Glaukus tekee kaupan, joka myöhemmin tulee hänelle kalliiksi.
»Hei, te kelpo pojat!» Lepidus huudahti astuessaan kumartuen Burbon
talon matalasta ovesta sisään. »Olemme tulleet katsomaan, kuka teistä
lanistallenne enimmän kunniaa tuottaa.»
Gladiaattorit nousivat pöydästä ja seisoivat nyt kunnioittavassa
asennossa noiden kolmen hienostelijan edessä, joita pidettiin Pompeijin
iloisimpina ja rikkaimpina nuorina miehinä ja joiden puoltolause
amfiteatterimaineelle oli sangen painava.
»Pulskia miehiä!» Klodius virkkoi Glaukukselle, »nuo kelpaavat kyllä
gladiaattoreiksi.»
»Vahinko, etteivät he ole sotilaita», Glaukus vastasi.
Hauska oli nyt tarkata herkuttelevaa ja mukavuutta rakastavaa
Lepidusta, joka kaikissa juhlatilaisuuksissa näytti yksinpä
auringonvaloa kaihtavan -- joka kylvyissä tuskin sieti ilmanvetoa --
jonka luonteesta tuntui kaikki luonnollinen surkastuneen ja harhaan
joutuneen ja vääntyneen jonkinlaiseksi epäiltäväksi naismaiseksi ja
keinotekoiseksi -- outoa oli nähdä saman Lepiduksen nyt täynnä tarmoa
ja elämää valkoisilla ja tyttömäisillä käsillään koettelevan
gladiaattorien tukevia olkapäitä, tutkivan pienin nipistyksin heidän
paisuvia, ruskettuneita ja raudankovia lihaksiaan, aivan vajonneen
ihailemaan sitä miehevyyttä, mitä hän elinaikansa oli kaikin mokomin
tahtonut itsestään karkottaa.
Samoin näemme nykypäivinäkin Lontoon maitopartaisten salonkiteikarien
tungeskelevan Fivescourt'in sankarien ympärillä, olemme nähneet heidän
ihailevan ja tarkastelevan ja vetoja lyövän, olemme nähneet
tragikoomillisissa asenteissa rinnakkain kaksi sivistysmailman
äärimäistä vastakohtaa -- huvituksia janoovat ja heidän orjansa --
orjista kurjimmat -- julmia ja itsensä myyviä, miehiä, jotka voimaansa
kauppaavat kuin naiset sulojaan, villejä petoja, mutta vielä
alhaisempia kuin nämä, sillä jälkimäiset eivät sentään raatele toisiaan
rahasta!
»No, Niger, kuinka sinä ottelet?» Lepidus tutkaili, »ja kenen kanssa?»
»Sporus on minut haastanut», tuo hurja jätti vastasi. »Minä toivon,
että siitä tulee kamppailu elämästä ja kuolemasta.»
»Ah, ihan varmasti», Sporus vahvisti tihrusilmiään välähyttäen.
»Hänellä on miekka, minulla verkko ja kolmikärki. Siitä tulee
harvinainen taistelu. Luulen, että eloonjäänyt saa tarpeeksi
säilyttääkseen voitonseppeleensä arvon.»
»Ole huoletta, Hektorini, me täytämme kukkaron», Klodius virkkoi.
»Katsokaamme, -- sinä taistelet Nigerin kanssa? -- Glaukus, veto --
minä takaan Nigerin.»
»Enkö sitä sanonut!» Niger huudahti riemuissaan. »Jalo Klodius tuntee
minut. Saat pitää itseäsi jo kuoleman omana, Sporukseni.»
Klodius otti vahataulunsa. »Kymmenen sestertsian[20] veto. Mitä
arvelet?»
»Olkoon menneeksi», Glaukus sanoi. »Mutta kuka tuo on? En ole häntä
ennen vielä nähnytkään», ja hän osotti Lydonia, jonka jäsenet olivat
solakammat kuin hänen toveriensa ja jonka eleissä oli jotakin siroa,
suorastaan jotakin ylhäistä, jota hänen ammattinsa ei ollut vielä
ehtinyt tyystin hävittää.
