_Kaarle Henrik Klick_ tulee portaista, papereita kädessä.
KLICK (jo portailta; sukkelasti). Kuulkaas nyt, kirkkoherra, tuossa
on syy, että aateli on pakanallisesti lakannut käymästä kirkossa.
(Viitaten Ehrenströmiin.) Me olemme oppineet itse saarnaamaan.
ARGILLANDER (merkitsevästi). Tosi on, että sielunpaimenen on nykyaikana
helppo hoitaa jalosukuiset sielut taivaaseen. Jos vielä pääsisimme
ostamasta aatelisherroilta papinvirkoja, kiittäisimme Sallimusta
tyhjistä kirkonpenkeistä... (Naurahtaa tyytyväisenä.)
KLICK (kumartaen; iroonisesti). Huomaan, että kirkko _valistuu_ meidän
mukanamme rienauksen jaloissa opeissa. Mutta... mehän tuhlaamme aikaa!
Everstimme tulojuhlaan on ohjelma valmistamatta. (Antaen kumartaen
yhden papereista Beata Kristiinalle.) Neiti Beata, tässä on teille...
proloogi tämäniltaiseen näytelmään.
BEATA KRISTIINA (nousten; silmäten paperiin). Laulu, minulle? En
rohkene laulaa niin korkealle seuralle.
KLICK. Te säestätte ja vänrikki Ehrenström laulaa. Ja näyttelijöiksi
molemmat korkeat rouvat ja herroista Hierta ja Bierken. Mitäs sanotte?
BEATA KRISTIINA. Minulle on suuri kunnia olla osaltani valmistamassa
iloa Seestan kuuluisalle herralle.
EHRENSTRÖM (tarjoten käsivartensa). Neiti Beata, suvaitsetteko...
(Poistuvat taka-ovesta; taustalta, näkymättömistä alkaa pian kuulua
hetken kestävä, hiljainen säestely.)
ARGILLANDER (on lähestynyt Klickiä; tuttavallisesti). Näin neljän
silmän välillä: taivutan Savon papiston ja kansan oikean asian
puolelle, jos sangen arka omatuntoni sopivasti rauhoitetaan ja Herran
palvelijain luonnolliset edut otetaan huomioon.
KLICK. Savon kansa on liittynyt lujalla uskollisuudella jo ennen
papistoa, Brahelinnan ajoista alkaen, everstiimme, hyväntekijäänsä. Se
ei ole pettävä patrioottien noustessa.
ARGILLANDER (leveästi hymyillen; itsetietoisesti). Tämä kansa on
veisannut aina paimentensa suulla, (hyrähtäen nauramaan) sillä meillä
on helvetin piina sanojemme suolana.