Kaikkialla loisti nyt sydäntalvella valkea lumi; jos katsahti salin
ikkunasta puutarhaan, niityille ja maille päin, niin se sieltäkin
silmiä huikasi ja jos loi katseensa tunturiharjun yli, joka niinkuin
puolikirkas, härmettynyt ikkunaruutu esti kauemmas näkemästä.
Kuumaverisen kapteenin mielestä oli täällä kylmä. Hauskemmin
kuluttaakseen aikaansa rupesi hän tutkistelemaan mistä tuli vetoa ja
tukkimaan läpiä rääsyillä ja tappuroilla, joiden päälle hän liimasi
pitkiä paperiliuskoja. Ja kohta tämän työn loputtua meni hän ulos ilman
lakkia, ainoastaan peruukki päässänsä puhumaan väen kanssa talliin tahi
riiheen, jossa par'aikaa puitiin.
Hehän olivat nyt kotona ainoastaan kolmen kesken, äiti, Thea ja
kapteeni, -- jolle ei kukaan enään voinut olla Thinkan sijaisena!...
Mietiskellessään sinne tänne, johtui milloinkin hänen mieleensä panna
salomaille ketunrautoja, ansoja ja satimia susia ja ilveksiä varten.
Äidin täytyi satoja kertoja päivässä sanoa mitä siitä ajatteli, vaikka
hän ei sitä ymmärtänyt enempää, kuin jos häntä olisi käsketty ottamaan
kuuta alas taivaalta.
"Niin, tee niin, rakas Jäger!"
"Niin, mutta luuletko, että se kannattaa? -- tarkoitan, luuletko että
kannattaa ... ostaa revonrautoja?"
"Jos saat jonkun niin..."
"Niin jos --"
"Onhan revonnahka kallista..."
"Ehkäpä mieluummin panisin ansoja ilveksiä ja susia varten --"
"Eivätkö ne ole kalliimpia?"
"Niin mutta nahka -- jos saisin jonkun --
"Näetkös, siitähän se riippuukin!"...
Ja sitten meni kapteeni ajattelevaisesti ulos ovesta, -- palatakseen
kohta samaa tietä ja vaivatakseen taas äitiä samoilla kysymyksillä.
Rouva Jäger huomasi, että miehensä täten vaan tahtoi viekoitella häntä
antamaan varmaa neuvoa, voidakseen sitten syyttää häntä, jos ei koetus
onnistuisi!
Tänäänkin kapteeni taas mietiskeli ja selitti hänelle näitä asioita,
kun he aivan äkkiarvaamatta näkivät voudin leveän reen ajavan
portaitten eteen.
Porstuan ovi lensi selkoselälleen, ratisten pakkasesta, kun kapteenin
toimeliaat kädet sen avasivat.
"Käypäs saliin vouti!"
Hänen sudennahkaisen turkkinsa takaa pistäytyi Thinka esiin, puettuna
muhkeaan turkkiin.
"Nöyrin alamaisenne, appeni ja ystäväni..."
Vouti oli menossa virkamatkoilleen ja pyysi, että Thinka saisi jäädä
kotiin kahdeksi, kolmeksi päiväksi hänen poissa-ollessaan; kyllä hän
pian taas vaatisi hänet takaisin! Ja sitte täytyi hänen pyytää apeltaan
kapea reki loppumatkaksi, sillä hänen piti vielä samana iltana ehtiä
Nordal'in pitäjään saakka.
Torbjörg ja Thea kilvan riisuivat päällyskenkiä Thinkan jaloista, ja
Maritkin hymyillen pilkisti ovesta.
"Sinun täytyy kuitenkin saada jotain virvoketta ja totia, niinkauan
kuin hevoset puhaltavat ja rekeä vaihdetaan."
Voudilla ei ollut nyt paljoa aikaa joutaviin; mutta perhe-elämän
aurinko loisti niin lempeästi, ett'ei hän voinut kieltää puolta tuntia
-- aivan kellon mukaan...
Hän koetti riisua päällysvaatteet päältään, mutta meni sitte Thinkan
luo.
"Sinä vedit silkkihuivini niin lujaan solmuun, että saat sen taas itse
aukaista...
"Kiitos, kiitos, Thinkaseni! -- hän hemmoittelee minua liiaksi...
Sinähän kyllä tunnet hänet, kapteeni!"
"Näettehän, minkä arvoinen hän nyt jo on minulle!" lisäsi hän sitte
appivanhemmilleen ja veti suunsa makeaan hymyyn. Kiireesti järjestetty
totitarjotin tuotiin pöydälle; Thinkan piti itse valmistaa hänelle
totia, niin se maistuisi vielä paremmalta!