»Se on Lydon, nuori alottelija, joka tähän asti on käytellyt vain
puumiekkaa», Niger vastasi alentuvasti. »Mutta hänessä on oikeata verta
ja hän on haastanut Tetraideen.»
»_Hän_ haastoi _minut_», Lydon oikaisi. »Minä otin haasteen vastaan.»
»Ja kuinka te ottelette?» Lepidus kysyi. »Odota, poikani, vielä hetki
ennenkuin käyt Tetraideen kanssa kamppailuun.»
Lydon hymyili halveksivasti.
»Onko hän kansalainen vai orja?» Klodius virkkoi.
»Kansalainen. Me olemme kaikki kansalaisia täällä», Niger vastasi.
»Ojenna käsivartesi, Lydonini!» Lepidus virkkoi tuntijanilmein.
Luoden tovereihinsa merkitsevän katseen Lydon ojensi paljaan
käsivartensa, joka, vaikkei ollutkaan niin paksu ja lihakas kuin
toisten, kuitenkin oli niin lujatekoista lihasrakennetta, niin kauniin
sopusuhtaisesti kehittynyt, että nuo kolme tarkastelijaa yhtaikaa
lausuivat ihmettelynsä.
»Hyvä, mies, mikä ase sinulla on?» Klodius virkkoi vahataulu kädessä.
»Me alotamme _kestuksella_ ja jatkamme, mikäli olemme hengissä,
miekoin», Tetraides vastasi terävästi ja katseessa kateensekainen
välke.
»Kestuksella!» Glaukus huudahti. »Siinä teet väärin, Lydon. Kestus on
kreikkalaista lajia, tunnen sen hyvin. Sinun pitäisi sitä varten olla
väkevämpi, olet liian laiha -- hylkää kestus.»
»En voi», Lydon sanoi.
»Mikset?»
»Olen sen jo sanonut -- hän on minut haastanut.»
»Mutta hän ei vaatine juuri tuota asetta.»
»Minun kunniani sitä vaatii», Lydon vastasi ylpeänä.
»Minä lyön vetoa Tetraideesta, kaksi yhtä vastaan, kestus voittaa»,
Klodius sanoi. »Sopiiko, Lepidus? Ja miekoista sama veto.»
»Vaikka panisit kolme yhtä vastaan, en sittekään tule mukaan», Lepidus
sanoi. »Lydon ei koskaan pääse miekkoihin asti. -- Sinä teet pilaa
minusta.»
»Mitä sanot sinä, Glaukus?», Klodius virkkoi.
»Hyväksyn kolme yhtä vastaan.
»Kymmenen sestertsiaa[21] siis kolmeakymmentä vastaan.»
»Niin.»
Klodius merkitsi vedon vahatauluunsa.
»Anteeksi, jalo suojelijani», Lydon virkkoi matalalla äänellä
Glaukukselle, »kuinka paljon arvelet voittajan saavan?»
»Kuinka paljon? Ehkä seitsemän sestertsiaa.»
»Oletko varma, että se on niin paljo?»
»Ainakin niin paljo. Mutta häpeä! -- kreikkalainen ajattelee aina
kunniaa eikä rahaa. Oi, roomalaiset, aina te olette roomalaisia!»
Gladiaattorin ruskeat posket punehtuivat.
»Älä käsitä minua väärin, jalo Glaukus. Minä ajattelen kumpaakin. Mutta
en koskaan olisi ruvennut gladiaattoriksi muun kuin rahan vuoksi.»
»Oi, epäkelpoa sinua. Hävetkösi! Rahanahne ei ole koskaan sankari.»
»En ole rahanahne», Lydon sanoi ylpeänä ja vetäytyi huoneen toiseen
päähän.
»Mutta en näe Burboa, missä on Burbo? Minun täytyy puhua Burbon
kanssa», Klodius huudahti.
»Hän on tuolla sisällä», Niger vastasi viitaten vastapäätä olevaan
oveen.
»Ja missä on Stratonike, se vanha hyväkäs?» Lepidus kysyi.
»Mitä? Hän oli juuri täällä ennenkuin te saavuitte. Mutta hän kuuli
tuolta sisältä jotakin epäilyttävää ja hän meni sinne. Polluks avita!
