Nydia esiintyy taikurina.
Kun tessalitar huomasi, ettei Arbakes enää palannut, kun hän sai tunnin
toisensa jälkeen hautoa tuskallista epäluuloaan, minkä hänen sokeutensa
teki kaksin verroin raskaammaksi, alkoi hän kädet ojennettuina
haparoida pitkin vankilansa seiniä etsien ovea, josta pujahtaa ulos; ja
tuntiessaan huoneen ainoan oven lujasti teljetyksi huudahti hän niin
lujaa ja rajusti kuin vain hänenlaisensa alkuperäisen villi luonne ja
avuttomasta tilastaan epätoivoinen ihminen voi sen tehdä.
»Hoo, tyttö!» vartioiva orja virkkoi avaten oven, »onko skorppiooni
sinua pistänyt? tai arveletko, ettemme täällä voi sietää hiljaisuutta
ja että tulemme toimeen kuten Jupiter lapsena huutamalla vain
'hullabaloo'!»
»Missä on isäntäsi? ja miksi minut on teljetty tänne? Tahdon ilmaa ja
vapautta! Anna minun mennä!»
»Ah! lapseni, etkö ole nähnyt Arbakesta kyllin usein tietääksesi, että
hän tahtoo aina olla käskijänä? Hän on sanonut, että sinun pitää olla
sisällä, ja sisällä pysyt, ja minä olen vartijasi. Ilmaa ja vapautta en
voi sinulle antaa, mutta kyllä paljoa parempaa: ruokaa ja viiniä.»
»Jupiter auttakoon!» tyttöparka huokasi väännellen käsiään. »Ja miksi
minua pidetään vankina? Mitä suuri Arbakes voi tahtoa minulta,
mitättömältä olennolta?
»En tiedä. Ehkä olet täällä uuden emäntäsi vuoksi, joka tänä aamuna
tuotiin tänne.»
»Mitä! Ione täällä?»
»On kyllä, neitoparka, eikä se näytä häntäkään oikein miellyttävän.
Mutta, Kastorin temppelin kautta! Arbakes on kohtelias mies naisille.
Neiti on hänen holhokkinsa, kuten tiedät.»
»Tahdotko viedä minut hänen luokseen?»
»Hän on sairas -- puolitainnoksissa vihasta ja raivosta. Eikä minulla
sitä paitsi ole käskyä päästää sinua, enkä koskaan tee mitään ominpäin.
Kun Arbakes teki minusta tämän huoneen orjan[85] hän sanoi: 'tahdon
opettaa sinulle vain yhden läksyn: niinkauan kuin minua palvelet, ei
sinulla saa olla silmiä eikä korvia eikä omia ajatuksia, vaadin vain
yhtä ominaisuutta -- tottelevaisuutta'.»
»Mutta mitä vahinkoa siitä on, jos näenkin Ionen?»
»Sitä en tiedä, mutta jos puhetoveria kaipaat, olen kyllä halukas
haastelemaan kanssasi, sillä minulla on ikävää pimeässä kopissani.
Niin, ja sinähän olet tessalitar -- etkö osaa joitakin erinomaisia
temppuja veitsillä ja saksilla tai ennustaa onnea kuten niin monet
maanmiehistäsi, jotta saisimme aikamme ratevasti kulumaan?»
»Pidä suusi, orja; tai jos puhua tahdot, kerro, mitä olet kuullut
Glaukuksesta!»
»Isäntäni lähti vastikään atenalaisen kuulusteluun. Glaukus saa kyllä
kärsiä rangaistuksen.»
»Mistä?»
»Pappi Apekideen murhasta.»
»Ah!» Nydia parkaisi sivellen kädellä otsaansa. »Kuulin siitä
kyllä, mutta en käsittänyt mitään. Mutta kuka uskaltaa katkaista
hiuskarvaakaan hänen päästään?»
»Pelkään, että leijona uskaltaa.»
»Jumalat auttakoot! Mitä loruja sinä laskettelet?»
»Sitä vain, että jos hänet tuomitaan syylliseksi, niin on leijona tai
tiikeri hänen pyövelinsä.»
Nydia syöksähti ylös ikäänkuin nuoli olisi hänen sydämensä lävistänyt.
Hän päästi läpitunkevan huudon ja langeten polvilleen orjan eteen hän
huudahti äänellä, joka sulatti tämänkin kivikovan sydämen! --
»Oi sano minulle puhuneesi leikkiä! -- Se ei ollut totta! Puhu, puhu!»
»Uskon kautta, sokea tyttö! En tunne hituistakaan laista. Ehkei kaikki
ole niin hullusti kuin sanoin. Mutta Arbakes on hänen syyttäjänsä, ja
kansa vaatii uhria arenalle. Mutta, kultaseni, mitä atenalaisen kohtalo
sinua liikuttaa?»
»Hän on ollut hyvä minulle. Et tiedä siis, mitä tapahtuu? Arbakes hänen
syyttäjänsä? Oh, onnetonta kohtaloa! Kansa! -- kansa! _He_ voivat nähdä
hänen kasvonsa -- kuka voi olla julma atenalaiselle? -- Mutta eikö
rakkauskin ollut julma?»
Tyttörukan pää painui rinnalle, hän vaikeni, kuumat kyynelet vierivät
hänen poskilleen, ja kaikki orjan lapselliset yritykset lohduttaa häntä
tai havahduttaa hänet unelmistaan olivat turhat.