Kun vouti oli saatettu reen luo, ja hänen nuori vaimonsa oli
huolellisesti käärinyt turkin hänen ympärilleen, oli Thinkan tee vielä
juomatta ja aivan kylmänä.
Mutta nyt tuli äiti ja laski hänen kuppiinsa uutta, kuumaa teetä ja
sitten taisivat he istua rauhassa nauttimassa Thinkan kotiintuloa.
Onpa hän hyvä, ajatteli äiti ... kun huomasi, että Thinkan teki mieli
kotiin.
"Voutihan on oikein hyvä sinua kohtaan, Thinka, kun hän antoi sinun
niin pian tulla tänne", sanoi hän.
"Kunnon mies! Harvassa on hänen vertaistaan!" huudahti kapteeni
vahvalla baasi-äänellään ... "hän kantaa sinua kämmenillään kuin
nukkea!"
"Hän on niin hyvä kuin suinkin voi olla... Ensi viikolla tulee neiti
Brun korjaamaan minulle atlaspukua, sitä on ainoastaan kerran
käytetty... Gülcke tahtoo minut niin komean ja hienon näköiseksi",
selitti Thinka.
Hän puhui hiljaa; äidin oli vaikea kuulla mitä hän tarkoitti.
"Kaspas, kuinka vouti koettelee sinua kaikin tavoin mielitellä, eikä
tiedä mitä viimeinkin keksisi."
Paitsi, että hän tahtoi täyttää vaimonsa koti-ikävää, päätti vouti
varmaankin ottaa hänet kanssansa sentähden, että hän pelkäsi pitäjän
nuoria miehiä, Buchholz'ia ja Horn'ia. He olivat ruvenneet hyvin
uutterasti käymään hänen luonansa ja viihtyivät hyvästi siellä,
varsinkin sen jälleen kuin nuori, suloinen emäntä oli tullut taloon!
Illan kuluessa sai kapteeni pelata vähän pikettiä.
Näytti siltä kuin hauskuus ja iloisuus aina seuraisi Thinkaa. Hänen
rauhoittava, tasainen luonteensa tuli näkyviin kaikkialla, ulkona sekä
sisällä.
Isä sai aamupäivästä vähän paistettua leipää juuston kanssa, sillä
aikaa kuin keittiössä keitettiin suolaista lihaa ja herneitä ja äiti
huomasi, että Thinka auttoi häntä jos jollakin tavalla, vaikka hänellä
oli kanssansa pari tohvelia, joita vouti oli halunnut itselleen, ja
jotka hänen tänä aikana piti saada valmiiksi ommelluiksi.
Mutta mitäpä siitä! Hän ehti kuitenkin ommella ison osan mallista, kun
hän luettuaan isälleen ja saatuaan hänet siten nukkumaan, istui
yksinään valveella hänen vieressään.
Kapteenista oli niin hauska nähdä kuinka neula ja villalanka kulkivat
ylös ja alas Thinkan sormissa; se oli niin rauhoittavaa ja hiljaista,
-- ett'ei muu kuin uni voinut saapua.
Ja hän ei saanut pitää tytärtään enempää kuin kolme päivää.
Siinä neulaa pistellessään vaipui Thinka omiin ajatuksiinsa...
Aas oli kirjoittanut hänelle, saatuaan tietää, että hän oli mennyt
naimisiin. Hän oli aina niin vahvasti uskonut Thinkaan, ei olisi
epäillyt, vaikka henkeä olisi vaadittu... Ja jos vuosiakin olisi
kulunut, olisi hän tehnyt ahkerasti työtä ja pyrkinyt eteenpäin, niin
että sitten kerran saisi hänet, -- jos kohta he kumpikin jo silloin
olisivat jättäneet nuoruuden taaksensa... Hänen iloinen toiveensa oli
ollut, että Thinka olisi hänelle uskollinen ja odottaisi häntä
vaikeuksien ja köyhyyden aikana. Mutta nyt, kun Thinka oli myönyt
itsensä kullan ja kiillon edestä, nyt ei hän enää luottanut keneenkään
koko maailmassa!... Hänellä oli ainoastaan yksi sydän, eikä kahta;
mutta onnettominta oli, sen hän itse parhaiten tiesi, että Thinkallakin
oli samoin...
"Hyi! mielestäni sinä huokasit niin syvään", sanoi kapteeni, herättyään
unestaan, -- "se tulee siitä, että makasin selälläni...