Vanhalla Burbolla on ehkä tuolla takahuoneessa joku naikkonen. Kuulin
äsken naisen äänen kirkuvan. Tuo vanha akka on mustasukkainen kuin
Juno.»
»Hoo, mainiota!» Lepidus huudahti nauraen. »Tule, Klodius, menkäämme
jakamaan saalis Jupiterin kanssa! Ehkä hän on löytänyt Ledan.»
Samassa heidän korviinsa tunkeutui luja tuskan- ja kauhunhuuto.
»Oi, säästäkää minua! Minähän olen vain lapsi. Olen sokea, -- eikö
siinä ole rangaistusta kyllin?»
»Oi, Pallas auttakoon! Minä tunnen tuon äänen. Sehän on minun
kukkastyttö raukkani», Glaukus huudahti ja syöksyi samalla huoneeseen,
josta huuto kuului.
Hän tempaisi oven auki. Hän näki Nydian vääntelehtivän tuon
hurjistuneen noita-akan kynsissä; ja vereen tahraantunut nuoranpätkä
oli jälleen koholla -- se oli äkkiä pysähtynyt.
»Raivotar!» Glaukus kiljahti temmaten vasemmalla kädellään Nydian
toisen otteesta, »kuinka voit siten kohdella tyttöä -- omaa
sukupuoltasi, lasta! -- Nydiani, lapsirukkani!»
»Oi, sinäkö se olet -- oletko Glaukus?» kukkastyttö huudahti riemuiten.
Kyynelet kuivuivat hänen poskelleen, hän hymyili, hän vaipui Glaukuksen
rinnoille, hän suuteli hänen vaatteitaan häntä syleillessään.
»Ja kuka sinä olet, sinä hätiköivä vieras, joka tunkeudut vapaan naisen
ja hänen orjansa väliin? Jumalat auttakoot! Huolimatta hienosta
tunikastasi ja paksuista tuoksuistasi, epäilen sittenkin, ettet ole
roomalainen, miekkoseni.»
»Ei niin rajusti, emäntäni -- ei niin rajusti!» Klodius sanoi astuen
Lepiduksen kanssa nyt sisälle. »Tämä on minun ystäväni ja henkiveljeni.
Et saa kieltäsi pieksää häntä vastaan niin tuimasti. Ihanaa. sataa
kiviä!»
»Anna minulle minun orjani!» amatsooni kirkui tarttuen voimakourillaan
kreikkalaista rintaan.
»En, vaikka kaikki raivottaret, sinun sisaresi tulisivat sinua
auttamaan», Glaukus vastasi. -- »Älä pelkää, Nydia kulta, ateenalainen
ei koskaan hylkää onnettomia.»
»Kuulkaa!» Burbo virkkoi nousten. »Turhaa melua yhdestä orjasta. Päästä
tuo nuori mies -- vaimo, anna hänen mennä; hänen tähtensä jääköön tämä
tuhma juttu toistaiseksi.» Näin sanoen hän tempaisi, tai paremmin
laahasi hurjistuneen vaimonsa pois.
»Tänne tullessamme», Klodius sanoi, »oli täällä vielä joku muukin.»
»Hän on poistunut.»
Ja Isiksen pappi oli todella pitänyt aikaa sopivana pujahtaa tiehensä.
»Oh, hän oli minun ystäviäni, juomaveikko, rauhanihminen, joka ei
rakasta tällaisia kotiriitoja», Burbo sanoi huolettomasti. »Mutta mene,
lapsi, sinähän revit muuten nuoren herran tunikan, kun häntä niin
rajusti syleilet. Mene, olet anteeksi saanut.»
»Oi, älä hylkää -- älä hylkää minua!» Nydia valitteli likistyen yhä
kiinteämmin atenalaiseen.
