra Jägerhorn...