Kun Benjamin Szakács, Gyergyo-Szent-Miklós'in kanssaomistaja, osti
Borszék'in tunturien keskellä sijaitsevan Balán'in vaskikaivoksen, jota
ei kymmeneen vuoteen oltu käytetty, nauroi sitä jokainen.
Herkkäverisimmät lohduttivat sillä että hän siitä vielä löytää
satatuhatta kreutzer'ia, jos löytää. Mutta pankkoseteliä ei.
Szakácz muutti itsekin sinne luopääsemättömien vuorien keskelle,
Rumenian rajalle. Harvoin hän sieltä tuli alas, ja vähitellen hän vei
mukanaan koko sukunsa, sitäpaitsi jokaisen työn puutteessa olevan
ihmisen, joka tahtoi muuttaa Rutneniaan.
Näyttää siltä kuin olisi kaivoksen pohjalla vielä mitä kaivaa. Szakácz
itsekin teki työtä, joko omassa konepajassaan tai alhaalla kaivoksessa.
Kun hänen vanhin poikansa oli palannut Csik-Somlyón koulusta, piti hän
häntä luonaan ja opetti hänelle kaikki, mitä hänen oli tapa valmistaa.
Toiset kaksi poikaansa hän, kuten puhuttiin, koulutti ulkomailla;
kerran hän itsekin katosi, eikä kukaan nähnyt häntä kahteen vuoteen.
Mutta tämä kaikki saattoi olla vaan juorua. Varmaan ei sitä tiennyt
kukaan tuolla alhaalla Csik'in ja Gyergyószék'in laaksoissa. Jos
joskus joku metsästäjä eksyi Borszék'iin, näki hän siellä lasiruukin,
vaskikaivostyömiehiä, tiilitehtaan, Szakacs'ien kauniin talon, mutta
ylemmäksi lumivuoren keskelle, Bolán'iin ei enää kukaan mennyt...
Pelottava, aarniometsän peittämä, vaarallinen seutu se oli silloin.
Keväällä 1848 kuljetettiin Maros-laaksossa, Szász-Régen'ista
Oláh-Toplicaan päin, paljon Szakács'ille Englannista saapuneita
englantilaisia koneita, kuten sanottiin kaivoskoneita. Sata miestä
tasoitti tietä koneitten edessä ja kymmenen- kaksitoista puhvelihärkää
veti yhtä.
Koneita seurasi englantilaisia, jotka samaten katosivat vuorten
keskeen kuin aikaisemmin székelyit. Suuren liikkeen seurauksena levisi
kaikkialle tieto, että Szakács'in kaivos on erinomainen ja poraa jo
vaskea englantilaisilla koneilla.
Mutta tuli myrskyiset, rauhattomat ajat, eikä kukaan välittänyt
Szakács'in vaskikaivoksesta.
Siebenbürgen'in hiljaisissa laaksoissa vyöryi taistelun pauhina, mutta
Borszék'in alpeille sodan hurja jumala ei tuonut palavaa soihtuaan.
Benjamin Szakács ilmestyi tuon tuostakin alas Székelyien luo kuumeesta
palavin silmin ja kasvot kalpeina. Hän kuunteli viestejä ja palasi
sitten uudestaan vuorilleen. Vasta perästäpäin he muistivat hänen
siellä täällä lausuneen näinikään:
— Älkää masentuko, kestäkää, lyhyen ajan kuluessa kaikki kääntyy
hyväksi.
Muualla taas hän sanoi:
— Vielä en ole valmis. Saan niin vähän Aineksia ja saan ne niin
hitaasti ulkomailta.
Ei kukaan ymmärtänyt sitä.