Liikutettuna toisen avuttomasta tilasta ja tuntien mielihyvää siitä,
että tyttö turvautui hänen apuunsa, kreikkalainen istahti eräälle
karkeatekoiselle tuolille. Hän nosti tytön polvilleen, kuivasi hänen
olkapäästään veren hänen pitkillä hiuksillaan, suuteli kyynelet pois
hänen poskiltaan, kuiskasi hänen korvaansa niitä tuhansia lohdunsanoja,
joilla me tyynnytämme lapsen tuskan. Ja niin kauniilta hän näytti tässä
miellyttävässä lohduttajantoimessaan, että Stratonikekin tunsi piston
julmassa sydämessään. Hänen olemuksensa tuntui jalostavan tuon matalan
ja pimeän majan -- nuorena, kauniina, mainehikkaana hän tuntui olleen
luotu tekemään hyljättyjä sydämiä onnellisiksi!
»Kukapa olisi uskonut, että sokeaa Nydiaa noin kunnioitetaan!» tuo
vanha akka sanoi kuivaten kulmiaan.
Glaukus katsahti Burboon.
»Mies hyvä», hän sanoi, »tämä on sinun orjasi. Hän laulaa kauniisti ja
osaa hyvin hoitaa kukkia. Tahdon lahjottaa sellaisen orjan eräälle
ylhäiselle naiselle. Tahdotko myydä hänet minulle?» Tätä sanoessaan hän
tunsi, kuinka ihastuksen värähdys kävi tyttöparan lävitse; hän hypähti
pystyyn, työnsi sekaisen tukkansa kasvoiltaan ja katsahti ympärilleen
ilmein kuin _hän näkisi_.
»Myydä Nydiamme -- ei käy päinsä», Stratonike virkkoi jyrkästi.
Nydia lysähti kokoon huokaisten ja tarttui jälleen suojelijansa
vaatteisiin.
»Mitä tyhmyyksiä!» Klodius virkkoi käskevänä. »Teidän täytyy minua
totella. Mitä, mies, mitä, vanha vaimo! Jos minua loukkaatte, niin oma
se on häviönne. Eikö Burbo ole minun serkkuni Pansan klientti? Enkö
minä ole amfiteatterin ja sen sankarien puhetorvi? Jos minä sanon
sanankin, on teidän viinitupanne kiinni, ettekä te myy senjälkeen enää
mitään. -- Glaukus, orja on sinun.»
Burbo raapi korvallistaan aikalailla nolonnäköisenä.
»Tyttö on minulle arvokkaampi kuin painonsa kultaa.»
»Sano hintasi, olen rikas», Glaukus sanoi.
Vanhat italialaiset olivat samanlaisia kuin nykyisetkin -- kaikki oli
heillä kaupan, saati tuollainen sokea tyttöparka.
»Maksoin hänestä kuusi sestertsiaa, nyt hän on kahdentoista arvoinen»,
Stratonike mutisi.
»Maksan kaksikymmentä. Lähtekäämme heti viranomaisten luo ja sitten
saat tulla noutamaan rahat kotoani.»
»En olisi tyttöä myynyt sadastakaan», Burbo vetistellen virkkoi, »ellen
olisi tehnyt jalon Klodiuksen mieliksi. Ja sinä tahdot kai Pansalle
puhua amfiteatterin _designatorin_ paikasta, jalo Klodius. Se on varsin
sopiva toimi minulle.»
»Sinä saat sen», Klodius vakuutti ja lisäsi kuiskaten Burbolle: »Tuo
kreikkalainen voi olla sinun onnesi. Rahaa vuotaa hänestä kuin
seulasta. Merkitse tämä päivä valkealla liidulla, Priamukseni!»
»_An dabis_?» Glaukus sanoi käyttäen tavallisia ostajan sanoja
myyjälle.
»_Dabitur_, Burbo vastasi.
»Kuinka, saan siis lähteä kanssasi -- sinun kanssasi? Oi, mikä onni!»
Nydia saneli miltei itsekseen.
»Saat, lapsi kulta, saat. Ja raskain työsi tästä lähtien on laulaa
kreikkalaisia lauluja Pompeijin ihanimmalle naiselle.»
Tyttö hypähti, hänen äsken niin iloiset piirteensä synkkenivät, hän
huokasi syvään ja tarttuen pelastajansa käteen hän virkkoi:
»Minä arvelin pääseväni kanssasi sinun taloosi.»
»Niin käykin nyt. Tule, me hukkaamme aikaa!»