"Kuules, nyt täytyy meidän saada kahvia!"...
-- Eihän Thinka voinut vastata Aas'ille, mutta tahtoi kuitenkin vähän
keventää sydäntään kirjoittamalla Inger-Johannalle. Hän oli ottanut
kanssansa sisarensa viimeisen kirjeen, johon nyt rauhassa kotona
ollessaan aikoi vastata, ja hän istui illalla huoneessaan, tämä kirje
kädessä.
Inger-Johanna on onnellinen, kun ei hänellä ole muuta ajateltavaa!
huokasi hän kirjettä lukiessaan.
... "Ja sinunkin, Thinka, pitäisi puolestasi, katsella ympärillesi
ja toimia jotain alallasi, johon kerran olet antautunut; ja
sielläkin olisi paljo tekemistä. Täytyyhän tunnustaa, että
seuraelämän tehtävänä on tapojen sievistyttäminen ja taisteleminen
raakuutta vastaan, niinkuin täti aina sanoo.
"Minä en kirjoita mitään turhia loruja: niinkuin ymmärrät, olen
minä sellaisissa suhteissa, ett'en voi ajatella mahdottomaksi
joutua kerran samallaiseen asemaan. Jos toisin sanoisin, en olisi
suora!
"Ja minun täytyy sanoa sinulle että huomaan yhtä ja toista, jota
mielelläni tahtoisin tuoda esiin. Täytyisi saada tilaa useille
harrastuksille, joita nyt ikäänkuin julistetaan pannaan.
"Seura-elämän pitäisi olla suvaitsevaisuutta, sanoo täti; mutta
minkätähden ei siis voisi levollisesti keskustella sellaisista
mielipiteistä kuin Grip'in ovat? Ensimäinen mitä tekisin olisi
se että jyrkästi niitä puolustaisin. Eihän senlaista naisessa
pidettäisi muuna kuin -- 'picantina'. Vaan mielipiteiden vaihtelun
pitäisi tunkeutua kaikkiin seuroihin, hienoimpiinkin.
"Minä mietin ja ajattelen enemmän kuin sinä voit aavistaa; näetkös,
minun täytyisi mielestäni saada aikaan jotain!
"Miesten viisauskaan ei minua enään niin täydellisesti lumoa!
Sellaisella naisella, kuin tädillä, ne kuitenkin ohjakset ovat,
ja et voi arvata, kuinka moni hänen ohjaustaan noudattaa! Hän
on, meidän kesken sanoen, vähän vanhan-aikuisesti viekas ja
valtioviisas; hänelle on sula nautinto, jos saa mutkateitä ja
muitten huomaamatta hankkeensa luonnistumaan. Luulisinpa, että
usein olisi parempi, jos hän olisi suorempi, varsinkaan ei
senlainen kohtelu sovi minun luonteelleni.
"Ja samalla annan vielä sinulle, Thinka, pienen neuvon, (hyi,
tuntuu siltä kuin puhuisin aivan tädin lailla!) Muista, että
seuraelämää ohjataan ainoastaan sohvalla istuessa; minä tiedän
sinun olevan niin vaatimattoman, että he aina saavat sinun
istumaan tuoleilla. Sinä et ole ensinkään niin tyhmä kuin
luulet, kun vaan toisit esille mielipiteitäsi!
"Jos vielä kerran tapaisin Grip'in, niin vakuuttaisin hänelle,
että perille pääsee muullakin tavalla kuin suinpäin syöksymisellä.
Minäkin olen puolestani saanut hiukan omia mielipiteitä, sen
jälkeen kuin hän ripitti minua siitä että puolustin seura-elämää
ja hän näytti olevan niin paljo minua etevämpi. Mutta en ole koko
talvena tavannut häntä enempää kuin pari kertaa aivan pikimältään
kadulla. Hänen omat toimensa kai vievät häneltä niin paljon aikaa;
ja setä sanoo, että olisi sopimatonta kutsua hänet iltaseuroihimme,
sen jälkeen kuin hän on tehnyt velvollisuudekseen joka tilaisuudessa
ilmaista jyrkkiä mielipiteitään, joihin ei tohdi koskea ilman että
syntyisi kiivas väittely. Parissa herraseurassa, niin kertoi setä,
oli hän ollut liian suurisuinen ja oli juonut liiaksi. Mutta minä
kyllä tiedän, minkätähden hän niin teki; hänen täytyy keksiä jotain,
sanoo hän itse, jolla haihduttaa liian väsymyksen ja ikävän, ja
Dyring'illä on vallan tukehduttavaa!..."