Kun taloustoimet saivat vartijan lähtemään huoneesta, alkoi Nydia koota
ajatuksiaan. Arbakes oli Glaukuksen syyttäjä; Arbakes oli sulkenut
hänet tänne; eikö se todistanut, että hänen vapautensa saattaisi auttaa
Glaukuksen asiaa? Niin, hänet oli aivan varmasti houkuteltu ansaan;
hän, Nydia, joutuisi edistämään rakkaansa turmiota! Oh, kuinka hän
halusikaan päästä pakoon! Onneksi hänelle itselleen kaikki hänen
aistimensa yhtyivät työhön suunnittelemaan pakoa. Ja miettiessään paon
mahdollisuuksia hän jälleen tuli rauhallisemmaksi. Hänessä oli paljo
sukupuolensa näyttelijää, ja se taito oli hänessä varhaisen orjantoimen
mukana pitkälle kehittynyt. Eikö orjan alati tarvinnut olla viekas? Hän
päätti pettää vartijansa; ja muistaessaan äkkiä tämän taikauskoiset
kysymykset hänen tessalialaisista taidoistaan hän toivoi tätä tietä
löytävänsä sopivan keinon päästä vapaaksi. Näitä tuumia hän hautoi koko
päivän ja yön pitkät hetket, ja kun Sosia seuraavana aamuna pistäytyi
häntä katsomassa, kiiruhti hän nyt ohjaamaan toisen lepertelynhalua
sille taholle, jolta hän eilen oli tahtonut sen kaikin mokomin poistaa.
Hän oli kyllin ovela käsittääkseen, että pakoa saattoi yrittää vain
yöllä, ja hänen täytyi sentähden, katkeraa kylläkin, odottaa vielä niin
kauan.
»Ilta», hän virkkoi orjalle, »on ainoa oikea hetki tulkita kohtalon
salamerkkejä; silloin sinun tulee saapua tänne. Mutta mitä haluat
tietää?»
»Polluks avita! Haluaisin oikeastaan tietää yhtä paljon kuin
isäntänikin, mutta se lienee mahdotonta. Annahan ensin kuulua,
milloinka saan tarpeeksi rahaa ostaakseni vapauteni, tai lahjottaako
egyptiläinen minulle sen ilman muuta. Toisinaan hän on varsin antelias.
Sitten haluaisin tietää, saanko joskus haltuuni sen sievän kauppakojun
Myropolialla,[86] jota jo kauan olen tarkastellut. Hajuvesiä kaupita on
ihanaa työtä ja varsinkin vapautetulle orjalle, jolla jo on hiukan
herrastapoja veressään.»
»Ah! Tahdot siis vastauksen kaikkiin näihin kysymyksiisi? On monta
tapaa saada niihin vastaus. Sellainen on esim. _litomantia_ s.o. puhuva
kivi, joka vastaa rukouksiimme lapsen äänellä, mutta meillä ei nyt ole
tuota kallisarvoista ja harvinaista kiveä. Sitten on _gastromantia_,
s.o. kalpea kuolemanhenki näyttäikse veden pinnalla ja ennustaa
tulevista asioista. Mutta sekin vaatii aivan erikoiskuosisia laseja ja
pyhitettyä nestettä, ja niitä meillä ei ole. Luulen senvuoksi, että
yksinkertaisin keino on käyttää _ilmataikaa_.»
»Toivon», Sosia virkkoi vapisten, »ettei mitään kamottavaa vain esiinny
kokeessa. En katsele mielelläni aaveita.»
»Älä pelkää; et näe mitään, sinä kuulet veden läiskinää, jos
kysymykseesi tulee myöntävä vastaus. Muista, että iltatähden koittaessa
jätät puutarhan portin hieman raolleen, jotta henki huomaa itseään
odotetun ja pääsee sisään. Pane hiukan hedelmiä ja vettä portin viereen
vierasvaraisuuden merkiksi. Kun on kolme tuntia kestänyt hämärää,
saavut tänne mukanasi kylmää ja kirkasta vettä, ja silloin saat tietää
kaikki, mitä äitini opettama tessalialainen taikuus ikinä kykenee
ilmaisemaan. Mutta älä unohda puutarhan porttia -- kaikki on sen
varassa. Sen täytyy olla auki tänne tullessasi ja jo kolmea tuntia
aikaisemmin.»
»Ole huoletta», pahaa aavistamaton Sosia virkkoi. »Tiedän kyllä, miltä
järjestyksen miehestä tuntuu huomatessaan portin sulkeutuvan juuri
nenänsä edessä, niinkuin minulle on pitkät ajat tapahtunut keittiön
ovella. Tiedän myöskin, ettei ole pois tieltä, jos sellaiselle arvon
henkilölle, jommoinen henki epäilemättä on, osottaa hieman
kestiystävyyttä. Tässä on aamiaisesi, lintuseni.»
»Ja kuinka on käynyt kuulustelussa?»
»Tuomarit yhä istuvat ja jaarittelevat ja jauhavat. -- Vasta
huomisaamulla tehdään päätös.»
»Huomenna? -- oletko siitä varma?»
»Niin olen kuullut.»
»Entä Ione?»
»Bakkus vieköön! Hän lienee jo toipunut, sillä tänä aamuna hän tuntuu
olleen kyllin voimakas saattamaan isäntäni aivan raivoihinsa. Näin
hänen astuvan neidin huoneesta synkkä ukkospilvi otsalla.»
»Onko hän tässä lähellä?»
»Ei -- rakennuksen toisessa päässä. Mutta nyt en voi viipyä täällä
kauempaa. _Vale_!»