Thinka oli lukenut kirjeen läpi; siinä olisi ollut paljo mietittävää.
Mutta hän yhä vaan ajatteli Aas'ia -- sitä kiveä ei hän milloinkaan
saanut sydämmeltään vieritetyksi...
* * * * *
Talven yksitoikkoisuudessa keskipaikoilla helmikuuta, tuli postissa
kirje, jota kapteeni käänteli ja väänteli kädessään ja katseli ...
valkoista, sileätä paperia, kirjaimia C. R. sinetillä, -- ja aukaisi
sen. -- Niin, se oli todellakin Rönnovilta! -- hänen loistava, sujuva
käsi-alansa kaikenlaisine koukeroineen, jotka muistuttivat miehestä
itsestä, kun hän komeana ja muhkeana kulki edestakaisin, kepeästi
heiluttaen jalkojansa. --
"Herra kapteeni Petter Jäger! korkeasti kunnioitettu, vanhempi
kumppanini ja ystäväni!
"Minä en ryhdy tarkemmin selittämään asemaani, toiveitani j.n.e.,
vaan käännyn kohta pyyntööni ja asiani ytimeen.
"Siitä, miten kortit ovat tulleet ladelluiksi eteeni, --
todellakin enemmän sattumuksesta kuin taitavan pelin tähden!
-- voit kyllä ymmärtää, että olen näinä parina viimeisenä
vuotena pitänyt itseni oikeutettuna hakea senlaista vaimoa ja
elämänseuraajaa, joka sopisi miehelle minun asemassani. Sieltä
täältä etsiessäni kätkeytyi kuitenkin sisimpään sydämmeeni
mustatukkainen, tummansilmäinen tyttö, jonka ensi kerran näin
Giljellä eräänä talvi-iltana pelipöydän ääressä, ja johon sitten
yhä enemmän kiinnyin, nähdessäni hänen kehittyvän komeaksi
naiseksi, jonka ylevä kauneus on aivan huomiota herättävä.
"No, -- kun minulla jo on neljäkymmentäkuusi vuotta hartioillani,
en tahdo tuoda esiin mitään rakkauden kertomuksia, vaikka
voisihan niistä olla paljokin sanottavaa. Ett'en kuitenkaan ole
sisällisesti vanha, olen sen ainakin tässä tilaisuudessa huomannut.
"Luonnollista on, ett'en tätä sinulta kyselisi, jos en ensin
pitemmän ja likemmän tuttavuuden kautta olisi tullut vakuutetuksi
siitä, että tyttärelläsi on samoja tunteita minua kohtaan.
"Ett'ei loppupäätös ollut minun vahingokseni, tulee ilmi hänen
eilisestä, armaasta kirjeestään, jossa sain häneltä myöntävän
vastauksen.
"Toivoen, ett'ette väärin selitä rehellisiä sanojani ja vilpitöntä
toimintaani, käännyn sinun ja rakkaan vaimosi puoleen kysyen: --
tahdotteko uskoa minulle kalliin Inger-Johannan tulevaisuuden?
"Mitä ikinä mies voi tehdä keventääkseen ja tasoittaakseen
hänen elämänsä polkua, sen lupaan minä kunniasanallani kaikki
tahtovani täyttää.
"Tahdon vaan lisätä, että H.H. Majesteettiinsa ovat pyytäneet
minua heitä seuraamaan lähtiessänsä matkalle Kristianiaan
toukokuun lopussa tahi kesäkuun alussa. Silloin saan myös
tavata hänet, johon koko haluni ja toivotukseni on kiintynyt.
"Jännityksellä odottaen kunnioitettavaa vastaustasi piirrän
suurimmalla kunnioituksella
aina uskollinen ystäväsi
Carsten Rönnov."
Nyt oli muuta ajateltavaa, kuin puhella äidin kanssa revon raudoista ja
satimista!...
Päivällislevostakaan ei tänään tahtonut tulla mitään.
Kapteeni kiiruhti ulos pihalle... Riiheen tarvittiin vielä yksi
puimamies... Lanta piti ajettaman pelloille... Töitä piti koettaa
kiiruhtaa!
Hän tuli taas sisään ja istuutui sohvalle, sytytti paperin ja syöksi
jälleen ylös sytyttämään piippuansa. Hän muisti, että täytyi lähettää
hakemaan seppää korjaamaan karhia ja muita työkaluja, joita keväällä
tarvittaisiin...
Ei mikään auttanut, -- hänen täytyi itse matkustaa kertomaan voudille
tästä uutisesta!